Jääkausi uhkaa

ihmiskuntaa

Luin tänään uuden tieteen kuvalehden siinä kerrottiin että seuraava jääkausi lähestyy.

Juuri äsken Suomi-TV:ssä kerrottiin samaa, uusi jääkausi on tulossa. Ohjelman mukaan viime jääkauden aikana ihmisiä oli vain 5 miljoonaa, nyt 6 miljardia, voiko kaikki selvitä hengissä jääkaudesta joka kestää jopa tuhat vuotta ja peittää pohjoisen pallonpuoliskon kolmen kilometrin jääpeitteellä. Miljardeja ihmisiä tulee kuolemaan, vain päiväntasaajalla jotkut tulevat selviämään.

25

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vähäpaljo

      Tuleeko se piankin? Voisitko vähän täsmentää?

      • vähään aikaan, joten turha pelätä.
        Et elä silloin, enkä minäkään todennäköisesti.
        Itse asiassa elämme parasta aikaa jääkausiaikaa, koska sekä pohjoisessa, että etelässä on jäätiköt.
        Seuraava jäätymisvaihe on edessä joskus tuhannen vuoden kuluttua ja silloin todennäköisesti jää Suomi jälleen kilometrin paksuisen mannerjään alle.

        Ilmaston lämpeneminen voi hidastaa sen tuloa (jos hidastaa), mutta seuraava jäätiköitymisjakso on väistämättä edessä joskus tulevaisuudessa.

      • sivistetään tietämät
        Juupajåå kirjoitti:

        vähään aikaan, joten turha pelätä.
        Et elä silloin, enkä minäkään todennäköisesti.
        Itse asiassa elämme parasta aikaa jääkausiaikaa, koska sekä pohjoisessa, että etelässä on jäätiköt.
        Seuraava jäätymisvaihe on edessä joskus tuhannen vuoden kuluttua ja silloin todennäköisesti jää Suomi jälleen kilometrin paksuisen mannerjään alle.

        Ilmaston lämpeneminen voi hidastaa sen tuloa (jos hidastaa), mutta seuraava jäätiköitymisjakso on väistämättä edessä joskus tulevaisuudessa.

        Tiedoksesi, että normaalin terminologian puitteissa emme elä nyt jääkausiaikaa vaan jääkausien välistä lämmintä aikaa.

        Tiedoksesi myös, että nykyisellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ei voi tulla jääkautta, ei ainakaan sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut. Ja vaikka ihmiskunta lopettaisi hiilidioksiditupruttelunsa välittömästä, kestäisi satoja vuosia ennen kuin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus putoaisi sellaiselle tasolle, että seuraava jääkausi olisi mahdollinen.

      • Hevosmiehen poika
        sivistetään tietämät kirjoitti:

        Sit vain kaikki röörit tupruttamaan hiilidioksidia kun jääkausi alkaa tosissaan hönkiin päälle.
        Ei tartte pelätä kun on pelit ja vehkeet.

      • .................
        sivistetään tietämät kirjoitti:

        Tiedoksesi, että normaalin terminologian puitteissa emme elä nyt jääkausiaikaa vaan jääkausien välistä lämmintä aikaa.

        Tiedoksesi myös, että nykyisellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ei voi tulla jääkautta, ei ainakaan sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut. Ja vaikka ihmiskunta lopettaisi hiilidioksiditupruttelunsa välittömästä, kestäisi satoja vuosia ennen kuin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus putoaisi sellaiselle tasolle, että seuraava jääkausi olisi mahdollinen.

        "Tiedoksesi myös, että nykyisellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ei voi tulla jääkautta, ei ainakaan sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut. Ja vaikka ihmiskunta lopettaisi hiilidioksiditupruttelunsa välittömästä, kestäisi satoja vuosia ennen kuin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus putoaisi sellaiselle tasolle, että seuraava jääkausi olisi mahdollinen."

        Olisiko se sitten ihan järkevää tuprutella jatkossakin, ettei miljardit ihmiset koskaan vain kuolisi jääkauden takia? AGW-miesten mukaan kuolonuhrejahan on vain joitakin kymmeniä/satoja miljoonia? Kyllä normaalisti ihmiset nyt sentään kuolee mieluummin lämpöön kuin helvetinmoiseen kylmyyteen?

      • ,,,,,,,,
        ................. kirjoitti:

        Miksi ihmiskunnan pitäisi kuolla joko kuumuuteen tai kylmyyteen?

        Eikös parasta olisi hillitä tupruttelua niin, ettei ihmiskunnan tarvi kuolla kumpaankaan?

      • Rovokaattori
        ,,,,,,,, kirjoitti:

        Miksi ihmiskunnan pitäisi kuolla joko kuumuuteen tai kylmyyteen?

        Eikös parasta olisi hillitä tupruttelua niin, ettei ihmiskunnan tarvi kuolla kumpaankaan?

        Ihminenkö se tuprutteli tai oli tupruttelematta ne edelliset jääkaudet? Kummasta ne johtui? Ainakin elämä on paljon mukavampaa kun tuprutellaan. Sekin vähä aika joka on ehkä jäljellä. Lämmitetään ja ajellaan ja vietetään mahdollisimman mukavaa elämää. Ollaan kuin taivaan linnut, eikä kanneta huolta huomisesta.

      • Vähäpaljo
        Rovokaattori kirjoitti:

        Ihminenkö se tuprutteli tai oli tupruttelematta ne edelliset jääkaudet? Kummasta ne johtui? Ainakin elämä on paljon mukavampaa kun tuprutellaan. Sekin vähä aika joka on ehkä jäljellä. Lämmitetään ja ajellaan ja vietetään mahdollisimman mukavaa elämää. Ollaan kuin taivaan linnut, eikä kanneta huolta huomisesta.

        Täällä on kolmesataa kertaa selitetty, että jääkausien pääasiallisena syynä on Maan kallistuskulman muutokset. Milloin se teidän örkkyjen päähän uppoaa?

      • ...............
        Vähäpaljo kirjoitti:

        "Täällä on kolmesataa kertaa selitetty, että jääkausien pääasiallisena syynä on Maan kallistuskulman muutokset."

        Miksi sitten selittelit, että "nykyisellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ei voi tulla jääkautta, ei ainakaan sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut."

        Eli että jos maan kallistuskulma muuttuu, niin mielestäsi siltikään "nykyisellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ei voi tulla jääkautta, ei ainakaan sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut."

        Koeta nyt päättää, että kumpaa mieltä oikein olet.

      • no huh huh
        ............... kirjoitti:

        Taidat olla vähän yksinkertainen. Eihän tuossa ole mitään "päätettävää".

      • silloinkin
        sivistetään tietämät kirjoitti:

        Tiedoksesi, että normaalin terminologian puitteissa emme elä nyt jääkausiaikaa vaan jääkausien välistä lämmintä aikaa.

        Tiedoksesi myös, että nykyisellä ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ei voi tulla jääkautta, ei ainakaan sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut. Ja vaikka ihmiskunta lopettaisi hiilidioksiditupruttelunsa välittömästä, kestäisi satoja vuosia ennen kuin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus putoaisi sellaiselle tasolle, että seuraava jääkausi olisi mahdollinen.

        Menneinä aikoina maapallon ilmakehässä oli hiilidioksidia paljon nemmän kuin ihminen koskaan pystyy tupruttelemaan. Jääkausia tuli ja meni siltikin.

      • silloinkin
        silloinkin kirjoitti:

        Menneinä aikoina maapallon ilmakehässä oli hiilidioksidia paljon nemmän kuin ihminen koskaan pystyy tupruttelemaan. Jääkausia tuli ja meni siltikin.

        Kreatoniuskonnon mukaan ei ole ollut yhtääkään jääkautta ja maapallokin on vain kuustuhatta vuotta vanha. Ilmastouskonto on kreatoniuskonnolle sukua.

      • huohh...

      • huohh... kirjoitti:

        Tuo hörhöilysi on denialistien perinteinen "ilmasto on muuttunut ennenkin" -hörhöily, joka on lytätty jo noin tuhat kertaa.

        http://www.ilmasto.org/lisatietoa/usein_kysytyt_kysymykset/ilmastoskeptikkojen_vaitteita.html#3
        http://www.skepticalscience.com/translation.php?a=22&l=2

        sitten sen, että Ilmasto on aiemmin muuttunut ja Maapallon hiilidioksidipitoisuus on ollut joskus suurempi?

        Maapallolla on ollut jäättömiä jaksoja, jokaisen perus maantiedettä lukeneen luulisi sen tietävän.

      • ................
        no huh huh kirjoitti:

        Taidat olla vähän yksinkertainen. Eihän tuossa ole mitään "päätettävää".

        Taidat olla tyhmä. Jos ensiksi viestiketjussa sanot, että nykyinen hiilidioksidimäärä estää jääkaudet ("sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut"), ja seuraavaksi ketjussa sanot että "kallistuskulman muutos on se joka on aiheuttanut jääkaudet" (jonka vuoksi ilmeisesti hiilidioksidilla ei mielestäsi ilmeisesti olekaan jääkausia estävää vaikutusta?)

        Eli siis: estääkö nykyinen hiilidioksidimäärä vai eikö estä jääkaudet tulevaisuudessa? Kumpaa mieltä loppujen lopuksi olet?

        Taisit puhua itsesi pahasti pussiin? Tuleeko tästä hohhelin täyskyykytys IV ?

        Vastaapa nyt!

      • huohh...
        Juupajåå kirjoitti:

        sitten sen, että Ilmasto on aiemmin muuttunut ja Maapallon hiilidioksidipitoisuus on ollut joskus suurempi?

        Maapallolla on ollut jäättömiä jaksoja, jokaisen perus maantiedettä lukeneen luulisi sen tietävän.

        En kiellä.

        Kiellätkö sinä sen, että nyt ensimmäistä kertaa historiassa ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan seurauksena?

      • ................ kirjoitti:

        Taidat olla tyhmä. Jos ensiksi viestiketjussa sanot, että nykyinen hiilidioksidimäärä estää jääkaudet ("sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut"), ja seuraavaksi ketjussa sanot että "kallistuskulman muutos on se joka on aiheuttanut jääkaudet" (jonka vuoksi ilmeisesti hiilidioksidilla ei mielestäsi ilmeisesti olekaan jääkausia estävää vaikutusta?)

        Eli siis: estääkö nykyinen hiilidioksidimäärä vai eikö estä jääkaudet tulevaisuudessa? Kumpaa mieltä loppujen lopuksi olet?

        Taisit puhua itsesi pahasti pussiin? Tuleeko tästä hohhelin täyskyykytys IV ?

        Vastaapa nyt!

        on ilmeisestikkin mennyt niin kasvihuoneilmiön pauloihin, että kuvittelee sen voivan syrjäyttää kaikki muut lämmittävät tai viilentävät vaikutukset, myös Auringon.

        Koskakohan joku väittää, että Maa tulisi toimeen ilman Aurinkoa?
        Odotan sitä päivää. :D

      • no huh hoijaa
        ................ kirjoitti:

        Taidat olla tyhmä. Jos ensiksi viestiketjussa sanot, että nykyinen hiilidioksidimäärä estää jääkaudet ("sillä mekanismilla, joka ne on tähän asti aiheuttanut"), ja seuraavaksi ketjussa sanot että "kallistuskulman muutos on se joka on aiheuttanut jääkaudet" (jonka vuoksi ilmeisesti hiilidioksidilla ei mielestäsi ilmeisesti olekaan jääkausia estävää vaikutusta?)

        Eli siis: estääkö nykyinen hiilidioksidimäärä vai eikö estä jääkaudet tulevaisuudessa? Kumpaa mieltä loppujen lopuksi olet?

        Taisit puhua itsesi pahasti pussiin? Tuleeko tästä hohhelin täyskyykytys IV ?

        Vastaapa nyt!

        Vain sinä olet tyhmä.

        Ilmakehän nykyinen hiilidioksidipitoisuus estää seuraavan jääkauden, jonka aiheuttaisi maapallon kiertoradan ja akselin muutokset.

        Mikähän tässä on liian ylivoimaista ymmärryskyvyllesi? Minkähänlaisesta rautalangasta se oikein pitäisi vääntää sinulle?

      • huohh... kirjoitti:

        En kiellä.

        Kiellätkö sinä sen, että nyt ensimmäistä kertaa historiassa ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan seurauksena?

        Kuten ei kukaan muukaan vielä.
        Sen näemme sitten.

        Tällä hetkellä olen enemmän kyllä kannalla, mutta en suinkaan sataprosenttisesti.
        Kuuluisiko minun olla?

      • .................
        no huh hoijaa kirjoitti:

        Vain sinä olet tyhmä.

        Ilmakehän nykyinen hiilidioksidipitoisuus estää seuraavan jääkauden, jonka aiheuttaisi maapallon kiertoradan ja akselin muutokset.

        Mikähän tässä on liian ylivoimaista ymmärryskyvyllesi? Minkähänlaisesta rautalangasta se oikein pitäisi vääntää sinulle?

        Miksi sitten vastaat aiempana ketjussa nimimerkki rovokaattorille näin:

        "Täällä on kolmesataa kertaa selitetty, että jääkausien pääasiallisena syynä on Maan kallistuskulman muutokset. Milloin se teidän örkkyjen päähän uppoaa? "

        Vastauksessasi annat siis ymmärtää, että "rovokaattorin" viestissään mainitsemilla "tuprutteluilla" ei ole mitään vaikutusta, koska mielestäsi kallistuskulman muutokset ovat näitä "tuprutteluja" voimakkaampi voima.

        Näyttää entistäkin vahvemmin siltä, että kyseessä on hohhelin täyskyykytys IV.

      • no huoohhh

        Olet todella tyhmä retard. Et edes erota eri kirjoittajia toisistaan ja vääntelet asiat denialismikiimassasi aivan päälaelleen.

        Taas kerran tiedoksesi, että jääkaudet aiheuttaa maapallon kiertoradan ja akselikulman muutokset, mutta ihmiskunnan tupruttelut ajavat nyt sen yli estäen seuraavan jääkauden.

        Mikä tässä on liian ylivoimaisen vaikeaa ymmärryskyvyllesi, vai ihanko vaan tahallasi trollailet?

      • no huoohhh kirjoitti:

        ne kallistuskulmat vaikuta ehkä hiukan enemmän maailman ilmastoon kuin hiilidioksidi.

      • ...............
        no huoohhh kirjoitti:

        Olet todella tyhmä retard. Et edes erota eri kirjoittajia toisistaan ja vääntelet asiat denialismikiimassasi aivan päälaelleen.

        Taas kerran tiedoksesi, että jääkaudet aiheuttaa maapallon kiertoradan ja akselikulman muutokset, mutta ihmiskunnan tupruttelut ajavat nyt sen yli estäen seuraavan jääkauden.

        Mikä tässä on liian ylivoimaisen vaikeaa ymmärryskyvyllesi, vai ihanko vaan tahallasi trollailet?

        Hohhelin täyskyykytys IV

      • no huoohh hoijaa
        ............... kirjoitti:

        Hohhelin täyskyykytys IV

        Eipä tässä voi taaskaan todeta enää mitään muuta kuin että olet mielisairas retard.

      • Rovokaattori
        Vähäpaljo kirjoitti:

        Täällä on kolmesataa kertaa selitetty, että jääkausien pääasiallisena syynä on Maan kallistuskulman muutokset. Milloin se teidän örkkyjen päähän uppoaa?

        Jos sinä vähaivo väität jotain tuollaista niin mieti itsekkin vähän. Siirtyikö se akseli maan sisällä vai koko pallo rupesi kallistumaan. Jos nyt mietit vähän itsekkin niin varmaan huomaat että Eihän tästä voi olla mitään todisteita. Luin juuri tänään lehdestä että joku englantilainen kuuluisa fyysikko on sanonut että enää Jumalaa ei tarvita selitykseksi maailmakaikkeuden kuontiin, vaan painovoima voi luoda universumin tyhjästä. Vakuuttavaa! Tuohon on pakko uskoa kuin ilmastonmuutokseen. Uskon omaisesti ja kyseenalaistamatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5821
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      57
      3165
    3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      183
      2685
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      11
      2482
    5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2189
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      29
      2141
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      15
      1856
    8. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      15
      1518
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      148
      1369
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      263
      1215
    Aihe