Onko kukaan lukijoista koskaan pohtinut, millainen maailmankuvamme olisi, jos Maa olisi aurinkokunnan ainoa planeetta, Kuuta ei olisi ja Maan akseli olisi kohtisuorassa ratatasoon nähden.
Tällöinhän taivas olisi Maasta katsoen aika muuttumaton, eikä vuodenaikojakaan olisi.
Tähtitieteen teoriaksi olisi hyvin kelvannut kristallisfäärien teoria. Tieteellinen kehitys ei varmaankaan olisi lähtenyt käyntiin.
Olisikohan meitä edes olemassa tällaisessa 'ikuisesti' muuttumattomassa maailmassa? Muutos on nimittäin merkittävä evoluutiota eteenpäin vievä voima.
Tällainen pohdiskelu voi tuntua aika tyhjänpäiväiseltä, mutta sillä voi olla merkitystä pohdiskeltaessa elämän esiintymisen edellytyksiä avaruudessa, varsinkin niillä vastikään havaituilla aurinkokunnan ulkopuolisilla eksoplaneetoilla.
Tällöinhän taivas olisi Maasta katsoen aika muuttumaton, eikä vuodenaikojakaan olisi.
Tähtitieteen teoriaksi olisi hyvin kelvannut kristallisfäärien teoria. Tieteellinen kehitys ei varmaankaan olisi lähtenyt käyntiin.
Olisikohan meitä edes olemassa tällaisessa 'ikuisesti' muuttumattomassa maailmassa? Muutos on nimittäin merkittävä evoluutiota eteenpäin vievä voima.
Tällainen pohdiskelu voi tuntua aika tyhjänpäiväiseltä, mutta sillä voi olla merkitystä pohdiskeltaessa elämän esiintymisen edellytyksiä avaruudessa, varsinkin niillä vastikään havaituilla aurinkokunnan ulkopuolisilla eksoplaneetoilla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuollainen aurinkokunta olisi paljon yksinkertaisempi kuin meidän aurinkokuntamme. Jos siellä olisi voinut syntyä elämää niin luulisin että heidän olisi ollut meitä helpompi päästä alkuun taivaanmekaniikassa muiden planeettojen aiheuttamien häiriöiden puuttuessa.
Luulisin että he olisivat kompuroineet vähemmän planeettojen kanssa ja päässeet nopeammin käsiksi "oikeaan tähtitieteeseen", eli galaksin tähtiin ja muihin kohteisiin sekä muihin galakseihin.
selvää siitä, mitä hyötyä elämän muodostumiselle maassa on ollut aurinkokunnan suurista ulkoplaneetoista ja kuusta!
Saattaapa olla niin, että maassa ei olis elämää - varsinkaan kovin pitkälle ja korkealle kehittynyttä - jos aurinkokunta olisi kuvauksesi kaltainen.
Jupiter on suojellut gravitaatiollaan melkoisesti Maapalloa lisäten älyllisen elämän todennäköisyyksiä. Lisäksi Suurten planeettojen käyttäminen gravitaatiolinkona on avuksi ainakin lähialueen tutkimisessa. Avaruuden valloittamista mahdollisesti vauhdittavaa perustutkimustakin voisi tehdä paljon vähemmän "tyhjässä" aurinkokunnassa.
Ilman kuuta Maapallon akseli ei pitkään pysyisi aloillaan ja voimakkaitakin vuodenaikavaihteluita koettaisiin.
Jos koko aurinkokunnassa on vain yksi maankaltainen planeetta niin ei luultavasti paljoa ole niitä asteroidejakaan, eli ei tarvita "Jupiteria" suojelemaan asteroideilta.
suojelevat myös Aurinkokunnan ulkopuolelta tulevilta komeetoilta yms.
Ja sen kuuttoman maapallon ongelma olisi, että maapallon akseli ei pysyisi aloittajan kuvaamassa asennossa, vaan asennonvaihtelut olisivat suuria -> suuria ilmastonmuutoksia, mikä aiheuttaisi paljon suuria joukkotuhoja elämällä.
yhtä paljon tai enemmänkin kuin aurinkokunnassamme tällä hetkellä on, niiden törmäykset olisivat paljon harvinaisempia, sillä ne pysyisivät stabiileilla radoillaan, kun mikään isompi kappale ei olisi niitä häiritsemässä.
kehittynyt niitä stabiileja ratoja, jos ei olisi isompia kappaleita (esim. Jupiter) saattamassa niitä stabiileille radoille. Jos maa olisi ainoa planeetta, muu aines - josta ei muodostunutkaan planeettoja - kiertelisi aurinkoa hyvin sekalaisilla radoilla ja niiden kiivas pommitus olisi kestänyt paljon pitempään ja elämän kehittyminen olisi siirtynyt myöhäisemmäksi ja saattanut moneen otteeseen pysähtyä kokonaan.
että tuommoinen tilanne, jossa syntyy vain yksi maankaltainen planeetta on aurinkokunnan syntymekanismin perusteella miltei mahdoton.
Joko planeettoja ei ole yhtään (stabiileilla radoilla) sillä esim. kaksoistähden toinen aurinko vaikuttaa niiden ratoihin liian häiritsevästi.
Tai sitten planeettoja muodostuu useampia, ensin Aurinkoa kiertää pölykiekko, josta tiivistyy pienehköjä kiviä, jotka törmäilevät toisiinsa. Jäljelle jää lopulta vain joukko stabiileilla radoilla pyöriviä planeettoja, jotka eivät enää törmäile.
Kuun olemassaolo ja suuri koko ei ilmeisesti sekään ehkä ole sattuma sillä se auttaa pitämään maapalloin pyörimisakselin stabiilina ja niin ollen tarjoaa vakaammat olosuhteet elämän kehitykselle.
Mutta kirjallisuudesta löytyy esimerkki siitä milten kävisi, jos tähtiäkään ei näkyisi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Krikkit_Wars#Krikkit
Aloittaja puhui Aurinkokunnasta, jossa ei ole planeettoja ja kuita. "Tyhjällä" viittasin planeetattomaan ja kuuttomaan Aurinkokuntaan ja oletin kaiken muun asteroideista aurinkotuuleen vielä löytyvän.
Galilei olisi suunnannut kaukoputkensa, jos Kuuta ja planeettoja ei olisi ollut olemassakaan?
Mistä Newton olisi saanut virikkeitä (taivaan)mekaniikan perusteiden kehittämiselle?
Ei se jupiteri meitä suojaa mitenkään päin 600 miljoonan kilsan etäisyydeltä. Pieni kirkas piste taivaalla, ei sen kummempaa...miten se vois meihin muka vaikuttaa? Ihme teorioita. Mieti ny vähän...ees oikeesti?
Sama pätee kuuhun. Luullaan että se vaikuttaa kaikenmaailman vuorovesiin yms. huttua. Oikeesti? Haloo?
Merkurius on maalta karannut toinen kuu, samoin tulee käymään nykyiselle ainoalle kuulle, joka loittonee maasta. Mutta ottaa aikansa.
"Ei se jupiteri meitä suojaa mitenkään päin 600 miljoonan kilsan etäisyydeltä. Pieni kirkas piste taivaalla, ei sen kummempaa...miten se vois meihin muka vaikuttaa? Ihme teorioita. Mieti ny vähän...ees oikeesti?
Sama pätee kuuhun. Luullaan että se vaikuttaa kaikenmaailman vuorovesiin yms. huttua. Oikeesti? Haloo? "
tähtitiedettä ja fysiikkaa sinua paremmin ymmärtävien tutkimuksia - ja he juuri näin ovat kertoneet, että suuret planeetat ovat olleet suojaamassa maata ja sen syntymässä olevaa elämää. Eipä ole kauaa, kun Jupiter - vai oliko se Saturnus - nappasi yhden komeetan.
Sinun mielipiteelläsi ei tässä asiassa ole mitään merkitystä. Nämä eivät nimittäin ole mielipideasioita, vaan silkkaa tiedettä - ja selvästikään sinä et ymmärrä tieteistä yhtään mitään.