Löytyykö Turun Länsikeskuksen alueelta laadukasta salia/kuntokeskusta tavoitteelliseen treenaamiseen? Muutto Turkuun edessä ja samalla tietysti salin vaihto :)
Salia Turun Länsikeskuksen alueella?
salillee
71150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sillä alueella valitettavasti ole, itsekin kaipaisin sinne sellaista. Joutuu käymään keskustassa Elixiassa. Lähempää löytyy tietenkin esim. Sali 82 joka on otollinen taivoitteelliseen treenaamiseen, mutta enemmän karjusalin tyyppinen vaikka on heilläkin naisten puoli siellä. kannattaa käydä tutustumassa kaikkiin mahdollisiin mitä löytää. Bussiyhteydet ovat kuitenkin erinomaiset Turussa ja varsinkin länkkäristä lähtee busseja joka suuntaan tiheään.
avaa ovensa Länsikeskukseen maaliskuussa 2011. Tämän päivän Turkkarissa oli mainos siitä.
Minne mahtaa tulla?
Halosen naapuriin!
Näköjään avaakin, hyvä homma.
Itse jatkan kyllä yhä Muskeli masoissa ja mimmeissä käymistä Länsikeskuksella. Hyvä tunnelma ja ok hinnat.
Pitkämäkeen on auennut muutamia viikkoa sitten uusi yksityinen aikuisten kuntoklubi Silver Plus. Ikäraja salille on kylläkin 40-vuotta. Tunnelma salilla on ylellinen, olemme mieheni kanssa molemmat salin jäseniä ja hyvin tyytyväsiä valintaamme. Treenasin ennen Muskeli Masoissa ja Mimmeissä, mutta kyllästyin tilojen ahtauteen ja epäsiisteyteen. Suosittelen lämpimästi paikkaa kaikille!