Palstaa lueskelleena kiinnostaisi kovasti tietää miten palstalaiset määrittelevät omaan järjenjuoksuunsa liittyviä heikkouksia ja vahvuuksia? Avaan pelin toteamalla olevani heikoilla jäillä pureskellessani matemaattisia pähkinöitä ja vahvimmillani kielellisyyttä, "kokonaisvaltaista näkemystä" tai luovaa ajattelua vaativissa tehtävissä. Kertotaulu ei suju. Sana on vapaa härskille hännän nostelulle!
Heikkoudet ja vahvuudet
16
1238
Vastaukset
- Älly
Matemaattisesti olen erittäin lahjakas ja myös kielellisesti olen vahvolilla.
Vähän heikommilla olen ehkä nopeaa teknistä hahmottamista vaativissa asioissa, koska keskittymiskyky ei todellakaan ole paras piirteeni =). - jeh
valehtelussa olisin hyvä ellei luontainen
rehellisyyteni estäisi sen ilmentymistä - Wisegirl
Jotkut tuttavani kuvaavat minua ajattelun pikajuoksijaksi, eli ajatukseni kulkevat todella vikkelästi. Pärjään hyvin matemaattista logiikkaa vaativissa tehtävissä, mutta olen erittäin lahjakas sosiaalisessa kanssakäymisessä ja sanallinen lahjakkuus (myös kielitaito) on ehdoton ykkönen älyni ilmenemisen mittarina.
Tämän lisäksi minulla on todettu huikeasti keskivertaisen ylittävä hahmottamiskyky, joka tekee sekä abstraktien että konkreettisten asioiden hahmottamisen todella helpoksi. Eli mainitsemasi kokonaisvaltaisen näkemyksen ja luovan ajattelun kykyni on korkea ja ongelmat ratkeavat yleensä melko nopeasti.
Huonommin pärjään esim fysiikan ja kemian parissa, sillä en millään muista niitä pahuksen kaavoja... toisaalta syy siihen saattaa johtua myös kiinnostuksen puutteesta.
=o)- Psykologi
sitä ammattikielella mielisairaudeksi.
- luuhamara
Kerrankin kunnon narsisti joka ei häpeile kehua itseään. oikein. *nostaa hattua*
- Wisegirl
Psykologi kirjoitti:
sitä ammattikielella mielisairaudeksi.
Hmmm...sepä mielenkiintoista! Löytyisikö sairaudelle jokin tarkempikin diagnoosi? Ihan vain kiinnostuksesta kyselen, tuo psykologia kun on aina ollut mielenkiintoni kohteena.
*herttainen hymy* - Wisegirl
luuhamara kirjoitti:
Kerrankin kunnon narsisti joka ei häpeile kehua itseään. oikein. *nostaa hattua*
Narsistiko? Ehkäpä tämä itsekeskeisyyteni ei ihan yllä siihen asti, sillä tässä oli vain yksi pienen pieni osanen persoonallisuuttani. Elämässä noin yleensä ovat toiset ihmiset kiinnostukseni kohteena ylivoimainen ykkönen, mutta jos et tunne itseäsi, hyväksy itseäsi ja jopa (voi kauheeta!!!) rakasta itseäsi.... on sinun (minun) aika vaikea oppia tuntemaan, hyväksymään ja rakastamaan ketään muutakaan.
Hyvää alkukesää sinulle ja kaikille muillekin.
*hymy* - luuhamara
Wisegirl kirjoitti:
Narsistiko? Ehkäpä tämä itsekeskeisyyteni ei ihan yllä siihen asti, sillä tässä oli vain yksi pienen pieni osanen persoonallisuuttani. Elämässä noin yleensä ovat toiset ihmiset kiinnostukseni kohteena ylivoimainen ykkönen, mutta jos et tunne itseäsi, hyväksy itseäsi ja jopa (voi kauheeta!!!) rakasta itseäsi.... on sinun (minun) aika vaikea oppia tuntemaan, hyväksymään ja rakastamaan ketään muutakaan.
Hyvää alkukesää sinulle ja kaikille muillekin.
*hymy*Ehkä se on tämä suomalainen mentaliteetti ettei saa kehua itseään tai muut loukkaantuu. Pitää olla nöyränä nurkassa sanomatta mitään älykästa tai muut alkavat pitämään sinua ylpeänä ja parempana ihmisenä kuin muut. Toi oli vaan aika suloista kun kehut itseäsi noin vuolaasti ;).
Minäkin olen ajattelun pikajuoksija, ellen peräti pikajuna. Matemaattisissa ja loogisissa tehtävissä olen aivan uskomaton. Olen myös äärimmäisen hyvä sosiaalisissa tilanteissa. Usein kyllä käytän tuon lahjakkuuden tylsyyspäissäni muiden manipulointiin ja valehteluun. Kielitaitoani ei voi edes verrata mihinkään, olen vain yksinkertaisesti ilmiömäinen(en tarvitse sanakirjoja)Puhumattakaan tietysti hahmottamiskyvystäni: Ongelmat yleensä ratkeaa jo ennen ongelmaa( omaan siis myös selvännäkijän taitoja) Ja nämä kaikki olivat vain pieni osa itseäni.
Okei, kunhan kiusin ;). elä ota vakavasti. kiva kuitenkin tavata myös toisia *narsisteja* aina silloin tällöin :D - Wisegirl
luuhamara kirjoitti:
Ehkä se on tämä suomalainen mentaliteetti ettei saa kehua itseään tai muut loukkaantuu. Pitää olla nöyränä nurkassa sanomatta mitään älykästa tai muut alkavat pitämään sinua ylpeänä ja parempana ihmisenä kuin muut. Toi oli vaan aika suloista kun kehut itseäsi noin vuolaasti ;).
Minäkin olen ajattelun pikajuoksija, ellen peräti pikajuna. Matemaattisissa ja loogisissa tehtävissä olen aivan uskomaton. Olen myös äärimmäisen hyvä sosiaalisissa tilanteissa. Usein kyllä käytän tuon lahjakkuuden tylsyyspäissäni muiden manipulointiin ja valehteluun. Kielitaitoani ei voi edes verrata mihinkään, olen vain yksinkertaisesti ilmiömäinen(en tarvitse sanakirjoja)Puhumattakaan tietysti hahmottamiskyvystäni: Ongelmat yleensä ratkeaa jo ennen ongelmaa( omaan siis myös selvännäkijän taitoja) Ja nämä kaikki olivat vain pieni osa itseäni.
Okei, kunhan kiusin ;). elä ota vakavasti. kiva kuitenkin tavata myös toisia *narsisteja* aina silloin tällöin :DVoi miten huojentavaa olikaan lukea että en olekaan ihan ypöyksin näin fantastinen!!! *nauraa heleästi*
Vain kauneuteni ylittää vaatimattomuuteni, kuten minulla on tapana sanoa eräästä pienen pikkuruisesta vajaavaisuudesta luonteessani... mutta toisaalta kuka sen kissanhännän nostaisi jos ei kissa itse? *meditoi levitoiden*
=oDDD
P.S. Ja nyt on teidän vuoronne, kaikki ne jotka saavat ihottumaa, sydänoireita, kohonneen verenpaineen, paiseita ja psyykkisiä vaurioita, kun näette tälläistä sairaaaaaan itserakasta tekstiä täällä tai missä vain... *ojentaa kaulansa valmiiksi giljotiinin terän alle* - Psykologi
Wisegirl kirjoitti:
Hmmm...sepä mielenkiintoista! Löytyisikö sairaudelle jokin tarkempikin diagnoosi? Ihan vain kiinnostuksesta kyselen, tuo psykologia kun on aina ollut mielenkiintoni kohteena.
*herttainen hymy*Kysyin asiaa kollegaltani psykiatrilta, koska tämä ei varsinaisesti ole alaani.
Hän määritteli kirjoituksesi perusteella seuraavaa:
Skitsofreenisen psykoosin välimuoto. Häiriö kuuluu psykoosiryhmään. Tyypillistä on omituinen käyttäytyminen sekä skitsofreniaa muistuttavat ajattelun ja tunne-elämän poikkeavuudet. Tunteet voivat olla sekavia tai asiattomia, käyttäytyminen outoa tai erikoista ja potilaalla saattaa lisäksi olla vainoharhaisia tai muutoin todellisuudesta irrallisia omituisia ajatuksia. Tyypillistä ovat myös pakkomielteet ja ajatusten sekä havaintojen häiriöt. - Nainen
Psykologi kirjoitti:
Kysyin asiaa kollegaltani psykiatrilta, koska tämä ei varsinaisesti ole alaani.
Hän määritteli kirjoituksesi perusteella seuraavaa:
Skitsofreenisen psykoosin välimuoto. Häiriö kuuluu psykoosiryhmään. Tyypillistä on omituinen käyttäytyminen sekä skitsofreniaa muistuttavat ajattelun ja tunne-elämän poikkeavuudet. Tunteet voivat olla sekavia tai asiattomia, käyttäytyminen outoa tai erikoista ja potilaalla saattaa lisäksi olla vainoharhaisia tai muutoin todellisuudesta irrallisia omituisia ajatuksia. Tyypillistä ovat myös pakkomielteet ja ajatusten sekä havaintojen häiriöt.apinoita testaamaan..pois kunnollisia ihmisiä kiusaamasta!!
- Wisegirl
Psykologi kirjoitti:
Kysyin asiaa kollegaltani psykiatrilta, koska tämä ei varsinaisesti ole alaani.
Hän määritteli kirjoituksesi perusteella seuraavaa:
Skitsofreenisen psykoosin välimuoto. Häiriö kuuluu psykoosiryhmään. Tyypillistä on omituinen käyttäytyminen sekä skitsofreniaa muistuttavat ajattelun ja tunne-elämän poikkeavuudet. Tunteet voivat olla sekavia tai asiattomia, käyttäytyminen outoa tai erikoista ja potilaalla saattaa lisäksi olla vainoharhaisia tai muutoin todellisuudesta irrallisia omituisia ajatuksia. Tyypillistä ovat myös pakkomielteet ja ajatusten sekä havaintojen häiriöt.Itse tunnevaurioisten ja käyttäytymishäiriöisten lasten hoitoon erikoistuneena lääkärinä, suosittelen kolleegallesi lääkkeiden vaihtamista sellaisiin jotka pitävät hänet hieman lujemmin todellisuudessa. Nykyisen avohoidon rappiollisen tilan tuntiessani, saattaisi olla myös parempi jos hänet toimitettaisiin suljetulle osastolle vaikkapa noin kuukauden hoitojaksolle, näin aluksi.
Kirjoitan mielelläni tarvittavan lähetteen mitä pikaisemmin. - Toinen duunari
Wisegirl kirjoitti:
Itse tunnevaurioisten ja käyttäytymishäiriöisten lasten hoitoon erikoistuneena lääkärinä, suosittelen kolleegallesi lääkkeiden vaihtamista sellaisiin jotka pitävät hänet hieman lujemmin todellisuudessa. Nykyisen avohoidon rappiollisen tilan tuntiessani, saattaisi olla myös parempi jos hänet toimitettaisiin suljetulle osastolle vaikkapa noin kuukauden hoitojaksolle, näin aluksi.
Kirjoitan mielelläni tarvittavan lähetteen mitä pikaisemmin.Duunarista tuli jo erikoislääkäri.
- Laiska mato
Huono puoleni on se että olen suoraansanottuna laiska suhteessa kykyihini ja minun on vaikeaa keskittyä..kykenen siihen mutta on mielestäni todella rasittavaa ellei tiedossa ole mitään mielenkiintoista,kuten ihmismieli,yliluonnolliset asiat..parisuhteet..pähkinät purtavaksi.Eli huono puoleni on kait se että olen liian tavallinen älykkö ja siksi en saa monesti mitään aikaan,itse asiassa olin todella yllättynyt aikanaan kun sain kuulla että olen keskivertoa älykkäämpi..mutta meitähän on moneksi.Koulussa en esim.pärjännyt 7-luokan jälkeen muita paremmin,koska ei jaksanut kiinnostaa..ala-asteella olin vielä luokan paras..motivaatiokysymys kai.Tarvitsen jotain todella haastavaa ja erilaista jotta kiinnostuisin.
Hyvät puolet ovat oivalluskyky,nopea ajatuksen juoksu..sosiaaliset taidot(olen monen henk.koht."psykologi")ihmissuhteet ovat minulle älykkyyttä tärkeämpää.Jos suhteet muihin ei ole kunnossa mikään ei toimi! - hacker
Matemaattiset taitoni ovat hyviä tai erinomaisia. Kieli on matematiikkaa ja luettuani tarpeeksi kirjoja, pystyn kirjoittamaan hyvää tekstiä. Pystyn koodaamaan ja suunnittelemaan ohjelmia nopeasti, mikä kertoo abstraktin ajattelun hallinnasta.
Ehdottomasti suurin ongelma on tunneäly. Lisäksi luonteeni on aika kiivas ja äkkipikainen, joten liukastelen helposti liukkaille jäille uusissa ihmiskontakteissa. Inhoan idiootteja ja moukkia enkä juuri jaksa peitellä sitä. Pystyn silti ymmärtämään ihmisten tunne-elämää, mutta manipuloin taidon avulla muita aivan liian usein. Työelämässä pystyn toimimaan tuttujen kaavojen ja normien mukaan.
Lisäksi motoriikkani (liikeäly?) on heikko ja telon itseäni aika helposti, jos olen väsynyt tai pienessä sievässä.- Älly
ja hienoa itseanalysointia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1422453Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961157Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1101067Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi296888- 66858
- 53841
- 89837
- 46829
- 51743