Täysin

Viiden vuorokauden ennuste ajalle 29.9. - 03.10.2010

Pohjois-Euroopassa oleva laaja korkeapaine liikkuu hitaasti itään. Sää jatkuu pääosin poutaisena, aurinkokin paistaa yleisesti, mutta etenkin öisin ja aamuisin voi esiintyä sumua tai sumupilveä. Lähinnä maan itä- ja pohjoisosaan kiertyy ajoittain runsasta pilvisyyttä Jäämeren ja Vienanmeren suunnalta, myös vähäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Kolea pohjoistuuli heikkenee vähitellen, viikonloppuna viriää jo etelänpuoleinen tuuli.

Päivälämpötila on noin 5 ja runsaan 10 asteen välillä eli lähellä vuodenajan tavanomaisia lukemia. Öisin ja aamuisin voi olla pakkasta lähes koko maassa.

Jakson ennustettu sademäärä on 0...2 millimetriä.
Ennuste ajalle 4.10. - 8.10.2010

Etelänpuoleinen ilmavirtaus voimistuu. Sää muuttuu epävakaiseksi etenkin jakson lopulla. Keskilämpötila lienee lähellä tavanomaista.

Perseestä!!!
Täysin perseestä!!!
0334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Perseestä!! kirjoitti:

Viiden vuorokauden ennuste ajalle 29.9. - 03.10.2010

Pohjois-Euroopassa oleva laaja korkeapaine liikkuu hitaasti itään. Sää jatkuu pääosin poutaisena, aurinkokin paistaa yleisesti, mutta etenkin öisin ja aamuisin voi esiintyä sumua tai sumupilveä. Lähinnä maan itä- ja pohjoisosaan kiertyy ajoittain runsasta pilvisyyttä Jäämeren ja Vienanmeren suunnalta, myös vähäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Kolea pohjoistuuli heikkenee vähitellen, viikonloppuna viriää jo etelänpuoleinen tuuli.

Päivälämpötila on noin 5 ja runsaan 10 asteen välillä eli lähellä vuodenajan tavanomaisia lukemia. Öisin ja aamuisin voi olla pakkasta lähes koko maassa.

Jakson ennustettu sademäärä on 0...2 millimetriä.
Ennuste ajalle 4.10. - 8.10.2010

Etelänpuoleinen ilmavirtaus voimistuu. Sää muuttuu epävakaiseksi etenkin jakson lopulla. Keskilämpötila lienee lähellä tavanomaista.

Perseestä!!!
Täysin perseestä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu