Evoluution pakkosyöttö

Maailmalla, kuten Suomessakin on paljon niin uskovaisia kuin ateistejakin. Monessa maassa, kuten nyt Suomessakin, kaikille ihmisille lapsesta lähtien pakkosyötetään uskomusta evoluutioteoriaan,vaikka itse teoria on ristiriitainen ja moni siihen ei usko, ei Suomessa eikä maailmalla!

Ateistit kyllä kamapanjoivat ns. 'uskonnottomuuden' puolesta, mutta kampanjat ovat hieman kyseenalaisia, sillä evoluutioteoriaa pakkosyötetään lapsesta koulussa, biologiassa, maantiedossa jne..Sehän käy jo uskonnosta!

Ne perheet jotka uskovat jonkinlaisen jumalan, tai kristittyjen Jumalan, luoneen maailman, jäävät nykyuisin vähemmistöön esim. kouluympäristössä, sillä vain uskonnon tunnilla opetetaan Jumalan luoneen maailman.

Se puhe, että uskontoa pakkosyötetään, koskee nykyään siis nimen omaan evoluution teoriaa kannattavia!
Se jos mikä on sitä pakkosyöttöä. Koulut, lukiot ja siitä eteenpäin, ihmisarvo ja opetus lähtevät nykyään evoluutioteoriasta,vaikka itse evoluutioteoria löytää koko ajan asioita, jotka Raamatussa on jo kerrottu. No, eihän niitä tietenkäään myönnetä että ne nyt voisivat olla Raamatun kertomia, siis toisinsanoen Jumalasta, esim. vedenpaisumus taitaa olla meklko uusi juttu!

Toivoisinkin että nämä ketkä näillä palstoilla yrittävät kovasti kritisoida Raamatun ristiriitaisuuksista, vaivautuisivat edes tutkimaan kunnolla, kun jokainen joka Raamatun tuntee, olipa kristitty tai ei, tietää asioiden johdonmukaisuuden, miksi on mitäkin kirjoitettu ja missä järjestyksessä, tai tukeeko toinen tarina toista, kuten esimerkiksi samassa tapahtumassa voi olla kaksi eri kertojaa, molemmat puhuvat totta mutta kertovat vain asiat omasta näkökannastaan jne..
Näihin kiistelyihin ei viitsi edes vaivautua, kun ei ole asiantuntevaa kritiikkiä!
17677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

koska et tiedä evoluutiosta tai evoluutioteoriasta tuon taivaallista!

Äänestä

vielä todistettu oikeaksi... eikä sitä koskaan tulla tekemäänkään!

Äänestä

Kouluopetuksessa vallitsevan ristiriidan poistamiseksi olisi uskonnon opettaminen muka tosiasioihin perustuvana lopetettava. Kaikista maailman uskonnoista on hyvä ja tarpeellista tietää, mutta typeräähän sitä on opettaa vakaumuksellisesti, koska eivät ole tosia.

Evoluutio on fakta, kuten painovoima sillä erotuksella, että tiedämme painovoiman syvällisistä mekanismeista vähemmän.

Äänestä

Hörhöille suosittelen luettavaksi Esko Valtaojan "Kotona maailmankaikkeudessa".

Siinä evoluutioteoria on selitetty ehkä paremmin ja kansantajuisemmin kuin missään biologien kirjoittamissa kirjoissa. Ehkä jopa hölmöin kreationisti tai muu tieteenkieltäjä pystyy ymmärtämään sen.

Lisäksi Valtaojan perustelut ovat jotakuinkin vastaansanomattomat, vaikea on evoluutioteoriaa epäillä kun on kirjan lukenut.

Omituista vain että tuonkin teorian pitää tähtitieteilijän selittää kunnolla kun biologit eivät osaa.

Äänestä
  • Niin, on paljon niitä viisaita ihmisiä, jotka eivät pidä evoluutioteoriaa faktana.
    Kyllä siinä on paljon aukkoja, olen kuullutkin (ja lukenut) monen sanovankin, että vaikka uskovat evoluutioteoriaan, eivät silti väitä että olisi aukoton teoria. Monet jopa sanovat, että yhtä pajon kun voi sanoa evoluutioteorian olevan totta, yhtä paljon voisi sanoa että ei voida todistaa etteikö Jumala olisi olemassa.

    Miksi siis pakkosyöttää sitä kouluissa lapsille, jos ei ole 100% varma teoria?

    Evoluutioteoriaa vastaan on myös paljon laadukasta kirjallisuutta, jos joku haluaa lukea.

    Äänestä

  • Tigrisx2 kirjoitti:

    Niin, on paljon niitä viisaita ihmisiä, jotka eivät pidä evoluutioteoriaa faktana.

    pakkosyöttöön ota kantaa; vaikka olen Suomen koululaitoksen läpikäynyt ei
    sitä ainakaan minulle ole pakkosyötetty millään lailla...
    Mutta.

    "...jos ei ole 100% varma teoria?"
    Miten ihmeessa teoria, vaikka olisi täysin oikeakin, voitaisiin ikinä todistaa
    100% oikeaksi kun sen ydinasiat ovat tapahtuneet satoja miljoonia
    vuosia sitten?

    Äänestä

  • Tigrisx2 kirjoitti:

    Niin, on paljon niitä viisaita ihmisiä, jotka eivät pidä evoluutioteoriaa faktana.
    Kyllä siinä on paljon aukkoja, olen kuullutkin (ja lukenut) monen sanovankin, että vaikka uskovat evoluutioteoriaan, eivät silti väitä että olisi aukoton teoria. Monet jopa sanovat, että yhtä pajon kun voi sanoa evoluutioteorian olevan totta, yhtä paljon voisi sanoa että ei voida todistaa etteikö Jumala olisi olemassa.

    Miksi siis pakkosyöttää sitä kouluissa lapsille, jos ei ole 100% varma teoria?

    Evoluutioteoriaa vastaan on myös paljon laadukasta kirjallisuutta, jos joku haluaa lukea.

    Evoluutio ON fakta. Evoluutioteoriassa sen sijaan on puutteita ja varmasti virheitäkin, mutta sellaista tiede on: uuden tiedon mukaan muuttuvaa ja aina epätäydellistä, aivan toista kuin uskonto, joka ei muutu, ei koskaan tarkista vallitsevia tosiasioita ja on aina kaikessa täysin paikkaansa pitävää iankaikkisesta iankaikkiseen.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Jumala ei ole epävarma, vaan 100% tosi.
    Tosin kaikki ei usko siihen, kuten ei luomiskertomukseenkaan. Ihminen haluaa olla itse se viisas ja hyvä, joka tietää kaiken.
    Tieteessä ei sinänsä ole mitään pahaa, vain ihmisessä joka ei väen vängälläkään usko, että maapallo ei syntynyt alkuräjähdyksessä. Ihminen haluaa olla se 'viisain'.
    Evoluutioteoriossa on virheitä, joo, eli eihän silloin voida sanoa että se on faktaa.
    Ja jos teoriaa ei voida todistaa 100% oikeaksi, ei silloin voida myöskään sanoa että 100% ei Jumalaa olisi olemassa?

    Itse uskon mieluummin niitä rehellisiä ateisteja jotka myöntävät että mahdollisuus on n. fifty-fifty.
    Pakkosyöttöä se on, kun jo 5. luokkalaisen kirjoissa puhutaan evoluutioteorian mukaisesta maailman ja ihmisen synnystä, ja tämä jatkuu monessa muussa aineessa ' toden kertomisena' ja ihmistä yritetään aivopesta uskomaan evoluutioon. (mikä ei mielestäni pidä paikkaansa sillä en usko evoluutioteoriaan.)

    Jumalaan uskominen ei ole yhtään sen tyhmempää kuin se että olemme apinasta!

    Näkymättömään Vaaleanpunaiseen Yksisarviseen, sitäkään tiede ei pysty todistamaan 100 prosenttisesti olemattomaksi!

    Sitä paitsi minun Jumalani on viisaampi, vahvempi ja komeampi, kuin sinun jumalasi! Yritäpä todistaa tuo 100 prosenttiseksi valheeksi!

    Äänestä

  • Tigrisx2 kirjoitti:

    Jumala ei ole epävarma, vaan 100% tosi.
    Tosin kaikki ei usko siihen, kuten ei luomiskertomukseenkaan. Ihminen haluaa olla itse se viisas ja hyvä, joka tietää kaiken.
    Tieteessä ei sinänsä ole mitään pahaa, vain ihmisessä joka ei väen vängälläkään usko, että maapallo ei syntynyt alkuräjähdyksessä. Ihminen haluaa olla se 'viisain'.
    Evoluutioteoriossa on virheitä, joo, eli eihän silloin voida sanoa että se on faktaa.
    Ja jos teoriaa ei voida todistaa 100% oikeaksi, ei silloin voida myöskään sanoa että 100% ei Jumalaa olisi olemassa?

    Itse uskon mieluummin niitä rehellisiä ateisteja jotka myöntävät että mahdollisuus on n. fifty-fifty.
    Pakkosyöttöä se on, kun jo 5. luokkalaisen kirjoissa puhutaan evoluutioteorian mukaisesta maailman ja ihmisen synnystä, ja tämä jatkuu monessa muussa aineessa ' toden kertomisena' ja ihmistä yritetään aivopesta uskomaan evoluutioon. (mikä ei mielestäni pidä paikkaansa sillä en usko evoluutioteoriaan.)

    Jumalaan uskominen ei ole yhtään sen tyhmempää kuin se että olemme apinasta!

    Evoluutioteoria ei ole fakta, eikä sitä tässä(kään) keskustelussa ole kukaan faktaksi väittänyt.

    Me ihmiset emme polveudu apinasta, vaan me olemme apinoita, ainoa elossa oleva laji ihmisapinain sukua.

    Jumalhahmojen olemassaolon kieltäminen ei ole tiedettä, eikä logiikkaa, koska olemassaolemattomuutta ei voi todistaa. Todistustaakka on aina olemassaolon esittäjällä.

    Kouluissa pyritään opettamaan tieteellisiä tosiasioita sekä antamaan tietoa näiden tosiasioiden syntyä, kehitystä ja olemusta selittävistä teorioista. Tieteellisistä teorioista, jotka pyrkivät selittämään todetut ja mitatut faktat, kuten nyt vaikka esimerkiksi painovoiman ja evoluution.

    "Pakkosyöttöä se on, kun jo 5. luokkalaisen kirjoissa puhutaan evoluutioteorian mukaisesta maailman ja ihmisen synnystä, ja tämä jatkuu monessa muussa aineessa ' toden kertomisena' ja ihmistä yritetään aivopesta uskomaan evoluutioon. (mikä ei mielestäni pidä paikkaansa sillä en usko evoluutioteoriaan.)"

    Kouluissa lapsiamme ja nuoriamme opetetaan selviämään elämässä meidän
    kulttuurimme ja arvojemme mukaisessa maailmassa.
    Jos koulutuksen sisältönä pidetään että vain 100% oikeaksi todistettua faktaa
    opetettaisiin niin koko koulu kestäisi yhden oppitunnin jossa opetettaisiin
    että 1+1=2 ja huomautettaisiin että sekin on hiukan epävarmaa.

    Äänestä

  • Tigrisx2 kirjoitti:

    Jumala ei ole epävarma, vaan 100% tosi.
    Tosin kaikki ei usko siihen, kuten ei luomiskertomukseenkaan. Ihminen haluaa olla itse se viisas ja hyvä, joka tietää kaiken.
    Tieteessä ei sinänsä ole mitään pahaa, vain ihmisessä joka ei väen vängälläkään usko, että maapallo ei syntynyt alkuräjähdyksessä. Ihminen haluaa olla se 'viisain'.
    Evoluutioteoriossa on virheitä, joo, eli eihän silloin voida sanoa että se on faktaa.
    Ja jos teoriaa ei voida todistaa 100% oikeaksi, ei silloin voida myöskään sanoa että 100% ei Jumalaa olisi olemassa?

    Itse uskon mieluummin niitä rehellisiä ateisteja jotka myöntävät että mahdollisuus on n. fifty-fifty.
    Pakkosyöttöä se on, kun jo 5. luokkalaisen kirjoissa puhutaan evoluutioteorian mukaisesta maailman ja ihmisen synnystä, ja tämä jatkuu monessa muussa aineessa ' toden kertomisena' ja ihmistä yritetään aivopesta uskomaan evoluutioon. (mikä ei mielestäni pidä paikkaansa sillä en usko evoluutioteoriaan.)

    Jumalaan uskominen ei ole yhtään sen tyhmempää kuin se että olemme apinasta!

    "Ja jos teoriaa ei voida todistaa 100% oikeaksi, ei silloin voida myöskään sanoa että 100% ei Jumalaa olisi olemassa?"

    Kuka on esittänyt evoluutioteorian pohjalta että jumalia ei olisi? Huomaa monikko. Jos olet sitä mieltä että ei voida todistaa että Jumalaa ei ole, täytyy sinun myöntää että ei voida myöskään todistaa että muita jumalia ei ole.

    Todistapa että Joulupukki ei ole olemassa.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Evoluutioteoria ei ole fakta, eikä sitä tässä(kään) keskustelussa ole kukaan faktaksi väittänyt.

    Me ihmiset emme polveudu apinasta, vaan me olemme apinoita, ainoa elossa oleva laji ihmisapinain sukua.

    Jumalhahmojen olemassaolon kieltäminen ei ole tiedettä, eikä logiikkaa, koska olemassaolemattomuutta ei voi todistaa. Todistustaakka on aina olemassaolon esittäjällä.

    Kouluissa pyritään opettamaan tieteellisiä tosiasioita sekä antamaan tietoa näiden tosiasioiden syntyä, kehitystä ja olemusta selittävistä teorioista. Tieteellisistä teorioista, jotka pyrkivät selittämään todetut ja mitatut faktat, kuten nyt vaikka esimerkiksi painovoiman ja evoluution.

    "Me ihmiset emme polveudu apinasta, vaan me olemme apinoita, ainoa elossa oleva laji ihmisapinain sukua."

    Tarkennus: Olemme ihmisapinoita simpanssien, gorilloiden, orankien lisäksi. Emme siis ole ainoa elossa oleva laji.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Evoluutioteoria ei ole fakta, eikä sitä tässä(kään) keskustelussa ole kukaan faktaksi väittänyt.

    Me ihmiset emme polveudu apinasta, vaan me olemme apinoita, ainoa elossa oleva laji ihmisapinain sukua.

    Jumalhahmojen olemassaolon kieltäminen ei ole tiedettä, eikä logiikkaa, koska olemassaolemattomuutta ei voi todistaa. Todistustaakka on aina olemassaolon esittäjällä.

    Kouluissa pyritään opettamaan tieteellisiä tosiasioita sekä antamaan tietoa näiden tosiasioiden syntyä, kehitystä ja olemusta selittävistä teorioista. Tieteellisistä teorioista, jotka pyrkivät selittämään todetut ja mitatut faktat, kuten nyt vaikka esimerkiksi painovoiman ja evoluution.

    "Me ihmiset emme polveudu apinasta, vaan me olemme apinoita, ainoa elossa oleva laji ihmisapinain sukua. "

    Ihmiset ovat apinoita, jotka polveutuivat toisista apinoista.

    Äänestä

  • Tigrisx2 kirjoitti:

    Jumala ei ole epävarma, vaan 100% tosi.
    Tosin kaikki ei usko siihen, kuten ei luomiskertomukseenkaan. Ihminen haluaa olla itse se viisas ja hyvä, joka tietää kaiken.
    Tieteessä ei sinänsä ole mitään pahaa, vain ihmisessä joka ei väen vängälläkään usko, että maapallo ei syntynyt alkuräjähdyksessä. Ihminen haluaa olla se 'viisain'.
    Evoluutioteoriossa on virheitä, joo, eli eihän silloin voida sanoa että se on faktaa.
    Ja jos teoriaa ei voida todistaa 100% oikeaksi, ei silloin voida myöskään sanoa että 100% ei Jumalaa olisi olemassa?

    Itse uskon mieluummin niitä rehellisiä ateisteja jotka myöntävät että mahdollisuus on n. fifty-fifty.
    Pakkosyöttöä se on, kun jo 5. luokkalaisen kirjoissa puhutaan evoluutioteorian mukaisesta maailman ja ihmisen synnystä, ja tämä jatkuu monessa muussa aineessa ' toden kertomisena' ja ihmistä yritetään aivopesta uskomaan evoluutioon. (mikä ei mielestäni pidä paikkaansa sillä en usko evoluutioteoriaan.)

    Jumalaan uskominen ei ole yhtään sen tyhmempää kuin se että olemme apinasta!

    "Jumala ei ole epävarma, vaan 100% tosi. "

    Tämä on tiede- ei uskontopalsta, joten älä sotke uskontoasi tähän.

    "Tieteessä ei sinänsä ole mitään pahaa, vain ihmisessä joka ei väen vängälläkään usko, että maapallo ei syntynyt alkuräjähdyksessä."

    Kukaan vähääkään tiedettä ymmärtävä ei kaiketi väitä, että maapallo syntyi alkuräjähdyksessä, joten kyseessä lienee sinun ymmärtämättömyytesi.

    "Evoluutioteoriossa on virheitä, joo, eli eihän silloin voida sanoa että se on faktaa. "

    Kukaan ei ole sanonutkaan sitä faktaksi. Yritä selvittää itsellesi, mitä tieteessä fakta ja teoria tarkoittavat. Selvästikään et ymmärrä, mitä niillä tarkoitetaan.

    "Ja jos teoriaa ei voida todistaa 100% oikeaksi"

    Tieteellisiä teorioita ei todisteta. Todistaminen kuuluu matematiikkaan, ei luonnontieteisiin. Taas kerran tulee esille, että sinä et edes ymmärrä asiaa, josta yrität meille kertoa.

    "Itse uskon mieluummin niitä rehellisiä ateisteja jotka myöntävät että mahdollisuus on n. fifty-fifty. "

    Ei ole mitään rehellisyyttä myöntää tuollaista, koska tuollaiset luvut eivät perustu millekään.

    "Pakkosyöttöä se on, kun jo 5. luokkalaisen kirjoissa puhutaan evoluutioteorian mukaisesta maailman ja ihmisen synnystä, ja tämä jatkuu monessa muussa aineessa ' toden kertomisena' ja ihmistä yritetään aivopesta uskomaan evoluutioon."

    Puhutaanko 5. luokkalaisten kirjoissa sellaisesta vai oletko keksinyt tuonkin asian ilman, että olet tarkastanut, miten asia todella on?

    Koulussa opetetaan luonnontieteitä ja se on tärkeää. sinä voit sanoa sitä pakkosyötöksi, mutta Suomessa on sellainen asia voimassa kuin oppivelvollisuus ja jos haluat taantua jonnekin antiikin aikaan, älä yritä vaatia sitä muilta. Olisitko sinä iloinen, jos lapsia ei opetettaisi lukemaan? Onhan sekin "pakkosyöttöä" ja "aivopesua". Olisitko sinä valmis kantamaan sen seuraukset?

    "mikä ei mielestäni pidä paikkaansa sillä en usko evoluutioteoriaan."

    Sinun uskomuksillasi ei ole merkitystä vaan tieteessä oleellista on todisteet ja muut sellaiset asiat, mutta sitä on näköjään vaikea ymmärtää, kun olet aivan ulalla siitä, mitä tiede ylipäätään on.

    "Jumalaan uskominen ei ole yhtään sen tyhmempää kuin se että olemme apinasta! "

    Etkö sinä ole syntynyt vanhemmistasi, jotka ovat ihmisiä? Ihmiset nimittäin ovat apinoita.

    Äänestä

"Monessa maassa, kuten nyt Suomessakin, kaikille ihmisille lapsesta lähtien pakkosyötetään uskomusta evoluutioteoriaan,vaikka itse teoria on ristiriitainen ja moni siihen ei usko, ei Suomessa eikä maailmalla!"

Suomessa on oppivelvollisuus. Voit toki verrata sellaisia maita, joissa sitä ei ole ja näet millaisia tuloksia sillä saadaan aikaan. Tuloksena on mm. suuri lapsikuolleisuus, köyhyys jne.
Evoluutioteoria ei ole ristiriitainen.
Luonnontieteessä ei asioiden tilaa päätetä sen mukaan kuinka moni siihen uskoo vaan todisteiden perusteella, joten vetoomuksesi siitä, että jotkut harvat eivät siihen usko, on täysin merkityksetön.

"evoluutioteoriaa pakkosyötetään lapsesta koulussa, biologiassa, maantiedossa jne..Sehän käy jo uskonnosta!"

Väärin. Jonkin asian opettaminen ei tee siitä asiasta uskontoa tai muuten voisit väittää kaikkia kouluaineita uskonnoksi. Silloin sinä vain muuttaisit uskonnon määritelmää, joten koko argumenttisi on jälleen kerran täysin merkityksetön.

"Ne perheet jotka uskovat jonkinlaisen jumalan, tai kristittyjen Jumalan, luoneen maailman, jäävät nykyuisin vähemmistöön esim. kouluympäristössä, sillä vain uskonnon tunnilla opetetaan Jumalan luoneen maailman."

Ja siihen on syynsä. Luomiskertomus on uskontoa ja evoluutioteoria on luonnontieteellinen teoria. Ei liikuntatunneillakaan lasketa matematiikkaa.

Loput kirjoituksesi onkin samaa tietämättömän typerää höpinää ja täysin tuulesta temmattuja väitteitä.

"Näihin kiistelyihin ei viitsi edes vaivautua, kun ei ole asiantuntevaa kritiikkiä! "

Oletkin varsin hyvä esimerkki sellaisesta ihmisestä.

Äänestä

ainahan me ollaan joidenkin lapsia, jotka ovat olleet joidenkin lapsia jne. eli ns. sukupuu. Ei täällä mitään yliluonnollista ole. Kaikki elävä tällä planeetalla on riippuvaisia auringosta ja se on sangen runollisesti Raamatussa kerrottu. Sikäli hupaisaa että sama asia kerrotaan koulussa "arkisesti." Ehkä juju todellakin piilee siinä, että joku haluaa olla maailmojen Kuningas........ ja häpäistä naisen ruumiin omien sydänsurujen vuoksi kostona...... mikä ikinä lie totuus ollut muinoin. Ainakaan tervettä ei mikään tällä hetkellä ole ja se on varsin surullista. Olisi niiiiiin mukavaa löytää toinen puolisko ja perustaa se perhe, vaikka vaan yksi lapsi.... ja käydä töissä eli kantaa kortensa kekoon yhteishyvän puolesta jos se olisi reilua kaikkien osapuolien kannalta..... ja vapaa-ajalla harrastaa juttuja, jotka on itselleen mieluisia. Ei trendien perässä tartte juosta mutta ihmiset ovat pitkälti samanlaisia hieman eri "värivivahteilla." Mutta nykytilanteessa normaalista elämästä on tehty mahdottomuus ja se raastaa sisintä!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eräs kristitty kirjoitti:

Maailmalla, kuten Suomessakin on paljon niin uskovaisia kuin ateistejakin. Monessa maassa, kuten nyt Suomessakin, kaikille ihmisille lapsesta lähtien pakkosyötetään uskomusta evoluutioteoriaan,vaikka itse teoria on ristiriitainen ja moni siihen ei usko, ei Suomessa eikä maailmalla!

Ateistit kyllä kamapanjoivat ns. 'uskonnottomuuden' puolesta, mutta kampanjat ovat hieman kyseenalaisia, sillä evoluutioteoriaa pakkosyötetään lapsesta koulussa, biologiassa, maantiedossa jne..Sehän käy jo uskonnosta!

Ne perheet jotka uskovat jonkinlaisen jumalan, tai kristittyjen Jumalan, luoneen maailman, jäävät nykyuisin vähemmistöön esim. kouluympäristössä, sillä vain uskonnon tunnilla opetetaan Jumalan luoneen maailman.

Se puhe, että uskontoa pakkosyötetään, koskee nykyään siis nimen omaan evoluution teoriaa kannattavia!
Se jos mikä on sitä pakkosyöttöä. Koulut, lukiot ja siitä eteenpäin, ihmisarvo ja opetus lähtevät nykyään evoluutioteoriasta,vaikka itse evoluutioteoria löytää koko ajan asioita, jotka Raamatussa on jo kerrottu. No, eihän niitä tietenkäään myönnetä että ne nyt voisivat olla Raamatun kertomia, siis toisinsanoen Jumalasta, esim. vedenpaisumus taitaa olla meklko uusi juttu!

Toivoisinkin että nämä ketkä näillä palstoilla yrittävät kovasti kritisoida Raamatun ristiriitaisuuksista, vaivautuisivat edes tutkimaan kunnolla, kun jokainen joka Raamatun tuntee, olipa kristitty tai ei, tietää asioiden johdonmukaisuuden, miksi on mitäkin kirjoitettu ja missä järjestyksessä, tai tukeeko toinen tarina toista, kuten esimerkiksi samassa tapahtumassa voi olla kaksi eri kertojaa, molemmat puhuvat totta mutta kertovat vain asiat omasta näkökannastaan jne..
Näihin kiistelyihin ei viitsi edes vaivautua, kun ei ole asiantuntevaa kritiikkiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu