Persut tulevat

Perussuomalaisten lempinimi Persut on viime aikoina tullut entistä käytetymmäksi. Iltapäivälehdet käyttävät sitä otsikoissaan, Hesarissa taitaa olla vielä epävarmuutta.
Itse ajattelen tästä lempinimestä tai lyhenteestä samalla tavalla kuin Suomen keskustalle aikanaan pilapiirtäjän lanseeraamasta Suokusta -nimestä: ei oikein asiallinen.
18258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei nimi miestä pahenna. Asiallisuus ei ole sana, joka ekaksi tulee mieleen, kun persuista puhutaan.

Äänestä

Ratkaisevaa on se, jos perussuomalaiset itse alkavat käyttää tätä lyhennettä. Sitä tuskin tapahtuu, eihän keskustalaisetkaan käytä mielellään kepu-nimeä, vaikka se on aika neutraali. Persu on aivan selvästi haukkumanimi, korrektimpi olisi esim. Pesu.
Poliittiset puolueet ovat aika tarkkoja ulkoisista tunnuksistaan ja nimistään.
Tässä ollaan muuten aika lähellä Suomen kammottavinta ammattiliiton lyhennettä eli Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPeria. Perussuomalaiset voisivat oikeastaan itse keksiä uuden lyhenteen itselleen, ennen kuin tämä Persu ehtii vakiintua.

Äänestä

Miksihän ei puhuta esim. Kakosta ja Sopusta? Johtuukohan se siitä, että pilkkanimien keksijät ovat helsinkiläisiä, eikä omilta tuntuvia ja siellä vallassa olevia puolueita tietenkään haluta pilkata. Kepu ja Persu ovat leimallisesti landelaisia ja siten vapaata riistaa.
Mutta vastataktiikasta: jos perussuomalaiset itsekin alkaisivat käyttää persu-nimitystä, niin menettäisiköhän se pian vähäisenkin tehonsa. Eihän "persu" minun tietääkseni sellaisenaan tarkoita mitään, vaikka vähän viittaakin tietylle taholle.

Äänestä
  • Kari Suomalainen aikoinaan mietti, että jos Kepu ja liberaalit yhdistyvät, tuleeko liitosta Kepuli...

    Äänestä

  • 34 kirjoitti:

    Kari Suomalainen aikoinaan mietti, että jos Kepu ja liberaalit yhdistyvät, tuleeko liitosta Kepuli...

    Kari Suomalaisen ajatukset olivat yleensäkin erikoisia. Jos hän todella oli (pila)nero, niin hänellä oli neron heikkoudetkin.

    Äänestä

  • kokoomuksesta käytetty nimitystä kokomustat. En tiedä, viitataanko tuolla natseihin päin, mutta en ihmettelisi.

    Äänestä

  • iugpiugpo kirjoitti:

    kokoomuksesta käytetty nimitystä kokomustat. En tiedä, viitataanko tuolla natseihin päin, mutta en ihmettelisi.

    Tarinan mukaan Kokoomuksen puoluetoimistosta otettiin yhteyttä HeSa:n pilapiirtäjä Kariin, kerrottiin ettei kypäräpäinen pappi lipereineen kuvaa oikein puolueen luonnetta, "imagoa" kai nykykielellä, ja pyydettiin harkitsemaan hahmon uusintaa. Kari piirsi saman isomahaisen hahmon alastomana, mustaksi värjättynä ja pienellä seisovalla kikkelillä, lähetti sen puoluetoimistoon ja kysyi, että kelpaisiko tämä. Ei kuulema kuulunut edes vastausta.

    Hyvä Karin oivallus aikanaan oli myös variantti Maalaisliiton (nyk. Keskustapuolue) eduskuntavaalimainoksesta 1958. Mainoksessa oli lakikirja ja raamattu ja niiden päällä käsi, ikään kuin valanvannonta-asennossa. Tekstinä "Tähän nojaa Maalaisliitto". Kari piirsi puoluetta symbolisoivan pönäkän isännän nojaamaan pellolla talikolla paskatunkioon, teksti sama.

    Äänestä

Muutaman vuosikymmenen väleinhän näitä on nähty: sanavalmiille demagogille on sosiaalinen tilaus, tyytymättömät näkevät messiaansa ja kanavoivat tyytymättömyytensä pieneksi poliittiseksi joukkoliikkeeksi. Vakiintuneet parlamentaariset voimasuhteet järkkyvät hetkeksi. Sitten tuo tyytymättömien joukko huomaa, etteivät voimat sittenkään riitä epäkohtien (todellisten ja kuviteltujen) poistamiseen, vaikka hallitusvastuutakin lohkeaisi ministerintuolin tai parin verran. Joukkoliikkeen vetojuhdan eväät tulevat syödyiksi, seuraa joukon hajaannus ja kuihtuminen.

Katsotaanpa vaikka tilannetta parin vaalikauden kuluttua!

Äänestä
  • ... mutta onhan se mukavaa, kun me vaatimattomat saammme kerran neljässä vuodessa päästä muka poliitttisesti vaikuttamaan sillä tärkeimmällä, demokratian turvaavalla yhdellä äänellä. Jos nyt ylipäätään viitsitään. Turha ylimystön analysoida, miksi se ääni menee persuille.
    Paskat, todellisuudessa kukaan muu kuin persut, ehkä vasliitto sentään(?), ei ole edes vaalipuheissa kiinnostunut meistä vieraantuneista - paremmin kyllä vieraannutetuista - emmekä mekään persuista muuten kuin yhden äänen vittuilukanavana tässä hyvinvointidemokratialpelleilyssä.

    Hyväksyn "persut" ihan hyvänä ja humoristisena nimikkeenä, kun itsellänikin tahtoo rallin mukaan persukset housuissa roikkua, vaikka viina ei saman rallin mukaisesti suolissa loiskukaan. Tummilakin oli lauluduo "Pelimannet" ja jalkapalloa pelaa Ö-tasolla maahanmuuttaneiden mustien seura TeVa eli"Tervahaudan Vahdit". Ilman huumoria ei ahdistettu selviä, on kokemusta.

    Tuossa vanhaa, mutta kestävää sanomaa:

    http://www.youtube.com/watch?v=3nVMQ0-dySM

    http://www.youtube.com/watch?v=xUFRVJh_jyo

    http://www.youtube.com/watch?v=mz7PTKe4L_4

    Äänestä

  • MInä ja Nieminen kirjoitti:

    ... mutta onhan se mukavaa, kun me vaatimattomat saammme kerran neljässä vuodessa päästä muka poliitttisesti vaikuttamaan sillä tärkeimmällä, demokratian turvaavalla yhdellä äänellä. Jos nyt ylipäätään viitsitään. Turha ylimystön analysoida, miksi se ääni menee persuille.
    Paskat, todellisuudessa kukaan muu kuin persut, ehkä vasliitto sentään(?), ei ole edes vaalipuheissa kiinnostunut meistä vieraantuneista - paremmin kyllä vieraannutetuista - emmekä mekään persuista muuten kuin yhden äänen vittuilukanavana tässä hyvinvointidemokratialpelleilyssä.

    Hyväksyn "persut" ihan hyvänä ja humoristisena nimikkeenä, kun itsellänikin tahtoo rallin mukaan persukset housuissa roikkua, vaikka viina ei saman rallin mukaisesti suolissa loiskukaan. Tummilakin oli lauluduo "Pelimannet" ja jalkapalloa pelaa Ö-tasolla maahanmuuttaneiden mustien seura TeVa eli"Tervahaudan Vahdit". Ilman huumoria ei ahdistettu selviä, on kokemusta.

    Tuossa vanhaa, mutta kestävää sanomaa:

    http://www.youtube.com/watch?v=3nVMQ0-dySM

    http://www.youtube.com/watch?v=xUFRVJh_jyo

    http://www.youtube.com/watch?v=mz7PTKe4L_4

    Persujen tapainen liike on tarpeen huono-osaisten kannalta, ja heitä löytyy paljon nykyisessä ns. hyvinvointivaltiossa. Eivät he itse juurikaan mitään voi, suuret puoleet ovat vain vastahankaisesti kiinnostuneet ns. pienesatä ihmisestä ,ja senkin muodon vuoksi jkaen lisä-äänen takia tietysti. Persujen kannatuksen nousu 10 %:n tienoille pistää suurien puolueiden älykkäimmät miettimään, mitä on tullut hoidetuksi huonosti. Vennamo pisti aikoinaan käyntiin todellisen sosiaalisen muutosvauhdin, kun kannatus kasvoi riittävästi. Soinin demagogisia kykyjä hallituksessa pelkää jokainen puolue. Nähdäkseni persujen ja Soinin suurin merkitys on juuri vauhdittaminen sosiaalisten epäkohtien korjaamiseen. Tätä tarvitaan. Nimittely persuksi on nelivuotian "ite oot" -tasoa, siitä viis.

    Pistänpä minäkin musiikilinkin nykyhallitusta ihmetellessäni:

    http://www.youtube.com/watch?v=hkVy-3QNTtU

    Äänestä

Joka tapauksessa olisi puolueen perustajien aina maisteltava nimivaihtoehtoja siltä kannalta, että mitä pahansuovat pilkkakirveet voisivat niistä väännellä. Pystyvää apuakin varmasti löytyy. Paras pyrkiä siihen, että mahdolliset lyhenteet olisivat positiivissävyisiä, ja ottaa ne heti oma-aloitteisesti käytöön. Eli miksi ei voisi virallisen lyhenteen lisäksi itse käyttää toista, kansanomaisempaa?

Äänestä

Persu -nimitys vähenee sitä mukaa kun puolueen suosio kasvaa.

Äänestä

No niin älyköt, alkakaapa kirjoitella niistä pesuista sitten...

Äänestä
  • "Pesu/pesut" on jo jokapäiväisessä käytössä. Aiheuttaisi turhia ja ajatusvoimisteluja, jopa sekaannuksia.

    Persua ei enää saane millään pois käytöstä. Luultavasti omaehtoinen nimitys ei olisi aiemminkaan sitä estänyt tai syrjäyttänyt, sillä nimitys maistuu vastustajien suussa. Media on heidän hallussaan ja vakiinnuttaa nimityksen.

    Äänestä

Ennen kuin älyköt ehtivät, haluan kiittää sinua puolueen tunnuseläinteeman ottamisesta palstapaneelin ruodittavaksi!

Olikos usademareilla aasi ja republikaaneilla norsu, ruotsalaisen kielipuolueemme tyytyessä leppäkerttuun?

Jytkypuoluelle tuo karhu saattaisi olla kuvaava – ellei sitten karju, kun kannatuksen sanotaan olevan korostetun äijäenergismaskuliinista lajia!

Persukarhu vai pesukarju, jätettäköön pohdittavaksi. Sen verran vaarallisenoloisia eläviä kumpikin, että parasta pitää jytkyeessä ja vahvariimuisessa sittenkin!

Puolueen karhueen tai karjueen (persueen?) tuorekasta voimaa edustaa upeasti kuvassa uudenkarheaa ministerinsalkkuaan onnellisena kannisteleva jytky nuorperussuomalainen.

http://www.weird-websites.info/Ugly-People/fat-images/fat-boys-girls-ugly-bums-pictures.jpg

Äänestä

Kyökkimietteitä näin vaalien jälkitunnelmissa:

Hallituksen kokoaja ajattelee vissiinkin maustaa saaliikseen saamastaan ääniriistasta hauduteltavan kokkarekeitoksen sinisillä kataisenmarjoilla ja heittää sekaan vielä punertavista urpilaista kootun bouquet garnin.

Perussuolamaista maustesekoitusta taisi vain ropsahtaa nyt mukaan niin roisi määrä, ettei keitos pysy kattilassa vaan persuaa kannen alta pihalle.

Äänestä
  • Perussuolamaiset...

    Perussuomalaisten nimi eri kielillä kuulunee seuraavasti:

    ruotsi: Sannfinnländärna
    englanti: True Finns
    saksa: Wahre Finnen
    ranska: Vrais Finlandais
    venäjä: Istinnye finny / Истинные финны
    espanja: Autenticos Finlandeses / Verdaderos Finlandeses
    portugali: Verdadeiros Finlandeses
    italia: Veri finlandesi

    Perus- voisi kai olla englanniksi yhtä hyvin Basic. Basic Finns?

    Basic merkinnee sitten kemisteille puolestaan emäksistä eli alkalista. Alcalic Finns? Emässuomalaiset?

    Puolueen kannatuksen jytkynousun myötä muut puolueet lienevät joka tapauksessa happamia.

    Ensi vaaleissa lakmuspaperin väri voi sitten olla taas eri puolilla erilainen. Ellei sitten tummissa.

    Äänestä

  • Lipeväkivi kirjoitti:

    Perussuolamaiset...

    Perussuomalaisten nimi eri kielillä kuulunee seuraavasti:

    ruotsi: Sannfinnländärna
    englanti: True Finns
    saksa: Wahre Finnen
    ranska: Vrais Finlandais
    venäjä: Istinnye finny / Истинные финны
    espanja: Autenticos Finlandeses / Verdaderos Finlandeses
    portugali: Verdadeiros Finlandeses
    italia: Veri finlandesi

    Perus- voisi kai olla englanniksi yhtä hyvin Basic. Basic Finns?

    Basic merkinnee sitten kemisteille puolestaan emäksistä eli alkalista. Alcalic Finns? Emässuomalaiset?

    Puolueen kannatuksen jytkynousun myötä muut puolueet lienevät joka tapauksessa happamia.

    Ensi vaaleissa lakmuspaperin väri voi sitten olla taas eri puolilla erilainen. Ellei sitten tummissa.

    Korjattakoon:

    ruotsi: Sannfinnländarna

    Se vain joskus tuo vokaalisointu sekoittaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huono lempinimi kirjoitti:

Perussuomalaisten lempinimi Persut on viime aikoina tullut entistä käytetymmäksi. Iltapäivälehdet käyttävät sitä otsikoissaan, Hesarissa taitaa olla vielä epävarmuutta.
Itse ajattelen tästä lempinimestä tai lyhenteestä samalla tavalla kuin Suomen keskustalle aikanaan pilapiirtäjän lanseeraamasta Suokusta -nimestä: ei oikein asiallinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu