Haussa siis suositus kaukoputkesta - en tiedä juuri muuta tähdistä ja tähtitieteestä kuin kuun ja auringon...mutta kiinnostaisi katsoa josko omasta kerrostalokämpän ikkunasta voisi tsiikailla tarkemmin elämää taivaalla.
Luin aikaisemmasta keskustelusta suosituksen tietokoneohjattuun, ettei tarvitse vasta-alkajan turhautua kaiken kanssa? Jonka lisäksi käsittääkseni suurin osa kaukoputkista näyttää taivaan peilikuvana, jota on vaikea hahmottaa kun Otavakin pitää ihan etsiä kun ei tule kuin apteekin hyllyltä.
Olen toivoton, tiedän, mutta silti kiinnostaisi. Apuja keltään?
Luin aikaisemmasta keskustelusta suosituksen tietokoneohjattuun, ettei tarvitse vasta-alkajan turhautua kaiken kanssa? Jonka lisäksi käsittääkseni suurin osa kaukoputkista näyttää taivaan peilikuvana, jota on vaikea hahmottaa kun Otavakin pitää ihan etsiä kun ei tule kuin apteekin hyllyltä.
Olen toivoton, tiedän, mutta silti kiinnostaisi. Apuja keltään?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kannattaa ostaa ursalta (www.ursa.fi) niin saa asiantuntevaa palvelua. Ursa järjestää myös tähtinäytöksiä, joissa pääsee katsomaan itse mitä kaukoputkilla näkee. Tietokoneohjattukin putki pitää osata ensin suunnata, ennen kuin se alkaa kohteita löytämään, lisäksi tarvitaan virtaa. Parhaiten oppisi manuaalisella suuntauksella, mutta maku asiahan tuo. Kuva ei ole oikeinpäin, koska vähemmillä peileillä/linsseillä minimoidaan valohukka. Kuvan voi kyllä kääntää esim kääntöprismalla. Ikkunasta tai parvekkeelta voi kyllä mainiosti katsella, kunhan ei lasin läpi. Tähtikuvioita et kaukoputkella kyllä voi katsella, koska ne ovat liian laaja-alaisia.
Ihan tavalliset edulliset, kevyet kiikarit riittävät harrastajalle hyvin pitkälle tähtitaivaan ihmettelyssä. Kiikareita voi käyttää muuhunkin katseluun kuin astronomiaan, joka ei varsinaisten tähtikaukoputkien kanssa juurikaan ole mahdollista.
Mieluummin kuin tietokoneohjausta painottaisin tähtitieteen ja tähtitaivaan perusteisiin tutustumista. Sitä voi tehdä ihan paljain silminkin, ilman optisia apuvälineitä. Kaukoputkikauppaan ei kannata rynnätä.
Jos välttämättä haluaa tähtikaukoputken niin suosittelisin Dobson-mallista peilikaukoputkea 6 - 10 tuumaisena. Siinä on tukeva jalusta, on helppo siirtää suhteessa objektiivin kokoon, eniten valoa keräävää pintaa per oravannahka.
Halpojakin kaukoputkia on olemassa:
http://www.villenkello.fi/shop/kauppa2/products.php?&action=show&id=954&show=all
Tämä on virallisesti lasten putki, mutta ei ole pahan laatuinen hintaisekseen ja matkaputkena hyödyllinen kenelle tahansa.
Jos olisi parveke ja jos voi rakentaa sermit, ettei näkyisi katuvalot tms. niin voi näkyä kaupungissakin tähdet!
En ollut ymmärtänytkään ettei ikkunan läpi välttämättä näy mitään - ei nimittäin ole sitä parveketta ja kerrostalon ikkunat on sen verran isoja että ei viitsi avata, edes päivisin. Saati syksyllä tai talvella kun tulee kylmä. Hyvä että tuli esille!
En edes tiedä mitä varten haluaisin tutkailla, tai mitä! Tähtikuviot näkee parhaiten paljaalla silmällä, totta, ehkä olin ajatellut että näkisi kuun pintaa, planeettoja..jotakin..paremmin kaukoputkella.
Otan neuvoista vaarin, ja taidan katsoa josko Ursalta löytyisi jotain kurssia läheltä - tai kokeilla ehkä jollain halvalla lasten kaukoputkella ensin. Voihan olla että kuun kraaterit onkin pettymys kun on pitänyt koko avaruutta mystisenä, jotenkin romanttisena näin pitkään :)
Kiitos kaikista vinkeistä, tuli paljon ajattelemisen aihetta!
Kaupungissa keinovalot voivat todella olla iso ongelma tähtitaivaan katselulle. Ne valaisevat 'taivasta' vaikeuttaen astronomisten kohteiden näkymistä ilmakehän läpi ja häikäisevät suoraan näkökentässä ollessaan.
Ikkunat ovat yleensä myös ikäviä. Ikkunasta tulevan valon heijastus on helposti kirkkaampi kuin himmeä astronominen kohde, peittäen tämän näkyvistä. Ikkunan täytyy myös olla varsin hyvälaatuista lasia jos aikoo sen läpi katsella voimakkaasti suurentavalla kaukoputkella ja nauttia näkymästä. Vanhat ikkunat ovat kuin huonoja linssejä.
Tavallisilla kiikareilla voi nähdä jopa 5 magnitudia himmeämpiä kohteita kuin paljain silmin, mutta hankalaahan se on jos paljain silmin näkyy vain muutama tähti.
Havaintopaikka, vaikka vaatimatonkin - kirkkaasti valaistun alueen ulkopuolella - voi olla pelastus. Jos paljain silmin näkee vähintään neljännen magnitudin tähtiä, niin tavallisilla kiikareilla näkee jopa noin yhdeksännen magnitudin tähtiä ja jopa noin seitsemännen magnitudin komeettoja ja syvän taivaan sumumaisia kohteita. Tuollaisella paikalla kiikareilla näkee selkeänä syksyisenä yönä kymmenkunta sumumaista kohdetta, kaasusumuja, planetaarisen sumun, avoimia ja pallomaisia tähtijoukkoja, muutaman galaksin. Havaintosessioon täytyy tosin valmistautua karttojen ja oppaiden avulla, sillä 'summamutikassa' tuollaisia kohteita on vaikea löytää.
ensimmäiseksi kaukoputkeksi.
Ensinnäkin tähtitaivas pitää osata, jotta sellaisen pystyy suuntaamaan niin, että sillä löytyy jotain.
Toisekseen puolet huvista on kohteiden löytämisessä.
Laajakenttäinen kiikari antaa aluksi paremmat näkymät kuin kaukoputket ja samalla opit sen tähtitaivaankin aivan itsestään.
iPhonen tai Pod/Padin omistajille tämmöinen voisi olla mukava ensiostos jos haluaa leikkiä teknologialla:
http://www.star-map.fr/
Kyllähän monet "tietokoneistetut" tähtikaukoputket osaavat suunnata itsensä oikein, kun niitä hiukan auttaa "osoittamalla" missä suunnassa muutama nimeltä tunnettu kirkas tähti on, mutta ne kirkkaat tähdet täytyy ensin tuntea. Vasta tuollaisen suuntaamisen jälkeen tietokoneputki löytää taivaalta muut kohteet ja osaa kompensoida maapallon pyörimisliikkeen.
Voihan tietokoneistettuakin putkea käyttää ilman tietokonettakin - optiikka toimii ilman sähköä - mutta jotakin täytyy silloinkin tietää.
(ja muillekin) hieman yksinkertaisempi Java pohjainen ohjelma.
http://sideralis.free.fr/
Jos sellaiseen saisi vaikka ostamisen kaupanpäällisiksi aika- ja paikkakoordinaatit asetuksina, niin sillä katselu on todella yksinkertaista kaupungin kerrostaloikkunalasin läpikin.
Jos tietokoneeseen asentaa Stellariumin aika ja paikkasäätöineen, niin sen avulla sujuu.
Sen verran vain ikkunan ilmansuuntia vaikka kartasta, että tietää, katsooko pohjoiseen vai etelään. Sitten katsoo stellariumista, onko sillä suunnalla edes yksi kirkas tähti. Sen tähden hakemisessa voisi olla apuna peruskiikari 10*50. Osottaa kaukoputkelle sen yhden tähden ja lukitsee siihen.
Siten katsoo stellariumista,onko sen tähden lähettyvillä planeettoja tai tähtijoukkoja ja hakee kaukoputken "kaukosäätimestä" sen kiinnostavan japutki etsii sen ruutuun.
Täysin valoisaltakin kaupunkitaivaalta löytyy tähtiä valovoimaisella (putken halkaisija yli 100 milliä) kaukoputkella pilvin pimein, vielä jos hankkii putkeen kaupunkivalosuodattimen, joka leikkaa keltaisen elohopeahöyrylampun kapean kaistan pois.
Tässä on kaupunkikuvaajan kuvasatoa 200 millisellä ja suodattimilla.
http://astroanarchy.blogspot.com/
vielä helpompaa kuin Stelariumilla. Se käyttää GPS:ää ja kompassia hyväkseen ja näyttää kartan siinä suunnassa minne sillä osoitat, siksi sitä aloittelijalle suosittelin.
http://www.star-map.fr/?usingCompass
Tuo linkkisi kaukoputki on tietääkseni kerrostalon katolla, ei ikkunassa.
Ostin kerran Nykin reissulla tämmöisen, ihan hauska tähdätä sillä jonnekin ja kaukoputki suuntaa sinne. Ei siitä käytännön hyötyä kyllä ole.
http://www.meade.com/mysky/features.html
http://www.ursa.fi/ursa/julkaisut/havaintovalineet/osto-opas.html