Ihmisrotuja

Tunnettu Aalto-yliopiston professori sanoo niin:

Aalto-yliopiston professorin Paul Lillrankin mukaan (Hbl 7.10.) suomenkieliset suomalaiset olisivat jääneet alkeellisiksi metsästäjiksi, jolleivät germaanit olisi tuoneet heille lännestä sivistystä - ja hieman geenejä. Alempirotuiset eivät ole edelleenkään luoneet mitään muuta kuin outoja urheilulajeja. Kaikesta muusta on Lillrankin mukaan kiitettävä tänne saapuneita arjalaisia.

Paeaneeko suomalainen rotu ikinä arjalaisten tasolle? Asiaa ei voi kai korjata omalta kohdaltaan mutta ilmeisesti puolisin valinta on tärkeä jos haluaa parantaa lastensa rotuominaisuuksia. Onko esim. slaavilaiseen rotuun kuuluva puoliso tässä mielessä hyvä valinta?
6580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Väitteen esittäjän sukunimi jo kertookin kaiken. Rantahurri mikä rantahurri, aitoa Freuenthalilaista logiikkaa.

Äänestä
  • ..yhä voimissaan. On varsin kummalista että tuollaiset mielipiteet pätevöittävät Aalto-yliopiston professoriksi.

    Äänestä

mul onkin ruotsalaista sukua........ mut enemmän suomalaista mutta ihan sama. Älykkyys on edelleen yksilöllistä.

Äänestä
  • arjalaisii geenejä. Siks mul on hirmun vaikee kirjottaa koska mun aivot niin pienet. Laskut on kans vaikeita. En oo ikinä oppinu kertotauluu. mä lasken vain sormilla ja varpailla.

    huh-huh ottaa koville tää ajatteleminen taidan lähtee taas pihalle lehtiä haravoimaan. Se siit kivaa hommaa näin syksyllä et niit tulee joka päivä lisää.

    Äänestä

Muualla tuollaisista väitteistä olisi joutunut käräjille rasismista. Samoin jos Suomessakin olisi esittänyt vastaavanlaisen väitteen esimerkiksi Afrikkalaisista. Lillrank edustaa rantahurrilaista rasismia, jota suomenkielinen poliittinen eliitti, Lipponen etunenässä myötäilee.
Toisaalta väitteen takana on, kuten rasismissa yleensäkin, heikon omanarvontunnon pönkittäminen.
Antaa vain Lillrankien soittaa suutaan, karvaani kulkee eteenpäin ja rakit räksyttävät perään.
Uskoisin , että mokoma Paul Lillrank ei omien geeniensä avulla olisi tulevisuudessa Aalto-yliopiston professori. Ei edes Aalto-yliopiston ruokalan keittäjä. Kielelliset etuoikeudet ovat hyvää vauhtia poistumassa.

Äänestä
  • Tuon HBL:n jutun jälkeen ymmärtää että Lilrankin ao. mielipide köyhistä onkin mielipide suomensuomalaisista, köyhä = suomensuomalainen.

    NYKYINEN KÖYHÄ istuu pubissa illasta aamuun. Hän ei ota vastaan tarjottua työtä, vaan matkustaa Thaimaahan ja käyttäytyy siellä juovuspäissään huonosti. Hän ei osaa ostaa terveellisiä elintarvikkeita halvalla, vaan kuluttaa rahansa roskaruokaan. Hän ei käytä tarjolla olevia ilmaispalveluja diabeteksensa hoitamiseen, vaan kaatuu kuskattavaksi ambulanssilla päivystyksen kautta teholle, josta hänet siirretään loppuelämäkseen 120 euroa vuorokaudessa maksavaan laitoshoitoon.

    http://www.t-lehti.fi/story.php?page=story2478

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on! kirjoitti:

Tunnettu Aalto-yliopiston professori sanoo niin:

Aalto-yliopiston professorin Paul Lillrankin mukaan (Hbl 7.10.) suomenkieliset suomalaiset olisivat jääneet alkeellisiksi metsästäjiksi, jolleivät germaanit olisi tuoneet heille lännestä sivistystä - ja hieman geenejä. Alempirotuiset eivät ole edelleenkään luoneet mitään muuta kuin outoja urheilulajeja. Kaikesta muusta on Lillrankin mukaan kiitettävä tänne saapuneita arjalaisia.

Paeaneeko suomalainen rotu ikinä arjalaisten tasolle? Asiaa ei voi kai korjata omalta kohdaltaan mutta ilmeisesti puolisin valinta on tärkeä jos haluaa parantaa lastensa rotuominaisuuksia. Onko esim. slaavilaiseen rotuun kuuluva puoliso tässä mielessä hyvä valinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu