perusteella kesä 2010 (kesä-elokuu) heinäkuun helteistä huolimatta ei ollut Suomessa historiallisen lämmin. Lyhyelläkin jaksolla 2001- 10, vuosien 2002 ja 2006 kesä oli lämpimämpi kuin kuluva kesä.
Jos verrataan kevättä ja kesää (maalis-elokuu) samalla jaksolla, niin vuosian 2002 ja 2007 oli lämpimämpää sekä vuonna 2004 oli saman kaltainen kuin kuluvakin kausi.
Että turhaa parran pärinää historiallisen lämpöisestä vuodesta.
Jos verrataan kevättä ja kesää (maalis-elokuu) samalla jaksolla, niin vuosian 2002 ja 2007 oli lämpimämpää sekä vuonna 2004 oli saman kaltainen kuin kuluvakin kausi.
Että turhaa parran pärinää historiallisen lämpöisestä vuodesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
iloinen, kun kerrankin oli kesä jolloin oli oikeasti lämmintä, eikä sade pilannut uimaranta reissujani.
ja nyt ollaan jo reilusti alle viime vuosien keskiarvon. Ja tästä kuusta kun piti hysteerikkojen toiveunissa tulla "kaikkien aikojen lämpimimmän". Vain heinäkuu oli meikäläisen mittaushistorian (9 vuotta) lämpimion. Mutta esim. kesäkuu oli taas erittäin viileä. Kokonaisuudessaan kesä (kesäkuu-elokuu) lienee lähellä keskiarvoa. Talvikuukaudethan taas olivat erittäin kylmiä.
Johtopäätös: tästä vuodesta ei voi tulla enää millään "kaikkien aikojen lämpimin" ellei mittauksiin oteta mukaan tuota GISS:n maaliskuun 11 asteen virhettä ylöspäin.
Sekoitat näköjään taas Suomen ja koko maapallon. Kukaan ei ole väittänyt tästä vuodesta tulevan kaikkien aikojen lämpimin Suomessa, mutta koko maailmassa voi hyvinkin tulla.
Kesäkuu oli tavanomaista kylmempi, heinäkuu oli ennätyslämmin ja elokuun keskilämpötila on varmaan aika lähellä pitkäaikaisia keskiarvoja (lämmin alkupuolisko, kylmä loppupuolisko). Mutta ennätyslämmin tämä kesä ei missään nimessä ole, koska yksi kesäkuukausi oli keskiarvoja kylmempi.
Joo kylmä kesähän se oli ja väärennetyt lämpömittarit ja kaikkea.
Ottakaahan pojat kossua, se helpottaa ahistusta!
:D