Olen pohtinut monta kertaa, mikä pitää minut työpaikassani. No se on asuntolaina ja vastuu lapsista. Jos olisin yksineläjä maksetussa asunnossa, hei vaan, lähtisin ja kovaa. Hakisin sitten uusia töitä vaikka työttömänä.
Montako prosenttia arvioisit itse, että irtisanoutuisi työpaikaltanne heti, jos ei olisi näitä velvoitteita. Eli ryhtyisi mieluummin työttömäksi ja etsisi sitten työpaikkaa, koska haluaisi pois nykyisestä työpaikastaan. Meillä veikkaan, että meillä 80% häippäisisi. Se näkyy osallistumattomuutena tilaisuuksiin, paljo välii-asenteena, ei kuulu mulle, kireästä ilmapiiristä, johto hokee koko ajan samoja asioita, jotka ei mene lävitse jne.
Kun olen kuullostellut kavereitakin, on aika hurjaa juttua. Saakohan yritykset jotain aikaiseksi, jos porukka on tällaisissa fiiliksissä ja tekee työtään tällä "motivaatiolla". Ratkaisuna sitten usea antaa vaan mahtikäskyjä yhteen hiileen puhaltamisesta ja arvoista, ihan kuin asioita noin ratkottaisiin tai edistettäisiin sitä, että firmoilla menisi paremmin. Jotkut vielä esittää, että menee huonosti ja kun asiaa vähän setvii, totuus onkin päinvastainen.
Montako prosenttia arvioisit itse, että irtisanoutuisi työpaikaltanne heti, jos ei olisi näitä velvoitteita. Eli ryhtyisi mieluummin työttömäksi ja etsisi sitten työpaikkaa, koska haluaisi pois nykyisestä työpaikastaan. Meillä veikkaan, että meillä 80% häippäisisi. Se näkyy osallistumattomuutena tilaisuuksiin, paljo välii-asenteena, ei kuulu mulle, kireästä ilmapiiristä, johto hokee koko ajan samoja asioita, jotka ei mene lävitse jne.
Kun olen kuullostellut kavereitakin, on aika hurjaa juttua. Saakohan yritykset jotain aikaiseksi, jos porukka on tällaisissa fiiliksissä ja tekee työtään tällä "motivaatiolla". Ratkaisuna sitten usea antaa vaan mahtikäskyjä yhteen hiileen puhaltamisesta ja arvoista, ihan kuin asioita noin ratkottaisiin tai edistettäisiin sitä, että firmoilla menisi paremmin. Jotkut vielä esittää, että menee huonosti ja kun asiaa vähän setvii, totuus onkin päinvastainen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla on jo aikuiset lapset eikä asuntolainakaan kiusaa. Sattuneesta syystä työmotivaatio on pilattu huonon johtamisen takia. En lähde tätä tässä tämän tarkemmin purkamaan. Kun tilanne on tämä, olen luonnollisesti yrittänyt päästä johonkin muualle töihin. Muutamiin haastatteluihin olen päässyt, mutta olen jäänyt kakkoseksi tai kolmoseksi, joten huonossa työpaikassa on ollut pakko jatkaa. Valitettavasti.
Viime kesänä tein tarkat laskelmat siitä, miltä taloudellinen tilanne näyttäisi, jos irtisanoutuisin nyt tai lähimmän kolmen vuoden sisällä (ajattelin siis vielä jotenkin selviäväni kolme vuotta nykyisessä paikassa). Vaikka säästöjäkin on ihan kohtuullisesti ja pidän ulkoisilta puitteiltaan vaatimattomasta elämästä, niin tekemieni laskelmien mukaan minun ei ole mahdollista hypätä työttömäksi työnhakijaksi. Jo muutamien työttömyyskuukausien jälkeen työpaikan löytäminen mutkistuu. Jos sitä ei ole löytynyt nyt töissä ollessa, niin vielä vaikeampaa se on työttömänä. Näin uskon. Ja jos sitä työtä ei löytyisi, niin säästöt hupenisivat turhan nopeasti ja edessä saattaisi olla sen tason taloudellinen kurimus, etten edes halua sitä ajatella.
Eli lähtisin viivana, jos ...
Ei sillä, ettei sinulle olisi näin tapahtunut, mutta olen kiinnittänyt huomiota, että lähes kaikki rekryprosesseissa olevat ovat tulleet kakkoseksi tai kolmoseksi ja jääneet nuolemaan näppejään.
EIkö nykyisillä työnantajilla ole riittävästi munaa sanoa, ettet pärjännyt. Tämä ilmoitus että olet top-5 joukossa mutta valitsimme toisen on kyseenalaisen toivon antamista työnhakijalle ja aidan alittamista matalimmalta kohdalta työnantajan osalta.
taidat olla SG Niemisellä jos johdossa on vikaa,vikaa...
Jos nyt irtisanoutuisin, niin se olisi luultavasti omalla kohdallani loppuelämän ratkaisu. Olen niin puhki-poikki että en aivan heti etsisi uutta työtä. Muuttaisin kirjoille jonnekin mökkipaikkakunnalle, missä ei takuulla tulla töitä tarjoamaan. Luutavasti toteutan haaveeni kun lapset lentävät pesästä, siihen menee vielä pari-kolme vuotta.
Moi!
Minulla ei ole asuntolainaa eikä kakaroita huolehdittavana, mutta huolehdin itsestäni ja haluan nauttia tietystä elämän laadusta enkä kitkutella millään korvauksilla.
Joten en irtisanoutuisi.
Koittakaahan ihmiset tietää selvitä tästä elämästä ja olla tyytyväisiä jos työtä on.
Ärsyttävää vikisemistä.
"Ärsyttävää vikisemistä."
Tuskin nyt aivan kaikki turhaa "vikisevät". Kyllä tämän maan johtopolitiikka osissa yrityksiä vain on kuin suoraan helvetin kiirastulesta. Toki löytyy niitä, joille mikään ei kelpaa, kuten melko moni nykyajan aloittava nuorukainen, vaikka rikkaista oloista. Näiltä voi mainitsemasi vikinä, ehkäpä luonnistuakin.
Kaikenkaikkiaan löytyy myös sankoin joukoin kuitenkin myös meitä, jotka uurastavat ja ovat tunnollisia, vuodesta kymmeneen, saaden silti narsistijohtamisen räikeintä muotoa palkinnokseen. Henkistä väkivaltaa raaimmillaan jos mitä.
Eli ei tämä työelämä ole ollenkaan niin sinertävää kuin moni paskaa kokemusta vailla oleva suurisuu niin kovana lässyttääkin. Joka siis niin kehtaa luulla on sinisilmäinen tollo kun ei itse ole kokenut työelämän paskaa puolta. Sitä puolta, mikä työelämä valitettavasti yli 70% kutakuinkin voi olla.
Lähtisin hippulat vinkuen, jos ei siitä seuraisi karenssia päivärahojen saannissa. En pärjäisi vielä nykyisillä säästöilläni yli kolmea kuukautta ilman tukea, koska olen yksineläjä. Jos vain säästöjä olisi, niin varmaankin lähtisin. Voin myöntää tässä ja nyt, että minulla ei ole minkään valtakunnan kunnianhimoa työelämän suhteen. Työpaikoilla voidaan yleisesti melko pahoin. En yksinkertaisesti halua viettää elämääni työpaikalla ja siitä kärsien. Ja silti vietän, koska en uskalla lähteä ja joka puolelta hoetaan, miten kiitollinen tulee olla työstä. Vihaan työtäni. Vihaan aikaisia aamuherätyksiä ja unettomia öitä, kaikkea sitä koko kuvioita - en jaksa selittää tarkemmin. Joka tapauksessa työ syö elämästä aivan liian suuren siivun. Ja ihan väärällä tavalla. En ymmärrä, minkä vuoksi minun pitäisi pyrkiä johonkin työelämässä, kun en siitä kerran nauti. En halua sen suhteen mitään. En halua edetä uralla. Näin vajaat kolmekymppisenä haaveilen siitä, että olisin jo eläkkeellä. Haaveilen rauhallisesta elämästä ilman stressiä ja kiirettä. Ehkä jonain päivänä uskallan heittäytyä täysillä köyhyyteen. Tai sitten en ja jatkan kärsimistä.
Sama kuin edellisellä vastaajalla. Olisin niin onnellinen kun pääsisin nykyisestä työstäni pois. Toisaalta olen miettinyt että irtisanoudun ilman uutta työtä, sillä uskon kovasti että en jäisi nuolemaan näppejäni. Penskoja ei ole mutta asuntolainaa on. Mutta on säästöjäkin ja uskoisin saavani uuden työpaikan helpommin, sillä monessa työssä uuteen työhön olisi päästävä nopeasti ja luulen että olen jäänyt pois valoinnoista juuri irtisanoutumisaikani takia. Ja muutenkin kassit on melko tyhjänä, sillä nykyinen työ vie mehut jo ilman suurinpia ylitöitäkään. Ja minulla ei hirmuisesti ole annettavaa uudelle työlle, jos en saa pitää yhtään lomaa ennen siirtymistä uuteen työpaikkaan. Mutta kaikein lisäksi minullla on ääretön pelko ja jännitys koko irtisanoutumistani kohtaan, että loppujen lopuksi luulen, että olen nykyisessä työssäni vielä kymmenen vuoden päästä. Sillä työpaikkani on pieni firma, jossa pomo on melko räyhä, joten jos joskus uskaltaudun irtisanoa itseni, niin sitä tulen pelkäämään yli kaiken. En osaa selittää varsinaisesti että miksi, mutta niin se vain on..Mutta se minun on tehtävä itseni puolesta, sillä ei näinkään voi elää. Muuten elämä menee sivu suun murehtiessa huonossa työpaikassa...Ja inhoten joka aamua kun pitää mennä töihin ja herranjestas sitä voimaa, miten se vaikuttaa työpaikan ulkopuolellakin itseeni: olen vihainen ja ärtyinen melkein jatkuvasti kotona ja tuntuu että viikot menee sumussa ja vihassa....Mutta elämä on tehtävä sellaiseksi, josta itse nauttii, joten tehkäämme niin! Voimia kaikille!
..Minun tilannettani täysin. Olen pikkufirmassa töissä, ja aluksi kaikki menikin vallan mainiosti. Nykyisin pomo kuitenkin tuntuu valittavan aivan jatkuvasti, aivan kaikesta ja kaikista. Kuppikuntautuminen on saanut aivan uskomattomia mittoja, ja minut on kasvatettu rehellisyyteen ja siihen, että ihmisiä tulee kohdella samalla tavalla kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. No, se ei nyt tässä paikassa todellakaan toteudu. Pomo on uskomattoman tekopyhä, marttyyri ja kaksinaamainen, ja kaikkea mahdollista mistä hän meitä muita syyttää. Narsisti, se taisi olla pomon lempi-ilmaus kaikista ihmisistä joiden naama ei vähääkään miellytä. Aina löytyy kaikkeen syy jostakin muualta paitsi itsestään. On yksi joka ei ilmeisesti koe tilannetta hankalaksi, ehkä siksi että pää on hartioita myöten pomon perseessä, että hankala sieltä on mitään ympärilleen nähdäkkään. Yhteiset "Palaverit" koskevat asioita jotka on huonosti, olen tässä viimeisen puolen vuoden ajan kiinnittänyt tarkoituksella huomiota että tuleekos sieltä koskaan MITÄÄN positiivista palautetta kenestäkään muusta kuin tästä yhdestä joka "tekee kaikkensa firman eteen" eli on vain samaa mieltä pomon kanssa, mutta kun jotain oikeasti pitäisi tehdä, hänellä on juuri silloin joku tärkeä meno tai muu tekosyy.
No, näin kuukausitolkulla painajaisia irtisanoutumiseni nostattamasta myrskystä, mutta lopulta päätin sen tehdä. Sen jälkeen, vaikka tärisin niin että olisin saanut kerman voiksi pelkästään pitelemällä purkkia kädessäni, tunsin kuinka henki alkoi jälleen kulkea. Hyppäsin tyhjän päälle, mutta saatanallisen pitkän irtisanomisaikani takia ehdin suunnitella elämäni jatkon todellakin itselleni mieleiseksi. Tällä hetkellä koen edelleen jatkuvia pelkotiloja ja uskomatonta stressiä nykyisen työni tiimoilta, mutta tiedän että kyllä se paha saa sitten joskus viimeistään palkkansa ja sen, että minun kanssani samaa mieltä on suurin osa tuossa firmassa aikoinaankin työskennelleistä. Ajatus valoistasta tulevaisuudesta kantaa eteenpäin. Työpaikasta jossa ihmisiä kohdellaan ihmisinä ja tasa-arvoisina eikä lypsetä kaikkien terveyden kustannuksella kustannustehokkuutta viimepisaraan asti.
Pomo osaa kyllä alkuun olla kiva ja kaveri ja puhua kauniisti mutta kyllä se piru sieltä pikkuhiljaa kuoriutuu esille, se on aina jokaisen uuden kohdalla vain ajan kysymys.. ;)
Ihmettelenkin miksi ihmeessä ihminen hakeutuu pikkupomoksi ilman minkäänlaista käsitystä johtajuudesta ja palautteen antamisen taidosta??
Onneksi kohta saan kiskaista tämän piikin lihastani, veisinköhän läksiäislahjaksi kaktuksen?? ;)
säästöjä on lähes vuoden palkan verran mutta silti en uskalla ottaa lopputiliä, pahoin pelkään ettei uutta työpaikkaa löytyisi. Niinpä joudun vain jatkamaan hamaan tappiin asti nykyisessä työssäni, vain lottovoitto mahdollistaisi lopputilin ottamisen ja silloin vasta alkaisi oikea elämä, sellainen elämä jonka oikeasti haluaisin.
Mikäs sitten olisi se elämä, jonka oikeasti haluaisit? Ei työpaikan vaihto ratkaise kaikkia ongelmia, jos on elämäänsä tyytymätön. Pelkkä pankkitilillä oleva raha ei tee tyytyväiseksi. Tee jotain sillä rahalla!
Ota vähän lomaa, tutustu mukaviin ihmisiin. Perusta perhe, ota velkaa ja hanki asunto. Ehkä sitten löytyy motivaatiota tehdä töitä ja ehkä olet elämääsikin tyytyväisempi.
Kuulostat niiiiiiiiiiiiiin minulta, sillä erotuksella että miiiiinulla on taas tilillä vain pelkät tuhkat laskujen jäljiltä.
Säästö ei vain onnistu kun on niin hel... laittoman p.....a palkka. Ja jos minulla olisi vuoden palkka tilillä kuten teillä niin en takuulla kituisi käryisässä ja tappavan myrkyllisessä verstaassa enää sekuntiakaan vaan häipyisin kovalla melulla ja selvittäisin vielä pimitetyt palkkasaatavani siinä samassa. Voisi tulla melkoinen lopputilikin siinä samassa rytäkässä ja pääsisin vielä kylkiäisiksi näyttämään rumaa puoltani kahelille pomolleni. >(\)>
Se olisi sitä elämän alkusoittoa se, perkle!
Elintasokustannukset ja palkat halutaan pitää tietyllä tasolla, että vain eliitti saa nauttia elämästä ja loput asumisesta työpaikalla :D
Jos näyttää siltä että liian suuri osa väestöä rupeaa olemaan lian varoissa, että heille ei ole pakotetta työlle otetaan se hinnankorotuksina ja veroina pois ja pidetään tietysti elitistien palkat ajan tasalla että he pysyvät myös jatkossa tämän yläpuolella, tervetuloa peräreikä maailmaan.