http://keskustelu.suomi24.fi/node/9398307
Mattila siinä päivittelee sitä että elintarviketutkimuksen rahoittajat eivät ole hänen mieleisiään ja että rahoittajat määräävät tutkimuksen tulokset. Ei kuitenkaan suostunut kertomaan kene pitäisi rahoittaa tutkimukset.
Ensiksi pitää tietysti kysyä että miksi liha- ja meijeriala ei ole rahoittajana? Siksikö että he tietävät jo etukäteen että tutkimus ei palvele heidän tarkoitusperiään vai mikä on syynä.
Päällimmäisenä on kuitenkin kummastus siitä että mainosalan yrittäjäksi itsensä esittelevä moittii sitä että elintarviketutkimuksen rahoittavat elintarvikealan instituutiot. Tuntuu aivan luonnolliselta että talviurheiluvälineiden tutkimuksen rahoittavat urheiluvälineitä myyvät yritykset ja autoalan tutkimuksiin osallistuu esim. öljy-yhtiöt. Mutta kun elintarvikealan yritykset osallistuvat elintarviketutkimuksiin niin sitten se onkin lahjontaa, korruptiota ja ties mitä salaliittoja Mattila siinä näkee. Mutta kyll'hän tuon ammattitaidottomuuden ovat asiakkaatkin huomanneet, edellinen taisi käydä josku 80-luvulla ja hänkin vain siksi että halusi päästä sateen suojaan, oli sellainen puistojen mies.
Kukaan ei varmaan pysty kieltämään etteikö urheiluvälineissä olisi tapahtunut kehitystä tai autoilussa niin ikään, joten kyllä ne tutkimukset pääasiassa ihan oikeita tuloksia ovat antaneet. Muuten ajaisimme vielä T-Fordeilla tai kenties vossikalla. Niin että kyllä ne elintarvikealan tutkimukset ihan samalla tavalla etenevät nekin, oikeita ja todellisia tuloksia saadaan vaikka ei ihan 100%:iin siinä päästäkään.
Niin, miksi Heikkilä ei ole rahoittamassa tutkimusta? Sehän olisi hänelle meriittiä koska hän eiole ainuttakaan omaa tutkimusta tehnyt vaan pelkästään lainailee (valikoivasti) tarkoitusperiinsä sopivia tutkimuksia. Nyt olisi tilaisuus osallistua sellaiseen, vaikkapa 75% kirjamyyntivoitoista voisi lahjoittaa tähän tutkimukseen. Sehän se kertoisi siitä että Heikkilä ei tähtääkään pelkkään rahastukseen kuten laihdutustuotekauppamiehet yleensä ja lisäksi hän nyt sitten saisi jonkinlaisen käsityksen siitä miten paljon rahalla pystyy lopputulokseen vaikuttamaan.
Oikeasti Mattilan jutussa on kysymys pelksätään pseudotieteellisestä toisasioiden hämärtämisestä jolla heikkolahjaisia yritetään uunottaa. Asiasta voi lukea mm. Hannu Lauerman kirjasta "Usko, toivo, huijaus". Hän on toiminut mm. Psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkärinä joten hän jos joku on tutustunut valehteleviin "Mattiloihin".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma

Vastaukset 8
Vanhimmat
Juuri näin aisan näkee henkilö jolla on jalat maassa ja ei omaa lehmää mailla eikä halmeilla.
nämä palstan mattilat onkin hihuli sakkia jota voi kusettaa kuka vaan ..missä vaan...
mattilan jutut tuottaa yhtä paljon väristyksiä kuin osuukaupan ulkovarastoon ruostumaan unohtuneet rautakanget.
Mutta vaikka vesisateessa ja cverta sylkien tämä mattila puolustaa heikkilää ja vhh .ta ja huutaa täällä vastatuuleen kuin Rauma Repolan Telakalla hiomalaikka.
mutta sen pitää tapahtua niin että sa riittävän suuren summan etukäteen eikä sen käyttöä saa mitenkään valvoa. Ja tietysti on selvää että rahat jaetaan sellisille tahoille jotka ovat VHH:sta kiinnostunnet ja ovat itse VHH:lla kuten esi. Antti Heikkilälle ja vaikka minulle. Muussa tapauksessa on vaarana että tutkijat ohjaavat tulokset haluamaansa suuntaan.
Täytyy pistää tuo kirja lukemista kaipaavien kirjojen listaan.
Tieteen rahoituksesta sananen, kyllä esimerkiksi Valio on teettänyt tutkimusta. Ongelmana onkin se, että mitä tehdä jos tutkimus ei anna haluttuja tuloksia? Tupakkatehtaiden esimerkkiä noudattaen on paljon helpompaa olla tekemästä tutkimusta kuin kiistää ne jälkeenpäin.
Tupakkatehdasmenetelmä tiedon hautaukseen: Ostimme äskettäin paikallisen arkiston ja se meille epäedullinen tutkimus on ehkä siellä. Hyvät liittovaltion tutkijat, saatte vapaasti käyttää arkistoamme, se on kyllä varsin laaja ja aikaa voi mennä muutama ihmisikä.
Elintarviketeollisuus pyrkii muutenkin käyttämään vallitsevia trendejä hyväkseen eikä luomaan niitä. Voitto tulee siitä, kun voidaan myydä kalliimmalla halvemmalla tuotettua tavaraa. Kaikki trendit mahdollistavat tämän eli ei ole oikeasti tarvetta tehdä tutkimusta vaan tuotekehittelyä.
Niin miksi häirikköidiootti ei vastaa?
siitä jos ei mukamas sopivat tahot ole rahoittajina mutta eipä vaan pysty sanomaan mikä sitten olisi se täysin riippumaton taho. Mutta sellaistahan se VHH-pseudotiede on.
palstan VHH-tasolta mutta siltikään ei tule vastausta kenen tulisi rahoittaa.
on se sitten kumma kun ei saa vastausta
mattilan kopio sekä veijon myös, lsänä aputrolleja. normaali skeidaa. nimimerkki ei linkitä.