VHH.lla joudutaan luopumaan ainakin 80% kasviksista ja jotakuinkin kaikista heelmistä. Ja yhdestä ja toisesta yksittäisestä tuotteesta. Ja ravintovajehan tästä on seurauksena, jäljelle jääneet tuo0tteet eivät kata ihmisen luonnollista ravitsemustarvetta.
Itse yhdyn niihin näkemyksiin että virallinen ruokavalio kattaa kaiken sen vitamiini- ja muun hivenainetarpeen mikä ihmiselle on tarpeen. Onhan se aivan selvä että jos virallisesti määritetään tarve niin on aivan äärimmäisen helppoa laatia suositus joka sen tarpeen täyttää koska siinä suhteessa kädet ovat aivan vapaat. Ylimääräiset vitamiinit ja hivenaineet eivät hyödytä mitään, ne ovat ihan yhtä turhia kuin se että työntäisi pysäköintimittariin kaksi tuntia aikaa vaikka tietäisi viipyvänsä siinä viereisessä R-kioskissa vain vartin verran.
VHH:lainen sitten kuvittelee että ruoasta tulee jollain lailla terveellisempää jos lisää kasviksia ja mitä enemmän niitä lisää niin sen terveellisempää ruoasta tulee. Se että VHH:lainen samalla karsii melkoisen nipun erilaisia kasviksia pois kuuristaan ja supistaa näin ruoan monipuolisuutta ei paljoa vaa'assa paina, kunhan sitä kasvisten (lue: kaalia) määrää vain lisätään ja lisätään niin sitten ruoka on ikäänkuin terveellisempää ja terveellisempää. Ja kuitenkin karsitun kasvisrepertuaarin yksipuolisuuden takia joitakin vitamiineja ja hivenaineita ei saa kumminkaan riittävästi jolloin pitää turvautua lisävitamiineihin.
Mutta mielenkiintoisinta asiassa on se että VHH:laiset itse myöntävät että vihanneksisssa, siis niissä hiilarilähteissä, ne terveellisyyden avaimet asuvat. Runsas rasva on vain sellaista höttöä jota mössötetään rasvan himosta mutta varsinainen terveellisyys onkin kiinni niistä vihanneksista.
Niin että miksi VHH:laiset yhtenään puhuvat rasvan terveellisyydestä kun kuitenkin koko ajan vetoavat VHH-kuurin terveellisyyden piilevän siinä että siinä syödään enemmän kasviksia kuin virallisessa ruokavaliossa.
Ja kaiken muun hassun lisäksi sanovat että runsaalla kasvislisällä korvataan peruna tai riisi. Aivan niin, ne vaativat melkomoisen määrän kasviksia jotta niiden vitamiini- ja hivenainemäärä tulisi kuitattua.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Virallisella ruokavaliolla luovutaan useasti terveydestään.
hurrienlahja sokerikammoja siirappi-pappa v eijo lentää perseelleen ja alkaa haukkumaan häiriköksi eli siihen samaan lahkoon kuuluvaksi jota itse edustaa... ?
Outoa logiikkaa......?
Läskiä ja voita pääasiassa laitetaan kitaan ja sitten kaalia. Siinä se taisi ollakin
Älähän unohda kassleria, tilamaitoa ja smetanaa!
ja kasvikset korvataan rasvalla...
Kasviksissa on liikaa selluloosaa..mitäs vitamiineista, kyllä sen puutoksen huomaa kun kynnet ja hampaat tippuu!
Kuinka kauan luulet että hampaiden ja kynsien lähtemiseen menee?
rikkoontuu kynsivallit ja ikenet alkavat verestämään. Nopeimmillaan muuhun menee yksi kuukausi.
Neljä vuotta takana ilman viljoja (lähestulkoon) vähillä hedelmillä, runsailla eläinrasvoilla ja kasviksilla sekä pähkinöillä. Joka vuosi hammaslääkäri, ei reikiä, ei ientulehdusta, ainoastaan jonkin verran hammaskiveä rapsuteltavaksi.
sen rasvan voisi jättää kyllä vähemmälle kun se on ravitsemuksellisesti kuin sammalta söisi.
horo akastaan ja Mälmö HIFK:n kyykkä- joukkueen puhkaisemasta tyttärestään.
vaan nitä pitää saada rutkasti lisää
paitsi joku kaali ja purjo. Syö niitä sitten vuodesta toiseen, tai siis sen pari vuotta minkä VHH:lla elää
Mistä kasviksista joudutaan luopumaan?
Ja rasvasta saamme energiaa
vain vain yhdestä ja se on JÄRKI.
VHH-valiossa korvataan liiat hiilihydraatit, kuten peruna, riisi, pasta, leipä ja sokerit vähähiilihydraattisilla kasviksilla ja lihalla, kalalla, kananmunilla jne.
Nimenomaan peruna, riisi, pasta ja leipä sisältävät hirveästi hiilareita, katso ravintoainetaulukosta.
Kasvikset muodostavat erittäin monipuolisen joukon, ei syödä pelkästään kaalia. Olet ymmärtänyt aivan väärin koko jutun.