Itseäni hiukan huvittaa, että monet ns. vapaan ja avoimen seksuaalisuuden kannattajat esiintyvät mielellään tabujen ja rajojen rikkojina ja haluavat ravistella nk. perinteisiä seksuaalinormeja. Mutta jos tarkkaan mietitään, niin eiväthän he mitään seksuaalisia rajoja ja tabuja enää riko, koska yksinkertaisesti ei ole enää mitään tabuja ja rajoja mitä rikkoa. Kaikki seksuaalitabut ovat länsimaissa rikottu jo, pedofiliaa lukuunottamatta. Toisin sanoen ne jotka julistavat olevansa seksuaalisten rajojen rikkojia, ovat todellisuudessa jämähtäneet jonnekin 60-ja 70-luvuille, jolloin normien rikkojat todella olivat normien rikkojia ja vastakulttuurin edustajia. Nykyään ei niin enää ole. Länsimainen kulttuuri on jo niin avoimen seksuaalisuuden ja pornon läpitunkema, ettei juuri mitään tabuja enää edes ole. Kaikki on jo näytetty. Todellisia norminrikkojia ja vastakulttuurin edustajia nykyisin ovat esim. vakaumukselliset kristityt, joiden mielestä seksuaalisuus tulisi säästää avioliittoon ja jotka kyseenalaistavat mm. homoliitot. He muun muassa ovat nykyään se ryhmä, joka ravistelee ns. suvaitsevaisen enemmistön normeja. Toisin sanoen osat ovat kääntyneet toisin päin, jos sitä peilataan johonkin 60-ja 70-lukuihin.
Kesällä vapaa-ajattelijat järjestivät tempauksen, jossa raamattuja ja muita uskonnollisia teoksia vaihdettiin pornolehtiin. Vapaa-ajattelijat pyrkivät esiintymään vapaamielisinä rajojen rikkojina, jotka uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevia arvoja. Ja roskaa! Nimenomaan nämä vapaa-ajattelijat pornoineen edustivat valtavirran nk. suvaitsevaista ajattelutapaa ja ne kristityt, jotka kampanjaa kritisoivat, edustivat juuri vähemmistön vastakulttuuria. Ovat vain menneet puurot ja vellit sekaisin.
Kesällä vapaa-ajattelijat järjestivät tempauksen, jossa raamattuja ja muita uskonnollisia teoksia vaihdettiin pornolehtiin. Vapaa-ajattelijat pyrkivät esiintymään vapaamielisinä rajojen rikkojina, jotka uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevia arvoja. Ja roskaa! Nimenomaan nämä vapaa-ajattelijat pornoineen edustivat valtavirran nk. suvaitsevaista ajattelutapaa ja ne kristityt, jotka kampanjaa kritisoivat, edustivat juuri vähemmistön vastakulttuuria. Ovat vain menneet puurot ja vellit sekaisin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kampanja oli niin korni, että jopa tutut vaparit häpesivät sitä. Sielläkin on kaksi eri leiriä nykyisin, toinen pyrkii järkiargumentein siihen, että kirkko erotetaan valtiosta (sitä kannatan itsekin) ja toinen ääripää haluaa korostaa ateismia ja suvaitsevaisuutta - huomaamatta, että he itse eivät suvaitse toisinajattelijoita.
Olet kirjoituksessasi ihan oikeassa. Meillä on tasa-arvolaki, jonka tavoitteena on varmistaa, ettei esimerkiksi työhönotossa seksuaalisella suuntautumisella ole vaikutusta; meillä on käytännöllisesti katsoen vapaa aborttimahdollisuus; on avioerolaki jossa ei etsitä syyllisiä; prostituutio on periaatteessa laillista (parittaminen tai ihmiskauppa ei); ei ole mitää jenkkityylisiä lakeja koskien sopivia/epäsopivia yhdyntätapoja; kaikilla täysi-ikäisillä ja täysivaltaisilla ihmisillä on lain suoma oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla (parinvaihto, ryhmäseksi, homoseksuaalisuus...)
Ja näin se minusta pitää ollakin. Itse pyrin toteuttamaan elämässäni kristillisiä arvoja (yhtenä tärkeimmistä:älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi) ja minulle seksi kuuluu vasta vakiintuneeseen parisuhteeseen, mutta muut toimikoon siten mikä heistä tuntuu parhaalta.
Niinpä. Kirjoitukseni kritiikin kärki ei siis osunut mitenkään yhteiskuntaan tai sen lakeihin, vaan lähinnä minusta on ironista, että vapaa-ajattelijat ja muut "pornoilijat" kuvittelevat edustavansa rajoja rikkovia vastakulttuurin edustajia, jotka haastavat moralistisen valtakulttuurin. Näin olikin joskus 1970-luvulla, mutta ei enää. Todellisuudessa vapaa-ajattelijat ja muut vapaan seksin kannattajat edustavat valtakulttuuria ja ne "moralistit", jotka he haluavat haastaa, ovat nimenomaan vastakulttuurin edustajia tänä päivänä. Osat ovat siis vaihtuneet, mutta kaikki eivät ole vielä hoksanneet sitä.
Ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi parisuhteet suomessa ovat edelleen yksiavioisia. Eli useat yhtäaikaiset rinnakkaiset parisuhteet ovat suomalaisten mielestä tuomittavia. Salaa tietysti moni pettää, mutta se onkin sitten eri asia.
Olen eri mieltä. Minusta pettäminen parisuhteessa on niin yleistä ja tavallista ja myös hiljaisesti hyväksyttyä nykyään, ettei voi enää puhua samanlaisesta yksiavioisuudesta kuin isovanhempiemme aikaan. Toki heidänkin aikanaan esiintyi pettämistä, mutta ei kuitenkaan nykyisessä mittakaavassa. Siinä mielessä perinteisen yksiavioisuuden kannattajat todellakin edustavat pientä vähemmistöä ja heidän määränsä vähenee koko ajan.
Lisäksi kukaan ei mainosta sitä tosiasiaa että oikeastaan seksuaalinen vapautuminen on pienen joukon juttu.
Kannattaa lukea Kari Hotakaisen Huolimattomat.
Siinä kerrotaan todellisesta seksuaalisuudesta. Hotakainen osoittaa että oikeasti mitään avautumista ei ole tapahtunut, vaan panemisesta on tullut tapa - korkeintaan kulttuurillinen rutiini - ja henkilökohtainen, persoonallinen seksuaalisuus nukkuu rauhassa ruususenuntaan.
Todellisessa seksuaalisuudessa on myös pidättyväisempi, ailahtelevampi, inhimillisempi puolensa. Useimmat suomalaiset eivät ole - eikä heidän tulekaan ollakseen itsensä - päästä eroon "estoistaan". Se ei ole mikään tavoite.
Me elämme uusmoraalin kynnyksellä, ainoa mikä puuttuu tästä pidättyväisyydstä joka korostaa aidosti ihmisen todellista olemusta, häntä henkisenä olentona - kokonaisuutena jota ei voi väkisin maalata seksuaaliseksi "oikealla tavalla" joka määritellään ulkoapäin. Se on myös alue ja aihe johon aito välittäminen, humaani rakkaus ja kiintymys aitoon ihmiseen liittyvät välittömästi.
Hotakainen - vaikka puhuukin asioista niiden oikealla nimellä eikä romantisoi seksuaalisuutta - on kuitenkin lähempänä todellista ihmistä todellisine tarpeineen niin hyvässä kuin pahassa kuin on mikään pornografia tai romanttinen höpönlöpö. Minusta kyseinen kirja on suorastaan seksuaalisesti terapeuttinen.
Kiitos vinkistä. Pitääpä toivoa tuota kirjaa vaikka joulupukilta. Kuulosti ihan kiinnostavalta. Taitaa kirja edustaa sitä ketjun aloittajan mainitsemaa vastakulttuuria, vai kuinka?
No just näinhän tämä asia on. Se on niin että aina se kysyy kanttia kun valtakulttuuria vastustaa, ja se taasen ei todellakaan kysy kanttia kun valtakulttuuria myötäilee.
Tuo valtakulttuuri vastakulttuuri-asetelma tuli hyvin esille eilisessä tv 2:n homous-keskustelussa. Homoliittojen puolustajat pyrkivät esiintymään vastakulttuurina, jota valtakulttuuri muka vainoaa. Mutta mielumminkin oli niinpäin, että homoliittojen vastustajat olivat siinä keskustelussa puolustusasemissa ja joutuivat selittelemään näkemyksiään. Jopa toimittajat näyttivät olevan selkeästi näiden homoliittoa puolustavien kannalla. Kuka siis lopulta edusti vastakulttuuria ja kuka valtakulttuuria?
Nyt on menossa traditionaalisten arvojen puolustajien henkinen kastrointi laajalla rintamalla.
Asetelma käy hyvin ilmi myös arvoliberaalia valtavirtaa edustavan City-lehden artikkelista, jossa kauhistellaan konservatiivisia arvoja korostavien ajatuksia:
http://www.city.fi/artikkeli/Nuoret konservatiivit/3578/
Olihan se jotenkin älytöntä, että siinä homokeskustelussa ne traditionaalisen avioliittomallín puolustajat joutuivat melkein pyytämään anteeksi sitä, että puolustivat traditionaalista aviolliittoa.
onkin mielenkiintoinen juttu.
Minä sanosin että tämä on juurikin hyvä esimerkki siitä miten pyritään tietoisesti ja ihan vaistomaisestikkin hyödyntämään kulttuurin murrosvaihetta ei yksin omien tavoitteidensa kulttuuriin vahvistamisessa vaan siksi kun katsotaan vaistomaisestikkin tämän tällaisen ylöstekevän omaa asemaa. Ylöstekevän siksi kun vaistomaisesti kuitenkin tajutaan se, että tässä vahvamman trendin puolella ollaan. Jos ei näin jo vaistomaisesti tajuttaisi niin silloin kyllä asenne olisi vähintäänkin epäröivä, ja mieluummin tietenkin vahvemmaksi vaikuttavaan trendiin päin kallistuva. Niiden ihmisten joiden osalta tämä tällainen ei ole tietoista asennoitumista(propakantamielessä) se on tyypillistä resonointia, jota tietenkin varsinkin kansaa kosiskeleva media päätyy aina suoltamaan.
Huvittava ja ainakin minusta nykyolissa jo överiksikin menevä juttu on uskonnon dogmien hyväksikäyttö jossain tämän lajin kysymyksissä. Syytetään yltiöliberaalia seksikulttuuria vastustavia typeriksi siksi kun jotkut uskonnon dogmit eivät ole tosia, ja joista dogmeista siis voidaan tulkita vähemmän liberaaleja ohjeita. Minuakin on joskus keskustelupalstoilla pyritty teilaamaan uskonnon dogmien paikkansapitämättömyydellä. Minä siis olen kyllä ihan sekulaari äijä, vaikka nyt satunkin olemaan ev.lut. kirkon jäsen(lähinnä kulttuurisyistä), joka tämä kirkkokaan ei taida niin kovin dogmeihin ainakaan kirjaimellisesti uskova olla.
Kyllä näiden perinteisten(jo valtakulttuurista lähes hävinneidenkin) parisuhde/seksulttuuria koskevien käyttäytymismallien sisäänajossa on aikanaan käytetty hyväksi raamatullisia tulkintoja. Mutta minä uskon niin että jos raamattua ei olisi voitu tulkita niin kuin millaisia käyttätymissääntöjä haluttiin sisään ajaa, niin sitten näitä samoja juttuja olisi ajettu jotenkin toisin perustein, mutta ajettu niitä olisi kuitenkin.
On muistettava että tämä miehen ja naisen avioliitto on perusmalli lähes kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa, ei pelkästään kristinuskossa. Sen sijaan onko yhtään kulttuuria tai uskontoa, joka tuntisi miesparien tai naisparien avioliitot? Itse en ole ainakaan koskaan kuullut tai lukenut sellaisesta. Täysin varma en tietysti ole, mutta jos sitä on esiintynyt, niin tosi harvoissa kulttureissa.