Olin täällä treffi-sivustolla kuvallisella ilmoituksella noin kuukauden ja lähestyin useita naisia asiallisesti viestein. No tulos oli kieltämättä vähän heikohkoa naisten vastaamisten osalta, ja ymmärrän hyvin että ei nappaa mutta en ymmärrä sitä että ei vastata mitään. No olin jo melkein päättänyt nettideittailu-urani tähän kun mieleeni tuli kokeilla deittailua ulkomaisella sivustolla. Sama profiili kuvattuna englanniksi kuten täälläkin, sama kuva,...ja arvatkaapa mitä ? Kontakteja on nyt enemmän "kuin laki sallii". Kirjeenvaihto alkaa jo käymään työstä, tosin mukavasta sellaisesta. Eli mentiin ääripäästä toiseen ja hyvin lyhyessä ajassa. Vielä 15 vuotta sitten (30 vuotiaana) ihmettelin ja paheksuinkin sitä että miehet "haki vaimon" ulkomailta. Nyt omien kokemusten myötä tuo ajatus, että ehkä se oikea löytyy muualta kuin Suomesta, saattaa muuttua todeksi ja hyväksyttäväksi asiaksi siis mikäli ja jos kemiat kohtaavat.
Selvennykseksi se että en ole hakemassa seksiorjaa vaan ihan tasavertaista kumppania tasavertaiseen suhteeseen. En myöskään ole hakemassa 20 vuotta nuorempaa naista sillä tytär minulla jo on. Suosi suomalaista on aina ollut mottoni mutta nyt jokin mättää ja pahasti ..kun pitää hakea elämänkumppani ulkomailta. Huomioitavaa on myös se että sivustoilla vastataan jos ei kiinnosta eli tässä olisi varmaan paljon opittavaa meillä suomalaisilla. Toisaalta " I feel myself quite comfortable now". How about you ?
Selvennykseksi se että en ole hakemassa seksiorjaa vaan ihan tasavertaista kumppania tasavertaiseen suhteeseen. En myöskään ole hakemassa 20 vuotta nuorempaa naista sillä tytär minulla jo on. Suosi suomalaista on aina ollut mottoni mutta nyt jokin mättää ja pahasti ..kun pitää hakea elämänkumppani ulkomailta. Huomioitavaa on myös se että sivustoilla vastataan jos ei kiinnosta eli tässä olisi varmaan paljon opittavaa meillä suomalaisilla. Toisaalta " I feel myself quite comfortable now". How about you ?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tässähän ei tietenkään ole mitään tekemistä sillä, että Suomessa kohderyhmäsi on ollut korkeintaan puoli miljoonaa naista ja Suomen ulkopuolella samoin kriteerein tarkasteltavia naisia on miljardi.
>
Ai että tunnustelet itseäsi mukavasti?
Kokemusta on, tshekkiläisiltä treffisivuilta. Tshekkinaisia on kaksi kertaa enemmän kuin suomalaisia naisia. Vastauksia tulee kuitenkin kymmenen kertaa suuremmalla todennäköisyydellä.
Joo, ja ne vastaukset eivät ole tyyliä "Hello, send me 300 euro and I come and I meet you I love you very much". Vaikka kyllähän tuollaisiakin voi saada, useimmiten tosin jostain Venäjältä. Järkeä saa käyttää.
Etkö ole aiemmin huomannut, että ulkomaalaiset ovat monen mielestä tosi kiinnostavia? Suomalainenkin on kovin eksoottinen ja vetävä tyyppi, varsinkin silloin, kun Suomi tiedetään varakkaaksi ja hyvinvoivaksi Pohjoismaaksi. Kyllä tänne on tulijoita, vaikka vastassa olisikin vähän köyhempi/rumempi/tyhmempi mies tai nainen.
Ulkomaalaisille on myös aika helppo kirjoittaa, kun ei tarvitse pelätä, että heti aamulla soisi ovikello. Yhteyttä voi siis ottaa vaikka kuinka moneen ja jutella niiden vähemmänkin kiinnostavien kanssa.
Sinulla taitaa olla aika paljon oppimista maailman menosta. No, aika opettaa. Ja kokemus.
muitakin länsimaita ja itäblokin maita joihin ns. rumemmat ja tyhmemmät haluavat....
Mies kun etsii deittipalstalta suomalaisnaista, niin edellytyksenä on jotakuinkin aina, että pitää olla kohtuuhyvät tulot (=omillaan toimeentuleva).
Otapas sitten ulkomaalainen nainen, niin saat elättää häntä lopun ikääsi; ulkomaalaisen naisen työllistyminen Suomessa, vaikka olisi hyväkin koulutus, on nimittäin niiiiiiin vaikeaa ettei ole tosikaan.
Mutta ehkä se kannattaa, jos nainen on oikein ihana.
Todettu tuttavapiirissä.
Varmaan on tuntumasi ihan oikea. Ihan samoin monet ystävättäreni hakevat ulkomailta miesseuraa - kun suomalainen mies ei osaa eikä halua samalla tavalla lähestyä. Kai se eksotiikka helpottaa vähän sitä kiinnostuksen osoittamista, osassa tapauksissa myös välimatka. Pysyy suhde "tuoreempana" kun potentiaalinen siippa ei ole ihan naapurista. Ja kun ei ole yhteistä äidinkieltä, jutut pysyvät pitkään väkisinkin aika pinnallisina, eikä tule niin helposti heti käsiteltyä niitä elämän vaikeita puolia - joita myös jokaisen elämään silloin tällöin kuuluu.
Silloin tällöin Facebookin kautta tuntemattomat ulkomaiset lähestyvät erinäisine liirumlaarumeineen. Ovat kyllä ihan oma-aloitteisenkin aktiivisia, toisin kuin suomalaismiehet. Yllättävästi erityisesti britit ovat tässä kunnostautuneet. Niin ja lomareissuillahan suomalaisnainen "pääsisi" naimisiin harva se kerta, vallankin jos vähän kauemmas matkustaa.
Henkkoht. en ole innostunut, kun en oikein usko kohdallani tuollaisen suhteen kestävyyteen ja tykkään että itselleni on paras suomalainen mies tai ei sitten mitään miestä. Onneksi en ole ihan niin pakkomielteinen tuon pariutumisen suhteen. Suomi on siitä mukava maa, että täällä aikuinen nainen voi elää ihan kunniallisesti eronneena tai itsellisenä sinkkunakin.
Samaa mieltä kanssasi, seurustelin vuoden päivät vanhan itäblokista tulleen miehen kanssa joka siis työskenteli Suomessa ja tämä oli täydellisesti suomalaisen miehen vastakohta: Käytöstavat kunnossa, piti naista kuin kukkaa kämmenellä, oli mies eikä piipittävä hiiri, otti asiat hoitaakseen ja antoi palautetta jollekin kun oli aihetta siihen. Hän vei minut maahansa ja esitteli sukulaisilleen ja kaikki tuntui olevan niin ihanaa.
Toisaalta kun puhuimme eri kieltä, niin nämä perinteiset vastoinkäymiset jäivät olemattomiin ja koin suhteemme täydelliseksi. Tuli kuitenkin hetki, jolloin hänen työnsä loppui täällä ja piti lähteä kotimaahansa, hän ei pitänyt Suomesta sen vuoksi koska täällä on paljon rasistisuutta ja hänen maalaisensa ovat hyvinkin perheläheisempiä mitä suomalaiset ovat, en kuitenkaan ollut valmis muuttamaan pois täältä joten tiemme erosivat väkisinkin.
Tiedän, etten tule koskaan kohtaamaan yhtä hyvää miestä suomalaisten miesten keskuudesta, koska elin unelmaa.
Minä taasen haen ulkomailta miestä, kuten moni ystävättärenkin.Sillä ulkomaalaisella miehellä on ulkonäköä,käytöstavat,romantiikkaa,tilanteentajua,parasta seksiä, yms, siis kaikkea sitä mitä suomi-"miehellä" ei ole :)
tuli se vaikutelma että minulla olisi kova pariutumisvietti ? No vitsi vitsi eli osui ja upposi. heh heh. Takana toistakymmenta vuotta yhteiseloa joista puolet ajasta velvollisuudentunnosta, ns lasten parhaaksi. Ja mahtoiko se kuitenkaan näin jälkikäteen ollut edes heidän parhaakseen ? Kun sitten havahtuu neljävitosena että elämää on vielä edessä ja kun tähän yhdistetään ihan tajutomman vanhanaikainen ajatus parisuhteesta johon kuuluu rakkaus, hellyys, läheisyys, toisen kunnioitus, toisen tukeminen niin...ja romantiikka. Ja kyllä, miehetkin voi olla romanttisia menettämättä silti palaakaan "miehisyydestään", Eli ei enää mitään kompromisseja vaan 110 % täysillä eteenpäin positiivisin mielin. Tämä kokonaisuus voi tuottaa jonkinasteisen pariutumisvietin , väittäisin että asteikolla 4-10,,,,noin 11. Joskus jopa 12 , heh heh.
On totta että tuohon ulkomaalaisen kanssa seurusteluun tai deittailuun liittyy varmaan paljon haasteita ja on taloudellisesti hieman "arvokkampaa" kuin deittailu suomalaisen naisen kanssa, mutta on mukavaa kun siellä saat vastauksen viestin lähettäessäsi eli onko se sitten kulttuuriero joka tähän vaikuttaa , en tiedä.
Toki jos suhde alkaa niin siihen liittyy paljon haasteita eikä ihan pieniä sellaisia. Kulttuuri, kieli, uusi ympäristö , omat sukulaiset etäällä, työn saanti ja jopa rasisimin kohtaaminen on asioita jotka nyt ensin tulee mieleen. On tuolla sivustoilla toki varsin kyseenalaista kontaktointia siinä mielessä että jos parikymmpinen nuori nainen, jolla siis elämä vielä alkumetreillä, lähestyy neljävitosta, niin ei se kyllä ihan tervettä ole. Tämänlaiset lähestymiset olen palauttanut kohteliaasti viestillä että ystävällisesti hakisi oman ikästä seuraa. Minun purkautuminen ja "vinkuminen" tälle sivustolle alkoi siitä kun ei viesteihin vastattu, siis ei yhteenkään..Olisi edes vaikka vähemmän kohteliaasti.. että painu ... mutta kun ei mitään. Kyllähän tässä voi käydä niin että häntä koipien välissä palaan suomalaisten naisten pariin, siis jos vielä kelpaan kenellekään. Jos en niin muutun munkiksi ...Hyväntuuliseksi, romanttiseksi munkiksi... Ei kuulosta ihan tavanomaiselta....munkilta
"Olin täällä treffi-sivustolla kuvallisella ilmoituksella noin kuukauden"
Tästä tuli vaikutelma. Kuukausi on kuitenkin aika lyhyt aika. Ja viestistäsi tuli vaikutelma, että joku nainen on nyt saatava. Tuli myös se vaikutelma, että olet eronnut.
Tiesitkö, että monet eronneet naiset katselevat aika pitkään ympärilleen ennen kuin pariutuvat uudelleen? Oikeasti ystäväpiirissäni näistä "suhteesta toiseen" - ryntäävistä miehistä vähän vitsaillaan - ja paljon heitä myös varotaan, on se sellaista vuoristorataa seurustelu hiljattain eronneen kanssa.
Naisena minulla on kokemus, että miehiä kyllä "saisi", mutta vaikka teoriatasolla moni ajattelee yhtä kauniisti parisuhteista kuin sinä, käytäntö on jotain muuta. Itselläni pisin suhde eron jälkeen syntyi mieheen, joka sinnikkäästi otti yhteyttä vaikken heti kiinnostunut. Se sisu oli muuten aika "epäsuomalaista".
Parisuhteissa - hyvissäkin - tarvitaan muuten aina vähän sitä velvollisuudentuntoa ja sinnikkyyttä, jos ne aikoo saada sekä syntymään että varsinkin jatkumaan pidempään.... Tosin tiedän kyllä hyvin, että moni eronnut 40 mies ei edes aio.
Jo pelkkä ulkomaalaisuus sinänsä viehättää. Minusta on normaalia olla kiinnostunut vieraasta kulttuurista, tavoista, historiasta... siis kulttuurista yleensä onhan se yleissivistävää ja sitä kautta ymmärtää tämä maailmamenoa ja ihmistä yleesnä. On jännää oppia toisen kieltä ja sitä kautta päästä sisälle kulttuuriin. Vasta sitä kautta todella pystytkin ymmärtämään tätä ulkolaista naistasi. Se ei käy käden käänteessä. Ja jos niin luulet, ei se edes ole sinulle tärkeää. Mutta kai se sitten on, jos kerran haluat tasavertaisen suhteen.
En kyllä usko, etteivätkö samanikäiset suomalaiset naiset vastaisi. En todellakaan usko. Yleensä se vaan menee niin, että samanikäiset eivät enää kelpaa ja omaa miehisyyttä halutaan testata nuoremmilla naisilla. Suomessa olot on sen verran hyvät, ettei näitten nuorempien naisten tarvii ruveta kattlemaan itseään paria kymmentä vuotta vanhempaa ukkoa. Suomalaisiin naisiin ei tehoa nuorekkaitten silmälaisen vaihto tai nuoria apinoiva pukeutumistyyli tai bitumiruiskeet. On paljon suomalaisia yksin asuvia naisia, jotka eivät vaan kelpaa suomalaisille miehille, kun eivät ole enää nuoria ha hehkeitä.
Kyllä sinä tai sitten suomalainen mies on naiivi. Nyt olet sinä siis 15 v vanhempi... Varmasti ihania ulkomaisia naisia on maailma pullollaan, mutta mitä mies oikein haluaa. Ensinnäkin mitä olen elämäni aikana ollut ulkomaalaisten kanssa tekemisissä, niin voin todeta, että harvemmin kenenkään ulkomaalaisen kanssa tulee yhtä täydellisesti saatua viestit perille kuin samaa kieltä äidinkielenään puhuvan kanssa. Huumorstia puhumattakaan... Jotta sanomat saavuttavat täyden ymmärryksen, helpottaa jos on yhteinen kieli. Jos väsyttää, ei ulkomaalaisen kanssa jaksa edes jutella, jos on vähänkin epävarmaa, tuleeko täysin ymmärretyksi. Saatikka, jos on asioita, joissa kulttuuritaustakin (nin kuin yleensä on) vaikuttaa. Testaa sinä sitten teidän ymmärtämistä, kun taatusti aina osa ymmärrettäväksi tarkoitetusta menee harakoille. Ehkä silloin kemiat kohtaavatkin parhaiten.
Sanot ettet ole mitään 20 v nuorempaa tai orjaa hakemassa. Miksi sitten välttämättä sen pitää olla ulkomaalainen? Kerron sinulle, että siksi, kun suomalainen nainen ei yhtä helposti ryhdy miehen koristeeksi, jonka puhetta ei edes välttämättä tarvitse ymmärtää. Ja jos roudaat tänne naisen ulkomailta, kestää kauan ennen kuin hän on niin sisällä suomalaisessa yhteiskunnassa, että häntä ylipäänsä täällä kohdellaan tasavertaisena suomalaisena. Ja kun niin on, et koskaan tule olemaan tuon naisen kanssa tasavertainen näissä olosuhteissa, sillä hän on aina muukalainen, ulkolainen mahdollisesti toisen näköinen ja samannäköisenä, jonka muukalaisuus paljastuu viimeistään silloin kun tämä avaa suunsa. Sen toiseuden takia täällä Suomessa, kun sinä kerran olet täkäläinen, olet aina suomalainen ja hän on aina suomalaisten silmissä tuontikamaa/ ei kuulu tänne/ miksi on tullut tänne?/ eksoottinen/ seksiobjekti tms.
Tämmöisiä kärttyisiä vanhoja ämmiä täällä sitten kirjottelee aikansa kuluksi perjantai-iltana, kun vois antaa niitten suomalaisten ukonköriläitten rauhassa jahdata orientin pikkutyttöjä (omasta näkökulmstani) - tai miten sitten haluatkin sanoa - aikuisia naisia. Pahakseenhan ei yleensä panna, jos haaviin tarttuu joku sellaine just 20 v nuorempi. Lykkyä pyttyyn myös niille tytöille, jotta he löytäisivät jonkinmoista hyvää tasavertaisuutta elämänsä suhteisiin. Uskon että sellainen voi omassa kotimaassa toteutua paremmin, tietenkin riippuu myös siitä, mistä on kotoisin.
kuukausi on lyhyt aika...mutta kun en päässyt edes vaihtamaan ajatuksia kenenkään kanssa. Siitä seurasi melkoinen turhauma...joka johti kirjoitteluuni aiheesta. On totta että pitää antaa aikaa käsitellä vanha suhde alta pois ennenkuin siirtyy toiseen. Tämä vaihe on osaltani käyty läpi/tehty. Myös uuden ihmisen ja tuttavuuden tutustumiseen ja tunnusteluun menee pitkä aika. Mikä on ihan hyvä asia molempien osapuolten osalta. Eli vaikka pariutumisvietti on luokkaa 11 tai yli se ei ole kuitenkaan sama asia kuin että vaatteet pois ja heti sänkyyn. Sen verran tässä elämässä on kuitenkin ehtinyt oppia. Moni tuntuu myös epäilevän kirjoittamaani mutta miksi ihmessä olisi tarveta feikata kun nimettömänä voi kirjoitella ja varsinkin kun poistatin proofilini eli kyse ei ole edes mainostamisesta, Ja ehkä sitten se tärkein juttu. Tässä viestiketjussa on useita fiksuja, itsenäisiä ja keskusteluun kykeneviä suomalaisia naisia eli juuri sentapaista jota olin hakemassa. Missä ihmeessä te luurasitte silloin kun...?
Olen täysin samaa mieltä siitä että jos asiat etenisi niin pitkälle että tunteet kohtaisivat niin muutosta Suomeen ja Suomessa asuminen ulkomaalaisena toisi melkoisia haasteita ja näistä ehkä helpoin asia olisi tuo taloudellinen puoli. Mutta ne muut huomioitavat asiat voisi olla hyvin haastavia ja tarkkaan harkittavia juttuja. Edellä tuli esiin se että ulkomaalaisen naisen saattaisi olla erittäin vaikea tai ehkä jopa mahdotonta päästä sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan. Myös mahdollisesti sosiaalisten kontaktien vähäisyys (ainakin saman kultturiin ja saman kansalaisuuden omaavien osalta) ja
oman kulttuurin versus suomalaisen kulttuurin yhteentörmäys tai ymmärtämättömyys sekä vielä ehkä
koti-ikävä eli kun oma suku ei ole läsnä tai helposti saavutettavissa. Hyvin paljon ja hyvin merkittäviä asioita.
Kyllä tuo kieltämättä hieman utopistiselta ajatukselta vaikuttaa..
"Ihmettelen vieläkin" kysyit miksi täytyy olla ulkomaalainen ? Ei tarvitse olla ulkomaalainen....mutta mistä löytyy ne suomalaiset, itsenäiset, keskusteluun kykenevät ja tunteelliset naiset jotka arvostaa lisäksi sitä että kumppani on uskollinen ? Tässä foorumissa teitä nyt kyllä on mutta ei tuolla sivustoilla...
Taisin aloittaa väärästä suunnasta..
Kiitos uskon että olet ihan aidosti hyvä mies. Missä minä esim. olin kun en sinulle vastannut?
No ensinnäkään en enää ole "haku päällä", pitkään olin. Tunnustan. Saatoin olla vastaamatta kaltaisellesi miehelle, ellen jopa sinulle. Nettideittailu on naiselle turhauttavaa. Viestejä ja tapaamisehdotuksia tuli siihen malliin, ettei muuta olisi saanut tehdäkään. Miten massasta erottaa oikeasti hyvä mies? On miehiä jotka suuttuvat torjunnasta tai sitten jäävät vonkaamaan sitä tapaamista, vaikka olisi kieltäytynytkin ja kaikesta tietää, ettei sovi toisilleen. Toisaalta itse koin pikadeitit pidemmän päälle turhauttavaksi ja pinnallisiksi. Pakkeja ei ole kiva antaa, eikä toisaalta saadakaan. Jatkuva arvioinnin alla oleminen on raskasta.
Suurin keski-ikäisistä hakee myös laastaria eroonsa tai pelkkää seksisuhdetta, vaikka aluksi väittäisi (ehkä jopa itse luulee) muuta - Miten nämä sitten erottaa ennestään ventovieraasta ihmisestä? - ei oikeasti muuten kuin ajan kanssa. Minulla pisin netistä löytynyt suhde oli tosiaan vuoden mittainen, mutta sekin kaatui koska mies ollut valmis uuteen uskolliseen suhteeseen. Ihan ymmärrettävää, kun erosta oli niin vähän aikaa, mutta ei se ole kiva tulla petetyksi vain koska toisella on vielä menohaluja.
Pariutumistarpeessa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että jos se on "ykkösasia", helposti haksahtaa keneen vain. Rakastuu rakkauteen tai ajatukseen siitä että joku toinen on rinnalla, ei itse ihmiseen. Eikä sitten itsekään ole pidemmän päälle kykeneväinen siihen uskollisuuteen tai toisen tukemiseen.
Niin ja todellisuudessa ei niitä "toisilleen sopivia ole kuin harvassa, tapasi missä hyvänsä. 1/100:sta on varmaan lähempänä totuutta. Muutenhan ihmiset rakastuisivat jatkuvasti.
Itse ulkomailla asuvana suomalaisena voin todeta että mielenkiintoista on tapailla ulkomaalaisia kumppaneita. Näissä suhteissa tavallaan jää nämä huonot hetket kokematta, koska kieltä ei tule koskaan puhumaan niin hyvin kuin kaksi samaa äidinkieltä puhuvaa. Siten jää tavallaan turhat nalkutukset pois.
Suhde on aina sellaista hurmosta.
Toisella tulee kuitenkin AINA jossain vaiheessa koti-ikävä. Valitettavasti. Silloin on joko luovutettava ja antaa toisen lähteä tai luovuttava omasta ja lähteä mukaan.Toisen on kuitenkin aina joustettava. Suhteessa on aina pelko että toinen alkaa kaipaamaan kotimaahansa. Jos sen kestää, niin suhteesta voi tulla pysyväkin. Tsemppiä jatkoon! Jokainen tarina on kuitenkin oma ainutlaatuisensa. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan. Toisaalta onko rakkaus koskaan helppoa.
> mutta on mukavaa kun siellä saat vastauksen viestin lähettäessäsi eli onko se sitten kulttuuriero joka tähän vaikuttaa , en tiedä.
Kerropa, mistä maista sinulle on vastattu, niin me kerromme, onko kyseessä tasa-arvoinen suhde tai jotain mikä on kaukana siitä.
On monia naisia, jotka menevät hyvin pitkälle vain päästäkseen korkean elintason Suomeen. On hyvä käyttää siihen miestä, joka uskoo kaikki rakkaudentunnustukset lyhyenkin tuttavuuden jälkeen ja jolla ON KOVA VIETTI PARIUTUA.
Hetken kun sinnittelee epätoivoisen miehen puolisona, niin saa helpommin oleskeluluvat ja kansalaisuudet. Lapsikin voi auttaa asiaa.
Mutta onko se sinun toivomaa aitoa, tasavertaista, kahden aikuisen välistä rakkautta?
että moni nainen tekee lähestulkoon mitä vain päästäkseen paremman elintason Suomeen. Taisin aiemmin kertoa että minua lähestyi viestillä jopa parikymmpiset naiset (tytöt) eli kyllä tuo peilaa yhteiskunnan huonovointisuutta jos seuraa haetaan oman isän ikäisestä miehestä tai sitten on kyse huijausyrityksestä. Eikä se että on kova pariutumisvietti tarkoita sitä että terve maalaisjärki jää narikkaan. Jos vasta muutaman kirjeen jälkeen alkaa tunnustamaan ikuista rakkauttaan niin eihän se uskottavaa ole. Ei niin tapahdu oikeassakaan elämässä saatikka tilanteessa jossa ei ole kertaakaan edes tavattu. Nainennelkytä ,
itse vähän epäilen että tuo suhde on vielä ihan jotain muuta kuin 1/100 eli mahdollisia kumppaneita olisi vähemmän kuin tuo esiin tuomasi esimerkki tietysti jos tarkoitit sitä että tapaisi 100 kiinnostavan tuntuista ihmistä niin varmaan tuosta määrästä jo löytyisi se oikea. Kukaanhan ei ole täydellinen joka on hyvä pitää mielessä niin itsensä osalta kuin myös kumppanin osalta. Kysymykseen että olisiko tämänlainen suhde ns elintasovaimon kanssa tasa-arvoista niin ei todellakaan joten on oltava vielä tarkempi kuin täällä Suomessa siitä mitkä on ko henkilön todelliset motiivit ja kun sitä ei joka kerta voi tässä tapauksessa tapaamisilla todeta. Nainenelkytä toit esiin sen mistä tunnistaa fiksun miehen, voisikohan se käydä ilmi vaikka ko henkilön kuvauksesta /profiilista. Nyt jo hyvin lyhyen kokemuksen omaavana huomaan että jos sen menee sinne kirjoittamaan niin se tulkitaan v....i ja kääntyy äkkiä itseään vastaan. On vähän murheellista huomata kuinka skeptisiksi ja turhautuneiksi ainakin osa seuraa hakevista henkilöistä muuttuu. Tosin huomasin itsekkin muuttuvani ja käytöksen muuttuvan ei minulle ominaiseksi, juuri tuosta tajuttomasta turhautumisesta johtuen, syy vaan oli vähän erilainen kun teillä. Mitä tulee itse pakkien antamiseen , se mielestäni on reilua korrektisti esittää että toinen osapuoli ei nyt välttämättä ole se oikea. Parempi niin kuin jättää toinen väärään uskoon tai epätietoisuuteen. Toki pakit saaneella täytyy olla sen verran hyvä itsetunto että kestää torjutuksi tulemisen korrektisti eikä ala häiriköimään. Ihan ns normaalia käyttäytymistä, kai,
eikö vain ?
Kollasin ilmoituksia ja vastaan tuli kiinalaisen naisen profiili, joka pisti kovasti mietteliääksi. Hän kirjoittaa että hän ei koskaan huuda miehelleen ja antaa miehen olla perheen pää. Kuinka moni suomalainen nainen on tuollainen? Olen juuri eronnut kiukkupussista, jonka kanssa piti vängätä aivan joka ikisestä pikkuasiasta. Hän halusi hallita ja määrätä. Kieltämättä ajatus naisesta joka KUNNIOITTAISI puolisoaan ja jolla olisi TAHTO elää sovussa, tuntuu tosi houkuttelevalta.
En missään tapauksessa tahdo olla päällepäsmäri, joka tahtoo alistaa toista. Tahdon suhteen jossa molemmat ovat TASA-ARVOISIA. Suomalaisen nelikymppisen naisen kanssa tuo tasa-arvoisena eläminen alkaa vaan olla mahdotonta... täällä ollaan menty tasa-arvossa vähän överiksi.
Kylmä fakta vaan on se että ulkomaalaisen puolison Suomeen kotouttaminen on vuosikymmenen mittainen projekti ja se vaatii paksua kukkaroa. Vaikka naisella olisi miten hyvä koulutus, kestää kauan ennen kuin hän pääsisi työelämään kiinni. Täytyypä miettiä asiaa vielä. Ja irvileuoille tiedoksi, omaisuutta on.
ehkä olisi kannattanut laittaa profiilikuvaukseen maininnat asioista joita ei tee ? Referenssiksi. Eli tyyliin , "en käyttäydy huonosti" , "en petä" , "en juo ","en mökötä" sen hyväkäytöksisen, uskollisen, raittiuiden ja hyvän huumorintajun sijaan. Josko sitten joltain olisi voinut saada, jopa viestin, siis ehkä, tai sitten ei, tai kai sitä ihmeitä voi tapahtua, joskus.. No onneksi tätä ei tarvitse ottaa niin vakavasti.
Itsellä ei ole yksikään tsekkiläinen tyttö alkanut kyselemään rahan lähetystä yms, ovat vain kyselleet että voisivatko tulla Suomessa käymään (tietysti omilla rahoillaan).
Voin todeta itseni ja lukemattomien muiden mieskavereiden puolesta että etsit sitten naisseuraa mistä tahansa muusta maasta kuin Suomesta, yleensä käy parempi flaksi... jos yritän esimerkiksi jutella 10 ulkomaalaisen naisen kanssa netissä jotka ovat esimerkiksi euroopasta, voisin sanoa että yli puolet vastaa takaisin ja haluavat jutella. Yritin jutella satojen suomalaisten naisten kanssa ja yksikään ei vastaillut takaisin tai kirjoitellut.
Sen lisäksi että ulkomaalaiset naiset ovat useimmiten helpommin lähestyttävämpiä, ystävällisempiä ja mukavampia, he myös pitävät itsestään parempaa huolta (pois lukien oikeastaan amerikkalaiset jotka tunnetusti ovat yleisellä tasolla tuhtia väkeä).
Lopetin turhan yhteydenpidon suomalaisten naisten kanssa jolta hyvin harvoin edes sai mitään vastauksia takaisin tai kyselyitä treffeille, olen viime vuodet treffaillut ja jutellut vain ulkomaalaisten kanssa ja hyvin pyyhkii vaikka aikaisemmin tällaista tilannetta ei olisi voinut kuvitellakaan. Ulkomailla naiset jopa itse ottavat yhteyttä ja osoittavat kiinnostusta (muutkin kuin ryhävalasta muistuttavat). Onhan tuo pienoinen kulttuurishokki että lähes mallilta näyttävä, mukava, sosiaalinen ja kunnollinen nainen ottaa sinuun yhteyttä ja osoittaa kiinnostusta.
Hei! Minullakin on kokemusta siitä että naiset, siis suomalaiset eivät vastaa esim chateissa. Ulkomaalaisten kanssa vastauksia tulee n. puoleen tai alle, vaikka he eivät tietäisi kansalaisuuttani. Suomessa osasyynsä saattaa olla se että chatin/chatit ovat saastuttaneet ne epätoivoisimmat ja hirveimmät miehet jotka luulevat että naiset ovat vain esineitä joita voi kalastaa netistä käytettäväkseen. Liian moni "pervo-Pentti" on onnistunut tässä kunniatehtävässään. Ja vielä ihmetellään kun chateissa ei ole naisia....on ne siellä käyneet mutta kun tulee ruudun täydeltä privaatti-pskaa niin minkäs teet? Onko siis niin että ulkomaalaiset miehet eivät saastuta omalla käytöksellään nettideittejä ja chattejaan vai onko ne naiset nyt niitä jotka ovat jotenkin erilaisia?
Firstdatessa on aika paljon venäläisiä naisia. Onko kokemusta mitä näiden profiilien takana on? Muutamat naiset ovat laittaneet itsestään kuvia, ja kertoneet etsivänsä miestä.. Onko ylipäätään joillakin kokemusta ison naapurimaan naisista, millaisia ovat, miksi hakevat suomalaista miestä? Kertokaa ihmiset, etenkin miehet joilla on venäläinen nainen tai ovat olleet tekemisissä.!
Minulla on muutama tuttu, joilla on venäläinen vaimo.
Venakot ovat tänne tullessaan tosi hoikkia ja tosi kauniita, oikein ihastuttavia ja hurmaavia naisia.
Muutama vuosi ja pari pentua, niin ovat oikein kunnon maatuskan mitoissa ja suomalaismiesparat täysin tossun alla.
Joten ihan sama otatko sen muijan täältä vai sieltä.
Aika monet niin miehet kun naisetkin käyttävät deittipalstoja päästäkseen länsimaisen hyvinvoinnin pariin tai Schengen-alueelle.
Kemioiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kannattaa varoa, ettei joudu kusetetuksi pahemman kerran.
En ole rasisti tai vastusta monikulttuurisia suhteita. Mutta jos sellaiseen haluaa ryhtyä, niin suosittelisin katsomaan kumppania jo Suomessa vakituisesti asuvista ulkomaalaisista naisista. Heillä ei ole taka-ajatuksia esimerkiksi oleskeluluvan suhteen, varmasti.
Ja omassa tuttavapiirissä pari vähän naiivimpaa miestä on joutunut todella pahasti höynäytetyksi ulkomaalaisten naisten toimesta, joten tiedän ainakin vähän mistä puhun. Hupaisaa on, että yksi näistä höynäytetyistä oli vieläpä ihan länsimaalaisen naisen uhri. Että sellaista...
minulla ei ole aikaa ainakaan istuskella joka pv koneella yksinkertaisesti ja kirjoitella ja etsiä jotain profiileja.Laitapa uudelleen kuvia itsestäsi ts.mistä olet jne.Enkä tosiaan jaksa lukea pitkiä stooreja kun näitä on paljon ja kaikenlaisia juttuja...
Minä tein ihan samoin ja olipa huima 'saalis' viestejä. Eihän siitä mitään tullut kun kuukaudessa tuli 1700 viestiä ja winkkauksia päälle toinen mokoma mutta kun karsi ja rajasi asiat niin alkoi toimia. Nyt kun kahdeksan heistä olen tavannut ja sen mykistävän naiskauneuden niin olen ratkaisuni tehnyt ja katsotaan miten meidän juttu etenee? Toivon ainakin että etenee :)
Jos joku väittää, että tulevat rahan perässä jne. niin ei ihan pidä paikkaansa. Kiinteistösijoittaja, ekonomisti, kielenkääntäjä, arkkitehti jne. jotka olivat ainakin hyvän koulutuksen saaneet mutta en toki palkkaa kysynyt :) Mutta turvallisuus on yksi asia joka meissä Suomalaisissa kiinnostaa ja sitä kautta toki paremmat elinolosuhteet.