Todennäköisesti täällä ei liiku oikeita terapeutteja , mutta pakko silti kokeilla josko liikkuisi...
Eli onko teillä terapeuteilla potilaita joista ette pidä juurikaan tai ollenkaan? Jopa sellaisia joita inhoatte? Pystyttekö motivoimaan itsenne hoitamaan näitä potilaita yhtä hyvin kuin sellaisia joista pidätte? Onko terapia tuomittu epäonnistumaan jos terapeutti ei pidäkään potilaastaan?
Itseäni häiritsee vähän väliä se että tuntuu ettei terapeuttini oikein pidä minusta. Heti ensimmäisellä kerralla tuli jo sellainen tunne, ja itsestänkin terapeutti tuntui kovin erilaiselta ihmiseltä kuin itse olen eli en myöskään oikein pitänyt hänestä. Aloin jopa heti alkuhaastattelussa ääneen miettimään että menen jollekin muulle haastatteluun, mikä varmasti vielä pahensi tilannetta. En kuitenkaan raskinut lopulta mennä toiselle haastatteluun ja valitsin tuon terapeutin, koska kelpasin hänelle potilaaksi. Olen käynyt nyt terapiassa puoli vuotta ja oppinut pitämään terapeutista enemmän, mutta olen huomannut että minua häiritsee edelleen usein se että tiedän ettei terapeutti oikeasti pidä minusta. Välillä tosin uskon joistain eleistä että pitää ehkä sittenkin vähän, mutta useimiten tiedostan kaikki positiiviset eleet näyttelemiseksi. Välillä jopa jotenkin masennun enemmän kun alan miettimään tuota. Olen ottanut asian useasti esiin joskus aiemmin, mutta terapeutti sanoi kerran että loppujen lopuksi sillä ei oo kuulemma mitään väliä mitä hän todellisuudessa minusta ajattelee tai inhoaako se mua vai ei. Onko sillä? Kyse on siis psykoanalyyttisesta psykoterapiasta.
Eli onko teillä terapeuteilla potilaita joista ette pidä juurikaan tai ollenkaan? Jopa sellaisia joita inhoatte? Pystyttekö motivoimaan itsenne hoitamaan näitä potilaita yhtä hyvin kuin sellaisia joista pidätte? Onko terapia tuomittu epäonnistumaan jos terapeutti ei pidäkään potilaastaan?
Itseäni häiritsee vähän väliä se että tuntuu ettei terapeuttini oikein pidä minusta. Heti ensimmäisellä kerralla tuli jo sellainen tunne, ja itsestänkin terapeutti tuntui kovin erilaiselta ihmiseltä kuin itse olen eli en myöskään oikein pitänyt hänestä. Aloin jopa heti alkuhaastattelussa ääneen miettimään että menen jollekin muulle haastatteluun, mikä varmasti vielä pahensi tilannetta. En kuitenkaan raskinut lopulta mennä toiselle haastatteluun ja valitsin tuon terapeutin, koska kelpasin hänelle potilaaksi. Olen käynyt nyt terapiassa puoli vuotta ja oppinut pitämään terapeutista enemmän, mutta olen huomannut että minua häiritsee edelleen usein se että tiedän ettei terapeutti oikeasti pidä minusta. Välillä tosin uskon joistain eleistä että pitää ehkä sittenkin vähän, mutta useimiten tiedostan kaikki positiiviset eleet näyttelemiseksi. Välillä jopa jotenkin masennun enemmän kun alan miettimään tuota. Olen ottanut asian useasti esiin joskus aiemmin, mutta terapeutti sanoi kerran että loppujen lopuksi sillä ei oo kuulemma mitään väliä mitä hän todellisuudessa minusta ajattelee tai inhoaako se mua vai ei. Onko sillä? Kyse on siis psykoanalyyttisesta psykoterapiasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos terapeutti ei ollenkaan alusta pitäen pidä potilaasta, on hänen sanottava se, ja suositeltava mahdollista muuta terapeuttia. Jos hän on huolinut sinut potilaakseen, hän näkee sinussa potentiaalia, ja se on tärkeintä.
Luottamus ja mukana kulkeminen on tärkeää. Ja varmaan sinun omissa mielen kuvioissasi on keskeistä tämä pidetyksi tulemisen tai inhotuksi tulemisen teema. Siinä sitä kasvaa miettiessään.