Sananlasku.

Laitetaan tämä nyt sitten kielitieteen piikkiin:

Osaisko joku selittää mulle miksi sanotaan. että oli väärässä paikassa väärään aikaan? Oon miettiny pääni puhki ja en vaan käsitä tuota juttua. Jos on väärässä paikassa niin eiks siellä olla just oikeaan aikaan, koska muutenhan se olis oikea paikka.

Ajatellaan, että sinun pitäisi olla kello 10.00 paikassa X. Olet kuitenkin paikassa Y kello 10.00. Olet väärässä paikassa, mutta oikeaan aikaan. Jos olet paikassa Y kello 11.00, olet todellakin väärässä paikassa ja väärään aikaan, mutta suhteessa mihin? Tätä sananlaskua käytetään yleensä silloin kun sattuu olemaan juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Silloin kun esimerkiksi kävelet kadulla ja taivaalta tipahtaa meteoriitti päähäsi, ja pappi toteaa kirkossa, että oli totisesti väärässä paikassa väärään aikaan, mutta totuushan on, että paikassa ei ollut mitään vikaa, se oli oikea, mutta aika hieman väärä, tai toisaalta aika oli juuri oikea, mutta paikka hieman väärä. Miten tuosta kehtaa joku sanoa, että vainaja oli väärässä paikassa väärään aikaan kun todennäköisyys, että kuolet meteoriitin osuessasi sinuun on todella pieni ja vaatii tapahtuakseen todellakin juuri oikean paikan ja oikean ajan.
4337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voisi ehkä myös tulkita niin että "väärässä paikassa väärään aikaan" tarkoittaa "väärässä paikassa TAI väärään aikaan" eikä "väärässä paikassa JA väärään aikaan".

Äänestä
  • Kyllä se siltä aina kuulostaa kun noin sanotaan, että nimenomaan väärässä paikassa JA väärään aikaan (vaikka todellisuudessa ollaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, väärässä paikassa oikeaan aikaan tai oikeassa paikassa väärään aikaa), jolloin se ainakin minun korvaan kuulostaa epäloogiselta lausahdukselta.

    Äänestä

Meillä on paikka A, joka on väärä vain kun jotain tapahtuu. Jos nyt B tapahtuu ajanhetkellä t, niin tällöinhän A on väärä paikka vain ajanhetkellä t. Nyt tuo ajanhetki t on se aika, milloin A on väärä paikka eli se on oikea aika sille että A on väärä paikka. Nyt henkilön X kannalta on kohtalokasta olla paikassa A ajanhetkellä t eli ajanhetkellä kun A on väärä paikka. Mutta tämä on kohtalokasta X:lle vain ajanhetkellä t eli se on X:n perspektiivistä väärä aika, ja itse asiassa se on väärä aika X:lle vain silloin kun se on A:lle oikea aika sen suhteen, että A on silloin väärä paikka, eli siis voidaan sanoa t:n olevan A:n "väärälle olemiselle" oikea aika.

Ei kai tuossa mitään epäloogista ole, kunhan tarkastelee asiaa oikeasta perspektiivistä. Paikka A ajanhetkellä t on X:lle kohtaloksi, joten tällöin on yhdistyttävä sekä paikka t että paikka A. Niiden on siis molempien oltava vääriä. Siis X:n perspektiivistä.

Äänestä
  • Eli kysymys on suhteellisuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lion in Zion kirjoitti:

Laitetaan tämä nyt sitten kielitieteen piikkiin:

Osaisko joku selittää mulle miksi sanotaan. että oli väärässä paikassa väärään aikaan? Oon miettiny pääni puhki ja en vaan käsitä tuota juttua. Jos on väärässä paikassa niin eiks siellä olla just oikeaan aikaan, koska muutenhan se olis oikea paikka.

Ajatellaan, että sinun pitäisi olla kello 10.00 paikassa X. Olet kuitenkin paikassa Y kello 10.00. Olet väärässä paikassa, mutta oikeaan aikaan. Jos olet paikassa Y kello 11.00, olet todellakin väärässä paikassa ja väärään aikaan, mutta suhteessa mihin? Tätä sananlaskua käytetään yleensä silloin kun sattuu olemaan juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Silloin kun esimerkiksi kävelet kadulla ja taivaalta tipahtaa meteoriitti päähäsi, ja pappi toteaa kirkossa, että oli totisesti väärässä paikassa väärään aikaan, mutta totuushan on, että paikassa ei ollut mitään vikaa, se oli oikea, mutta aika hieman väärä, tai toisaalta aika oli juuri oikea, mutta paikka hieman väärä. Miten tuosta kehtaa joku sanoa, että vainaja oli väärässä paikassa väärään aikaan kun todennäköisyys, että kuolet meteoriitin osuessasi sinuun on todella pieni ja vaatii tapahtuakseen todellakin juuri oikean paikan ja oikean ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu