Sana urheilu tulee sanasta urhea, joka tarkoittaa suunnilleen samaa kuin rohkea. Urheilu on siis jotain sellaista, joka vaatii suorittajaltaan rohkeutta. Loukkaantumisen ja kuoleman riski yleisimmin houkuttelee uhkarohkeita hengenvaarallisiin temppuihin luottaen tilastoihin tempun turvallisuudesta. Tuo nyt ainakin vaikuttaisi olevan urheilua.
Entä pituushyppy, juoksu, korkeushyppy, kävely, heittolajit? Ei noihin tarvita mitään urheutta eli rohkeutta. Riski loukkaantumiseen on olemassa, mutta se kuuluu asiaan. Kuolemat ovat todella harvinaisia poikkeuksia. Kyseessä on fyysinen kilpailu, jolla ei ole mitään tekemistä urheuden kanssa paitsi omien vammautumisien osalta. Sellainen voi toki tapahtua kävellessä jalkakäytävälläkin.
Entä pituushyppy, juoksu, korkeushyppy, kävely, heittolajit? Ei noihin tarvita mitään urheutta eli rohkeutta. Riski loukkaantumiseen on olemassa, mutta se kuuluu asiaan. Kuolemat ovat todella harvinaisia poikkeuksia. Kyseessä on fyysinen kilpailu, jolla ei ole mitään tekemistä urheuden kanssa paitsi omien vammautumisien osalta. Sellainen voi toki tapahtua kävellessä jalkakäytävälläkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Urheus tai urhoollisuus ei ole pelkästään uhkarohkeutta. Urheus on osa kaikenlaista kamppailua. Kyllä esim. 50 kilometrin täysivauhtinen kilpakävely ja siihen valmentautuminen vaatii melkoista rohkeutta. Yleisurheilu on pitkälti juoksemista ja törmäämistä. Esim. kolmiloikan ensimmäisen loikan eli kinkan törmäysvoimat maahan tullessa ovat todella suuret, toisessa loikassa vauhdin putoamisesta johtuen hieman vaimeammat. Kaikki hypyt ovat rohkeuslajeja, erityisesti seiväs, mutta myös muut, järjestyksessä kolmiloikka, korkeus, pituus. Se ei johdu vain loukkaantumisriskistä vaan huíppuvauhdissa tapahtuvista törmäyksistä ja muista lajeihin liittyvistä elementeistä, kuten yliastumisen mahdollisuus, joka on eliminoitava pois mielestä, jotta täysipainoinen suoritus olisi mahdollinen.
Oletko kokeillut 110 metrin aitoja tai kolmen tonnin esteitä? Ovat muuten äärimmäisiä urheuslajeja. En pitäisi myöskään kasin tai tonnivitosen menijöitä kovin heppoisina heppuina, koska niissä lajeissa pärjääminen vaatii paitsi kovaa kuntoa myös rohkeita ratkaisuja kisan aikana.
Ottaa-verbin frekventatiivimuoto on otella, eikös vain?
Yleisuljailumaat Suomi ja Ruotsi ottavat tänä viikonloppuna pisteitä toisiltaan jo seitsemättäkymmentä kertaa, joten lienee oikeutettua puhua ottelemisesta!
Nimeään myöten urheilumies Urho K. Kekkonen jäädytti suhteet länsinaapurin urheiluväkeen urheilupomoaikoinaan 1930-luvulla (lähinnä ruotsalaisten Paavo Nurmeen kohdistamien ammattilaissyytösten johdosta). Ottelutaukoa pidettiin useamman vuoden ajan. Ilman tätä välirikkoa otteluita olisi jo enemmän kuin 70.
Maaottelu-urheilumiset nähtävissä tänään Stadikalla ja telkkarissa. Tyydyn jälkimmäiseen. Saatan hiipiä taiston tuoksinassa jää- tai baarikaapille ottamaan hiukan itsekin, kenties jopa ottelemaan.
Urho Kekkonen, joka aikoinaan oli mainio korkeus- ja pituushyppääjä, kolmiloikkaaja ja satasen juoksija, ehdotti nuorena, että urheilijoilta pitäisi harjoittelu kokonaan kieltää. Hän käytti sanontaa "kylmiltään urheileminen": kun kaikki menisivät kentälle harjoittelematta, nähtäisiin kuka on kova urheilija oikeasti. Harjoittelukiellon valvominen olisi varmasti ollut vielä paljon vaikeampaa kuin doping-kontrolli. Myöhemmin Kekkonen "käänsi takkinsa" tässäkin asiassa.
Kekkonen muuten käytti hauskaa kolmiloikkavertausta vuoden 1956 presidentinvaaleissa. Vaalihan oli silloin kolmivaiheinen valitsijamiesvaali. Kun Kekkoselta ensimmäisen äänestyksen jälkeen kysyttiin, miten hänen mahdollisesti käy toisella kierroksella, hän vastasi: "Minulla keskiloikka kestää eikä hyppy katkea."
Kekkosen erityisiä leipälajeja urheilussa olivat vauhdittomat hypyt. Väitetään, ettei hänen Suomen ennätystään vauhdittomassa kolmiloikassa (972 cm) ole vieläkään rikottu – toisaalta lajia ei ole kymmeniin vuosiin juuri urheilulajiksi enää noteerattukaan.
”Myös Kekkosen urheilutaustasta tuli osa hänen legendaansa. Vuonna 1924 hän voitti vauhdittomien hyppyjen SM-kisoissa korkeushypyn ja kolmiloikan. Saman vuoden Kalevan kisoissa hän voitti korkeushypyn ja sijoittui toiseksi sivulajissaan 100 metrin juoksussa. Korkeushypyssä Kekkonen saavutti lisäksi kolme pronssia Kalevan kisoissa vuosina 1923, 1927 ja 1928. Hänen hallussaan oli vauhdittoman kolmiloikan Suomen ennätys (972 cm). Myös Kekkosen aika 100 metrin juoksussa oli varsin hyvä: 11,0 sekuntia (käsiaika). Hänen korkeushypyn ennätystuloksensa oli 185 cm ja kolmiloikan 14,06 metriä.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Kekkonen
Voimistelussa tunnettu urhonhyppy ei käsittääkseni ole saanut nimeään Urho K. Kekkosen mukaan. Niin tai näin, tässä sen suorittaa somemman sukupuolen edustaja:
http://voimisteluwiki.svoli.fi/wiki/?article=50
Vauhdittomat hypyt ovat tärkeä harjoitusmuoto yleisurheilussa ja muissakin lajeissa. Arvelisin että Kekkosen tulos menee tälläkin hetkellä rikki monelta suomalaiselta yleisurheilijalta. Veteraanien vauhdittomissa SM-hypyissä viime keväänä 35-vuotiaiden voittaja hyppäsi yli 9,5 metriä, joten nuoremmista varmasti löytyy yli 10 metrin loikkijoita. Heittäjätkin ovat melkoisen kovia loikkamiehiä, eivät siis vain hyppääjät ja juoksijat.
Sportti-sanalle on joskus toki ehdotettu muitakin vastineita suomen kieleen.
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=847
Varttuneemmat palstalaiset muistanevat ehkä Chryslerin automallin nimeltä Plymouth Valiant. Aikansa (1960–1976) amerikkalaisautoksi Valiant oli kohtuullisen kokoinen ja hinnaltaan edullinen, joten malli saavutti Suomessakin jonkinlaista suosiota. Urheilulliseksi tuota arkista perusautoa tuskin sopi nimittää.
Noihin aikoihin suomalaislehdistö julkaisi myös kuningas Arthurin aikakauteen sijoittuvaa Harold R. Fosterin sarjakuvaa nimeltä Prinssi Rohkea (engl. Prince Valiant). Urheilulajeista ainakin miekkailu oli siinä vahvasti esillä.
Sanakirjani antaa englannin valiant-sanalle seuraavat vastineet: huimapäinen, peloton, rohkea, topakka, uljas, urhea ja urhoollinen. Sen mukaan urhea ja rohkea ovat todellakin jonkinasteisia synonyymejä.
Varttuneemmat palstalaiset muistanevat ehkä Mitsubishin automallin nimeltä Pajero. Aikansa (1981-2006) japanilais-autoksi oli kohtuullisen kokoinen ja hinnaltaan edullinen, joten malli saavutti Suomessakin jonkinlaista suosiota. Urheilulliseksi tuota arkista perusautoa tuskin sopi nimittää.
Noihin aikoihin Suomen miestenlehdet Oy julkaisi Kalle nimistä pornolehteä. Urheilulajeista ainakin masturbointi oli siinä vahvasti esillä. 1980-luvulla Kalle sponsoroi myös ”Käteenvedon SM-kisoja”, jossa lehden mukaan "maan parhaat runkkarit käsittelivät seivästään taidolla ja asiantuntemuksella" ja esimerkiksi vuonna 1981 "neljä parasta sai alle minuutin ajan ja voittaja ylsi huikeaan 3,5 sekuntin lopputulokseen.
Sanakirjani antaa espanjan pajero-sanalle seuraavat vastineet: masturboija, onanisti, itsesaastuttaja , runkkari ja tumputtaja. Sen mukaan onanisti ja itsesaastuttaja ovat todellakin jonkinasteisia synonyymejä.
Viikonlopun Suomi-Ruotsi-maaottelun tiimoilta haastateltiin radiossa jotakuta asiantuntijaa. Huomasin korvieni ihmettelevän, kun haastateltu mainitsi Suomen valopilkkujen joukossa Matti Räsäsen – ”siitä huolimatta, että tämä oli hävinnyt kymppitonnilla niukasti tšekille”. Ruotsillako vahvistuksia Tšekinmaalta?
No, muistinhan minä toki nähneeni tuon voittajan nimen kirjoitettunakin telkkarin kuvaruudulla. Ei mikään tšekki, vaan ruotsinruotsalainen Oskar Käck. Sukunimen oikea lausumistapa tietenkin 'tšek' eikä 'käk'.
Sanakirjani mukaan käck = ”karski, kiivas, kova, napakka, navakka, ponteva, reipas, ripeä, rivakka, terhakka, tiukka, voimakas, ärhäkkä”. Urheilullisia hyveitä kaikki tyynni!
Käkkiminen taas ei kuulosta kovinkaan urheilulliselta toiminnalta, mitä se itse kullekin sitten tarkoittaneekin.