Meille tuli ero noin puoli vuotta sitten miehen tahdosta.
Meillä on yhteinen lapsi ja asuntovelka.
Jäin asumaan lapsen kanssa yhdessä aikanaan hankkimaamme taloon- taas miehen tahdosta, koska hän ei halunnut tähän jäädä. Talon myyntiin hän ei myöskään suostunut. Nyt hän kieltäytyy muuttamasta osoitettaan muualle, vaikkei enää asukaan täällä, tai edes samassa kaupungissa! Tämä tarkoittaa sitä, etten saa lapsen hoitomaksuista halvempia, enkä myöskään korotettua lapsilisää. Olen paperilla yksinhuoltaja, mutta koska mies "asuu" tässä osoitteessa, ei YH maininta auta asiaa.
Mies maksaa kuukausittain osaansa jäljellä olevasta lainasta, (enkä yksin siihen pystyisikään pienillä tuloillani) eli en taida olla laillisestikaan oikeutettu minkäänlaisiin häätötoimiin, mikäli sellaisia edes on olemassa. Mies ei osallistu lapsen hoitokuluihin.
Olemme suullisesti sopineet elatusmaksusta vasta äskettäin ja viimekuussa sen sainkin. Minkäänlaisia tapaamisoikeuksia hän ei halua allekirjoittaa, eikä muutoinkaan olla tekemisissä lastenvalvojan kanssa. Lastaan hän kyllä tapaa aina näillä nurkilla käydessään, muttei halua sitoutua tapaamisiin sopimuksella.
Onko kenelläkään antaa neuvoa asiaan? Onko ennakkotapauksia?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ota yhteyttä lakimieheen ja ilmoita maistraattiin, ettei kyseinen henkilö asu enää siellä, eikä voi olla kirjoillakaan.
Ota yhteyttä myös lastenvalvojaan, asiat järjestyvät, vaikka miehesi hangoitteleekin vastaan.
Älä oletyhmä.
Exäni oli ihan samanlainen. Yhteys lakimieheen ja lastenvalvojaan välittömästi. Älä tee miehen kanssa mitään kahdenkeskisiä sopimuksia elatusmaksuista vaan lasketuta ne virallisten kaavojen mukaan ja sopimus kirjallisesti virallisesti valvojan vahvistamana. Lapsilla on oikeus saada elatusta tasapuolisesti molemmilta vanhemmiltaan. Ja lasten etu on myös se, että tapaamiset on kirjallisesti sovittu toimimaan jollakin systeemillä, ei sen mukaan miten miestä sattuu huvittamaan. Jos mies ei suostu olemaan tekemisissä lastenvalvojan kanssa, se on hänen häpeänsä, ja siinä tapauksessa lastenvalvojalta asiat menee sitten käräjille, joilla asiat päätetään. Mutta sinulla on oikeus olla valvojaan yhteydessä ja saada asiat kuntoon. Eihän kukaan voi tuollaisessa löysässä hirressä roikkua vaan täytyy pystyä elämään ja suunnittelemaan omaa elämää eteenpäin.
Tarvita vaan kaikki asiat paperille ja kummankin nimi alle ja tarvittaessatodistajat siihen niin se on pätevä paperi jos myöhemmin tulee riitää. Miehesi maksaa yhteisestä asunnostanne lainaa pois koska haluaa omaisuudn kasvavan ja hän voi myöhemmin vaatia sinulta vuokraa asunnon puolikkaan käytöstä koska sinä saat siitä hyötyä asuessasi ja avoliiton aikana toisen jäädessä asumaan siihen asuntoon on oikeuden päätös että se joka jäi asumaan joutuu maksamaan vuokraa sille joka muutti pois. Ei muuta kun talo myyntiin ja maksat velan omaltaosuudelta pois tai teet kunnon paperit siitä asunnosta ettei ex ota siitä vuokraa missään vaiheessa ja sinä maksat kuitenkin asunnon muut asumiseen liittyvät kulut.
>>Mies maksaa kuukausittain osaansa jäljellä olevasta lainasta, (enkä yksin siihen pystyisikään pienillä tuloillani) eli en taida olla laillisestikaan oikeutettu minkäänlaisiin häätötoimiin
No et todellakaan. Sinun ongelmasi on nyt oman pääsi sisällä: miksi haluat asua talossa, johon sinulla ei ole varaa, ja annat exän maksaa asumisestasi?
Miehen kannalta tilanne on hyvä, jos hänellä kerran on varaa maksaa taloa samalla kun asuu muualla (vuokralla ilmeisesti). Hänhän voi milloin tahansa muuttaa takaisin omaan taloonsa jos huvittaa. Eli pitää sinua ikäänkuin hätävarana.
Älä nyt kuitenkaan usko noita, jotka usuttavat sinua lastenvalvojan puheille. Aina on parempi jos asiat voidaan sopia keskenään. Mieshän on jo maksanut elatusmaksuja eli osallistuu lapsen hoitokuluihin -- vielä sen lisäksi, että kustantaa lapselle ja sinulle katon pään päälle.
Jos haluat erota kunnolla etkä roikkua tuollaisessa välitilassa, niin teidän on tehtävä tuosta talosta joku päätös. Sinulla ei ilmeisesti ole varaa maksaa miestä ulos, mutta ehkä mies voisi maksaa sinut ulos? Tai sitten tosiaan myytte talon ja jaatte rahat. Kysy mieheltä, miksi hän ei halua myydä?
myyntiä mies ei halua tällä hetkellä, sillä myynnillä ei saisi kuitattua kaikkia velkoja, vaan maksettavaa jäisi edelleen. Hän ilmeisesti tähtää siihen, että aikanaan saa myynnillä kuitattua myös muut velkansa. Hänellä itsellään ei ole vakituista asuntoa, vaan asustelee muiden nurkissa.
Surullinen totuus on että asuminen tässä on minulle halvempaa, kuin muuttaminen takuuvuokrineen ynnä muine kuluineen. En myöskään pystyisi maksamaan vuokraa lainanlyhennystä. Minä maksan lainasta suuremman osuuden tällä hetkellä ja tietysti muut asumiskulut, jäte-, vesi- ja sähkömaksut.
Kumpikaan meistä ei pysty ostamaan toista ulos talosta, mies ei halua myyntiä, eikä kukaan hullu osta vain omaa puolikastani.
Lainaa enemmän niin äkkiä paperi siitä kuinka paljon maksat ja omistuskirjoihin omistussuhteet maksun mukaan muuten menee tasan ja sinulle ei ole siitä mitään hyötyä. Vaikka suhteessa 60% sinulle ja 40% ex:lle tai 70/30% niin saat myös enemmän koska maksatkin enemmän sitten jsokus kun talo myydään.
Lastenvalvojalle voi mennä silloinkin, kun ollaan asioista yhtä mieltä. Kerrotaan lastenvalvojalle, mitä on sovittu ja tämä vahvistaa sopimuksen. Jos mies jostain syystä ei maksakaan, äiti saa rahat KELAlta. Jos isä maksaa sovitusti tai jopa enemmän, sopimusta ei tarvita, mutta ei se ketään varmasti häiritsekään. Aina on parempi, jos vanhemmat keskenään sopivat asiat, vaikka sitten vahvistuksen lastenvalvojalta hankkivatkin.