Mikä flunssa?

Hei! En keksinyt mille palstalle saisin tämän sopimaan, tämä vain vaikutti parhaalta. Toivottavasti saa huomiota. :)
Elikkäs.. Mulle iski "flunssa" 9 päivää sitten.
- Ekat 3 päivää kurkkuni oli tosi (tosi!!) kipeä. Pahimmillaan öisin, oikein turposi. Kävin vain syljeksimässä limat pois, kun ei nieleminen ilman ähkimisiä onnistunut. Kurkun takaosassa myös näkyi vaaleita näppylänkaltaisia kummajaisia. :) Tosin en uskonut sen olevan angiinaa, sillä pikkuveljelläni oli se n. 5v. sitten, ja hänen kurkkunsa oli paljon "valkoisempi".
- 4'tenä päivänä kurkkukipu alkoi laantua, mutta tilalle tuli yskä. Kova limayskä, joka piti minut visusti kotona monta päivää. Yleensä se alkoi aamulla kuivana, mutta muutaman minuutin yskittyäni muuttui limaiseksi. Ja yskin joka aamu niin että oksennus tuli. Vaikka maha oli tyhjä, ei yskä loppunut ennen kuin olin oksentanut. Pahimmillani oksensin yskän takia 4 kertaa päivässä. Myös yökuumeilu alkoi. Eli yötä kohden n. 38'c kuume, päivisin normaali n.36,5'c. Näihin aikoihin avopuolisoni sai myös tartunnan. Samat oireet, mutta hieman lievempinä.
- Kun sairastumisesta oli kulunut 6 päivää, sain mitä ilmeisimmin silmätulehduksen. Silmäni jyskyttivät kivusta, ja rähmämatoja luikerteli luomien alta. Myös punoitusta. Aamuisin muurautuneet rähmästä umpeen. Yskä jatkui edellleen, kurkkukivusta ei tietoakaan. Päänsärky alkoi myös, varsinkin päätä liikuteltaessa (epäilin poskiontelontulehdusta). Nenä tukossa jatkuvasti. Räkä verensekaista. Kenties kovasta niistämisestä ärtyneet limakalvot?
- Eilen, 8'tena päivänä avopuolisoni sai työterveyslääkäriltä keuhkoputkentulehdus -diagnoosin, bakteeriperäisenä. Suurin huoleni itselläni oli mieletön päänsärky. Yskiminen oli miltei mahdotonta, tuntui että pää räjähtäisi. Kuitenkin oireet helpotti iltapäivää kohden, ja päätin lykätä taas lääkärissäkäyntiä. Illalla nousi taas kuume, ja päänsärky yltyi. Olin kuitenkin ko. flunssan aikana nähnyt pahempaakin joten otin vain Panadolia ja päätin odottaa huomiseen, aamusta varaisin ajan tk:seen jne. Rupesimme nukkumaan, vaan heräsin klo 1:30 tms, _mielettömään_ päänsärkyyn. Niin kauheaan että melkein luulin kuolevani siihen! Avokkini toi 2 x Burana 500 ja lasillisen vettä, jotka minuuttien kuluessa sain juotua. Päänsärky oli sietämätön. Nukahdin jonkun ajan päästä..
- Tänään, 9'tenä päivänä, kaikki oireet on poissa. Nenä valuu edelleen ruskeankeltaistaveriräkää, yskä on tosi, tosi lievä (pari köhinää aamusta, ei tehnyt pahaa). Kurkkukipu edelleen pois, päänsärystä ei mitään jäljellä! Edes alaspäin katsominen ei tunnu missään, vaikka eilen (tai monta päivää aiemmin!) moinen ei tullut kysymykseenkään. Olo on muutenkin aivan terve!


Eli siis. Kuka osaa veikata mikä oli kyseessä? Oliko sama bakteeriperäinen keuhkoputkentulehdus, joka puolisollani oli(on), mikä aiheutti kovan yskän. Siitä sitten levinnyt päänonteloihin, mikä aiheutti voimakkaan päänsäryn. Jne. En ole lääkärissä tosiaan käynyt (aluksi ei saatu pariin päivään aikaa, ihana pikkupaikkakuntamme). Ajattelin että kaupunkiin lähdemme päivystykseen (100km matkaa) vasta kun muuta ei enää voi. Puolisoni pääsi siis tt-lääkärille, eli siksi sai nopeasti diagnoosin. En itse käy töissä, joten en pääse tt-lekurillekaan.

Mieltäni vaivaa eniten viimeöinen, uskomattoman paha päänsärky. Kipu Verrattavissa lapsena potemaani aivokalvontulehdukseen. Samalla mitattu lämpö oli 37,7. Aamulla herätessä eikä vieläkään (kello on nyt jo yksi iltapäivällä), mitään oireita. Ei mitään. Lämpö 36,2. Mikä tämä flunssa siis mielestänne oli? Bakteeriperäinen? Influenssa? Onko tämä vain välihuilia ja se iskee vielä takaisin? Vai oliko se paska vain siinä?

Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea ja "jakaa kokemani tuskan"! :D
Vielä suurempi kiitos teille jotka jaksatte pohtia kanssani sairauden syytä.
61302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Buranaa ei ole tablettimuodossa 500 mg:n vahvuisena..

Ihan normiflunssaltahan tuo kuulostaa.

Äänestä
  • Kuitenkin iltaa kohden olo huonontui ja päivystykseen: bakteeriperäiset poskiontelontulehdus keuhkoputkentulehdus korvatulehdus. Silmissä tulehduksen jälkiä, kovan antibioottikuurin sain. :) Eli ei ollut tavan flunssaa!

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Kuitenkin iltaa kohden olo huonontui ja päivystykseen: bakteeriperäiset poskiontelontulehdus keuhkoputkentulehdus korvatulehdus. Silmissä tulehduksen jälkiä, kovan antibioottikuurin sain. :) Eli ei ollut tavan flunssaa!

    menit lääkäriin, aiemminkin olisi jo voinut mennä. Esim. silmätulehdus tulisi hoitaa ajoissa.

    Äänestä

  • farm. kirjoitti:

    menit lääkäriin, aiemminkin olisi jo voinut mennä. Esim. silmätulehdus tulisi hoitaa ajoissa.

    kyllä kyllä. Mutta se ei täällä kahden tk-lääkärin kunnassa ole aina mahdollista. Varsinkaan tähän aikaan vuodesta. Ihan herätys aamulla klo 7 ja soittamaan, varattua aikansa, soi aikansa, reilun vartin saa soitella ja jos joku sattuu vastaamaan niin lääkärillä on tänään sellainen/ tällainen päivä, tuohon ja tuohon väliin sopisi mutta onkin näköjään jo varattuja, taitaa olla täynnä tämä päivä.. Ei se ihan helppoa ole. Mutta päivystyksestä löytyi helpotus. :)

    Äänestä

  • On todellakin on syön itse joka päivä. Minulla on nielurisa tulhedus ja epäillään keuhkoputken tulehdusta. Mutta jos jollakulla on nuo oireet: tauti voi olla viruksen tapainen Tykoplasma koska itselläni on se ja sairastan myös hinku yskää. Nyt on alkanut joka päiväiset todella kipeät päänsäryt,ja korkeat kuume aallot.Yskä on todella kivulias ja kouristus mainen,ja nieleminen ei oonistu melkein millään..... Ei tässä tiedä mitä tekisi?!? (Lääkärissä käyty)

    Äänestä

todennäköisesti sairastit Enteroviruksen aiheuttaman Enterorokon. Itselläni tismalleen samat oireet ja lääkärin diagnoosi oli Enterorokko. Se voi aiheuttaa aivokalvontulehduksen, mikä selittää kovat päänsärkysi ja sen, että et pystynyt katsomaan alaspäin. Virusperäisenä se paranee itsestään. Itse odottelen vähän pelon sekaisin tuntein, eteneekö oma tautini aivokalvontulehdukseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


plunssapöpö kirjoitti:

Hei! En keksinyt mille palstalle saisin tämän sopimaan, tämä vain vaikutti parhaalta. Toivottavasti saa huomiota. :)
Elikkäs.. Mulle iski "flunssa" 9 päivää sitten.
- Ekat 3 päivää kurkkuni oli tosi (tosi!!) kipeä. Pahimmillaan öisin, oikein turposi. Kävin vain syljeksimässä limat pois, kun ei nieleminen ilman ähkimisiä onnistunut. Kurkun takaosassa myös näkyi vaaleita näppylänkaltaisia kummajaisia. :) Tosin en uskonut sen olevan angiinaa, sillä pikkuveljelläni oli se n. 5v. sitten, ja hänen kurkkunsa oli paljon "valkoisempi".
- 4'tenä päivänä kurkkukipu alkoi laantua, mutta tilalle tuli yskä. Kova limayskä, joka piti minut visusti kotona monta päivää. Yleensä se alkoi aamulla kuivana, mutta muutaman minuutin yskittyäni muuttui limaiseksi. Ja yskin joka aamu niin että oksennus tuli. Vaikka maha oli tyhjä, ei yskä loppunut ennen kuin olin oksentanut. Pahimmillani oksensin yskän takia 4 kertaa päivässä. Myös yökuumeilu alkoi. Eli yötä kohden n. 38'c kuume, päivisin normaali n.36,5'c. Näihin aikoihin avopuolisoni sai myös tartunnan. Samat oireet, mutta hieman lievempinä.
- Kun sairastumisesta oli kulunut 6 päivää, sain mitä ilmeisimmin silmätulehduksen. Silmäni jyskyttivät kivusta, ja rähmämatoja luikerteli luomien alta. Myös punoitusta. Aamuisin muurautuneet rähmästä umpeen. Yskä jatkui edellleen, kurkkukivusta ei tietoakaan. Päänsärky alkoi myös, varsinkin päätä liikuteltaessa (epäilin poskiontelontulehdusta). Nenä tukossa jatkuvasti. Räkä verensekaista. Kenties kovasta niistämisestä ärtyneet limakalvot?
- Eilen, 8'tena päivänä avopuolisoni sai työterveyslääkäriltä keuhkoputkentulehdus -diagnoosin, bakteeriperäisenä. Suurin huoleni itselläni oli mieletön päänsärky. Yskiminen oli miltei mahdotonta, tuntui että pää räjähtäisi. Kuitenkin oireet helpotti iltapäivää kohden, ja päätin lykätä taas lääkärissäkäyntiä. Illalla nousi taas kuume, ja päänsärky yltyi. Olin kuitenkin ko. flunssan aikana nähnyt pahempaakin joten otin vain Panadolia ja päätin odottaa huomiseen, aamusta varaisin ajan tk:seen jne. Rupesimme nukkumaan, vaan heräsin klo 1:30 tms, _mielettömään_ päänsärkyyn. Niin kauheaan että melkein luulin kuolevani siihen! Avokkini toi 2 x Burana 500 ja lasillisen vettä, jotka minuuttien kuluessa sain juotua. Päänsärky oli sietämätön. Nukahdin jonkun ajan päästä..
- Tänään, 9'tenä päivänä, kaikki oireet on poissa. Nenä valuu edelleen ruskeankeltaistaveriräkää, yskä on tosi, tosi lievä (pari köhinää aamusta, ei tehnyt pahaa). Kurkkukipu edelleen pois, päänsärystä ei mitään jäljellä! Edes alaspäin katsominen ei tunnu missään, vaikka eilen (tai monta päivää aiemmin!) moinen ei tullut kysymykseenkään. Olo on muutenkin aivan terve!


Eli siis. Kuka osaa veikata mikä oli kyseessä? Oliko sama bakteeriperäinen keuhkoputkentulehdus, joka puolisollani oli(on), mikä aiheutti kovan yskän. Siitä sitten levinnyt päänonteloihin, mikä aiheutti voimakkaan päänsäryn. Jne. En ole lääkärissä tosiaan käynyt (aluksi ei saatu pariin päivään aikaa, ihana pikkupaikkakuntamme). Ajattelin että kaupunkiin lähdemme päivystykseen (100km matkaa) vasta kun muuta ei enää voi. Puolisoni pääsi siis tt-lääkärille, eli siksi sai nopeasti diagnoosin. En itse käy töissä, joten en pääse tt-lekurillekaan.

Mieltäni vaivaa eniten viimeöinen, uskomattoman paha päänsärky. Kipu Verrattavissa lapsena potemaani aivokalvontulehdukseen. Samalla mitattu lämpö oli 37,7. Aamulla herätessä eikä vieläkään (kello on nyt jo yksi iltapäivällä), mitään oireita. Ei mitään. Lämpö 36,2. Mikä tämä flunssa siis mielestänne oli? Bakteeriperäinen? Influenssa? Onko tämä vain välihuilia ja se iskee vielä takaisin? Vai oliko se paska vain siinä?

Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea ja "jakaa kokemani tuskan"! :D
Vielä suurempi kiitos teille jotka jaksatte pohtia kanssani sairauden syytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu