Totuus naisista ja ulkomaalaisista

En ole aktiivisesti seurannut tätä palstaa, mutta aina kun sen otsikoita satun selaamaan, niin keskustelu täällä tuntuu useimmiten jakaantuvan kahteen kastiin. Naiset moittivat suomalaisia miehiä (alkoholi, laiskuus, yleinen velttous, lihavuus, naisten haukkuminen yms) ja kehuvat ulkomaalaisia miehiä (aikaansaaviksi, ahkeriksi, naista arvostaviksi ja romanttisiksi yms). Miehet taas ovat äärimmäisen katkeria, koska kokevat ulkomaalaisten miesten saavan Suomesta naisseuraa murto-osalla siitä "työstä" ja satsauksesta tai niistä ominaisuuksista mitä suomalainen mies täällä joutuu tekemään/omaamaan naisseuraa saadakseen.

Totuus tässä asiassa on se, että kaikkien meidän on nyt vaan hyväksyttävä se luonnonlaki, että naisen biologia on niin viritetty että hän pyrkii pariutumaan mahdollisimman erilaisen miehen kanssa kuin mitä oma heimo on. Tämä takaa geenien sekoittumisen ja ihmisrodun "etenemisen" ilman liiallista sisäsiittoisuutta.

Naisten preferenssi oman heimon ulkopuolisiin miehiin on siis hyvin perusteltu. Sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisten miesten hyvyyden tai huonouden kanssa. Ihan samalla tavalla muissakin maissa naiset moittivat oman maansa miehiä! Aika usein moititaan esimerkiksi juuri huomioimisen tai kommunikoinnin puutteesta ja puhumattomuudesta, olettaen aina että muiden maiden miehet ovat parempia.

Jos esimerkiski Kiinassa olisi samanlainen tilanne kuin Suomessa siten, että naiset olisivat vapaita valitsemaan maahan tulevia ulkomaisia kumppanitarjokkaita oman maan miesten ohella, niin suomalainen mies olisi erittäin suosittu kumppani ja kiinalaiset miehet olisivat tästä katkeria. Ainoa maa missä suomalainen mies voi mielestäni kunnolla hyödyntää ulkomaalaisolemustaan naisten seurassa on Yhdysvallat, joka ei ole sillä tavalla kultturisidonnainen kuin Aasian, Afrikan, Etelä-Amerikan ja Etelä-Euroopan maat, joissa perheen ja kulttuurin paine estää naisten vapaan puolison valinnan ulkomaalaisista miehistä. Ehkä myös Kanada, Australia ja Uusi Seelanti. Pohjoismaat olisi tietysti myös tällä tavalla vapaampi osa maailmaa, mutta ymmärrettävistä syistä suomalainen mies voi tällöin hyödyntää "eksoottista olemustaan" huonommin kuin esim. USA:ssa.

Tässä on suomalaisella naisella kyllä tietty etu miehiin verrattuna. Ulkomailla ollessaan suomalaisten naisten kohtaamat miehet ovat vapaampia valitsemaan naisseuraansa kuin mitä ne naiset ovat, joita suomalainen mies monissa osin maailmaa kohtaa. Ja toisaalta, suomeen tulevat ulkomaalaiset miehet ovat vapaampia valitsemaan suomalaisen naisen kuin tänne tulevat naiset ovat vapaita niin halutessaan valitsemaan suomalaisen miehen.
10531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Ulkomailla ollessaan suomalaisten naisten kohtaamat miehet ovat vapaampia valitsemaan naisseuraansa kuin mitä ne naiset ovat, joita suomalainen mies monissa osin maailmaa kohtaa."

Tällöin portit täydy sulkea vastavuoroisuuden periaatteella niin Aasiasta ja ennen kaikkea lähi-idästä/Afrikasta. Muuten siinä käy niin, että sellaista asiaa kuin eurooppalainen ja ennen kaikkea suomalaista kulttuuria ei ole olemassa enään tulevaisuudessa, koska mies päättää kulttuurin. ja jos suomalaiset ja eurooppalaiset miehet eivät lisäänny, silloin ei myöskään lisäänny suomalainen/eurooppalainen kulttuuri.

Haluatteko ihan oikeasti luopua esim. jostain jouluperinteestä ja muusta?

Äänestä
  • Jouluperinteestä halutaan luopua ja ollaankin jo luovuttu. Ei siihen naimista tarvita, jos ei perinteistä tykkää.

    Äänestä

En ole samaa mieltä edellisen kanssa. Pitäisi edistää kaikkialla maailmassa ihmisten vapautta valita kumppaninsa, naisten vapautta tietysti aivan erityisesti. Naisten työssäkäyntiä ja liikkuvuutta pitäisi myös edistää. Olen ihan varma, että jos maailma olisi tällä tavalla vapaa ja suomalaisilla miehillä olisi samat mahdollisuudet saada vapaita "ei kaupallisia" kontakteja ulkomaalaisiin naisiin kuin mitä suomalaisilla naisilla on täällä kotimaassa ja maailmalla liikkuessaan, niin päästäisiin eroon suuresta osaa tätä miessukupuoleen sidonnaista katkeruutta ulkomaalaisia kohtaan.

Äänestä
  • menisit jonnekin Kiinaan sotimaan, jotta mahdollisesti joskus tulevaisuudessa ehkä joku vapaus valita kiinalaisia naisia.

    Minä olen sitä mieltä, että meillä ei ole mitään oikeutta mennä tuputtamaan näitä lapsellisia eurooppalaisia korjaan amerikkalaisia vapausarvoja yhtään minnekään.

    Jo nyt kiinalaiset nauravat eurooppalaisille.


    Kiina vaatii eurooppalaisten maksavan ilmastohömpötyksen

    Maailman rikkain valtio, eli Kiina, vaatii että me muut maksetaan Kiinan siirtyminen vihreyteen. Samaan aikaan kun Kiina rakentaa lisää vanhan tekniikan halpoja kiivihiilivoimaloita, jotta meidän Kiinaan siirretty teollisuus saa tarvitsemansa energian. Oman kansan elintason noususta johtuneen energian tarpeen lisäyksen lisäksi.

    Jos halutaan maailma pelastaa niin teollinen toiminta pitää tuoda takaisin EUhun ja USAan ja energia pitää tuottaa uudella tekniikalla, täällä missä sitä kyetään myös valvomaan. Samalla myös todellisia ympäristömyrkkyjä kyetään kontrolloimaan. Tyyli että maksetaan rikkaalle Kiinalle sille varaa olevaa tekniikkaa ja samalla siirretään kaikki työ sinne ja rahdata kamat tankkereilla ympäri maailmaa, ei ole maailman pelastamista. Kiina kyllä nauraa ja on käsi ojossa. Johan on sanottu että pohjoisen napajään sulaminen on melkein täysin johtuvaa Kiinan hiilipäästöistä, joka mustaa pohjoisen lumipeitteen. Koska maailma herää tähän?"

    Äänestä

rukka. Olet pihalla kuin lintulauta. Mista kaltaisiasi vajakkeja oikein sikiaa? No ihan kiva etta keksit tallaisen tarinan tallakertaa, jolla voitte puolustella sekaantumisianne sairaisiin musukuukereihin.

Sen lisaksi et tieda Yhdysvalloista enempaa kuin sika satelliitista.

Äänestä
  • kuvittele etta musukuukeri on ihminen? Musukuukeriaparan potkiminen on yhta tuomittavaa kuin torakoiden myrkyttaminen.

    Tosin enhan mina ole koskaan alaikaisia potkinut. Itse keksitte nama juttunne.

    Taitaa amalialla olla salaisena haaveena paasta potkimaan musukuukeriaparaa.

    Äänestä

e.....it kaikkein epätoivotuimpia, johtuen ihon liiallisesta tummuudesta. Muslimeistakaan nyt ei oikein tykätä. Valkoisille naisille nauretaan et ne haluu big bamboota kun on iso aromipesä.

Täällä suorastaan toivotaan mixed lapsia valkoisten miesten kanssa, kaksi ylivertaista rotua etenee silloin, jos taas valkoinen suuntavaistonsa menettänyt lortokka haluaa bamboo keppiä, niin se on taas sivuhaara joka katoaa, kuten evoluutiossa aina pääsee käymään.

Onhan se selvää, että kaksi älykkäintä rotua aasialaiset ja valkoiset luovat tulevaisuuden ihmiskuntaa.

Äänestä
  • kiertopalkintoja on kehitysmaiden lomakohteista raahatut miehet ,eipä heidänkään oleskelulupa vaimoilla älykkyysosa määrä kovin kaksinen olla.

    Äänestä

  • samatsanat kirjoitti:

    kiertopalkintoja on kehitysmaiden lomakohteista raahatut miehet ,eipä heidänkään oleskelulupa vaimoilla älykkyysosa määrä kovin kaksinen olla.

    Tässäpä listaa kehitysmaista. Kerrotko mitkä ovat "kehitysmaiden lomakohteet" joista suomalaiset naiset näitä "kiertopalkintoja" raahaa ?

    Äänestä

  • öhöm siis.. kirjoitti:

    Tässäpä listaa kehitysmaista. Kerrotko mitkä ovat "kehitysmaiden lomakohteet" joista suomalaiset naiset näitä "kiertopalkintoja" raahaa ?

    linkki unohtui http://www.finnpartnership.fi/default.asp?docId=12517

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Totuus_ kirjoitti:

En ole aktiivisesti seurannut tätä palstaa, mutta aina kun sen otsikoita satun selaamaan, niin keskustelu täällä tuntuu useimmiten jakaantuvan kahteen kastiin. Naiset moittivat suomalaisia miehiä (alkoholi, laiskuus, yleinen velttous, lihavuus, naisten haukkuminen yms) ja kehuvat ulkomaalaisia miehiä (aikaansaaviksi, ahkeriksi, naista arvostaviksi ja romanttisiksi yms). Miehet taas ovat äärimmäisen katkeria, koska kokevat ulkomaalaisten miesten saavan Suomesta naisseuraa murto-osalla siitä "työstä" ja satsauksesta tai niistä ominaisuuksista mitä suomalainen mies täällä joutuu tekemään/omaamaan naisseuraa saadakseen.

Totuus tässä asiassa on se, että kaikkien meidän on nyt vaan hyväksyttävä se luonnonlaki, että naisen biologia on niin viritetty että hän pyrkii pariutumaan mahdollisimman erilaisen miehen kanssa kuin mitä oma heimo on. Tämä takaa geenien sekoittumisen ja ihmisrodun "etenemisen" ilman liiallista sisäsiittoisuutta.

Naisten preferenssi oman heimon ulkopuolisiin miehiin on siis hyvin perusteltu. Sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisten miesten hyvyyden tai huonouden kanssa. Ihan samalla tavalla muissakin maissa naiset moittivat oman maansa miehiä! Aika usein moititaan esimerkiksi juuri huomioimisen tai kommunikoinnin puutteesta ja puhumattomuudesta, olettaen aina että muiden maiden miehet ovat parempia.

Jos esimerkiski Kiinassa olisi samanlainen tilanne kuin Suomessa siten, että naiset olisivat vapaita valitsemaan maahan tulevia ulkomaisia kumppanitarjokkaita oman maan miesten ohella, niin suomalainen mies olisi erittäin suosittu kumppani ja kiinalaiset miehet olisivat tästä katkeria. Ainoa maa missä suomalainen mies voi mielestäni kunnolla hyödyntää ulkomaalaisolemustaan naisten seurassa on Yhdysvallat, joka ei ole sillä tavalla kultturisidonnainen kuin Aasian, Afrikan, Etelä-Amerikan ja Etelä-Euroopan maat, joissa perheen ja kulttuurin paine estää naisten vapaan puolison valinnan ulkomaalaisista miehistä. Ehkä myös Kanada, Australia ja Uusi Seelanti. Pohjoismaat olisi tietysti myös tällä tavalla vapaampi osa maailmaa, mutta ymmärrettävistä syistä suomalainen mies voi tällöin hyödyntää "eksoottista olemustaan" huonommin kuin esim. USA:ssa.

Tässä on suomalaisella naisella kyllä tietty etu miehiin verrattuna. Ulkomailla ollessaan suomalaisten naisten kohtaamat miehet ovat vapaampia valitsemaan naisseuraansa kuin mitä ne naiset ovat, joita suomalainen mies monissa osin maailmaa kohtaa. Ja toisaalta, suomeen tulevat ulkomaalaiset miehet ovat vapaampia valitsemaan suomalaisen naisen kuin tänne tulevat naiset ovat vapaita niin halutessaan valitsemaan suomalaisen miehen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu