Tähtialus

Tarvitaan siis tähtialus. Pitäisi päästä vaikka parinkymmenen valovuoden päähän. Nykyiset avaruusalukset vievät mukanaan tarvittavan polttoaineen. Mitä jos aluksella ei olisikaan minkäänlaista ajoainetta? Laitetaan muutaman kilon luotain matkaan vaikka ampumalla sitä laser- tai hiukkassuihkulla jostain päin aurinkokuntaa. Laitetaan valtava kiihtyvyys ennenkuin luotain on etääntynyt kovin kauas.

Arvioikaa millaisia kiihtyvyyksiä tarvitaan ja kuinka pitkään, jotta saavutettaisiin edes puolet valonnopeudesta.

Kuinka paljon energiaa tarvitaan? Minkälainen ristiriita on tarvittavan ja nykyisen teknologian välillä?
7318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

masinalla joka pystyy pitämään 1g (noin 10m /sek) kiityvyyden jatkuvasti yllä, niin vähän alle vuodessahan (347pv) se vauhti olisi valon nopeuden pinnassa.
Ei taida olla rakettivehkeillä mahdollista noin pitkä kiihdytys, pitäisi ottaa mukaansa puoli valtakuntaa ajoaineeksi.

Äänestä

Astronomisiin nopeuksiin kiihdytettäessä nousevat tarvittavat energiamäärät aivan tolkuttomiksi ihan newtonilaisellakin energiaperiaatteella muistettaessa jokaisen nopeuden kaksinkertaistamisen aina nelinkertaistavan kappaleen liike-energian mutta ajoaineen kulumisen pienentävän tarvittavaa kiihdytysenergiaa (kiihdytettävän kappaleen massaa) vain suorassa suhteessa. Etäältä kappaleeseen törmäytettävä hiukkasuihkukin vaikuttaa sitä heikommin mitä kauempana kappale on ja mitä nopeammin kappale jo kulkee.

Emme vieläkään pystyisi paljoa Voyager-luotaimia kummoisempiin "tähtilaivohin". Otetaanpa lisäksi huomioon, että Voyageritkaan eivät kantaneet mukanaan kuin pienen osan Aurinkokunnasta poistumiseen tarvittavan nopeuden vaatimasta polttoaineesta, vaan käyttivät kiihdytykseen kaasujättiläisten tarjoamaa painovoimalinkoa.

Äänestä
  • UFO-teknologia käyttää ajoenergiana voimakenttiä, eli ajoainetta ei tarvita mukaan, vain kenttävaihemoottori joka vaihtaa kenttäänsä ulkoisten kenttien mukaan ja saadaan haluttu kiihtyvyys tai jarrutus.

    Äänestä

  • GreyOld kirjoitti:

    UFO-teknologia käyttää ajoenergiana voimakenttiä, eli ajoainetta ei tarvita mukaan, vain kenttävaihemoottori joka vaihtaa kenttäänsä ulkoisten kenttien mukaan ja saadaan haluttu kiihtyvyys tai jarrutus.

    Avaruudessa on vaan aika harvassa niin voimakkaista kenttiä, että kovin kummosia kiihtyvyyksiä saataisiin aikaan. Ja kun molemmissa päissä pitäisi olla vastaava kenttä.

    Äänestä

  • Ajattelin uuden "alustyypin". Kun kerran auringosta tulee ns. aurinkotuulta, eli hiukkasvirtaa jo valmiiksi koko ajan,niin mitäpä jos tehtäisiin tästä hiukkasvirrasta mikroskooppisen pieni avaruusalus? Aurinkotuulen nopeus on maksimissaan (äkkiä etsin netistä tiedon) n. 800 km/s. Tehtävänä olisi ujuttaa aurinkotuuleen "siemen", joka kerää sopivasti hiukkasia ja tekee niistä tarvittavan laitteen. Esimerkiksi kameran jossa olisi lähetin. Tällä systeemillä ei tarvitsisi ollenkaan ulkoista energiaa. Käsittämätöntä teknologiaa - tiedän.

    Paitsi sitten luin tekstin : "Aurinkotuuli hidastuu äänen nopeutta vastaavaan arvoon 50–100 AU:n etäisyydellä, minkä jälkeen se sekoittuu tähtienväliseen aineeseen."

    Se siitä ideasta sitten.

    Mutta mitä jos me olemmekin koko ajan väärillä jäljillä? Tulevaisuuden avaruusalukset eivät olekaan isoja vaan mikroskooppisen pieniä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Starman no.2 kirjoitti:

Tarvitaan siis tähtialus. Pitäisi päästä vaikka parinkymmenen valovuoden päähän. Nykyiset avaruusalukset vievät mukanaan tarvittavan polttoaineen. Mitä jos aluksella ei olisikaan minkäänlaista ajoainetta? Laitetaan muutaman kilon luotain matkaan vaikka ampumalla sitä laser- tai hiukkassuihkulla jostain päin aurinkokuntaa. Laitetaan valtava kiihtyvyys ennenkuin luotain on etääntynyt kovin kauas.

Arvioikaa millaisia kiihtyvyyksiä tarvitaan ja kuinka pitkään, jotta saavutettaisiin edes puolet valonnopeudesta.

Kuinka paljon energiaa tarvitaan? Minkälainen ristiriita on tarvittavan ja nykyisen teknologian välillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu