AGW:t, MITÄ TE HALUATTE ???

Koska jokainen tietää sen, että ilmasto ei pysy paikallaan eikä samana jatkuvasti vaan se on aina muuttunut ja muuttuu vastakin. Siis aina on meneillään ilmastonmuutos, vaikka ihmisiä ei olisi olemassakaan. Niin kumpaan suuntaan te haluatte sen muuttuvan.

Koska te ette halua ilmaston lämpenevän niin kylmenevänkö te sen haluaisitte? Sekö olisi jollakin tapaa parempi vaihtoehto ihmiskunnalle. Jäätiköt kasvaisivat, kesät viilenisivät, talvet pitenisivät ja kylmenisivät jne... !!!

Korostan vielä kerran, että ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että ns. esiteollinen ilmasto jämähtäisi pysyväksi olotilaksi ilman muutosta minnekään päin. Tosin, eihän missään ole edes määritelty sitä mitä lopultakin tarkoitetaan ns. esiteollisella ilmastolla. Kukin saa kuvitella sen paikalle millaisen onnentilan tahansa. Ehkä onkin helpompaa niin, kun kukin saa kuvitella mitä lystää. Esiteollinen ilmasto aiheutti Suomessakin ne 1860-luvun lopun suuret kuolonvuodet.
9275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

1) että otat caps lockit pois otsikosta
2) että ilmasto lämpenee koko ajan ihmisen toimesta
3) lopullista tuhoa ja kaiken elollisen kärventymistä'.

Äänestä

Niin, ja lisättäköön tähän, että esiteollinen ilmasto aiheutti aikoinaan mm. keskiajan lämpökauden, ja mm. sen, että viikingit pystyivät harjoittamaan maanviljelyä Grönlannissa.

Äänestä
  • Niin, ja joskus vesipähkinät kasvoivat keski-Suomessa ja ilmasto oli tosi lämmin, useita asteita lämpimämpi kuin nyt on. Joskus ilmakehän CO2-pitoisuus oli peräti 8-kertainen nykyiseen verrattuna eikä siitäkään mitään katastrofia seurannut. Tai se, että valtameret olivat 20-asteisia pohjiaan myöten ja Pohjoisnavan vuotuinen keskilämpö n. 25 astetta !!!

    On se minullekin epäselvää mitä nyt ilmastosta huolestuneet oikein haluavat. Jotain sellaista mitä ei ole olemassakaan. Pysyvästi "esiteollista" ilmastoa.

    Äänestä

  • ... ja jälleen harjoitetaan Grönlannissa maanviljelystä, perunatiloja on jo aika monta.

    Äänestä

  • ¨¨¨¨ kirjoitti:

    ... ja jälleen harjoitetaan Grönlannissa maanviljelystä, perunatiloja on jo aika monta.

    ----ja jälleen harjoitetaan Grönlannissa maanviljelystä, perunatiloja on jo aika monta.-----

    Vai onko se jotenkin paha asia? Toinen vaihtoehto olisi sitten se, että Suomessakaan ei enää voitaisi harjoittaa perunanviljelystä. Peruna kun on melkoisen hallanarka kasvi.

    Äänestä

  • ¨¨¨¨ kirjoitti:

    ... ja jälleen harjoitetaan Grönlannissa maanviljelystä, perunatiloja on jo aika monta.

    No katsos kun koko pohjoisella pallonpuoliskolla oli 1930-luku erikoisen lämmin, Lapissakin viljeltiin vehnää ja kesät olivat kuumia ja pitkiä ja talvet leutoja ja lyhyitä. Sitten tulivat hirmuiset sotatalvet pakkasineen ja alkoi 30 v pitkä kylmä jakso.

    Että ei tässä vielä ole alkamassa ikuinen kesä.

    Äänestä

eihän ne tiedä sitä itsekään. Kunhan vain kailottavat. Jos ilmasto kylmenisi niin sitten ne huutaisivat, että on jääkausi justaansa tulossa. Kunhan vain on kiva rellestää ja eräät sen varjolla sitte nostaa veroja ja keksii uusia, niitä "vihreitä" veroja.

Äänestä
  • Jos ilmasto kylmenisi niin silloinhan Katainen olisi luonnollisesti keksinyt jäätikköveron, jolla ilmaston jatkuva jäähtyminen saataisiin tehokkaasti pysäytetyksi.

    Äänestä

selittää mitä he tahtoisivat ilmaston tekevän. Jos ei saisi lämmetä niin silloin kai pitäisi kylmetä? Ei pysy paikallaan.

Sekin esiteolllinen ilmasto tunnetaan jo varsin pitkältä ajalta erilaisista jäätikkönäytteistä. Olisi kivaa tietää mikä niistä havaituista ilmastoista olisi se ihanteellinen "esiteollinen" ilmasto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vilpitön miäs kirjoitti:

Koska jokainen tietää sen, että ilmasto ei pysy paikallaan eikä samana jatkuvasti vaan se on aina muuttunut ja muuttuu vastakin. Siis aina on meneillään ilmastonmuutos, vaikka ihmisiä ei olisi olemassakaan. Niin kumpaan suuntaan te haluatte sen muuttuvan.

Koska te ette halua ilmaston lämpenevän niin kylmenevänkö te sen haluaisitte? Sekö olisi jollakin tapaa parempi vaihtoehto ihmiskunnalle. Jäätiköt kasvaisivat, kesät viilenisivät, talvet pitenisivät ja kylmenisivät jne... !!!

Korostan vielä kerran, että ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että ns. esiteollinen ilmasto jämähtäisi pysyväksi olotilaksi ilman muutosta minnekään päin. Tosin, eihän missään ole edes määritelty sitä mitä lopultakin tarkoitetaan ns. esiteollisella ilmastolla. Kukin saa kuvitella sen paikalle millaisen onnentilan tahansa. Ehkä onkin helpompaa niin, kun kukin saa kuvitella mitä lystää. Esiteollinen ilmasto aiheutti Suomessakin ne 1860-luvun lopun suuret kuolonvuodet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu