sopivatko?

Ihmettelen yhtä asiaa. Kasvisruokien seurassa ei puhuta koskaan perunoista, sienistä tai vaikkapa ryynipuuroista. Onko perunat ja sienet eläinkuntaa vai? Entä vesivelli tai irtoriisi tai irtoriisin tapaan keitetyt vehnä ja ohraryynit, siis ryynit ei hiutaleet. Ruis-puolukkapuuro? Siis miksi aina sitä soijaa ja papuja sun muita ulkomaan kasveja, eikä perussuomalaista ruokaa , kuten ruisleipää, jonka voi syödä ilman voita ( 5 v kokemus)) Lanttu- ja naurishaudikkaat, joita voi tehdä varaavassa takassa. karjalanpiirakatkin, jos voitelee margariinillä, tai jättää voitelun pois ja syö siltään, tosi hyviä! Ja riisin voi korvata talkkunalla, siis talkkunajauhoa ja kasvispohjaista kerpaa paksuksi puuroksi ja ruiskuoren päälle. Siis missä on nämä tällaiset maanläheiset kasvisruuat?
6575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eihän tässä ole kysymys ruoanlaitosta tai ruokavaliosta vaan ismeistä ja nuoruuden tuskasta. Kuka nyt hankkisi mainetta porukassa tekemällä ylivertaisia karjalanpiirakoita illanistujaisiin. Se sankari on, joka käy dyykaamassa bäst över-pusseja ja laatikoita Lidlin takapihalta.

Siitä saa ihan eri kicksit kuin vääntämällä puolukkapuuroa tai trekemällä kouratalkkunaa.

Äänestä

Minulta ei ainakaan lähtisi nälkä mainitsemillasi ruuilla. Soijaa ja papuja syödään lähinnä proteiinin takia.

Äänestä
  • kyllähän se, kun vetäisee tusinan pottua naamariin ja haukkaa pari tuumaa rukiista leipää päälle, vaikkapa soijamaidon keralla, niin nälkä pakenee seuraavaan päivään. Ja kun junttaat talkkunapuuroa sisuksiin, ei tarvita kuin yksi syöni päivässä, on masu täys! Eikä ruishuttukaan tyhjää oloa sisuksiin jätä, toisin kuin joku ituhössö. Sienistä muuten saa hyvin kivennäisiä.

    Äänestä

  • luomumimmi kirjoitti:

    kyllähän se, kun vetäisee tusinan pottua naamariin ja haukkaa pari tuumaa rukiista leipää päälle, vaikkapa soijamaidon keralla, niin nälkä pakenee seuraavaan päivään. Ja kun junttaat talkkunapuuroa sisuksiin, ei tarvita kuin yksi syöni päivässä, on masu täys! Eikä ruishuttukaan tyhjää oloa sisuksiin jätä, toisin kuin joku ituhössö. Sienistä muuten saa hyvin kivennäisiä.

    Kuka jaksaa syödä tusinan perunoita? :D No, tietysti jos ovat hyvin pieniä eikä tarjolla ole muuta, niin ehkä sitten. Mutta aika hurjia määriä joutuu ilmeisesti syömään tuolla ruokavaliolla. Talkkunapuuroa olen harvemmin syönyt, joten paha sanoa, pitääkö se nälkää paremmin kuin jokin muu puuro, mutta itse en ainakaan jaksaisi puuron voimalla koko päivää.

    Äänestä

Totta tuokin. Ilman muuta pitäisi lähiruokaa suosia, mutta veikkaan soijan ja palkokasvien olevan ravintoarvonsa puolesta enemmän esillä: nehän ovat täynnä kasvissyöjälle tärkeitä aminohappoja. Esittämissäsi ruuissa on lähinnä hiilihydraatteja.

Minulla papuja, soijaa tms. sisältävä ruoka pitää huomattavasti kauemmin nälän loitolla, kuin puuro, jonka syömisen jälkeen jo kolmen tunnin päästä on nälkä. Toki puurot, perunat, piirakat ja kasvikset ovat herkullisia ja hyvä lisuke, mutta ne tarvitsevat rinnalleen myös sitä proteiinia. Kotimaisia kasvisperäisiä proteiinin lähteitä ovat sienten lisäksi ainakin härkäpapu ja herneet.

Äänestä
  • yritän tässä ehdotella kasvisruokaa, jonka mummi ja vaarikin ymmärtää ja syö! Siis vaikka hernekeitto soijarouheella! Ja kokeilkaa sitä talkkunapuuroa, pari desiä vettä siihen puoli teelusikkaa suolaa ja kukkura ruokalusikallinen margariiniä, kuumennetaan kiehuvaksi ja kaadetaan taivalkosken tai hirven myllyn talkkunoita, muista ei tule hyvä, niin paljon kuin veteen mahtuu ja sitten vielä keko päälle ja kansi kiinni, ja viiden minuutin päästä syömään, vesilasi viereen, koska puuro juuttuu kurkkuun ja on nieltävä nesteen kanssa. Ja kyllä potut nälän pitää, vaikkapa kermasienten ( kasviskermaakin on) ja sipulisilpun kanssa syötynä. ja ruisleipä, sehän on suomalaisten perusruoka ja kelpaa todellakin siltään, ilman päällysteitä. Kaalikin on halpaa, ja hyvää pannussa haudottuna. Joten kokelpkaapa näitä perinneruokia, uunipuuroa, pottuja, ruishuttua. Saatatte vaikka yllättyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luomumimmi kirjoitti:

Ihmettelen yhtä asiaa. Kasvisruokien seurassa ei puhuta koskaan perunoista, sienistä tai vaikkapa ryynipuuroista. Onko perunat ja sienet eläinkuntaa vai? Entä vesivelli tai irtoriisi tai irtoriisin tapaan keitetyt vehnä ja ohraryynit, siis ryynit ei hiutaleet. Ruis-puolukkapuuro? Siis miksi aina sitä soijaa ja papuja sun muita ulkomaan kasveja, eikä perussuomalaista ruokaa , kuten ruisleipää, jonka voi syödä ilman voita ( 5 v kokemus)) Lanttu- ja naurishaudikkaat, joita voi tehdä varaavassa takassa. karjalanpiirakatkin, jos voitelee margariinillä, tai jättää voitelun pois ja syö siltään, tosi hyviä! Ja riisin voi korvata talkkunalla, siis talkkunajauhoa ja kasvispohjaista kerpaa paksuksi puuroksi ja ruiskuoren päälle. Siis missä on nämä tällaiset maanläheiset kasvisruuat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu