Kannattaako mennä naimisiin jos ei rakasta

Ei ole helppoa löytää puolisio itselleen. Tuntuu että aina joku asia suhteessa ei toimi. Ja mietinkin olenko jo ehkä liian nirso. Edellisessä suhteessa rakastin kyllä miestäni ja olisin tehnyt mitä vain hänen puolestaan, ja paljon teinkin. Siinä suhteessa taas ei ollut mitään järkeä koska rakkaus oli ainut asia minkä takia jaksoin hänen temppujaan katsella. Olin suhteessa alistuva osapuoli ja kunnioitus miehen puolelta puuttui täysin.
Nyt tilanne on toinen. Nykyisessä suhteessa kaikki muu toimii loistavasti, mies on hyvin huomioon ottava ja muutenkin olisi hyvä puoliso. En vain rakasta häntä. Viihdymme hyvin yhdessä, pidämme samoista asioista ja meillä on hauskaakin yhdessä, mutta rakkaus puuttuu minun osaltani.
Kannattaako ajatella tulevaisuutta hänen kanssaan vai olisiko parasta jatkaa taas "paremman" etsimistä. Pahoin pelkään että täydellistä suhdetta ei ole olemassakaan. :(
5489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täydellistä suhdetta ei varmasti olekaan, mutta eiköhän se ensimmäinen edellytys olisi se rakkaus ellei sitten itse ole jotenkin riippuvainen siitä että vierellä on pakko olla jatkuvasti joku. Mitä kukin itse pitää tärkeänä? Toisen on siihen paha mitään sanoa. Naimisiin meneminen on käsittääkseni rakkauden tunnustus toiselle ja itse en menisi naimisiin sellaisen kanssa ketä en rakasta.

Äänestä
  • Avioliitto on kuin Ladalla ajo ei viaton, mutta aina jotenkin perille päästään.

    Äänestä

Osta vene niin se kannattaa. Luulenpa että tuolla asenteella et parisuhteessa tule onnelliseksi. Kun oppii viihtymään itsekseen niin voi viihtyä parisuhteessakin.

Äänestä

Sillä rakkaudella kun on taipumus kadota ennemin tai myöhemmin.""Viihdymme hyvin yhdessä, pidämme samoista asioista ja meillä on hauskaakin yhdessä,"" hyviä ominaisuuksiahan nuokin jo ovat ja eiköhän nekin ole jo osa sitä rakkautta, koska jos inhoaisit häntä noita ei olisi.

Äänestä

Kyllä sinun laisia hössöttäjiä on maailma täynnä,hakee tähtiä taivaalta.Juuri sinunlaisten naisten takia on paljon rikkinäisiä perheitä koska mikään ei ole hyvä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikään ei kelpaa kirjoitti:

Ei ole helppoa löytää puolisio itselleen. Tuntuu että aina joku asia suhteessa ei toimi. Ja mietinkin olenko jo ehkä liian nirso. Edellisessä suhteessa rakastin kyllä miestäni ja olisin tehnyt mitä vain hänen puolestaan, ja paljon teinkin. Siinä suhteessa taas ei ollut mitään järkeä koska rakkaus oli ainut asia minkä takia jaksoin hänen temppujaan katsella. Olin suhteessa alistuva osapuoli ja kunnioitus miehen puolelta puuttui täysin.
Nyt tilanne on toinen. Nykyisessä suhteessa kaikki muu toimii loistavasti, mies on hyvin huomioon ottava ja muutenkin olisi hyvä puoliso. En vain rakasta häntä. Viihdymme hyvin yhdessä, pidämme samoista asioista ja meillä on hauskaakin yhdessä, mutta rakkaus puuttuu minun osaltani.
Kannattaako ajatella tulevaisuutta hänen kanssaan vai olisiko parasta jatkaa taas "paremman" etsimistä. Pahoin pelkään että täydellistä suhdetta ei ole olemassakaan. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu