palstalle joiden pääasiallisin tehtävä on saattaa VHH ja VHH:laiset erittäin huonoon valoon. Hänellä on vapaat kädet kirjoituksiensa suhteen eli hän voi esiintyä "asiantuntijana" tai hölistä nörttien tapaan käyttäen nuolipäitä tai ihan miten vaan sillä mikään ei rajoita heitä kunhan kunhan he vain onnistuvat pilaamaan VHH:laisten maineen. Toinen näistä VHH-pilaajista esittelee itsensä Vantaalaiseksi yrittäjäksi ja kokoomuksen kannattajaksi, toinen sanoo kirjoittelevansa Ruotsista ja piilomainostaa yhtenään blogia jossa mainostetaan lisäravintopillereitä.
Rahoitus tähän malliin löytyi Puskalle kun hän suositteli ostamaan rokotteita 37 miljoonalla eurolla GlaxoSmithKline lääkeyhtiöltä estääkseen tappavan influenssan leviämistä ja näistä rahoista sitten osa ohajuttiin häirikkökirjoittajien palkkaamiseen ympäripäiväisiksi työntekijöiksi.
Tästä nyt tämä palsta saa kärsiä ja täällä ei saa enää vapaasti kirjoittaa palstan aiheesta vaan nämä VHH-häiriköt mellastavat täällä täysipäiväsesti saattaen VHH-dieetin epäilyttävään ja naurettavaan valoon.
Puska kaiken lisäksi onnistuu tehtävässään loistavasti, VHH:n maine ja koko VHH-palstan maine on pilattu täysin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
pitäs pikkusuén olla mielikuvitusta kun trolleja kirjoittelee
on Pekan palkkaama VHH-tihutyöläinen, sellaista tuubaa ukko päästelee ettei niihin usko vanha erkkikään.
jokaisesta viestistä joka menee yli 20 kpl..täällä maksaja on eräs KUSTANNUSYHTIÖ joka haalii roponsa laihdutus monisteilla.
kansanterveyden hoidossa ja tässäkin.
ensin Puskalta ja sitten rasalakselta provikat