OSP ennustaa

Ennustan näin.

Jos Auringon toiselle puolelle viedään avaruusasema jossa tutkitaan atomien puoliintumista, niin atomit puoliintuvat sitä nopeammin mitä kauempana ne ovat Auringosta.

Tutkimukset kannattaa tehdä silloin kun Maapallo on lähempänä galaksin keskustaa kuin Aurinko.

Silloin kyseisen avaruusaseman ja ja galaksin keskustan välisellä alueella on Aurinko.

Ja näin galaksin keskustasta tulevat neutriinoja massiivisemmat hiukkaset liikkuvat auringon läheltä tai jopa Auringon läpi.

Eli avaruusasema kannattaa sijoittaa niin että se on samassa linjassa galaksin keskustan ja Auringon kanssa, niin että Aurinko on avaruusaseman ja galaksin keskustan välissä.

Tämän kokeen avulla voimme todistaa että galaksin keskustasta tulee neutriinoja suurienergisempiä hiukkasia jotka liikuttuaan ensin Auringon läpi, vuorovaikuttavat voimakkaasti atomien ytimien kanssa.

Toinen avaruusasema voi toki aivan hyvin olla lähellä Maapalloa ja sillä kokeita voidaan tehdä silloin kun Aurinko on suht Maapallon ja galaksin keskustan välisellä alueella.

Kyseisen avaruusaseman saisi vietyä tutkimuksen ajaksi täysin Auringon taakse suhteessa galaksin keskustaan.

Lue myös tämä uutinen

http://www.physorg.com/news202456660.html

.
8200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mieti nyt vähän.

ne ovat vielä pienempiä ja vielä massiivisempia.

ne pitävät itse itsensä kuumina ja tiheinä ja pieninä paremmin kuin neutriinot.

Ne ovat peräisin galaksin keskustan jättimäisestä / jättimäisistä energiatihentymistä jotka räjähtävät ja säteilevät energia-aaltoja joilla on atomien luonne sopivissa olosuhteissa. Jos vastaan ei tule sopivan tiheää energiapulssia, niistä ei synny isompia kokonaisuuksia eli atomeja jne.

Eli ehkäpä irrallisia kvarkkeja jotka liikuttuaan Auringon läpi, vuorovaikuttavat voimakkaasti atomien ytimien kanssa.

Ennustukseni on siis tästä asiasta on julkaistu ja eikun tutkimaan ja todistamaan onesimpleprinciple mallia, heh.

.

Äänestä

"Tämän kokeen avulla voimme todistaa että galaksin keskustasta tulee neutriinoja suurienergisempiä hiukkasia jotka liikuttuaan ensin Auringon läpi, vuorovaikuttavat voimakkaasti atomien ytimien kanssa."

Kyse on siis masssallisista hiukkasista.
Ne kulkevat ensin auringon läpi ja sen jälkeen vuorovaikuttavat voimakkaasti. Jos ne vuorovaikuttavat aineen ts. atomien kanssa, eivät ne voi millään läpäistä aurinkoa. Vain heikosti vuorovaikuttavat hiukkaset voivat tunkeutua syvälle aineeseen.
Hiukkaset kulkevat ensin kivitalon läpi ja jäävät sitten saippuakuplan vangiksi. Siinä analogia selityksellesi.

Taas aivan haistapaska juttua. Eipä pieninkään järjen valo ajatustasi sokaise.

Äänestä

Ottakaa ihan rauhallisesti


Prediction

Space station, The Sun and the galactic center are in the same line.

Sun in the middle

Certain atoms halve faster than normal.

More massive particles than neutrinos and yet smaller particles (thickness increases) will come from galactic center.

When they move through Sun, (after that) they interact strongly with the nuclei of atoms and thus they can be detected divided faster than normal (half-life is shorter than normal).

Virnistää

http://www.frostcloud.com/forum/showthread.php?p=455045#post455045

.

http://www.physforum.com/index.php?showtopic=28302

.

http://forums.randi.org/showthread.php?t=184382

Eka kommenti randin aiheeseeni oli ilmeisesti Uittuilua? Virnistää

.

http://www.iceinspace.com.au/forum/showthread.php?t=65016&page=4

.

Äänestä

kannattaa tehdä silloin ku auringossa on yö (sillo ei tuu niin kauhea hiki pintaan)!

Nii, ja sut voitais lähettää aivan ekaks sinne aurinkoon...

Äänestä

Auringonpimennyksen aikana tarkat heilurit sekoavat.

Neutriinot liikkuvat ensin Kuun läpi jne.

Liittyyköhän uusien komeettojen syntymekanismiin se että oliko se oortin pilvessä( vai mikä se oli se alue jossa isoja kappaleita odottaa jotakin häiriötä, jolloin niiden kiertorata Auringon ympäri muuttuu) joku kappale osuu samalle linjalle galaksin keskustan ja Auringon kanssa.

.

Äänestä
  • ...tyhmyys siihen, että olet pienenä pudonnut pää edellä pinnasängystäsi puolensataa kertaa!?!

    Äänestä

jaaritteluillesi on tuo fantasiapalsta:

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3681

Kaiken lisäksi suomi24:n säännöt kieltävät saman kirjoituksen massapostituksen usealle palstalle!

Äänestä

simple principles for simple people ja jeesus on juusstoooo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr. Pressure kirjoitti:

Ennustan näin.

Jos Auringon toiselle puolelle viedään avaruusasema jossa tutkitaan atomien puoliintumista, niin atomit puoliintuvat sitä nopeammin mitä kauempana ne ovat Auringosta.

Tutkimukset kannattaa tehdä silloin kun Maapallo on lähempänä galaksin keskustaa kuin Aurinko.

Silloin kyseisen avaruusaseman ja ja galaksin keskustan välisellä alueella on Aurinko.

Ja näin galaksin keskustasta tulevat neutriinoja massiivisemmat hiukkaset liikkuvat auringon läheltä tai jopa Auringon läpi.

Eli avaruusasema kannattaa sijoittaa niin että se on samassa linjassa galaksin keskustan ja Auringon kanssa, niin että Aurinko on avaruusaseman ja galaksin keskustan välissä.

Tämän kokeen avulla voimme todistaa että galaksin keskustasta tulee neutriinoja suurienergisempiä hiukkasia jotka liikuttuaan ensin Auringon läpi, vuorovaikuttavat voimakkaasti atomien ytimien kanssa.

Toinen avaruusasema voi toki aivan hyvin olla lähellä Maapalloa ja sillä kokeita voidaan tehdä silloin kun Aurinko on suht Maapallon ja galaksin keskustan välisellä alueella.

Kyseisen avaruusaseman saisi vietyä tutkimuksen ajaksi täysin Auringon taakse suhteessa galaksin keskustaan.

Lue myös tämä uutinen

http://www.physorg.com/news202456660.html

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu