Hiilidioksidin määrä ilmakehässä nousee. Sadat tutkimusasemat osoittavat samaa: hiilidioksidin määrä on noussut noin 40 %:lla. Tätä eivät denialistitkaan enää pysty kiistämään.
Ilmastossa on tapahtumassa muutos. Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan kaikki kymmenen tärkeintä indikaattoria osoittavat, että ilmasto on lämpenemässä.
Siitä huolimatta tieteellinen käsitys ilmastonmuutoksesta kiistetään. Kiistämisen taustalla on taloudellisia vaikutteita ja patologista tieteenkieltämisuskoa. Ihmisen pimeimmät voimat ovat liikkeellä.
Hiilidioksidiongelma on vaikea ja kallis ratkaista. Sen vuoksi on helpompi kiistää ongelman olemassaolo.
Ilmastossa on tapahtumassa muutos. Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan kaikki kymmenen tärkeintä indikaattoria osoittavat, että ilmasto on lämpenemässä.
Siitä huolimatta tieteellinen käsitys ilmastonmuutoksesta kiistetään. Kiistämisen taustalla on taloudellisia vaikutteita ja patologista tieteenkieltämisuskoa. Ihmisen pimeimmät voimat ovat liikkeellä.
Hiilidioksidiongelma on vaikea ja kallis ratkaista. Sen vuoksi on helpompi kiistää ongelman olemassaolo.
Vastaukset 46
Vanhimmat
On lakenut murto osaan esihistoriallisista ajoista.
Tämänhän on myöntänyt jo kapitalistinenkin tiede.
Miksi poimit kirsikoita noin pieneltä aika-akselilta.
Dinosaurusten aikaan oli myös kuumempaa, vaikkei ihmistä ollutkaan.
En usko millään ihmisen oppivan mitään muuten kuin äärimmäisen kipeästi, kantapään kautta. Ahneus, kateus ja välinpitämättömyys ovat niin vahvoja voimia että ne eivät korjaannu kuin valtaisien katastrofien kautta.
Tälläkin palstalla rehottava yksinkertaisten ja äänekkäiden yksilöiden reuhaava uho on vain vaaratonta taustamelua, todellinen uhka on massojen manipuloitavuus ja ostettavissa oleva median kautta tapahtuva mielipideilmaston säätely.
Eli parasta olisi ajaa vain täysillä seinään - ikävää jälkipolville mutta ihmiskunnalle opetus voisi olla elintärkeä.
Siksi en kannata mitään päästökaupustelua tai nuhjausta saunanlämmityksen hiilipäästöjen kanssa.
Nykyihminen eli mielisairas hörhö on kaiken pahan alku ja kuuri.
Sen tietää hohheli ja kakki muutkin ilmastopyhäkoululaiset.
Tarkennetaan tuota:
Nykyihminen eli keski-ikäinen valkoihoinen länsimaalainen mies on kaiken pahan alku ja kuuri.
Sen tietää hohheli ja kakki muutkin ilmastopyhäkoululaiset.
Perustelusi "tieteellisyys" oikeuttaa sokeasti uskomaan myös jäätelön aiheuttamiin hukkumisiin.
Taloudelliseen motiiviin voi yhtälailla vedota skeptinenkin osapuoli, pelkästään pohjoismaat ovat syytäneet 24 miljardia euroa 2009 mennessä ja 2011 vuonna rahan syytäminen ainakin Suomen osalta ilmastopelottelijoiden taskuun lähes tuplaantuu,
eli puhutaan jo useasta miljardista/vuosi, rahaa jonka käyttöä ei kontrolloi kukaan, lukemattomiin nollatutkimuksiin, päästökauppakeinottelijoiden maailmanvalloitukseen, goren huvilaostoksiin jne.?
Päästökauppasysteemi on huonoin mahdollinen tapa yrittää vähentää päästöjä, se vain siirtää kulutuksen harvojen "valittujen" käsille, pakottaa pyrkimään uuteen nousuun, lopulta globaalia kulutusta lisäämällä.
Tosiasia on että Suomen alasajo päästökaupalla on vähentänyt co2 päästöjä jo 11%,
tosin tämä päästö on siirtynyt suoraan kiinaan ja suurentunut parikertaiseksi saavutetun huonon energiatalouden takia.
Aina kun jokin hvyinvointivaltio onnistuu vähentämään yhden yksikön päästöjään hätistämällä teollisuuttaan,
kiinassa aiheutuu kahden lisäys, siksi maailman päästöt lisääntyvät kiihtyvällä vauhdilla.
Lopulta tämä johtaa tilanteeseen että nykyään lähes laaduttoman kertakäyttötavarankin hinta nousee kuluttajan ulottumattomiin ja globaali talous romahtaa, tällöin siirrytään eloonjäämistaisteluun jossa ei saastemittareita ehditä katsella.
Laaduttoman kertakäyttötavaran siirtyminen kuluttajan ulottumattomiin olisi aivan uskomattoman iso edistysaskel, ei nyt ihan niin kovaan optimismiin kannata tuudittautua?
Mieti sanomaani uudestaan siinä vaiheessa kun sinulla ei enää ole varaa 10 euron kertakäyttöfarkkuihin, laatutuotteesta puhumattakaan.
a) En käytä farkkuja, hankalia ja vanhanaikaisia tamineita ovat ne.
b) Kun on hyväpalkkainen akka ja omaa maata muuallakin kuin kynsien alla ei tule hätäpäivää.
Mutta teillä persaukisilla lähiöiden sisseillä voi tietysti olla kovat ajat edessä... :)
Niin justiinsa, usko tai älä, sanoin farkut juurikin sillä että joudut sanomaan ettet käytä, en raaskinut sanoa notta housut, ettet joudu ämmäilemään,
siirretään maalitolpat leikkimällä karhunnahkaan pukeutuvaa metsien miestä.
Toiveajattelua että alarmisti pysyis aiheessa...
Tiiäkkö, nuista mullista, miksiköhän luulet että on joutoaikaa, en oo kaikkialla ikinä edes käynyt, peuraa ja riekkoa löytyypi saunan nurkalta.
Polttakaahen risuja etelän miehet, idioottien touhuja mutta mie tykkään.
"sinulla ei enää ole varaa 10 euron kertakäyttöfarkkuihin"
"a) En käytä farkkuja, hankalia ja vanhanaikaisia tamineita ovat ne."
"en raaskinut sanoa notta housut, ettet joudu ämmäilemään,"
Oi saakeli...Nauroin vedet silmissä.
Hienoa ,2. Sana hallussa ja huumori.
Hiilidioksidiongelman ratkaisu ei ole omissa käsissämme. Jos EU saisi päättää, CO2 päästöjen vähennysohjelmat pyörisivät jo täyttä vauhtia. Eikös viime talven neuvotteluissa EU vähennystavoitteineen jyrätty pahanpäiväisesti muiden maiden toimesta?
Kun nyt joku ensin kertoisi miksi ihmeessä sitä hiilidioksidia pitäisi edes vähentää.
Kun nyt nikkivaras-retard ensin keksisi ihan oman nimimerkin. Ja voisi myös lopettaa tuon täysin idioottimaisen ja lapsellisen lässytyksensä.
Siinäpä taas tieteellinen pläjäys hohhelilta. Voi reppanaa.
Oletko tosissasi, että yrität varata satoja nimimerkkejä itsellesi?
Rekisteröi ihmeessä mieleinen nimimerkki, niin ei tarvitse valittaa.
No ainakin energian säästö ja energiataloudellisempien laitteiden ja tekniikoiden kehttäminen olisi ihan fiksua riippumatta siitä uskooko ilmastomuutokseen vai ei. Riittäisi sitten ne uusiutumattomat luonnonvarat vähän pidempään.
"kaikki kymmenen tärkeintä indikaattoria osoittavat, että ilmasto on lämpenemässä."
Johon kuului NOAA16-satelliitti, se joka mittasi Suurten Järvien alueella jopa yli 300 asteen lämpötiloja. Suoraan sanottuna - miksi tulet köykäisin eväin tänne julistamaan Maanystävien propagandaa?
luonnosta ympäri maapalloa kertovat kumoamattomasti, että ilmasto on muuttumassa.
Kasvisto, eläimistö, vesien kierrot. Muutokset kaikissa niissä osoittavat, että ilmasto (tai jos niin halutaan sanoa, paikalliset sääolot) ovat muuttuneet viime vuosien ja vuosikymmenien aikana ja lämpenemisen suuntaan.
Mene kertomaan kasveille tai hyönteisille, ettei kannata muuttaa kohti napoja tai vuorien rinteitä ylöspäin, koska kysymyksessä on vain satelliittidatan käsittelyn ohjelmointivirhe.
ai silleeen, no entäs yhdeksän muuta indikaattoria?
jotta voimme tarkastella sitä.
Edes yksi kymmenestätuhannesta!
Ilmastohan on ilmasto, kosk siihen kuuluu erilaisia säitä.
Siis sellainen ilmiö joka ei mahdu IPCC,n ennustusraameihin, koska AGW hihhuleiden mukaan säät ovat ääreviä, ainakin kun on normaalia kylmempää, niinkuin nyt.
http://www.ncdc.noaa.gov/indicators/
http://www.ncdc.noaa.gov/indicators/
lyö 10 IPCC ennustetta pöytään, vaikka ei osaa edes englantia..
Olet mielisairas alkoholisti. Hakeutuisit hoitoon.
Ja hohheli ei osaa englantia, kommentoi asioita joista ei ymmärrä sanaakaan.
http://www.vihrealanka.fi/node/1680
Sinä mielisairas alkoholisti et näköjään osaa edes suomea. Linkissäsi ei lue mitään väittämääsi.
Ja hohheli ei osaa englantia, kommentoi asioita joista ei ymmärrä sanaakaan.
http://www.vihrealanka.fi/node/1680
Siinähän juuri myonnetään että ilmaston viileneminen saattaa syödä alarmistien uskottavuutta.
Etkö osaa suomeakaan, toisaalta en ihmettelisikään.
Pyydä kommentti ilmastrojumala Al Gorelta, ai niin unohdin että al kore ei osaa suomea, ja sinä et osaa englantia.
Laita linkkilatania, jos se helpottaisi.
Sinä mielisairas alkoholisti et näköjään osaa edes suomea. Linkittämässäsi YLI 2 VUOTTA VANHASSA jutussa kerrotaan jonkun epämääräisen saksalaisen tutkimusryhmän ennustaneen ilmaston viilenevän. Mutta niinhän ei ole tapahtunut.
Tulossa ennätyskylmä vuosikin.
Mun jutussa ei ollut kyse ennustuksesta, vaan suoritetuista mittauksista.
Ja siintä että vihreät myönsivät ilmaston viilenevän.
"Tulossa ennätyskylmä vuosikin."
Ei ole.
"Mun jutussa ei ollut kyse ennustuksesta, vaan suoritetuista mittauksista."
Sun jutussa oli kyse ennustuksesta, ei suoritetuista mittauksista.
"Ja siintä että vihreät myönsivät ilmaston viilenevän."
Eivät myöntäneet.
Hakeudu hoitoon mielisairas alkoholisti.
EtusivuUutisetBlogitKeskusteluTeematArkiKeittiöArkistoYhteystiedotMediatiedotTilaajapalveluLauantaina 28.8.2010 Etusivu » Uutiset
Ilmaston väliaikainen viileneminen voi viedä terän ilmastotyöltä12.5.2008
ilmasto viilenee lähivuosina, kertoo Nature-lehti. Saksalaisen tutkimusryhmän mukaan muun muassa merivirtojen muutokset viilentävät planeettaa vuoteen 2015 saakka.
Osaatko lukea, vai pitääkö laittaa ääniviesti.
havainto:
Eläin joka elää symbioosissa kasvin kanssa ja on yksilönä pieni, mutta vaikutukseltaan suuri.
Korallipolyyppi.
Tietyn lämpötilan yli menevä meriveden lämpeneminen aiheuttaa ongelmia polyypin apulaisena asustavalle viherlevälle kuoleman muodossa. Levättömät polyypit näkyvät korallien kalpenemisena. Eläinosapuoli ei oikein pärjää yksinään.
Kerro nyt ihan aluksi mihin perustat tuon prosenttiluvun?
Jos väität, että yleisesti oletettuun, luultuun, tai muuten vain jonkun päättämään maagilliseen 280ppm, niin siihen tarvitaan erityiset perustelu, koska sehän ei pidä paikkaansa. Linkki johonkin luulotteluun ei riitä.
Kyllä se vaan pitää paikkansa.
Retardille lätkämailoja:
http://ilmatieteenlaitos.fi/kuvat/kaasujenpitoisuuksienvaihtelu.png
moisen koiran oksennuksen,
Törkeä väärennös, taitaa olla itse junansuorittajan rusnaama.
Jääkairaukset kertovat toista.
Onko käyräsi tehty tietokonemallinnuksella play stationilla?
http://planetforlife.com//images/icecore.gif
Kyllä olet vajakki kun aina vaan tuot tietokonemallinnuksia, vaikka olisi mittaustietoakin.
Heh heh. Kyllä se nyt näyttäisi aika vahvasti siltä, että vain sinä olet vajakki. Sinunkin linkkisi kertoo hiilidioksidin lisääntymisestä ihan samaa.
Siinähän on useita aikakausia jolloin CO2 pitoisuus on ollut suuri ilman ihmistä.
Tämähän vie pohjan AGW,ltä.
Eihän kukaan ole kiistänyt nykyistä CO2 pitoisuutta, vaan sen väitetyn vaikutuksen väitettyyn ilmaston lämpenemiseen.
Nyt kun ilmasto on viilennyt niin AGW logiikan mukaan co2 pitoisuuden kasvu voisi aiheuttaa
ilmaston viilenemistä.
Uskomatonta tuo Sähköteurastajan asioiden vääristely!
Luuletko kaikkia muita tyhmiksi vai oletko itse tyhmä?
ymmärtänyt, ehkä voimme auttaa, vaikka epäilen.
Missä näet vääristelyä, saanen kysyä.
Missä muuten ne lupaamasi helteet piileskelevät, nyt on huomattavasti keskimääräistä kylmempää, minkä näet jos katsot mittaria(tietysti edellyttäen että sinulla on mittari,
toisaalta voithan kysyä hoitajalta).
Taidat olla paitsi tyhmä niin myös sokea. Oman käyräsikin mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on pysytellyt viimeisen puoli miljoonaa vuotta alle 300:n, mutta noussut viimeisen sadan vuoden aikana jo lähes 400:n.
Että co2 määrä on vaihdellut voimakkaasti ilman ihmisen vaikutusta.
Silloihan joku muu tekijä vaikuttaa ilmakehän CO2 pitoisuuteen.
Olisko kyseessä jaksottaiset mammuttien ilmavaivat?
IPCC,n co2 käppyröiden aikajana on valittu niin lyhyeksi etteivät aiemmat korkeat co2 pitoisuudet näy.
Eli alarmistitutkijoiden suosimaa kirsiknpoimintaa, kuten ilmastouskovaisilla on tapana.
Niin on vaihdellut, Milankovichin syklien aiheuttamien lämpötilanvaihtelujen takia viimeisen puolen miljoonan vuoden aikana noin välillä 190-300 ppm. Viimeisen sadan vuoden aikana se on noussut ihmiskunnan tupruttelujen seurauksena noin arvoon 390 ppm. Aivan kuten omasta linkistäsikin käy ilmi.
Mikä tässä on ylivoimaista rusinaksi ryyppäämiesi aivojen ymmärryskyvylle?
johtuu, koska myönnät että co2 määrä on vaihdellut ihmisestä riippumattomista syistä.
Kerro nyt ne syyt, kun lmastomallit evät tunne, eivätkä selitä.
Siis co2 pitoisuus vaihtelee ihmisestä riippumattomista syistä.
Miksi sitten syyllistät ihmiskuntaa, siksi kun olet idiootti, etkä tajua edes omia höpinöitäsi.
Ja se on totta, koska SINÄ sanot niin? Voi reppanaa. Minkälainen koulutus ja pätevyys sinulla on lausua mitään ilmastoasioista?
No kerro ihmeessä mitä tuprutteluja ihminen teki esiteollisella ajalla?
Esim. vuosien 1840 ja 1940 välillä on selkeä laskeva trendi.
http://www.warwickhughes.com/icecore/call2.jpg
http://www.warwickhughes.com/icecore/
Ja vielä tästä lisää tietoa.
http://www.examiner.com/civil-rights-in-portland/hungarian-physicist-dr-ferenc-miskolczi-proves-co2-emissions-irrelevant-earth-s-climate