Amerikkalaiseen Jackass-ohjelmaan hullaantunut 19-vuotias nuorukainen kuoli viikonloppuna Norjassa hullunrohkean stunt-tempun seurauksena.
Muumipeikoksi pukeutunut nuorukainen meni maantielle makaamaan - ja joutui henkilöauton yliajamaksi. Aiemmin päivällä 19-vuotias oli ollut viihdyttämässä lapsia ostoskeskuksessa.
Nuorukaisen toverit, 28-vuotias nainen ja 24-vuotias mies, jäivät tien reunalle kuvaamaan videokameralla miehen tempun.
Ensimmäinen paikalle saapunut Audi sai väistettyä pimeässä makaavan nuorukaisen. Sitten nuorukainen kääntyi 90 astetta ja siirtyi makaamaan poikittain. Siihen onni loppui: valtatietä Honda Civicin kuski ei nähnyt tiellä makaavaa nuorukaista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin?
tapahtumassa vain yksi ympäröiviin olosuhteisiin heikosti sopeutunut perimä menetti lisääntymismahdollisuutensa.
Siitäs sai. Mitäs piti leikkiä elämällään. Eipä tainnut tajuta aikaisemmin ettei ole kuolematon. Nykyajan kakarat kuvittelevat kaikki olevansa kuolemattomia, mutta se on täysin väärä kuvitelma.