tavallista ruokasuolaa ei saada verolle, vaikka sokeri- ja makeisveroa pohditaan.
Valmisruuissa ja mm. leivissä tyypillinen suolamäärä vaihtelee yhden ja puolentoista prosentin välillä, voimakassuolaisissa tuotteissa suolamäärä on jopa yli 2 prosenttia ja erikoistuotteissa luonnollisesti enemmän. Kuluttaja ei varmuudella huomaa, jos suolamäärää pudotetaan 25-35 % suoraan tai korvaamalla osa suolasta K- ja Mg-pohjaisella mineraalisuolalla. Hintaero tuotteilla on nimellinen, kun markkinointihyöty otetaan huomioon. Suolalla ei voida selittää nykyisin säilyvyyttä, sillä säilyvyyteen on olemassa tekniset keinot. Osa tuottajista on huomannut selkeän markkinaraon, mutta kansanterveyden pelastajaksi muutamasta edelläkävijästä ei ole.
Kun ruokasuolan natriumia saadaan liikaa, elimistö sitoo tietenkin enemmän vettä. Kun vettä on paljon, sitä pitää varastoida jonnekin. Verisuonet ovat varastointiin hyvä paikka, ja verenpaine alkaa nousta. Ylimääräisen natriumin elimistö erittää munuaisten kautta, jolloin sekä sydän, munuaiset että vesisuonisto rasittuvat. Jo 80-luvun alussa kardiovaskulaarisen prevention katsauksessaan WHO suositteli päivittäiseksi suolansaanniksi korkeintaan 5 grammaa NaCl päivittäin. Suositus perustuu sekä kliinisiin ja epidemiologisiin tietoihin.
Kannatan suolalle veroa - kepeät 30 lisäprosenttia veroa suolalle antaa jo jonkinlaisen ohjauskeinon asiassa. Suolakilolle tuo vero ei tee kuitenkaan enempää kuin 10-15 senttiä, joten maailma asiassa ei kaadu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikka ruoanlaittosuolan hinta tuplattaisiin, ei siitä tulisi juurikaan verotuloja valtiolle. Suurin osa suolasta käytetään ilmeisesti teollisuudessa, tiestössä ja maataloudessa. Maatalouteen tämä hallitus ei koske, tiesuola menee valtion pussista ja teollisuuden hinnannousu kumuloituisi suoraan lopputuotteiden hintoihin, vaikeuttaisi vientiä ja tuottaisi työttömyyttä.
Suolan hinnalla ei ohjata yhtään mitään eikä ainakaan kansanterveyttä. Valistuksella sitä vastoin voidaan.
Makeisvero sitävastoin tuo rahaa valtion kirstuun kosolti, vaikuttaa teini-iän läskeihin ja parantaa kansanterveyttä paljo suoremmin kuin suolavero.
vuodessa noin 200 miljoonaa tonnia NaCl-suolaa, josta elintarvikekäyttöön siirtyy noin yksi prosentti.
"Vaikka ruoanlaittosuolan hinta tuplattaisiin, ei siitä tulisi juurikaan verotuloja valtiolle."
- Kyse ei olekaan tuottaa verotuloja valtiolle, vaan käyttää veroa ohjauskeinona tuottajille. Vaikka vero olisi täydet 100 % (polttonesteellä noin 80 %), nykyisellä elintarviketeollisuuden suolankäytöllä verotuotot olisivat noin neljä miljoonaa euroa vuositasolla.
"Suolan hinnalla ei ohjata yhtään mitään eikä ainakaan kansanterveyttä."
- Olen sekä samaa mieltä että eri mieltä. Valistus on aina hyvästä.
Vehnäjauhon tukkuhinta on noin 40 senttiä/kilo. Suolan tukkuhinta on noin 20 senttiä/kilo. Siinä vaiheessa, kun suolan ja vehnäjauhon hinnat ovat samat tai lähes samat, leivän tuottajalle on sama, onko leivässä 0,7 % vai 1,5 % suolaa. Jos veroa nostetaan radikaalisti, tuottajan kannattaa valmistaa vähäsuolaista leipää. Jos suolan ja mineraalisuolan hinta lähestyvät toisiaan, mineraalisuolan käytöstä tulee aikaisempaa järkevämpää taloudellisesti.
"Makeisvero sitävastoin tuo rahaa valtion kirstuun kosolti, vaikuttaa teini-iän läskeihin ja parantaa kansanterveyttä paljo suoremmin kuin suolavero.
- Eivät nämä kaksi asiaa ole toisiaan pois sulkevia. Molempi parempi.
tuloja suolan, verotus tulisi järjestää suolaisille valmistuotteille portaittain.
Alle 0,5 ... 0,7 % suolaa sisältävät valmistuotteet selviäisivät kokonaan ilman suolaveroa. Siitä lähdetään korottamaan veroa asteittain. Yli 1,0 % suolaa sisältäville elintarviketuotteille asetetaan 5 % vero ja yli 10 % suolaa sisältäville valmistuotteille asetetaan 30 % vero. Vähäsuolainen leipä selviää ilman veroa, runsassuolainen leipä saa 4 euron kilohintaansa 20 sentin lisähinnan ja suolasilli 10 euron kilohintaansa 3 euron lisähinnan.
Jos alkaa suolamäärä vähentyä tai valtio hukkua verotuloihinsa.
Suomalainen käyttää vuodessa leipää reilut 50 kiloa vuodessa, joista 90 % on suolaisuudeltaan noin 1 prosentin luokkaa. Suomessa leipää kuluu vuodessa vähittäismyyntiarvoltaan yli miljardilla eurolla. Siihen kun isketään 5 % vero, valtion kassaan kilahtaa 50 miljoonaa. Tai vaihtoehtoisesti tuottajan laskevat tuotteidensa suolamäärää.
Valitettavasti suola on ruoanlaitossa välttämättömyys. Sen lisäksi, että se parantaa ruoan makua ja säilyvyyttä, elimistömme myös tarvitsee suolaa toimiakseen. Liika suola on tietysti pahaksi kuten kaikki liika on pahaksi.
Ihmisen elimistö tarvitsee suolaa monella tavoin: solujen toiminta, veren koostumus, hapenottokyky, hermoston toiminta jne. Kaikessa tässä suolan muodostama liuos on tarpeen. Ilman riittävää suolaa ihminen kuolee.
Ruoan maun kannalta suolalla on suuri merkitys. Suola liuottaa ruoan makuaineita levittäen niitä ruokaan ja saa sen maistumaan paremmalta makujen korostuessa.
Ihminen on meressä syntynyt olento ja kannamme tätä muistoa aina kehossamme. Nykyinen suolattomuus on jo johtanut siihen, että ruoka ei enää maistu miltään ja alamme voida ennen pitkää pahoin.
McDonalds, joka pyrki pudottamaan tuotteidensa suolamäärää. Ei se onnistunut, koska asiakkaat ryhtyivät valittamaan ja lisäämään suolaa ruokaansa itse.
Natriumin tehtäviä elimistössä ovat hermoimpulssien kuljetus sekä nestetasapainon ja osmoottisen paineen säätely. Ihmisen elimistö tarvitsee suolaa 1-2 grammaa päivässä. Ylimääräinen on turhaa ja kuormittaa elimistöä.
Hieman suolainen ruoka on maukasta, tiedän toki sen. Suola on kuitenkin epäterveellistä, ja valtion tulisi verolla ohjata kansalaistensa makutottumuksia. Kyseessä on kuitenkin kansanterveydellinen asia - kuten myös sokerin, makeisten tai rasvojenkin kohdalla. Osa suolasta voitaisiin korvata helposti mineraalisuolalla, jo 10-20 %:in yleinen suolankäytön pudotus olisi todella merkittävää.
suola sen suorana pitää. suolattomuus on aihettanut nuorten keskuudessa oudon ilmiön ihmisten pitää niitata itsensä kasaan kaikenlaisilla metalliniiteillä. sitäpaitsi kun syö suolaista pitää juoda, ja eikös sitä ole höpötetty yhtä paljon kuin suolan vähentämistäkin. moni muukin asia on osoittautunut viraomaisten täydelliseksi huuhaaksi. esim. rasvalöyhötys, ilmastolöyhötys. pandemialöyhötys jatkanko vielä. kokoajan käsi on ollut ihmisten taskulla että on voitu rahoittaa näennäisuudistuksia,pah