Mitä kauheaa tuossa omata-verbissä on?
Epäselväksikin sitä on haukuttu. Minusta "minulla on" ja "minä omaan" ovat kumpikin aivan yhtä selviä merkitykseltään.
Turha? Mikä asia kielissä ei olisi turhaa? Aikamuodot ainakin ovat turhia, ihan hyvin voitaisiin sanoa "menen eilen kotiin". Lauseenvastikkeet ovat turhia. Possessiivisuffiksit ovat turhia, ja kaiken lisäksi vielä epäselviä. "Autoni" voi olla "mun auto" tai "mun autot".
Epäselväksikin sitä on haukuttu. Minusta "minulla on" ja "minä omaan" ovat kumpikin aivan yhtä selviä merkitykseltään.
Turha? Mikä asia kielissä ei olisi turhaa? Aikamuodot ainakin ovat turhia, ihan hyvin voitaisiin sanoa "menen eilen kotiin". Lauseenvastikkeet ovat turhia. Possessiivisuffiksit ovat turhia, ja kaiken lisäksi vielä epäselviä. "Autoni" voi olla "mun auto" tai "mun autot".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinä omaat aika erikoiset mielipiteet.
Omiasipahan ovat.
Kun omata-verbi tuli puheeksi, täytyy muistaa että indoeurooppalaisessa kantakielessä ei ollut omata-verbiä, vaan se ilmaistiin datiivilla (tai genetiivillä) ja olla-verbillä. Toisin sanoen: omata-verbi (transitiivinen omistusrakenne) ei ole indoeurooppalainen ominaisuus. Ainakaan ei ole olemassa tieteellisiä todisteita transitiivisen omistusrakenteen olemassaolosta IE-kantakielessä, mutta epätieteellisiä arvailuja voi toki esittää. Paljon todennäköisemmin kyseessä on areaalinen eli alueellinen ominaisuus: toisin sanoen transitiivinen omistusrakenne on käännöslainautunut kielestä toiseen Euroopan alueella.
Kuulemma IE-kantakieli oli ns. aktiivi-statiivinen kieli, jossa transitiivinen omistusrakenne olisi rakenteellisesti mahdoton.
Eli siis ad traditionem -perusteella have-verbin käyttäminen englannissa olisi myös väärin. Pitäisi sanoa "To me is a book.", eikä "I have a book."