TErve!
Tarvitsen apuanne. Onko NYT, tai oliko ENNEN, suomen kielessä seöllainen sääntö, että lasta oli kutsuttu termillä SE ja aikuista HÄN ??
Igemon
Tarvitsen apuanne. Onko NYT, tai oliko ENNEN, suomen kielessä seöllainen sääntö, että lasta oli kutsuttu termillä SE ja aikuista HÄN ??
Igemon
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suomen kielessä ei varmasti ole ollut tuollaista "sääntöä". Suomen kieli voi olla puhuttua tai kirjoitettua. Puhuttu kieli jakautuu mm. murteisiin. Jos jossain päin suomea tai jonkin ihmisryhmän keskuudessa on lapsesta puhuttaessa käytetty muotoa "se" ja aikuisesta "hän", se ei silti ole ollut mikään "sääntö" vaan ainoastaan tapa tai käytäntö.
Mutta yleiskielessäkin on ollut käytäntönä sanoa pikkulasta se:ksi. Saattaa periytyä murteista, mutta niissähän on yleistä sanoa kaikkia ihmisiä se:ksi.
Ilmeisesti ainakaan vauvaa ei pidetä täytenä ihmisenä niin kauan kuin se/hän ei osaa kommunikoida riittävästi aikuisten kanssa.
Keskustelun aloittaja kysyi, onko suomen kielessä ollut sellainen sääntö. Käytäntö ja sääntö ovat eri asia. Sääntöjä taas on kirjoitettuun kieleen enemmän kuin puhekieleen.
Suomen kirjakielessä ihmiseen/henkilöön on käsittääkseni ”aina” viitattu pronominilla 'hän' iästä riippumatta. Ruotsissa asia lienee samoin – sukupuolesta riippuen pronomini on 'han' tai 'hon'.
Suomenkielisenä ja ruotsia oppikoulun 1. luokasta saakka lukeneena minulle oli 2. luokalla saksan alkeita opiskeltaessa pienoinen yllätys, kun tuossa kielessä lapseen (”das Kind”) viitattiin tämän sukupuolesta riippumatta neutrisukuisella pronominilla 'es' eikä kummallakaan hän-pronominin ensisijaisella vastineella (maskuliini: 'er', feminiini: 'sie').
Kiitos kaikille, mutta teidän vastaukset eivät jättaneet minulle selvä tulosta.
Minä muistan hyvin, että mummoni kertoi että lapsi joka ei kävele , ei puhu on SE. Mutta mummo elänyt Neuvostoliitossa 1930v. Ehkä se oli meidän, inkeriläisten, murre, ehkä han ei muistanut oikein.
Joka tapauksessa kiitos vastauksista!
Lieneekö asiasta selvää käsitystä edes kielen ammattilaisilla. Olisiko kukaan vielä tutkinut käytäntöjä. Minäkään en ole kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota, kun olen kuullut puhuttavan lapsista. Mutta kyllä olen joskus radiota tai TV:tä kuunnellessani pannut merkille ihmisen, vaikka pienenkin, sanomisen huolellisessakin kielenkäytössä se:ksi.
Olisiko todella joku inkeriläismurteessa säilynyt ikivanha perinne, vaikea sanoa. Venäjänkielen vaikutusta?
Inkeriin aIkoinaan muuttaneet olivat melkein kaikki savolaisia, eikä 88-vuotias perisavolainen isoäitinikään muista edes omilta isovanhemmiltaan kuulleensa tuollaista erottelua. "Hän" on murteessa muutenkin hyvin harvinainen, "Se" on se , olipa ihminen tai elukka.
Tarkoititko "murteissa"?
Yleiskielessä, jota kirjakieleksikin sanotaan, erotus ihmisen ja toisaalta eläimen ja esineiden ja asioiden välillä on selvä.
http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=717
Tuossa mainitaan lapsetkin, mutta ei aloituksen mielessä.
Sen ja hänen erilainen käyttö koskee korviin paljon vähemmän kuin se, että (lemmikki)eläimestä käytetään hän-sanaa. (Tietysti sitäkin joissakin tapauksissa voi ja kai vähän niin kuin pitääkin käyttää - "katti oli sitä mieltä, että hän ei tuota moskaa syö" - mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.)