No tämä juttu on uusperheestä ja ajattelin, että jos joku hieman avaisi mun silmiä, kun pähkäilen yksinäni näitä asioita. Tapasin tämänhetkisen mieheni työpaikan kautta. alku oli todella kivaa ja kaikki näytti hyvältä. Itseni puolelta suhteeseen tuli mukanani kaksi lasta, jotka ovat jo kouluikäisiä. Hänellä ei ole lapsia. Itse olin myös jonkun aikaa ollu sinkkuna, mutta toinen siirtyi ns. suhteesta suhteeseen. Tällöin eka kertaa vähän mietitytti, et olisiko pitänyt antaa toisen kokeilla sinkkuna olemistakin. Nopeasti muutettiin yhteen ja ensimmäiset kunnon riidat tulivat. Nämä koskettivat lapsiani ja varsinkin nuorempaa, joka osasi vastaankin pistää. Mieheni mielestä mä olin tähän asti kasvattanut lapset vähän niin ja näin. En antanut kuitenkaan periksi ja niin hän joutui eka kerran nielemään tappionsa. Lapsillani on aina ollut kotiintuloajat, läksyt on tehtävä ja kerrottava missä mennään ja tiettyyn aikaan on mentävä nukkumaan. Mieheni olisi halunnut ns.armeija kasvatuksen. En suostunut. Taas mentiin sit huolettomasti eteenpäin. Sit hän kihlasi minut, tällöin oltiin oltu vain 9 kuukautta yhdessä. Silloin tuli mieleen, että kihlasiko rakkaudesta vai vain että on ns. rengas jota esitellä muille, et toi nainen on sit mun.
Sit vaihtui molempien työpaikat ja ongelmat alkoivat. Tätä ennen oltiin ikävä kyllä ostettu uusi oma asunto. Mieheni jätti ja jättää edelleen laskuja maksamatta, joista tulee riitaa. Tappelee edelleen lasteni kanssa ja on jopa kerran antanut luunapinkin pienimmäiselle. Nämä kaikki on hajottanut päätäni. Hän yritttää hallita ja määrätä kaikkea. Tähän en ole suostunut. Viime yönä hän sitten harrasti seksiä mun kehon kanssa ilman, että edes mukaan pääsin eli en voinut tehdä mitään vaan hän voimallaan teki mun keholle mitä halusi. Tätä hän selitti, että halusi vain kokeilla miltä tuntuu olla dominoiva...pelolla odotan mitä vielä. Tulenko saamaan turpaan, kun en alistu hänen alleen vai raiskaako hän minut oikein kunnolla, kun ei muuten pysty hallitsemaan vai tappaako vielä joku päivä?? Tiedän, että ero olisi ratkaisu, mutta olen jotenkin niin väsynyt, että en jaksa päättää vielä. Tietysti itse olen ns.köyhä näyttämään tunteita, en kyöhnää vieressä, en halaile liikaa enkä pussaile ihan älyttömästi. Tykkään enemmän vierekkäin istumisesta ja pienistä pusuista, kädestä kiinni pitämisestä ja syvällisistä keskusteluista. Tämä rassaa miestäni paljon ja hän myös on "mustasukkainen" sinkkuajoistani, vaikka en niillä ole kerskuillit. Jos saitte jotain selvää ajatuksistani ja joku kehtaa kommentoidakkin, niin kiitos paljon.......
Sit vaihtui molempien työpaikat ja ongelmat alkoivat. Tätä ennen oltiin ikävä kyllä ostettu uusi oma asunto. Mieheni jätti ja jättää edelleen laskuja maksamatta, joista tulee riitaa. Tappelee edelleen lasteni kanssa ja on jopa kerran antanut luunapinkin pienimmäiselle. Nämä kaikki on hajottanut päätäni. Hän yritttää hallita ja määrätä kaikkea. Tähän en ole suostunut. Viime yönä hän sitten harrasti seksiä mun kehon kanssa ilman, että edes mukaan pääsin eli en voinut tehdä mitään vaan hän voimallaan teki mun keholle mitä halusi. Tätä hän selitti, että halusi vain kokeilla miltä tuntuu olla dominoiva...pelolla odotan mitä vielä. Tulenko saamaan turpaan, kun en alistu hänen alleen vai raiskaako hän minut oikein kunnolla, kun ei muuten pysty hallitsemaan vai tappaako vielä joku päivä?? Tiedän, että ero olisi ratkaisu, mutta olen jotenkin niin väsynyt, että en jaksa päättää vielä. Tietysti itse olen ns.köyhä näyttämään tunteita, en kyöhnää vieressä, en halaile liikaa enkä pussaile ihan älyttömästi. Tykkään enemmän vierekkäin istumisesta ja pienistä pusuista, kädestä kiinni pitämisestä ja syvällisistä keskusteluista. Tämä rassaa miestäni paljon ja hän myös on "mustasukkainen" sinkkuajoistani, vaikka en niillä ole kerskuillit. Jos saitte jotain selvää ajatuksistani ja joku kehtaa kommentoidakkin, niin kiitos paljon.......
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kyllä kuulosta hyvältä tuo tilanne ja itse juoksisin lapsineni pikaisesti mahdollisimman kauas. Valitettavasti en usko, että tuo tuosta ainakaan parempaan suuntaan muuttuu. Väsymyksestä pääsee vain lopettamalla tilanteen ts. pakene hyvä ihminen, olo helpottuu välittömästi. Turvallista tulevaisuutta sinulle ja lapsillesi :)
Lapset aina ensin. Vain sinä ja lasten isä päätätte lasten kasvatuksesta. Eroa, maksoi mitä maksoi. Ota opiksesi ja jätä miehet, kunnes lapset ovat isoja.
Siis tapasit miehen, menitte kihloihin 9n kuukauden kuluttua ja olitte siinä vaiheessa jo ostaneet talon yhdessä? Hyppäsit noin vain perhe-elämään puolituntemattoman miehen kanssa, voi tsiisus, ja vielä lasten kanssa. Kerääppä nyt heti kimpsusi ja lähde, ei tuo tuosta muuta kuin huonone. Usko pois. Lähde. Nyt. Äläkä käytä tekosyynä jäämiseen väsymystä, se väsymys vain lisääntyy jos jäät.
Samaa mieltä kaikkien edellisten kanssa. Lasten-, ja oman turvallisuutesi takia sinun on suhteesta lähdettävä, vaikka se kuinka vaikealta tuntuisi!
Mun tekis mieli päättää sun puolesta että lähde heti kun vielä on vähän jaksamista jäljellä (helppo sanoa näin sivusta). Vuoden päästä olet entistä enemmän poikki tommosen tyypin kanssa tappelemisesta. Ylipäänsä semmoiset kontrolloivat ja määräilevät tyypit on rasittavia, ei niiden kanssa voi olla normaalisti ja nauttia elämästä. Sä varmaan kuvittelet että keskustelemalla saat puhuttua järkeä miehen päähän, mutta mies on jo valmis käyttämään fyysistä ylivoimaansa ettei vaan jää "tappiolle". Usko pois, ei se ton fiksummaksi muutu, ehkä jotku lapsuuden roolimallit istuu niin tiukassa ettei tajua itsekään omaa huonoa käytöstään.
Huh, huh kun tuntui tutulta. Tosin vuosien takaa. Mulla oli vähän samanlainen kuvio, paitsi et miehellänikin oli yksi lapsi, joka asui äitinsä kanssa. Mun mies oli mustasukkainen mun lapsista ja oli kova määräilemään. Sanoi aina, et kasvatan lapsia väärin ja ois kans halunnut armeijakurin. Mut mähän hullu vaan jaksoin ja olin kovapäinen ja pidin lasteni puolia. Aina, kun hänen tytär tuli käymään niin silloin hän oli niin hauska ja vitsikäs ja voihan vit....Mä kyllä tykkäsin hänen lapsestaan, mut sit rupesin miehelleni puhumaan hänen lapsestaan negatiivisia asioita,vaik mun järki oikeesti sanoi toista. Halusin vaan jotenkin antaa hänelle takasin. Tulihan meille sit yhteisiä lapsia ja sit asiat jotenkin meni vähän parempaan suuntaan. Mut oikeesti mieheni luonne oli vaan niin omituinen ja se oli tosi mustasukkainen joka asiasta. Nyt kun aattelen asioita niin juku...niin lähtisin menemään, ku leppäkeihäs, enkä katselis päivääkään tollasta. Sillon vaan halusin, et me oltais oikee perhe ja mun lapsilla olis isä, kun ei niiden oma isä koskaan välittänyt heistä. Ei tiedä vielä mitä arpia se on lapsille jättänyt. Suosittelen sinua tarkkaan ajattelemaan elämääsi ja lastesi elämää...voisiko elämäsi olla kivampaa? Kova työ ja raskas projektihan se ero on, mutta uskon, et se palkitsee sut. Ja hei, miehelle ei sit tartte antaa jumankauta, jos ei ite halua!!!!!!! Muista se......oikeesti sun ei tarvii alistuu tollaseen. Hymyä ja iloa kuiteskin sun syksyyn, niin ja voimia!
Sinuna ottaisin todella vakavana hälytysmerkkinä tuon seksuaalisen väkivallan, jonka kohteeksi olet joutunut. Jos asia tapahtui niin kuin kerroit, kyseessä oli väkivaltateko ja sitä eivät voi miehen selittelyt muuksi muuttaa. Pelko ei myöskään kuulu parisuhteeseen. Varsinkaan raiskatuksi tai hakatuksi tulemisen pelko.
Suosittelisin myös mahdollisimman pian kertomaan tilanteestasi jollekulle tutullesi. Löydät varmasti jonkun, joka tukee sinua.