Huomenna

Toivottavasti saamme Suomen osalta sanoa näkemiin tämän kuuman kesän helteille. Jo pilvisyys leikkasi tänäiseltä hellepäivältä terän meitin seudulla.
Huomiseksi luvattu säärintama pohjoisen puolelta eteläänkin leviävänä voisi korkata halut korkeilta päivälämpötiloilta.
18412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Helteet saisivat kyllä vielä jatkua koko elokuun ja vaikka vähän matkaa vielä syyskuussakin. Sitten onkin jo sopiva aika ilmojen viilenemisille. Sade on kyllä tähän aikaan vuodesta jo ihan OK sääilmiö, mutta ukkosesta en pidä. Ukkonen ei ole kivaa, koska se aiheuttaa tuhoja. Minulta kaatoi ison puun pihasta ja tutuilta oli hajottanut sähkölaitteita.

Äänestä
  • ovat suoraa seurausta helteistä, parempi kun helteetkin menivät vaikka hevon takapuoleen, se on vain niin että liika on liikaa. Eikä kukaan pidä kun menee mittari kolmenkympin paikkeille. Helteet tuossa määrin tulivat maksamaan aika paljon.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    ovat suoraa seurausta helteistä, parempi kun helteetkin menivät vaikka hevon takapuoleen, se on vain niin että liika on liikaa. Eikä kukaan pidä kun menee mittari kolmenkympin paikkeille. Helteet tuossa määrin tulivat maksamaan aika paljon.

    "Eikä kukaan pidä kun menee mittari kolmenkympin paikkeille."

    Minä ainakin pidän ja tiedän lukemattomia muitakin, jotka pitävät. Älä ala yleistämään omaa mielipidettäsi. Mikä siinä on niin vaikea uskoa, että mielipiteitä on monia, ja jotkut pitävät helteistä? Mitä pahaa siinä on, jos ihminen pitää helteistä? Ei se ole keneltäkään pois. Ärsyttää tuollaiset omaan napaan tuijottavat ihmiset, joiden mielestä oma mielipide sattuu olemaan ainoa oikea vaihtoehto ja yleistävät sen mielipiteen sitten kaikkiin.

    Äänestä

  • ai ei kukaan pidä? kirjoitti:

    aivan mielipide samasta puusta, vaikka eri oksa. Helteen puolustajat ovat viimesenpäälle omaan napaan täällä tuijotelleen, onneksi koulu alkanut, niin vähän täällä se melkaus hiljenee.

    Äänestä

  • jdfjfjdcjd kirjoitti:

    aivan mielipide samasta puusta, vaikka eri oksa. Helteen puolustajat ovat viimesenpäälle omaan napaan täällä tuijotelleen, onneksi koulu alkanut, niin vähän täällä se melkaus hiljenee.

    "Helteen puolustajat ovat viimesenpäälle omaan napaan täällä tuijotelleen, onneksi koulu alkanut, niin vähän täällä se melkaus hiljenee."

    Siis millä perusteella päättelet, että kaikki helteistä pitävät ovat jotain koululaisia? Kyllä kuule joukkoon mahtuu myös työssäkäyviä aikuisia, jotka pitävät helteistä. Toisilla kuumansietokyky on parempi kuin toisilla, kaikkia eivät helteet haittaa edes työpäivän aikana.

    Äänestä

  • taas tuota valitusta kirjoitti:

    valittaa, helleihmiset vinkuu heti että "paskasäätä" jos lämpötila tippuu kahdenkympin korville.
    Ai perusteet miksi helle-simoja piän koululaisina, aivan yksinkertaisesti siitä syystä että aikuinen ihminen kykenee tarkastelemaan asiaa monista perspektiiveistä, koululaiset näkevät vain kuinka juuri minä pidän helteistä, helteitä pitää saada vielä lisää, ja vielä kuumempaa hellettä, helteillä on kivaa olla uimarannalla ja syödä jätskiä. He eivät näe että naapuri voi kärsiä helteestä, eikä se heitä liikuta, he eivät näe mitä helle aiheuttaa kansantaloudelle, he eivät kykene ymmärtämään että helteitä rakastaa vain noin 30% kansasta. He eivät kykene näkemään että keskiverto aikuinen ei nauti lämpötiloista jotka ylittävät yli 30 astetta.
    Sitten vielä, säähän ei ole meidän itsemme valinnassa, sitä tulee mitä sattuu tulemaan, sen kanssa on elettävä. Nyt sattui kesä joita ei luultavasti enään nähdä ainbakaan kymmeneen tai viiteenkymmeneen vuoteen, hampaita kiristellen siitä selvittiin ja te hellefriikit saitte mistä tykkäsitte, me muut kärsimme ja ulkotöissä olevat joiden ansiot muodostuvat urakkaluonteisista töistä, he menettivät kuuman sään takia kuka enemmän kuka vähemmän. Kun nyt olette tuota teistä ihanaa saaneet mahan täydeltä, niin luulisi hymyn olevan herkessä, mutta eipäs siltä vaikuta, vaikuttaa kuin pikkulapselta olisi lelu otettu pois, jos joku edes sanoo ettei enää hellettä, silloin jo teiltä tulee melkein haistattelua. Ei vaikuta aikuisten reaktioilta.
    Joten menkääs kouluun ja keskittykää opiskeluun.

    Äänestä

  • aikuinen.... kirjoitti:

    "helteillä on kivaa olla uimarannalla ja syödä jätskiä. He eivät näe että naapuri voi kärsiä helteestä"

    Mistä päättelet, että uimarannat tai jäätelönsyönti ovat pelkästään lapsia varten? Aikuisilla on aivan sama oikeus mennä uimarannalle tai syödä jäätelöä, kuin lapsillakin. Mistä ylipäänsä päättelet sen, että vain lapset pitävät uimisesta ja jäätelöstä? Sinun mielestäsi ei ilmeisesti siis ole normaalia, jos aikuinen pitää jäätelöstä tai syö jäätelöä, sama juttu myös uimarantojen ja uimisen suhteen.

    "ulkotöissä olevat joiden ansiot muodostuvat urakkaluonteisista töistä, he menettivät kuuman sään takia kuka enemmän kuka vähemmän"

    Sinulle taitaa sana "kesäloma" olla ilmeisesti täysin vieras. Katsos kun kaikki eivät ole sellaisia työnarkomaaneja, joiden mielessä pyörii pelkkä työ 24/7/365. Jotkut ihmiset tahtovat heittää välillä vapaallekkin, jos siihen on mahdollisuus.

    "He eivät näe että naapuri voi kärsiä helteestä"

    Ihminen ei voi koko elämääsä suunnitella tai elää pelkästään toisten ihmisen halujen tai tarpeiden mukaan, joskus on ihan tervettä ajatella pelkästään itseäkin. Jos valtaväestön pitäisi elää yhden ihmisen halujen mukaan, niin ei silloin maailmassa tapahtuisi yhtään mitään. Ihmiselämässä ei koskaan ole sellaista säätä tai ihan mitä tahansa muuta elämäntilannetta, jonka aikana joku ihminen ei kärsisi. Kun toiset ovat ryyppäämässä baarissa perjantai-iltana ja riemu on ylimmillään, niin samaan aikaan kuolee kehitysmaissa paljon lapsia. Kun Suomessa juhlitaan joulua tai juhannusta ja ilo on ylimmillään, niin siihenkin aikaan moni ihminen kuolee jossain toisaalla. Pitäisikö ihmisten perua ryyppäämisillat tai joulut ja juhannukset, kun samaan aikaan suretaan jossain toisaalla? Jos ihminen saisi nauttia tai juhlia ainoastaan silloin, kun kaikilla on hyvä olla, niin silloin ei voitaisi juhlia koskaan.

    Tämäkin siis osoittaa, että aina ei voi ihminen mennä pelkästään toisten ihmisten halujen tai tarpeiden mukaan.

    Äänestä

Eiköhän tämä helteinen kesä nyt sitten ala pikkuhiljaa viilenemään, kun syksyä kohden ollaan menossa.
Lämmintä saisi olla, mutta ei hellettä.
En kyllä usko, että enää tulee mitään ukkosia, mitä on täksi päiväksi ennustettu ja tuskinpa enää mitään syöksyvirtauksia tulee, koska kylmä ilmarintama valtaa suomen, eikä helteinen ilmarintama ehdi vastata, koska yö on jo senverran pitkä ja silloin sää viilenee, ettei se päivän aikana ehdi lämmetä tarpeeksi.

Jos tuulee, niin se on sitä normaalia syystuulta, jota ei ainakaan viime syksynä ollut ollenkaan.

Äänestä
  • kyllä oli jo ihanan viilee aamu tänään,12c tuntu ihan kuin olis puhdasta happee hengittäny,olispa jo päivisinki tuollanen 12 korkeintaa,no ehkä vkl mennessa sää muuttuu mukavan viileeks ainakin luvannu

    Äänestä

  • syyslapsi.. kirjoitti:

    kyllä oli jo ihanan viilee aamu tänään,12c tuntu ihan kuin olis puhdasta happee hengittäny,olispa jo päivisinki tuollanen 12 korkeintaa,no ehkä vkl mennessa sää muuttuu mukavan viileeks ainakin luvannu

    tosi hieno päivä.

    Äänestä

  • viileä ihanuus kirjoitti:

    tosi hieno päivä.

    Semmoinen olisi sopiva, että nyt olisi tuollaista 20 syyskuun alkuun saakka, ja viileät yöt, välillä voisi sataa ropsauttaa, mutta muuten olisi melko kuivaa. Siinä syyskuun 10. paikkeilta lokakuun vaihteeseen voisi olla sellaista 16-17 astetta ja aurinkoisia kuulaita syyspäiviä, ja pari sadepäivää vain. Lokakuun alkuun ihanne olisi sellainen 10-12 raikas sää, tätä voisi jatkua lokakuun 10. päivän paikkeille ja sitten saisi tulla lokakuun 30. päivän paikkeille kestävä 4-5 asteen sateinen ja pilvinen "marraskuinen ankea pakollinen jakso" ja heti marraskuun ensimmäinen päivä suomeen virtaisi rankkojen lumisateiden saattelemana kylmää arktista ilmaa, ja tulisi yhtenäinen maaliskuun lopulle kestävä talvi, jolloin tasaiset -5 astetta päivisin. Kevät tulisi lämpimän 10 asteisen ilman saattelemana maaliskuun viimeisinä päivinä pysyvästi ja kesä olisi taas lämmin, muttei ihan yhtä kuuma kuin tämä kesä, mutta hellepäiviä olisi vähintään yhtäpaljon, mutta sellaista 25-27 asteen helteitä vain. Lämmin ja ajoittain helteinen sää alkaisi kesäkuun 10. päivän tienoilta ja jatkuisi elokuun puoliäliin. Tämä olisi unelma vuoden kierto :) mutta kumminkin saamme ankeaa ja mustaa maata katsella piakkoin kuukausitolkulla..... sääli ja harmi

    Äänestä

  • sm jiidee kirjoitti:

    Pois paha talvi, niin säästymme monelta ennenaikaiselta kuolemalta. Talvikuukausina on 500-1000 kuollutta enemmän, kuin kesäkuukausina.

    http://www.stat.fi/til/kuol/2009/kuol_2009_2010-04-15_tau_001_fi.html

    pitäisin niistä kuulaista syyspäivistä, sellasista missä aurinko paistaa ja lämpötila kuitenkin siinä nollanpinnassa. Vähän yöpakkasia, että pikkulätäköt jäätyvät. Sitten päivänmittaan lämpötila kohoaisi plussan puolelle. Sikälikin yöpakkaset olisivat hyviä, että ne hirvikärpäset saisivat äkkilopun.

    Äänestä

  • ihana helle kirjoitti:

    Pois paha talvi, niin säästymme monelta ennenaikaiselta kuolemalta. Talvikuukausina on 500-1000 kuollutta enemmän, kuin kesäkuukausina.

    http://www.stat.fi/til/kuol/2009/kuol_2009_2010-04-15_tau_001_fi.html

    Heinäkuun kuolleisuus nousi Suomessa usealla sadalla edelliseen heinäkuuhun verrattuna: Syynä hellejakson tuoma ylimääräinen rasitus.
    Tämä luonnollisesti ikääntyneiden tai muuten sairaiden ihmisten kohtalona. Terveysviranomaiset summasivat; hellekaudet ovat pakkasia vaarallisempia ns. riskiryhmille.

    Äänestä

  • + ja - säät kirjoitti:

    "hellekaudet ovat pakkasia vaarallisempia ns. riskiryhmille."

    Paskapuhetta. Suomessa kuolee vuosittain pakkasiin n. 2000 ihmistä ja helteisiin 200. Milloinkas 200 on ollut suurempi luku kuin 2000? Ei milloinkaan.

    http://www.iltalehti.fi/terveys/2010010810894400_tr.shtml
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kuolleisuus kasvaa helteillä/1135258435871

    Ei pakkasiin nyt 2000 tervettä ihmistä vuosittain kuole, siihenkin kuolleista suurin osa on riskiryhmiin kuuluvia, kuten tuossa ylemmässä jutussa sanotaan. Joten pakkanen on paljon vaarallisemaa kuin helle, sitä saattaa vain olla yllättävän vaikea haivainnollistaa sähkölämmiteisessä talossa siellä lämpimän peiton alla. Ilmaston lämpenemisen ansiosta talvet onneksi lauhtuvat ja säästyy paljon ihmishenkiä.

    Äänestä

Eipä ole täällä satanut, vaikka monta kertaa on luvattu. Nytkin pitäisi tulla kaatamalla, mutta ei niin ei...

Äänestä

kun 6-7vk huippua. eli helteethän kestivät vähemmän kuin 1997,2006 ja 2002 vuosina tällöin elokuussakin ol n 25hellepäivää sekä helteet alkoivat jo kesäkuussa

Äänestä
  • ja hienoa kun on sadellut, löyti jo herkkutattejan, aivan mahtavaa. Kyllä tällaset normaalit ilmat on mukavia, kun jaksaa taas touhuta ja sieniäkin tulee. Marjasato kyllä menetettiin tuon ilkeän helteisen sään takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nyt sataa lujaa! kirjoitti:

Toivottavasti saamme Suomen osalta sanoa näkemiin tämän kuuman kesän helteille. Jo pilvisyys leikkasi tänäiseltä hellepäivältä terän meitin seudulla.
Huomiseksi luvattu säärintama pohjoisen puolelta eteläänkin leviävänä voisi korkata halut korkeilta päivälämpötiloilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu