Alkujaan psykologia lienee ollut ihmisen mieltä tutkiva tieteen ala. Nyttemmin tuo tieteen ala on medikalisaation myötä levinnyt lähes jokaiselle elämän alueelle. Taustalla on oman ammattikunnan ja ammatillisen reviirin laajentaminen. Samalla kyse on myös vallasta ja rahasta.
Medikalisaatiossa on kyse myös ilmiöstä, jota voidaan nimittää "valistusfasismiksi". Sen mukaan vain tietyn ammattipätevyyden, ammatti- ja auktoriteettiaseman omaava henkilö tietää, mikä on ihmiselle hänen kaikissa elämäntilanteissa ja tapahtumissa parasta ja oikeaa. Älköön siis kukaan erehtykö itse pohtimaan omaa elämän tilannettaan ja turvautumaan esimerkiksi vertaisiinsa ja heidän kokemuksiinsa. Vain pyhä ammattilainen ja auktoriteetti pystyy ihmistä auttamaan hänen vaikeuksissaan. Ja taas raha ja valta vaihtaa omistajaa.
Medikalisaatiossa on kyse myös ilmiöstä, jota voidaan nimittää "valistusfasismiksi". Sen mukaan vain tietyn ammattipätevyyden, ammatti- ja auktoriteettiaseman omaava henkilö tietää, mikä on ihmiselle hänen kaikissa elämäntilanteissa ja tapahtumissa parasta ja oikeaa. Älköön siis kukaan erehtykö itse pohtimaan omaa elämän tilannettaan ja turvautumaan esimerkiksi vertaisiinsa ja heidän kokemuksiinsa. Vain pyhä ammattilainen ja auktoriteetti pystyy ihmistä auttamaan hänen vaikeuksissaan. Ja taas raha ja valta vaihtaa omistajaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Taustalla on oman ammattikunnan ja ammatillisen reviirin laajentaminen. Samalla kyse on myös vallasta ja rahasta."
Luoko terapioiden kysyntä tarjontaa vai tarjonta kysyntää... Ehkä sekä että.
Ehkä tähän liittyy jollain tavalla jonkinlainen ihmiskuvan muutos? Käsitykset siitä millainen ihmisen tulee olla jne. Koko yhteiskunta vaikuttaa näihin käsityksiin.
Olen kyllä aika tympääntynyt terapiaan, tietty omahyväisyys ja alentuvuus siinä touhussa ärsyttää. Nimenomaan tuo asenne, että he kyllä tietävät parhaiten mikä kullekin on parasta.
Mielestäni yhteiskunnassa on viime vuosikymmeninä tapahtunut ulkokohtaistumista. Tämä merkitsee sitä, että mm. kriisitilanteissa ja sen jälkihoidoissa apua haetaan entistä enemmän itsen ulkopuolelta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet sisäkohtaiset ja -syntyiset "coping-srategiat", eli oman minän tietoiset ja rationaaliset selviytymiskeinot erilaisissa elämän tilanteissa. Seurauksena on, että ihminen ei tahdo selvitä edes pienimmästäkään masennuksesta ilman "ammattiauttajaa". Se kertoo myös siitä, että ihmiset ovat pahasti vieraantuneet omasta itsestään.
Vaikka koulutusjärjestelmäämme on viime aikoina kehuttu maasta taivaaseen, niin itse näen siinä pahoja puutteita. Pahimmat puutteet voidaan havaita niiden seurausten ja tulosten kautta, joita koulutuksen yksipuolisuus tai tietyn koulutuksen puuttuminen aiheuttaa. Ja niitähän ovat juuri ulkokohtaistuminen ja vieraantuminen, vieraantuminen ei pelkästään omasta itsestä, vaan myös yhteiskunnasta, maailmasta ja viimekädessä koko elämästä. Tietenkään koulujärjestelmän yksipuolisuus ei ole ainoa asia, joka noita kielteisiä ilmiöita tuottaa. Kulttuurin köyhtyminen, arvojen rapautuminen, yhteisöllisyyden vähentyminen, perhe- ja sukusiteiden hajoaminen jne., tuovat soppaan oman lisänsä. Näyttääkin siltä, että ainoa asia, joka rehottaa ja voi hyvin on medikalisaatio.
olen ihan maallikko näissä asioissa, mutta itseänikin on ihmetyttänyt se, miten vihamielisesti jotkut suhtautuvat esimerkiksi psykoterapiaan. Ne ketkä suhtautuvat psykoterapiaan vihamielisesti ovat usein juuri niitä ketkä puolustavat aina lääkehoitoja. Olen ihmetellyt sitä, että onko taustalla joku maailmankatsomuksellinen tai ideologinen syy. Tarve todistaa todeksi jokin ihmiskuva tai maailmankäsitys.
En sinänsä vastusta lääkehoitoja ja ilmeisesti juuri vakavien mielenterveysongelmien hoidosta lääkkeillä on saatu hyviä tuloksia, mutta silti hiukan vierastan sitä että psykologisia ongelmia yritetään aina parantaa lääkkeillä. Ajatellaan nyt asiaa, vaimo jättää sut ja seurauksena on masennus. Sitten sitä hoidetaan masennuslääkkeillä. Siis poistaako masennuslääke todella syyn masennukseen (sen että vaimo jätti), vai hoitaako masennuslääke vain oireita? Sanoisin, että psyykelääkkeet kykenevät hoitamaan yleensä vain oireita, eivät itse syytä. Ainakaan silloin jos syy on jokin elämänkokemus tai tapahtuma. Silti psyykkisten lääkehoitojen perustana on kaiketi usko, että niillä todella kyetään hoitamaan itse syy ongelmaan, aivan kuten antibiooteilla voidaan hoitaa tulehduksia.
Silti psykoterapia minusta perustuu ihan ikivanhaan oivallukseen, että asioista puhumalla ihmisten kesken voidaan ratkaista psyykkisiä ongelmia. Ihminen saadaan oivaltamaan, että hän esim. ajattelee jostain asiasta hupsusti jne.
Keskustelun sanotaan olevan parasta kriisin jälkihoitoa. Mutta miksi tuon keskustelun täytyy aina tapahtua ammattiauttajan kanssa? Eivätkö ihmiset enää osaa keskustella keskenään? Vai onko keskusteleminenkin nykyään "ammattimaistunut"? Ehkäpä televisio ja nykyajan harrastukset ovat vieneet tilaa keskustelulta. Myös keskustelujen sisältö on saattanut muuttua pinnallisempaan suuntaan. Tietenkin oma lukunsa on kuuntelijan puuttuminen, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi saattaa jäädä "ammattikuuntelija".
Mutta jos ammattikuuntelijan ainoa vastaus on tukku psyykelääkkeitä, joita potilas joutuu ehkä napsimaan koko loppuelämänsä, niin ollaan todella heikoilla jäillä. Lisäksi joutuu kysymään, millaisesta ammatillisuudesta ja ammattitaidosta mahtaakaan olla kyse?
Puolestaan freudilainen psykoterapia on aivan oma lukunsa. Siinähän käydään läpi aiempia traumoja, joista sitten vedetään suorat syy ja seuraussuhteet nykyisiin ongelmiin. Tuollainen terapia on erittäin pitkäkestoista ja varsinkin kallista mutta tulokset eivät aina ole kovinkaan kummoisia. Lisäksi siinä monesti syyllistetään jokin kolmas osapuoli, usein potilaan oma äiti. Keskustelu ja psykoterapia ovat kaksi aivan eri asiaa. Mikäli henkilö on todella terapian tarpeessa, niin assosiationistista psykologiaa pitäisin psykoterapiaa parempana ratkaisuna.
lauseeseeni sisältyi myös pieni kritiikki psykoterapiaa kohtaan, kun rinnastin sen pelkästään ihmisten väliseksi keskusteluksi. En minäkään oikein sitä hyväksy, että keskusteluapua saa antaa vain ammattiauttaja.
Luulen ymmärtäväni sen mihin pyrit, ihmiset ovat eläneet tuhansia vuosia ja löytäneet itse omat selviytymistrategiansa, ovat selviytyneet eivätkä ole tarvinneet ammatttiapua. Nykyään kun tietoa on maailma pullollaan, niin ihmiset ovat tavallaan vähän hukassa. Ihminen saattaa tietää kaiken jostain kvanttifysiikasta, mutta ihan arkipäiväinen asia saattaa tuottaa isoja ongelmia. Olemme tosiaankin vähän vieraantuneita itsestämme. Syynä voi pitää sitäkin, että olemme tavallaan sopeutuneet elämään kokemusperäisessä maailmassa ja luottamaan omiin aisteihimme. Senhän takia meillä on aistit, mutta nykyään elämme yhä enemmän maailmassa jossa aistit joudutaan hylkäämään ja tilalle tulee enemmän ja enemmän selityksiä. Elämme siis enemmän selitysten ja teorioiden maailmassa, jossa asiat joudutaan oppimaan teorian kautta. Luonnostaan ihminen kerää tietoa aistiensa välityksellä ja antaa näkemälleen ITSE omat selityksensä. Nykyään joudumme usein hylkäämään omat selityksemme ja luottamaan ulkoa opittuun tietoon, seurauksena voi olla se, että emme enään lainkaan osaa antaa omia selityksiä ja arvostaa omaa järkeämme.
"Tietenkin oma lukunsa on kuuntelijan puuttuminen, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi saattaa jäädä "ammattikuuntelija"."
Luulisin että ihmissuhteet ovat olennainen osa ihmisen selviytymiskeinoja, nyky-yhteiskunta vaan on sellainen että eri syistä on varmaan melko helppoa päätyä sellaiseen tilanteeseen, että kuuntelijaksi tarvitsee ammattilaista. Minä ihmettelen koulujärjestelmässä sitä että lauma juuri saman ikäisiä lapsia laitetaan yhdeksi ryhmäksi - tämä varmaan helpottaa opetustyötä, mutta voisiko se että ryhmässä olisi eri ikäisiä, edistää lasten ymmärrystä "ihmisyydestä"? -Siis toisten huomioonottamisesta ja auttamisesta.
Saman ikäiset lapset ovat tavallaan samalla viivalla, mutta tämä voinee myös synnyttää jonkinlaista kilpailuasetelmaa...
Terapia-aiheesta vielä: minua ärsyttää se että terapeutin "opetukset" tuntuvat usein olevan aika ristiriitaisia, esim. pitäisi kuulema suojata itseään jonkinlaisella roolilla, mutta samalla "uskaltaa asettua alttiiksi" ihmisille. Lisäksi kaikki kritiikki kertoo aina siitä että terapioitava jotenkin vastustaa muutosta. Terapian tarkoitus on vapauttaa ihmisen ongelmiin sitoutuneita voimavaroja. Tälläkin asialla kuitenkin lienee useampia ulottuvuuksia. Minä haluan tässä vaiheessa vapauttaa ongelmieni vatvomiseen kuluvia voimavaroja johonkin muuhun...
Ihmisten käyttäytyminen sosiaalisessa kontekstissa on luonnostaan roolikäyttäytymistä. Esimerkkinä opiskelijat. He ovat omaksuneet opiskelijan roolin. Se ei siis ole ainakaan pelkästään suojautumiskeino. Tosin monet ammatinharjoittajat voivat tietyissä tilanteissa "suojautua" ammatillisen roolinsa taakse.
Ihninen voi suojautua kielteisiltä asioilta monella eri tapaa. Suojautumisen ei tulisi kuitenkaan olla eristävää. Eristyminen ja varsinkin eristäminen on erittäin vaarallista. Tämä on todettu monissa sosiaalipsykologisissa kokeissa ja tutkimuksissa. Ihminen on perinpohjin sosiaalinen olento. Kaikenlainen eristäminen on väkivaltaa, johon kohde saattaa vastata väkivallalla.
Lienet oikeassa siinä, että ryhmien tulisi koostua monen ikäisistä ja muutenkin erilaisista yksilöistä. Varsinkin lapset imevät herkästi vaikutteita ympäristöstään mukaan lukien heitä vanhemmat ihmiset. Jos ryhmä on kovin homogeeninen, lapsen saamat vaikutteet saattavat jäädä melko yksipuolisiksi.
Nykymaailman tiedon tulva saattaa todellakin ravistella ihmisiä ja siten edesauttaa vieraantumista. Nyt on kuitenkin hyvä muistaa, mitä tiedolla tarkoitetaan. Erään tiedon määritelmän mukaan "tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus". Lisäksi tiedolla on kaksi lähdettä, nimittäin järki ja havainto. Jos jompi kumpi näistä puuttuu, tieto on vajavaista. Ilman järkeilyä ja siihen sisältyvää ymmärrystä, tieto on sokeaa. Ilman havaintoa tieto on tyhjää. Varma, asiallinen ja todellinen tieto edellyttää välttämättä sekä havainnointia, että järkeä ja siihen kuuluvia ymmärryskäsitteitä. Niiden kuuluu myös olla tasapainossa keskenään.
Näin ollen kaikki se informaatiotulva, joka vyöryy maailmalta ihmisten päälle, ei ole varsinaista tietoa lainkaan. Se on vain pelkkää taustahälyä. Ehkä paras tapa estää vieraantumista olisikin selvittää ihmisille tiedon todellinen luonne ja oikeat menettelytavat sen suhteen. Ennen kuin niin pitkälle päästään, me saamme kuulla monia Jokela ym. vastaavia uutisia.
Vaarallista eristäytyä? En tiedä, koin että minua ikäänkuin syyllistettiin siitä etten osaa tarpeeksi "sulautua joukkoon" enkä piilottaa epävarmuuttani tarpeeksi hyvin.