Miten voin ymmärtää, kun mies jolla on masennusta ja kun alkoholi on kuvioissa (nykyisin vain kerran pari vuodessa iso repsahdus) sanoo, että tahtoo erota, jotta "säästää perhettään" ja nyt sanoi ensimmäistä kertaa, ettei jaksa minua vaimoaan, kun pohdin liikaa asioita ja olen alkanut pelätä ja huolehtia liikaa - sitten taas kun tämä menee ohi - yleensä alle viikossa - niin sanoo, että rakastaa minua ja ei tule koskaan eroamaan, me elämme elämämme loppuun yhdessä. On raastavaa ajatella usein, että miten järjestän itseni ja lapsen elämän, asumisen, miten pärjään yksin henkisesti. Näihin pahoihin kausiin liittyy se, että mies eristäytyy, ei pysty puhumaan, ei vastaa tekstareihin tai vastaa lyhyesti "ok". Miten suuri tuska on olla erossa, kun ei tiedä, mitä toinen päättää, miten yhteisen elämän ja perheen käy. Takana yli 20 aviovuotta ja paljon hienoja yhteisiä kokemuksia, uhdessä harrastetaan, hellyyttä on paljon jne. Onko mitään, mitä voin tehdä paitsi hakea apua itselleni, sen olen jo tehnyt, koska tiedän, että entinen reipas ja pirteä minä on muuttunut itkuiseksi ja pelokkaaksi. Tahtosin silti olla miehelleni se vaimo, jota hän sanoo ihailevansa ja rakastavansa.
Luulen keskustelevani normaaleeista asioista, työnjaosta ja vastuusta ja tunteista lasten suhteen, niin yht'äkkiä toinen hermostuu ja hiljenee. Entä sovitut asiat, onko minun ymmärrettävä, että mies kyllä unohtaa sovitut asiat esim. laskujen maksamisen tai lasten läksyistä huolehtimisen. Mies mielellään lähtee mukaani mihin vaan ja kivaa meillä on yhdessä - mutta hän ei osaa sanoa, että hän tahtoisi tehdä kanssani jotain.
Olenko liian vaativa, onko järkevää opetella piilottamaan omia tunteitaan ja pelkojaan ja huoliaan? Pitääkö aina olla iloinen ja pirteä parisuhteessa?
Nyt on taas vaihe, että mies on ilmoittanut, että haluaa olla rauhassa - en tiedä viikkoja vai kuukausia. Vastaa puhelimeen hyvin lyhyesti, ei tiedä, miten jatkamme.
Luulen keskustelevani normaaleeista asioista, työnjaosta ja vastuusta ja tunteista lasten suhteen, niin yht'äkkiä toinen hermostuu ja hiljenee. Entä sovitut asiat, onko minun ymmärrettävä, että mies kyllä unohtaa sovitut asiat esim. laskujen maksamisen tai lasten läksyistä huolehtimisen. Mies mielellään lähtee mukaani mihin vaan ja kivaa meillä on yhdessä - mutta hän ei osaa sanoa, että hän tahtoisi tehdä kanssani jotain.
Olenko liian vaativa, onko järkevää opetella piilottamaan omia tunteitaan ja pelkojaan ja huoliaan? Pitääkö aina olla iloinen ja pirteä parisuhteessa?
Nyt on taas vaihe, että mies on ilmoittanut, että haluaa olla rauhassa - en tiedä viikkoja vai kuukausia. Vastaa puhelimeen hyvin lyhyesti, ei tiedä, miten jatkamme.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on tunnusomaista alkoholistille. Läheiset siitä eniten kärsii, siksi suosittelen sinulle Al Anon ryhmiä, niitä löydät netistä tai AA auttavan puhelimen kautta. Al Anon on vertaisryhmä alkoholistien läheisille, siellä monet kaltaisesi saavat takaisin oman menetetyn itsensä. Suosittelen lämpimästi, siellä voit keskustella anonyymisti asioistasi.
Minä olen ollut samankaltaisessa suhteessa jo 24 vuotta ja valitettavasti minun piti ainakin oppia se asia, että omat murheet, huolet ja oma itseni on pitänyt oppia pitämään kaukana miehestä.
Miestä ei saa rasittaa sellaisilla asioilla, hän ei kuulemma voi minua auttaa ja minun pitää kuulemma etsiä apua ongelmiini muualta...se siitä kumppanin tuesta, eli suoraan sanottuna minulla on mies, mutta ei olkapäätä.
No, minulla onneksi on hyvä ystävä, joka on tukemassa, jos kuuntelijaa tarvitsen ja mies saa olla "avuttomuudeltani" rauhassa.
Hauskanpitoon ja seksiin kelpaan, mutta aina, jos pitää jotain esim.lapsia koskevaa keskustella, soitan ystävälleni (hän on sukulaiseni, joten keskustelut ovat oikeasti tukenani) ja vasta kun ongelmat ovat ratkaistu, puhun..siis totean ne miehelleni.
Minäkään en halua erota miehestäni, hänessä on paljon hyvääkin, vastuunkanto perheestä ja parisuhdeongelmat saavat vain hänet kiusaantuneeksi ja vaivautuneeksi ja varsinkin, jos minulla on huolia..
Miehelläni on myös viinaongelma, joka pysyy kurissa, kun jaksan sanoa pullolle hänen puolestaan ei!
Retkahduksia tulee silloin, kun työnantaja järjestää "viinakoulutusvirkistäytymisiltoja" ja niinä aikoina mieheni on "tillin tallin"...
Sinulle annankin neuvon, että hommaa luottoystävä, jonka kanssa juttelet ongelmista ja ratkot asioita.
Sanot sitten päätökset miehelle, etkä kysy hänen mielipidettään, jos kerran tressaantuu niistä.
Itsekkin lyön vain esim.laskut nokan eteen tilipäivänä ja käsken maksaa ne ja ettei niistä tarvitse keskustella, ne on jo valmiiksi mietitty.(esim. lasten harrastuksiin menevät kulut...)
Olen itse soputunut siihen, että meidän parisuhteessa ei toisen tukeminen pelaa kumpaankin suuntaan,
mutta itse tuen miestäni, ehkä olen voimakkaampi siinä suhteessa.
Kiitos selkeistä vastauksistanne, olen todella kiitollinen! -Oma viestini eilen tuskaisena olikin sekava.
Alan pikku hiljaa ymmärtää näitä asioita, ensimmäistä kertaa kävin Al-anonin kokouksessa nyt syksyllä. Kuulinkin, että nyt mies juo mökillä eikä vastaa tekstiviesteihin, huoleni on kova ja yritän olla ottamatta yhteyttä, kun tiedän nyt et parasta antaa olla -silti laitoin tekstarin.
Tunnistan kaiken tämän, mitä kirjoitatte. Olen itse jo tästä huolesta sairas, tiedän sen. Mutta alan ymmärtää pikku hiljaa asemaani ja sitä, etten saa puhua kaikesta, kuten enen olen aina voinut rakkaan kultani kanssa tehdä. Hän ei kestä kielteisiä tunteita, ei kotitöistä puhumista eikä lasten asioista huolehtimista. Alkoholista ei saa puhua mitään. Kaikkeen hän sanoo, että ilman muuta puhutaan, mutta huomaan että hän hermostuu.
Nyt hän oli vuoden raittiina, nyt on kaksi viikonloppua mennyt juoden (kirkasta ja tosi paljon) väillä oli selvä ja hyvä viikko. Voi mikä minua ja lasta odottaa?
minulla odotti tuollaisten viikonloppujen jälkeen lisääntyvä viinan käyttö, mies oli joka viikonloppu,kun työt päättyi humalassa pe- su iltaan ..
aloittaen klo 5 aamulla jatkaen sitten seuraavana viikonloppuna... ja lomat, joka ikinen päivä..
viime syksyyn asti jolloin totesin, että nyt riittää.
muutin kotoa lapsen kanssa pois ja ero tuli voimaan helmikuussa..
siitä nyt vuosi.. Ihana tapahtumarikas aivan upea vuosi samoin lapsella!!! ja se olo kun ei tarvitse seurata toisen viinan kittaamista, kotona päissään tupisemista, ei kuulu enää mulle eikä lapselle!!!
Kun ihminen menee viinan mukaan niin siinä toinen jää kyllä häviölle ja eläähän et voi kun omasta puolesta ja jos toinen ei apua halua eikä myönnä ongelmaa olet aika avuton tilanteeseen!!!
Sen verran miehen tilanteessa on tapahtunut muutosta, että juomiset vähentyneet, muuten olisi menettänyt myös tyttönsä!! Hienoa minusta!!
Entäs nyt :)löysin hienon miehen, joka ei todellakaan viinan kanssa läträile, muutenkin kiva ja ihana ihmisenä!!! Voimia sinulle syksyyn!!!!!!!!!!!!