syanidi

hei,
kuka tietää mistä saisi hankittua syanidia?
2410717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

enkä siis aio vahingoittaa ketään.
paitsi itseäni kenties.

Äänestä

En sitä tietoa täällä ala levittämään. Teen labrassa töitä syanidiyhdisteiden kanssa ja tiedän, että sulla ei ole edes lähellä samanlaisia välineitä ja henkilösuojaimia. Ei kannata ruveta leikkimään noilla, tavallinen hanavesi on tarpeeksi hapan vapauttaakseen HCN-kaasua syanidin suoloista.

Äänestä
  • Tavallinen hanavesi on hiukan emäksistä (eikä hapanta, kuten virheellisesti väität) jotteivät kaikenlaiset liat liukene veden sekaan putkistoista. Syanidia sen sijaan saa kohtuu helposti kirsikan ja omenan siemenistä. Kirsikoista enemmän.

    Äänestä

Siellä on syanidia.

Äänestä
  • Mutta jos saa taskut täyteen kultaa niin mitäpä sillä myrkyllä sitten enää tekisi.

    Äänestä

On pikaliimassa, mutta se on liimassa, eikä kannata sillä leikkiä.
Aikoinaan olin opiskelemassa käsi-ja taideteollisuus oppilaitoksessa ja siellä oli lukittu metallikaappi, jossa oli monenlaisia kemiallia aineita mm. syanidia.
Kerran kaappi oli unohtunut auki ja sieltä olisi kuka tahansa voinut ottaa jotain kemiallista ainetta, mutta kukaan ei ollut niistä kiinnostunut.
Eikös syanidia ole myöskin omenan siemenissä hyvin pieniä määriä.
Jos olis saavillinen omenansiemeniä, niin kai niistä sais ainakin vähän syanidia, mutta en kyllä tiiä miten syanidin saa irtoon omenan siemenistä.

Äänestä
  • ketään ei kiinnosta onko syanidiä omenan siemennissä tai pikaliimassa.
    huoh. kaikki ketkä tällä palstalla ovat kyselleet syanidistä haluavat tehdä itemurhan
    vitun urpo.

    Äänestä

  • omena sun perseessä kirjoitti:

    ketään ei kiinnosta onko syanidiä omenan siemennissä tai pikaliimassa.
    huoh. kaikki ketkä tällä palstalla ovat kyselleet syanidistä haluavat tehdä itemurhan
    vitun urpo.

    No josko haluavat tehdä itsemurhan vaikka syömällä pari kiloa omenansiemeniä.

    1Äänestä

Yli-opistoilta ja mandariinin kuorista esim :DD

Äänestä

Imeskele tuhkapensaan kuorta; siitä saat syanidia.

Äänestä

Kirsikan siemenistä. Syanidista täällä on ennenkin joku haaveillut. Käsittelen työssäni syanideja, joten lyhyt vastaus tässä: We are trained professionals, pidä sinä näppis erossa siitä.

Äänestä

Syanidia saa syanidikaupasta. Miksi kysyt tyhmiä.

Äänestä

Vaarin vanhaan patjaan on vuosikymmenten kuluessa tiivistynyt melkoisesti syanidia, siitä vaan liottamaan!

Äänestä

Eiko natsaa vielakaan. Kokeile jotain muuta.

Äänestä

Syanidia voit valmistaa laboratoriossa, mutta et oikein kotona; siinä voi käydä huonosti, sillä voit vaikka halvaantua.
Sen sijaan syanidia on paljon villimanteleissa ja niitä kasvaa muun muassa Ranskassa. Sieltä niitä ovat joskus poimineet suuhunsa duoraan pensaasta lapset, jotka ovat dittemmin kuolleet. Muutamasta mantelista kuolee aikuinenkin varmasti, mutta ne ovat erityisen pahan makuisia.

Äänestä

Kirsikan siemenissä on syanidinia. Jo parikin siementä voi viedä hengen. Eli jos tekee kirsikka kakkua, niin kirsikan siemeniä ei saa olla jauhettuna mukana. Tarkoittaa sitä että jos jollain sekoittimella valmistaa niin ne siemenet pitää tietenkin poistaa. Kokonaisia siemeniä ei kukaan pysty hampailla tikkomaan mutta jokin sekoitin voi ne jauhaa hienoksi.⚰️

Äänestä
  • https://www.medicinenet.com/are_cherry_pits_safe_to_eat_cyanide_content/article.htm

    "Cherry pits contain trace amounts of cyanide. While accidentally eating a few cherry pits will not kill you, eating more than 20-30 can lead to dangerous toxicity. Your body can withstand up to 50 mg of cyanide before it becomes poisonous."

    https://en.wikipedia.org/wiki/Hydrogen_cyanide

    Omenansiemenistä saa hitaasti vapautettua vetysyanidia noin 70 mg sataa grammaa kohti.

    Eniten ja yleisimmin syanidiyhdisteitä tulee vastaan typpeä sisältävän muovin (nitriilit, nylon, polyuretaani (huonekaluissa, eristeenä), ABS) palaessa tulipalossa epätäydellisesti. Jos siis huomaat tulipalon niin älä jää hengittämään sen savua.

    Äänestä

Kai hyvin varustetuista S-marketeista ainakin löytyy, Citymarketeista en ole varma, enkä Lidlistä

Äänestä

Minulta.on 3litraa hopeointiin,häkin aikanaan poliisilta luvan ei ongelma.ja ostin.voisin nyt myydä.

Äänestä

"mistä saisi hankittua syanidia"

isoja määriä: et mistään.

Pieniä määriä saa helposti - osta esim. halvin Lidlissä punaisessa pakkauksessa myytävä ruokasuola - 500 g - EAN -koodi 2004 4350.

Chante Sel Iodised Salt.

Tuossa on paakkuuntumisenestoainetta nimeltä natriumferrosyanidi.

Sitten vain tutkimaan kemiallista keinoa erottaa tuo natriumferrosyanidi siitä ruokasuolasta.

Äänestä
  • Tuolle natriumferrosyanidille löytyy myös E-koodi:

    E535 - Natriumferrosyanidi

    Valmistetaan kemiallisesti. Saa käyttää paakkuuntumisenestoaineena vain ruokasuolaan ja ruokasuolavalmisteisiin. Enimmäismäärärajoitus.

    Hyväksyttävä päivittäinen enimmäissaanti (ADI)
    E535-E538 yhteismäärälle 0,025 mg/kg/vrk

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tuolle natriumferrosyanidille löytyy myös E-koodi:

    E535 - Natriumferrosyanidi

    Valmistetaan kemiallisesti. Saa käyttää paakkuuntumisenestoaineena vain ruokasuolaan ja ruokasuolavalmisteisiin. Enimmäismäärärajoitus.

    Hyväksyttävä päivittäinen enimmäissaanti (ADI)
    E535-E538 yhteismäärälle 0,025 mg/kg/vrk

    E538 - Kalsiumferrosyanidi

    tuo on toinen aiheeseen liittyvä E-koodi.

    Äänestä

https://www.sigmaaldrich.com/FI/en/search/potassium-cyanide?focus=products&page=1&perpage=30&sort=relevance&term=Potassium cyanide&type=product

Kilogramma puhdasta kaliumsyanidia maksaa tuolla 125 euroa. Toimitusaikaa melisen kuukautta ja vaarallisten kemikaalien toimitus on hintavaa youhua tarvittavien lupien kustannusten päälle.

Metalliteollisuudessa käytettyä natriumsyanidia myydään todennäköisesti varsin halpaan hintaan tynnyrikaupalla niiöle, jotka ainetta jo käyttävät.

Äänestä

Pyydä lääkäriltä resepti Largactil lääkettä. Siinä on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


minä...... kirjoitti:

hei,
kuka tietää mistä saisi hankittua syanidia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu