Pelastusoperaatio

En tiedä onko oikea palsta kysymykselleni mutta en parempaakaan keksinyt. Chilen pelastusoperaatiossa vaijeri veti kapselia ylös niin vinosta, että kun apupyörä siitä aukon suulta otettiin pois, vaijeri laahasi putken reunaa. Tokihan porauskuilu oli vino ja siinä oli mutkakin, mutta silti näytti siltä, että vetosuunta ei ollut läheskään kapselin pituusakselin suuntainen. Miksi?
7224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Enkä keksinyt muuta järkevää syytä kuin että kapselin tarkistuksen, huollon, tms. ajaksi se voidaan nostaa pystyasennossa riittävän sivuun aukosta.

Äänestä

turhan tarkka. Siinä nyt vaan ei ole saatu laitettua sitä nostopyörää ja sitä porausreikää samalle linjalle joko jostain käytännön syystä taikka vahingossa, mutta sopivalla pylpyrällähän he sen korjasivat. Pitäisi olla paikan päällä, että tietäisi kaikki tekijät.

Äänestä

Myös luolassa ihmettelin kun kapseli tuli vinosta, vai oliko kuvakulma sellainen, ihme kun eivät tehneet mitään tukea taakse kun näytti että kapseli ohjautui tunnelin suulle vasta nousun alettua.

Myös pohjavesi tai sen puute ihmetytti. Suomessa ei me kauaa kun kaivos täyttyy vedellä. ei nopeasti mutta kuitenkin. Oliko siellä sitten pumput kuitenkin koko ajan päällä elikkä sähkölinjat ei vahingoittuneet sortumissa?

Myös ihmettelin kun vinokouluja ei yritetty aukaista kun olisi voitu käyttää suuri koneita, ja kattaa luolaa sitä mukaan kun edetään, vai romahtiko vinokuilu niin monesta kohtaa kun että romahdus sorti useita kierroksia kuilua?

Äänestä
  • Olihan koko tapahtuma alusta asti 33 onnen numeroineen kuin ihmeiden kirjasta, ilmankos jumalaa niin kiiteltiin,

    Yksi suomalainen kaivosmies sanoi haastattelussa vain että johtoporukka yleensä tietää että missäpäin miehet alla työskentele ja sattu nyt pora vain osumaan ensi yrittämällä, en tiedä onko aijemmin vastaavaa yritetty.

    Uskon että median loiste oli myös niin huumaavaa että hekään ei aina osanneet informoida oikein, uutissa sanottiin että kuiluun laskettiin ensimmäisenä kaivosinsinööri tarkaskamaan että voidaanko kuilu ottaa käyttöön, kai tämän homman nyt kamerat teki ensimmäisenä, joka tapauksessa sinne myös laskettiin ihmisiä jotta hissiin piti kyllä luottaa.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Olihan koko tapahtuma alusta asti 33 onnen numeroineen kuin ihmeiden kirjasta, ilmankos jumalaa niin kiiteltiin,

    Ensin kaivos sortuu, kenen työtä se on, mutta kun kaikki pelastuu on se jumalan ansiota???

    "ja sattu nyt pora vain osumaan ensi yrittämällä, en tiedä onko aijemmin vastaavaa yritetty. "

    Niin mielestäni vasta kolmas reikä osui onkaloon missä ihmiset on.

    Usein kiitetään jumalaa kun esim jostakin hirmumyrskystä tai laivaonnettomuudesta selviää, mutta miksi pitää joutua koko tilanteeseen jos jumala on olemassa?? Smalla tavalla sieltä pelastuu nekin jotka ei usko jumalaan.

    "sattu nyt pora vain osumaan ensi yrittämällä"
    Nykyisillä porilla ei se kylläkään satu osumaan, jos tarpeeksi usein mitataan porauksen aikanakin..

    Äänestä

  • airfoil kirjoitti:

    Ensin kaivos sortuu, kenen työtä se on, mutta kun kaikki pelastuu on se jumalan ansiota???

    "ja sattu nyt pora vain osumaan ensi yrittämällä, en tiedä onko aijemmin vastaavaa yritetty. "

    Niin mielestäni vasta kolmas reikä osui onkaloon missä ihmiset on.

    Usein kiitetään jumalaa kun esim jostakin hirmumyrskystä tai laivaonnettomuudesta selviää, mutta miksi pitää joutua koko tilanteeseen jos jumala on olemassa?? Smalla tavalla sieltä pelastuu nekin jotka ei usko jumalaan.

    Eikös se mennyt niin, että yksi kaivosmiehistä alkoi rukoilla: "Rakas Jumala. Olen viettänyt huonoa elämää, tehnyt monenlaista syntiä. Jos sinä nyt pelastat minut, minä lupaan..."

    Silloin toinen kaivosmies sanoI: "Suu kiinni nyt. Taitaa kuulua lähestyvän poran ääni."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Uteliaahko. kirjoitti:

En tiedä onko oikea palsta kysymykselleni mutta en parempaakaan keksinyt. Chilen pelastusoperaatiossa vaijeri veti kapselia ylös niin vinosta, että kun apupyörä siitä aukon suulta otettiin pois, vaijeri laahasi putken reunaa. Tokihan porauskuilu oli vino ja siinä oli mutkakin, mutta silti näytti siltä, että vetosuunta ei ollut läheskään kapselin pituusakselin suuntainen. Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu