Muutimme uuteen kotiin ja nyt ahdistaa!

Me muutettiin kanssa hiljattain kerrostalosta omakotitaloon, ekaan yhteiseen sellaiseen. Ja kyllä tuntui jotenkin karulta asua uudessa kodissa :-/ Kun uuteen kotiin ajeli reissuilta, niin teki mieli mennä vanhaan kotiin eikä uuteen... Uusi koti tuntui inhottavalta, epäkodikkaalta, vieraalta ja mulla oli aika kova koti-ikävä vanhaan kotiin! Mutta pikkuhiljaa alkanut kotiutua tännekin, oikeestaan sitä mukaan, mitä enemmän tätä saa laitettua omannäköisekseen (talo oli juuri remontoitu, eli remppaa ei tarvinut tehdä). Meidän muutosta on nyt puolisen vuotta aikaa, ja täydellinen kotiutuminen ei _ihan_ vielä ole tapahtunut. Omakotitaloasumisen yllätykset tehnyt tehtävänsä (hyvine ja huonoine puolineen) ja vielä tämä on osittain vähän kalsean näköinen, mutta pikkuhiljaa muuttuu meidän näköiseksi :)

Anna itsellesi aikaa ja jos aika ei tee tehtäväänsä, niin mieti mikä uudessa asunnossa oikein mättää? Vai onko joku muu asia, mikä nyt mättää? Jos tunne johtuu vain ja pelkästään uudesta asunnosta, niin eiköhän se ajan kanssa mene ohi!

Itseasiasssa vastaat itse asettamaasi kysymykseen. Olette ilmeisesti asuneet aiemmassa jo jonkin aikaa ja sinne on kertynyt merkittävä määrä muistoja. Tässä uudessa ei ole mitään muistoja, on vain käytännön asioita. Muistot tulevat sitten ajastaan. Tämä on kait aika tyypillinen naisten reaktio tämmöisessä tilanteessa. Miehiset putkiaivot keskittyvät käytännön asioihin ilman tunnelatauksia. Ehkä tähän uuteen omakotitaloon on ladattu muitakin odotusarvoja kuin pelkästään niitä, joita uusi ja erilainen asuminen voi tuoda tullessaan. Vaikka taloudellinen panos on suuri, kyse on ainoastaan uudesta asunnosta, ei muusta.

sanotaan ostokrapulaksi.
Aika auttaa.
Jos 10 vuoden asumisen jälkeen tuntuu samalta, kannattaa muuttaa.

Olen muuttanut joitakin kertoja ja yleensä olen tuntenut paikan kodikseni heti, mutta kerranpa kävikin niin, etten tuntenut oloa kotoisaksi. Se oli yllätys, sillä olinhan muuttanut ennenkin ja aina tuntenut oloni kotoisaksi omien tavaroiden ympäröimänä. Ikkunasta näkyi ankea autokatos, jota tuijottelin ja rupesin miettimään, oliko virhe muuttaa tähän asuntoon. Koko asunto alkoi ottaa päähän, mutta en ymmärtänyt vielä heti, että miksi. Onneksi se oli vuokra-asunto ja siitä pääsi kohtuu helposti eroon. Nimittäin ärsytykselle ja epäilevälle mielialalle alkoi pikkuhiljaa löytyä syy.

Asunnossa oli omituinen haju, joka alkoi lopulta raastaa hermojani ja se tuli esiin vasta jonkin ajan asumisen jälkeen. Sitten alkoi silmien vuotaminen ja nenän tukkoisuus. Jotenkin olin kokenut asunnon jo ennen näitä oireita jotenkin vastenmieliseksi, mutta haju ei siis tuntunut silloin, kun kävimme tutustumassa asuntoon. Joku kosteusvauriohan asunnossa sitten olikin ja muutimme siitä aika äkkiä pois.

Seuraava asunto tuntui heti kodilta ja laittelin sinne tavarat kivaan järjestykseen ja kun sain omat matot ja huonekalut ojennukseen, tuntui heti kodilta ja viihtyisältä.

Mutta olen muuttanut monesti ja aina koti on tuntunut kodilta. Jopa nyt kun tapetoinnissa kävi virhe niin tapetti potuttaa, mutta itse koti ei.

Koti on tuntunut kodilta, jopa silloin kun asuin tilapäisesti toisen omistamassa asunnossa ilman mun omia huonekaluja. Pidin asunnosta ja sen sijainnista.

Jos pienet löytyneet viat harmittavat sinua ja saavat aikaan pettymyksen tuntua? Ei asunnot ole täydellisiä. Aina jokaisessa on vikansa ja ilonsa.

säätämään kodin mieluisaksi. Fengshui on vain maalaisjärjellä ajateltuja juttuja koottu yhteen, niistä on apua, koska asumisessa on paljon vaikuttavia tekijöitä, joita ei kaikkai tule mieleen. Tässä kirjassa on paljon asumiseen liittyviä juttuja:

http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/95588

Sun täytyy vaihtaa myös miestä. Asia korjaantuu sillä. Onnea etsintään.

Hei!

Uuteen kotiin muuttaminen on aina jännittävää ja erilaista. Kodista pitäisi saada omanlaisensa, mutta joskus pelkkien omien huonekalujen tuonti tilaan ei riitä. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle eivätkä ne uudetkaan kalusteet sitten kuitenkaan istuneet.

Oletko ajatellut sisustussuunnittelijaa ratkaisemaan tämän pulman kanssasi? Suunnittelijan kanssa voisitte saada omatkin kalusteenne sopimaan tilaan ja löytämään keinoja tehdä uudesta kodista kodikas ja miellyttävä.

Kuinka kauan asuitte entisessä?Anna aikaa ja laittele asuntoa omannäköiseksi,niin kyllä se siitä alkaa tuntumaan kodille..:)

tiedä johtuuko samasta,mutta minä olen asunut toisella paikkakunnalla kohta 20 v
eikä silti "koti"tunnu kodilta,se on vain asunto missä nukutaan,toimitaan asioita
koti on siellä missä lapsuuteni elin,jostain kumman syystä sinne aina,tai ainakin samalle paikkakunnalle syrän janoaa aina.ei mikään kiva juttu,tuntuu ettei koskaan saa olla kotona,ainainen ikävä jostain kumman syystä hmm..
ei osaa oikein nauttia elämästäkään kun tuntuu että on vieraalla maalla.
kait pitäis aikuistua tms ?
nooh ...elämä on...
:)

Olen kokenut vastaavan tilanteen, uusi talo oli ihana ja juuri selainen kuin halusimmekin. Jokin ei vain täsmännyt, en ollut onnelinen. Puhuin miehelle että muutetaan pois, mutta mies ei halunnut vaan arveli että sopeutuisn ajan myötä. Yritin ja yritin, mutta paikka ei vaan tuntunut kodilta. Muutaman vuoden kuluttua paloin loppuun ja masennuin, sitten otin eron ja muutin pois. Jos olisin jäänyt sinne, olisin ollut masentunut työkyvytön reppana lopun elämääni.

Mies ei välttämättä suhtaudu asuntoon samalla tavalla tunteella, joten hänen voi olla vaikea ymmärtää miksi nainen ei viihdy. Oma mieheni (ex) olisi suostunut muuttamaan siinä vaiheessa kun ero oli jo vireillä, ei siksi että olisi silloinkaan ymmärtänyt, vaan pelastaakseen avioliittomme, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Olin siinä vaiheessa jo niin ahdistunut ja pettynyt sihen, että puoliso ei ollenkaan kuunnellut minun tarpeitani, että en nähnyt muita vaihtoehtoja kuin lähteä karkuun. Mies jäi asumaan taloon, mutta ei hänkään ole enää onnellinen. Olisi pitänyt muuttaa ajoissa ja yhdessä. Vaikka harvoin ihminen oppii toisen virheistä, niin toivon vilpittömästi että te ette tee samaa virhettä kuin me. Joskus toisen virheistäkin voi oppia.

Loppupeleissähän tuo on aseteesta kiinni,haluat muutosta elämääsi ja se kun ei löydy paikkaa vaihtamalla.Elämässäsi luulen on tyhjä paikka ja se ei löydy asunnon vaihdolla hetkellinen juttu ja kohta uuta etsimässä.
Kysyppä itseltäsi missä mättää OIKEESTI.

Laitoin asunnin myyntiin, vaikka pidän siitä kovasti. Kadun huimasti lisääntynyt liikenne ja ympärille rakennetut sadat parkkipaikat pakottavat muuttamaan. Etsin siis todellakin uutta kotia, ja koko ajan muista myöskin ne syytä, jotka tähän muuttoon pakottavat.
Tänään kävin taas uusia asuntoja katsomassa, ja ihan hauskojakin löytyi. Saa sitten nähdä miten kotiudun aikanaan uuteen.
Mutta nyt tuohon sinun viestiisi:
Minäkin muutin mieheni kanssa yhteen noin 10 vuotta sitten. Rivari oli muutaman viikon kiva, mutta sitten alkoivat jatkuvat nuhat ja nivelkivut. Mies ei uskonut mihinkään kosteusvaurioon. 3 vuotta sairastin, kunnes se kosteusvaurio löydettiin ja tehtiin remppa. Sitten lähti myös mies omilleen, ja minä sain asunnon myydyksi. Olin todella onnellinen, koska siinä asunnossa voin koko ajan huonosti. Naapurit sitten vielä kertoivat asunnossa tapahtuneista ikävistäkin asioista, ja ne vielä kummittelivat mielessä.
Kehottaisin sinua tiedostomaan ankeuden tunneperän eli koti-ikävän, joka on luonnollista. Sinä saat ikävöidä kotiasi ja tuttuja paikkojasi. Sillä se ikävä vähitellen asettuu ja pystyt siirtymään elämässä eteenpäin. Usein juuri pelko pitää kiinni menneisyydessä, joten uskalla tarttua tähän päivään ja uuteen mahdollisuuteen.

Hei, tyypillistä suuren muutoksen jälkeen: tulee tyhjä olo ja kaikki kaduttaa. Ja voi jäädä "päälle" myös uusien asuntojen katselu. Pitää tietoisesti sanoa itselle, että tämä oli nyt tämä valinta, uuden voi tehdä myöje,,in.

ajatelevat kyllä niille kelaa .
huomeet sikin sokin ja PIENIÄ KOPPEROITA huone järjestys HUONO
MENKÄÄ SUUNITELIJAT VANHOJA TALOJA TUTKIMAA NIISTÄ LÖYTYY KODIKUUTTA
SUUNITELKAA KEITTIÖÖN PALJON KAAPPITILAA
JA VARASTO JA VAATEHUONE TILAT SUURET

Et kerro minkä ikäinen olet, mutta eipä sillä sinänsä ole merkitystä, paitsi että kai jossain vaiheessa ihmiselle tulee sellainen jokin asettumisvaihe, kun varsinainen nuoruusaika on ohi. Luultavasti on sitten niin, että jos se asettuminen on tavallaan jo tapahtunut, niin silloin mm. muutto särkee jotenkin ihmisen sisäistä rauhaa enemmän kuin joskus nuorempana...?

Mitä sitten muuten tulee ihmisen sisäiseen rauhaan, niin toinen kysymys on ihmisen suhde Jumalaan. Jos siinä asiassa sisäinen rauha puuttuu, eli suhde Jumalaan ei olekaan kunnossa, niin jossain vaiheessa ihmisen sisin voi alkaa oireilemaan, mutta sen saattaa tulkita, jos ei oikein ymmärrä mistä on kyse, johtuvan vaikkapa uuden asunnon "epäsopivuudesta". Toisaalta sekin on parempi, kuin että alkaisi kehitellä aviokriisiä, kuvittelemalla että oma puoliso onkin yht'äkkiä alkanut tuntua jotenkin "vieraalta". Raamatussa, Saarnaajan kirjassa sanotaan

12:1. "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:
2. "Nämä eivät minua miellytä"; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin..."

Ja niin ikään Jeesus sanoo:
Joh. 14:27. "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."

Ehkäpä joku ajattelee että sen sisäisen tyhjyyden tunteen ja rauhattomuuden, joka johtuu kaipauksesta Jumalan yhteyteen ja rauhaan, voisi täyttää aloittamalla uusia harrastuksia, tai hankkimalla vaikkapa moottoripyörän ja ehkäpä luoda jonkinlainen illuusio "uudesta nuoruudesta"...? Mutta sen asian voi selvittää hakeutumalla johonkin aidosti hengellisiin tilaisuuksiin kuuntelemaan evankeliumin sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Siellä, tai hankkiutumalla keskustelemaan jonkun sellaisen ihmisen kanssa jonka tietää olevan oikeasti uskovan, voi saada selvyyden asiaan, onko oma sisäinen, hengellinen tila kunnossa.

Ehkäpä jotakuta saattaa ärsyttääkin tämä tällainen kommentti ja, kuten usein kuulee, voi nimittää tätä "tuputtamiseksi", mutta eipä tämä ole sitä yhtään sen enempää, kuin että joku ehdottaa avun hakemista jostain Fengshuista, joogasta tms. Valintahan on kuitenkin vapaasti jokaisen omassa harkinnassa ja oman tahdon asia. Jos laittaisin vielä vaikkapa tänään kaksi viestiä samasta aiheesta tähän ketjuun, niin sitten voisi jo sanoa että on kyse "tuputtamisesta". Mutta ennemminkin mm. TV-mainokset ovat sitä...

Koska ihmisellä ei ole juuria kuten puulla joka on istutettu väärään paikkaan hän voi hakea omaa paikkaansa niin kauan kun pääsee liikkumaan. Ihminen on aina yksilöllinen olento ja allergiareaktio voi esiintytä pelkkänä ahdistyuksena mutta koska psykologia on muotia ahdistusta ei koskaan tutkita elimellisenä vaan jonain henkisenä ongelmana. Väitän että se on aina jokin konkreettinen tekijä. Olisi aika ajatella ihmistä kokonaisuutena jota aivot hallitsevat juuri siksi että hän säilyisi hengissä ja terveenä ja aivot lähettävät viestejä ei hyvästä ympäristötekijästä elimistölle. Älkää hakeko syytä ahdistukseen lähimmäisistänne tai itsestänne persoonana vaan siitä mitä syötte, juotte, hengitätte, näette, kuulette ja aistitte ylipäätään.Yksi ahdistuksen tuottaja on myös virikkeetön ja omalle persoonallenne väärä ympäristö.Liian monta ihmissuhdetta kariutuu kun kuvitellaan asioitten olevan ns. henkistä tai hengellistä laatua. Tiputaan svääreistä konkretiaan. Vaaditaan puhdas ilma ja myrkytön vesi jne.

Me muutimme lasteni kanssa maalta kaupunkiin noin vuosi sitten. Erosimme heidän isän kanssa ja hän muutti toiselle paikkakunnalle. Olimme elänneet maalla lähes kymmenen vuotta. Paikka ahisti ajoittain kun tuntu ettei siellä ole mitään elämää, mutta luonnosta sain sieluuni jotain mitä rakastin. Lapset saivat elää vapaasti ja kavereita oli sen verran mitä tarvitsivat. Mutta sitten eräänä hetkenä ulkopuolistenkin kehotuksista aloin ottamaan neuvoa että miksi jämähdän sellaiseen paikkaan jossa ei ole mitään. Aloitin uuden ihmissuhteen ja tämä vahvisti muuttoni kaupunkiin koska hänkin asui kaupungissa. Alku näytti lupaavalta mutta kunnes huomasin että poikani alkoi voimaan pahoin , uusi elämä oli hänelle liikaa. Isä oli kaukana, tuttu ja turvallinen ympäristö poissa ja pieni koulu. Kesä oli kamaalaa, hän vain makasi ja itki, teini tyttäreni 13.v ajautui ihan vääriin piireihin, tupakka ja alkoholi tuli kuvaan. En ollut uskoa että muutto 30km kaupunkiin teki elämästämme surullisen. Pian jouduin työttömäksi, jouduimme muuttamaa edullisempaan asuntoon jossa ilmeni homevaurio. Nyt olemme olleet asunnottomia n puolivuotta. Olemme olleet nyt miesystäväni luona, kaksiossa on ahdasta ja muutenkin totuttelua kun ei ole juuria saatu vielä mihinkään. Huomaan itsekkin että valintani osottautui niin vääräksi kun ikikuina päivänä voi. En ole kaupunki ihminen en pintaliitäjä, tykkään hiljaisista hetkistä ja rauhasta.. sekotin itseni siihen mitä olin nuorena, 30.vuotiaana tein siis elämäni virhe valinnan josta maksaa lapseni sekä minä itse. Muistoja on kodissamme paljon ja huomaan että ne oli hetkiä joista nautin ja se oli elämääni, joka päivä koen itsesyytöksiä miksi otin lapsiltani juuret ja siivet pois.. nyt kaipaan kotiin- kaipasin heti siitä asti kun sieltä lähdin. Uskottelin vain haluavani jotain suurta muutosta elämääni joka veikin väärälle tielle. Uusi mies on hyvä meille muttei mikään korvaa sitä mitä ehjänä perheenä olimme ja mitä meidän koti oli. Jouduimme luopumaan asunnottomuuden takia myös rakkaasta koirastamme ja se oli asia joka pisti minut elämässä polvilleni että miten näin voi oikeesti hetkessä valua onnea ja iloa hehkuvasta elämästä ja ihmisistä kaikki se pois.. Vain omien virhe arvioinnin takia. Tänäpäivänäkään emme ole saaneet elämästä kunnolla kiinni.. toivon että löydämme pian vertaisen kodin ja paikan johon voimme luoda uudet muistot, paikan jossa on sielunrauha ja hyvä olla.