Kouluruokamuistoja

Olen käynyt perusopetuksen seitsemänkymmentäluvulla. Siihen aikaan ruuan lisäksi sai ilmaisen välipalan ainakin meidän koulussamme. Jos koulu kesti kolmeen, sai leipää ja maitoa, leikkeleitä ja jugurttiakin. Muuten välipala oli jäätelöä, mehua, hedelmä tms.

Kouluruokailuun ei liity mitään hankalia muistoja. Olenkin ihmetellyt joskus miten vaikea aihe tämä joillekin on ja ruoka voi olla ylitsepääsemätön ongelma. Esim. oma tytär oli aivan paniikissa, kun koulussa oli tiettyjä ruokia ja opettaja pakotti syömään (vielä siis 2000-luvulla Steinerkoulussa kaiken lisäksi!- ehkä asiaan vaikutti se, että hän sai ruokamyrkytyksen n. neljänkymmenen muun oppilaan lisäksi). Toisaalta hän piti herkkuna sellaisia ruokia, mitä muut eivät millään halunneet syödä.

Itse söin ihan kaikkia ruokia, vaikken niin tykännytkään. Seitkytluvulla ei koulussa tarjoiltu mitään lasagnea, tortilloita ja muita nykyään normaaleja ruokia. Ei semmoisista olleet keittäjät varmaan koskaan kuulleetkaan, eikä tuolloin matkustettu vielä, kuten alettiin tehdä 80-luvulla. Ruoka oli jotenkin suurpiirteisesti tehty, juurekset valtavan kokoisia kappaleita eikä mitään mausteita juuri käytetty. Salaattia ei ollut. Ruuan kanssa oli joko lanttu- tai porkkanapala tai kaali- tai juuresraastetta ja puolukkahilloa. Mitään kastikkeita ei näihin käytetty.

Makaronilaatikko ja lihapullat oli parhaat, joita olisi syönyt vaikka kuinka paljon. Tilliliha ja liimamainen ruskistamaton kastike oli vähän vaikea niellä, mutta söin kuitenkin. Maksavatkuli oli jo siinä rajoilla, että pystyykö syömään lainkaan, kun haju ja ulkonäkö ällötti. Kuitenkin äiti valmisti aivan herkullisia jauhemaksapihvejä, mitä koulussa ei osattu tehdä. Varmaan valmistustapa, rakenne ja mausteet ratkaisee joskus sen, miten ruuan saa maistumaan. Suurin syy varmaan siihen, että ruokaa syötiin oli NÄLKÄ. En ehkä saanut kovasti liikkuvana ihmisenä tarpeeksi kotona ruokaa, koska tuntui että sitä söi mitä vain, mitä nykyään tuskin pistäisi suuhunsa.