tämä paljon puhuttu hiilidioksidin lämmittävä vaikutus maapallolla?
Mihin perustuu
kertokaa tyhmälle
97790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 97
Vanhimmat
Se perustuu siihen fysikaaliseen ilmiöön, että hiilidioksidi absorboi itseensä Auringosta tulevaa energiaa. Ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä lisääntyy.
Ei CO2 absorptoi yhtään auringosta tulevaa energiaa, koska auringosta tuleva säteily on täysin väärällä aallonpituudella!!!
Kuvitteles nyt jöns että kasvihuoneilmiö on kuin autoon väärinpäin asennettu infrapunakalvo(yhteen suuntaan läpäisevä peili), se päästää infrapunan sisään muttei ulos, auton sisätila lämpenee enemmän kuin ilman kalvoa.
Eli maassa homma menisi niin että co2 nappaa MAAN säteilemää infrapunaa ja palauttaa osan tästä takaisin maahan sen sijaan että se säteilisi avaruuteen
ja lisäksi siirtää lämpöä ympärillään oleviin molekyyleihin ja atomeihin, laadusta riippumatta.
Nyt kuitenkin selität co2 osalta justiinsa sitä efektiä joka viilentää maata, eli träppää auringon ja yläilmakehän säteilemää infrapunaa ja täten estää sen absorboitumista maahan lämmittämään sitä.
Tämmösen "tieteilijän" kanssa me sitten täällä päivät pääksytysten joudutaan vänkäämään kun se änkeää suurinpiirtein joka ketjuun...
Kasvihuoneilmiö:
http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/miksi_2.html
http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/miksi_4.html
http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/miksi_5.html
http://www.ava.fmi.fi/oppimateriaali/envisat/otsoni/kasvihuone.html
http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/lyhyesti.html
http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/perusteet.html
http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/perusteet/kasvihuonekaasut.html
http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/perusteet/kasvihuonekaasut/hiilidioksidi.html
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1353&lan=fi
http://www.astro.utu.fi/zubi/atmosph/greenh.htm
http://yle.fi/uutiset/ilmastonmuutos/2009/09/mika_kasvihuoneilmio_979957.html
http://yle.fi/uutiset/ilmastonmuutos/2009/09/ilmastonmuutoksen_syyt_ja_seuraukset_979963.html
http://ec.europa.eu/environment/youth/air/air_abnormalgh_fi.html
http://ec.europa.eu/environment/youth/air/air_greenhouse_fi.html
http://www.ngceurope.com/combatclimatechange/fi/whatisgw_greenhouse.aspx
Hei hohheli! Miksi olet tähän aikaan palstalla? Eikös sinun pitäisi olla töissä??
Hohheli: mitä sinulle onkaan sanottu tuollaisesta massapostituksesta...!?
Retard: Mitä sinulle onkaan sanottu tuosta aivottomasta hörhöilystäsi...!?
Mistä tiedät, että linkittämäsi tieto on oikeaa?
Ei nuo hohhelin linkit perustukaan tietoon, vaan syvään uskoon.
Ei se perustu mihinkään. Se on vain keksitty juttu, millä voidaan kehitellä erilaisia rahastusmuotoja, koska hiilidioksia on helppo verottaa. Lämpenemisen kanssa hiilidioksidialla ei ole juurikaan tekemistä.
Ilman hiilidioksidia täällä ei oleisi elämää ollenkaan.
Hiilidioksidin määrää pitäisi saada reilusti lisättyä ilmakehässä.
Kukaan ei ole pystynyt todistamaan että hiilidioksidi absorboisi lämpösäteilyä.
Se perustuu siihen fysikaaliseen ilmiöön, että hiilidioksidi emittoi itsestään Auringosta tulevaa energiaa. Ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä lisääntyy.
Kun CO2 molekyyli emittoi sätelykvantin, se jäähtyy.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Säteily
Kukaan ei ole pystynyt todistamaan että AGW on totta.
-Perustuu villahousuteoriaan. Jöns osaa esittää sen mainiosti,ole hyvä vaan.
ei valkene vieläkään. ymmärtäisin asian jos maapallolla olisi kate päällä kuten kasvihuoneissa.
Opiskele, opiskele:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9410436/46387580
Kasvihuoneilmiö on huono nimitys käynnissä olevalle ilmastonmuutokselle. Ei ole kysymys mistään lasikatteesta, vaan siitä että lisääntyvä hiilidioksidi nappaa itseensä suuremman osan auringon tänne säteilemästä energiasta. Normaalisti se säteilisi takaisin avaruuteen.
Se lisälämpö, jonka hiilidioksidi nappaa, jää ilmakehään.
Hiilidioksidin lämmön absorptiokyky on varsin suuri. Esim. ilmakehän yleisimmät kaasut, happi ja typpi, eivät juurikaan absorboi lämpöä. Ne lämpenevät hiilidioksidin niille luovuttamasta lämmöstä.
Tarkoitan että näkyykö se muualla kun pleikkarissa, kun ilmasto on kylmennyt viimeiset 10
vuotta.
Kerro vain lyhyesti missä lisälämpö piilee, tarkastellaan sitä sitten.
Luulis näkyvän mittareilla. Pleikkarilämpö ei lämmitä oikeasti, se lämmittää vain alarmistin mieltä.
10 vaiko 12-no..samapa tuo
http://4.bp.blogspot.com/_l_i7GhaszTw/THUbHCbAJqI/AAAAAAAAFGI/T2H2YDRW0AA/s1600/TEMPS.png
http://tinyurl.com/2v67vhr
vuosi 2010 jo mennyt,tuossa -?
entäpä metaani sitten? eikö se ole tärkeä?
Ettäs uskallat!! human-caused emissions of carbon dioxide,only!
Taas jönssi esittää niin paksua puppua että ei meinaa sivulle mahtua.
Kerro nyt ihmeessä minne se hiilidioksidi varastoi sen "itseensä nappaaman" lämmön?
Leijjuuko tuolla nyt siis joitakin todella kuumia hiilidioksidi-molekyylejä ilman seassa, vai miten se lämpö muka jää ilmakehään?
Kerro sinä ihmeessä, minne ne villahousut varastoivat sen itseensä ahteristasi nappaaman lämmön, estäessään ahterisi paleltumisen pakkasella. Leijuuko niissä villahousuissa siis joitakin todella kuumia villa-molekyylejä, vai miten se lämpö muka jää ahteriisi/villahousuihin?
Vai että varsin suuri. Hiilidioksidi absorboi lämpösäteilyä vain muutamalla kapealla kaistalla säteilyspektristä. Sensijaan esimerkiksi pilvikerros absorboi käytännössä kaiken maasta lähtevän säteilyn itseensä.
Selkeällä säällä kun tähdet näkyvät, ilma jäähtyy yöllä hyvin nopeasti kun ei ole pilviverhoa edessä. Esimerkiksi Saharassa yöt ovat hyvin kylmiä tästä syystä johtuen. Ilmassa oleva CO2 ei sitä paljon jarruta. Pilvisellä säällä vastaavaa öistä jäähtymistä ei tapahdu.
Eli kyllä pilviverhon kasvihuonevaikutus on aivan toista kertaluokkaa kuin hiilidioksidin.
Ja höpö höpö taas hohheli. Ei ne villahousut (kuka niitä nyt käyttääkään) varastoi mitään lämpöä itseensä.
Voit kokeilla laittamalla villahousut pakastimeen ja kohta mittailla niitten lämpöilaa. Paljonko on lämpöä varastoituneena?
Sinun teoriasi mukaan hiilidioksidilla täytetyt vaatteet sitävastoin olisivat mainot talvella, koska hiilidioksidi väitteittesi mukaan sitoo itseensä lämpöä.
Miksi lapsellinen retard hörhöilet loputtomasti? Miksi et opiskelisi aiheen perusteet vaikkapa tuolta:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9410436/46387580
Pilvet peittävät vain osan maapallon pinnasta, eikä niiden määrässä ole havaittu merkittävää muutosta.
Hiilidioksidi kattaa koko ilmakehän ja sen määrä on lisääntynyt huomattavasti ja lisääntyy edelleen.
Mutta pienelläkin muutoksella pilvipeitteen määrässä on suuri merkitys ilmaston kannalta. Pilvet sekä estävät lämpösäteilyn karkaamisen maan pinnasta avaruuteen, että myöskin vähentävät maan pintaan tulevaa auringon säteilyä ja heijastavat sitä takaisin avaruuteen.
Jos CO2:n määrä ilmakehässä kasvaa, niin millainen vaikutus sillä on pilvipeitteen määrään? Pysyykö pilvipeitteen määrä samana, lisääntyy vai vähenee?
Ja jos pilvipeitten määrä muuttuu johonkin suuntaan, niin onko muutoksella lämmittävä vai jäähdyttävä vaikutus ilmaston lämpötilaan?
Kykeneekö joku palstan asiantuntijoista selvittämään tämän CO2 vs. pilvien määrä kytkennän?
Kuten itsekin totesit, pilvet sekä lämmittävät (yöllä) että viilentävät (päivällä).
Hiilidioksidi lämmittää (siis hidastaa lämmön säteilyä maan pinnalta avaruuteen) yötä päivää. Ja ilmakehän hiilidioksidin määrä on noussut dramaattisesti viimeisten sadan vuoden aikana.
Ja höpö höpö taas. Hiilidioksidi ei lämmitä yhtään mitään. Mistä ihmeestä se luovuttaisi sen lämmittävän energian?
Hiilidioksidin pitoisuus ei ole muuttunut niin paljon kuin hihhulit väittäät.
http://www.warwickhughes.com/icecore/
Tämähän tutkimus paljasti hauskasen detaljin
kuva:
http://www.warwickhughes.com/icecore/sip1a.jpg
teksti:
The data from shallow ice cores, such as those from Siple, Antarctica[5, 6], are widely used as a proof of man-made increase of CO2 content in the global atmosphere, notably by IPCC[7]. These data show a clear inverse correlation between the decreasing CO2 concentrations, and the load-pressure increasing with depth (Figure 1 A). The problem with Siple data (and with other shallow cores) is that the CO2 concentration found in pre-industrial ice from a depth of 68 meters (i.e. above the depth of clathrate formation) was “too high”. This ice was deposited in 1890 AD, and the CO2 concentration was 328 ppmv, not about 290 ppmv, as needed by man-made warming hypothesis. The CO2 atmospheric concentration of about 328 ppmv was measured at Mauna Loa, Hawaii as later as in 1973[8], i.e. 83 years after the ice was deposited at Siple.
kuva:
http://www.warwickhughes.com/icecore/sip1b.jpg
teksti:
An ad hoc assumption, not supported by any factual evidence[3, 9], solved the problem: the average age of air was arbitrary decreed to be exactly 83 years younger than the ice in which it was trapped. The “corrected” ice data were then smoothly aligned with the Mauna Loa record (Figure 1 B), and reproduced in countless publications as a famous “Siple curve”. Only thirteen years later, in 1993, glaciologists attempted to prove experimentally the “age assumption”[10], but they failed[9].
Eli hihhuli korjasi co2 käppyrän ajoituksen 83 vuotta myöhemmäksi mitä se todellisuudessa on, samalla tuli aiheuttaneeksi vekkulin ilmiön,
ilman ajoituksen pitelemistä jäätikkö olisi kasvanut ylöspäin "vain" vajaan metrin vuodessa,
co2 ajoituskorjauksen jälkeen jäätikkö kairauspaikalla onkin kasvanut metritolkulla vuodessa.
terve järki sano, ettei savu ole hyväksi ikinä. Tupakka kaasuttaa keuhkot, teollisuuspiiput maapallon ja vesistöt kaiken lisäksi.
Ja miten se savu ja hiilidioksidi liittyy toisiinsa?
Kuten teille hörhöille on aikaisemmin monta kertaa kerrottu, hiilidioksidi luovuttaa nappaamansa lämmön ympäröiville happi- ja typpikaasuille konvektion ja johtumisen avulla.
Onko tätä taas aivan mahdotonta käsittää?
Siis kertauksena vielä: kaasuissa lämpö siirtyy kolmella eri tavalla, absorptio/emissio, konvektio ja johtuminen.
Typpi ja happi eivät kykene absorboimaan lämpöä joten ne saavat lämpönsä hiilidioksin absorboimasta energiasta konvektion ja johtumisen avulla.
Onko tätä aivan mahdotonta ymmärtää?
Voi jönssiparkaa. Kerro vielä miksi globaali lämpö laskee, vaikka hiilidioksidipitoisuus ei ole laskenut?
http://discover.itsc.uah.edu/amsutemps/execute.csh?amsutemps 001
Tuo konvektiohan on lämmön siirtymistä pystyvirtauksella kylmempään suuntaan. Tarkoitatko Jönssi, että se lämmennyt hiilidioksidi lähtee painelemaan kohti avaruutta? Eikös se alailmakehä silloin päinvastoin jäähdy?
että täällä olisi 3K jos ei olisi CO2,hta.
Tuosta myönnän Antinuupelin ja älykääpiöiden ritarikunnan kolmannen
luokan ritarimerkin.
"In some quantity, everything in the air including nitrogen and oxygen absorbs and
emits black body radiation at frequencies which overlap the frequencies absorbed by
CO2."
http://lasersparkpluginc.com/uploads/CO2_Absorption_Data.pdf
Jönssiparka ei ole ollut fysiikantunneilla, syystä tai toisesta.
Kuin se kehtaa esittää noin päättömiä väitteitä, onkohan ne koulupudokas kuukkelin
sivuilta.
Hapen ja typen absorptiokyky on vähäinen. Ilmatieteen laitoksen sivuilla todetaan:
"Ilmakehän valtakaasut typpi ja happi eivät aiheuta kasvihuoneilmiötä. Kasvihuonekaasuilla molekyylin rakenne on sellainen, että ne kykenevät imemään lämpösäteilyä tietyillä aallonpituuksilla."
http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmastonmuutos/miksi_5.html
Hiilidioksidin lämpöabsorptio-ominaisuudesta löytyy hyvä selvitys tuolta:
http://www.kaapeli.fi/~tep/projektit/ilmastonmuutos/hiilidioksidi.htm
Ilmaisit ensiksi:
"Typpi ja happi eivät kykene absorboimaan lämpöä joten ne saavat lämpönsä hiilidioksin absorboimasta energiasta konvektion ja johtumisen avulla"
Sitten seuraavaksi:
"Hapen ja typen absorptiokyky on vähäinen"
Koita päättä kummin se on, ja mikä on vähäinen kun happea ja typpeä on paljon.
Mitä taas ilmatieteenlaitoksen sivuilla sanotaan on lähinnä vitsi.
Saivartelu näyttää olevan hörhöjen viimeinen oljenkorsi.
Tiedoksenne, että saivartelemalla ette pärjää.
Kiistit omat puheesi, ei se selittelyllä parane.
Vastaa vain absorboiko happi ja typpi lämpöä vai ei?
Siis joko tai ei !
Ei niillä aallonpituuksilla, joilla hiilidioksidi absorboi.
Mitä merkitystä tuolla inttämiselläsi on ilmastonmuutoksen kannalta?
"In some quantity, everything in the air including nitrogen and oxygen absorbs and
emits black body radiation at frequencies which overlap the frequencies absorbed by
CO2."
"typpi ja happi absorboi ja emittoi mustan kappaleen säteilyä taajuuksilla joka
peittää CO2,n absorboimat taajuudet.
Voiko sen selvemmin sanoa, et siis osannut kääntää !
Koska ilmastonmuutosta ei tarkoittamassasi mielessä ole olemassa, on kekustelu kanssasi sinänsä hyödytöntä edes opetusmielessä, koska et opi mitään.
Lopeta sinä AkuAnkkalinkkimies "kekustelusi" tällä palstalla kokonaan, niin palstan taso pääsee vähän nousemaan.
Noniin, tämä pätevin ja perustelluin koskaan näkemäni argumentti todistikin lopullisesti että ilmakehän kaasuista ja höyryistä vain ja ainoastaan co2 absorpoi lämpösäteilyä.
Miksi sinäkin hörhö vain vääristelet? Kyllähän se on on tiedossa, että metaani absorboi vielä 20 kertaa tehokkaammin kuin hiilidioksidi.
Metaanin lisääntyminen ilmakehässä on kuitenkin riippuvuussuhteessa hiilidioksidin lämmittävään vaikutukseen. Siksi hiilidioksidi on tärkein kasvihuonekaasu.
Tiedoksenne, että vääristelemällä ja saivartelemalla ette tulevoittamaan yhtään debattia.
Eikö sen pitäisi näkyä lämpenemisenä.
Missä mainostamasi lämpeneminen on kylmenevässä maailmassa.
Onko CO2 peräti laskussa kun kylmenee?
Että vesihöyry on tärkein kasvihuonekaasu.
Kiistätkö IPCC raportin, vai oletko väärässä väittäessäsi että CO2 on tärkein?
Miksi sinulle ääliö on niin vaikeaa ymmärtää, että vesihöyryn määrä ilmakehässä ei ole lisääntynyt, mutta hiilidioksidin määrä on?
Näin ilmatieteen laitos:
"Kun esimerkiksi hiilidioksidin ja metaanin pitoisuuksien kasvu nostaa ilman lämpötilaa, mallikokeitten mukaan lämpötilan noustessa lisääntyy myös ilman vesihöyrymäärä. Toimimalla kasvihuonekaasuna lisääntynyt vesihöyry kohottaa lämpötilaa edelleen. Vesihöyryn lisääntyminen toimii siis vahvistavana palauteilmiönä, joka voimistaa muitten kasvihuonekaasujen aiheuttamaa lämpenemistä."
Ja sitten hohheli:
" Miksi sinulle ääliö on niin vaikeaa ymmärtää, että vesihöyryn määrä ilmakehässä ei ole lisääntynyt, mutta hiilidioksidin määrä on? "
Kumpaa uskoa?
Onko vesihöyry IPCC,n mukaan tärkein kasvihuonekaasu.
Toiseksi kysyn, oletko käynyt mittaamassa ilmakehän vesihöyryn määrän,
vai onko joku toinen taho mitannut, kun väität tietäväsi ettei se ole lisääntynyt?
Omassa linkissäsi kerrotaan seuraava:
"Se tarkoittaa, että 15 mikrometrin lähialueella hiilidioksidin absorptio on jo täydellinen eli on saavutettu saturaatio. Hiilidioksidin lisääminen ei enää vaikuta maan kyseisellä aallonpituusalueella säteilemiin kvantteihin, koska ne kaikki jo absorboituvat nykyisellä pitoisuudella."
"Tilanne on toinen kasvihuonekaasuilla, joita ilmakehässä on niin vähän, että absorptioalueen keskikohtakaan ei ole lähelläkään saturaatiota (esim. halogenoidut hiilivedyt). Niiden pitoisuuden kasvu lisää absorptiovaikutusta lineaarisesti."
Ymmärrätkö mitä nuo lainaukset tarkoittavat käytännössä?
Jälkimmäinen lainaus tarkoittaa sitä, että meidän ilmastointi ja ilmalämpöpumpuissa käytettävät kaasut ovat todellisia kasvihuonekaasuja!!!
.
Miksi nussit pilkkuja?
Myönnät siis viimeinkin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousseen ihmiskunnan tupruttelujen seurauksena, joka on nostanut lämpötilaa, joka on lisännyt ilmakehän vesihöyrymäärää palautteena lämpenemiselle.
Hyvä näin.
Nyt voit sitten lopettaa idioottimaisen hörhöilysi.
Lukaisepas vaikka tuolta ihan tuoretta tietoa:
http://climate.nasa.gov/news/index.cfm?FuseAction=ShowNews&NewsID=423
http://pubs.giss.nasa.gov/docs/2010/2010_Schmidt_etal_1.pdf
olet asettanut itsesi asemaan jossa sinun on :
A: kiistettävä IPCC.
B: myönnettävä olevasi valehtelija.
Meinaatko ettemme naura typeryydellesi kun yrität selitellä asian vierestä.
Taasko valehtelit?
Lopetitko lukemisen siihen, vai vääristeletkö törkeästi?
"Mutta kauempana aivan 15 mikrometrin kuopan keskikohdalta "risuaita" on edelleen avoin eikä koko kuopan alue muutu täysin tiiviiksi millään hiilidioksidipitoisuudella. Hiilidioksidin lisääminen siis aina lisää ko. kuopan alueella absorptiota"
Ahaa, eli teidän hörhöjen kanssa pitää olla tarkkana ihan pilkulleen, vaikka itseltänne ette sitä vaadi loputtomissa hörhöilyissänne ja valehteluissanne. No, täydennän sitten mieliksesi:
Miksi sinulle ääliö on niin vaikeaa ymmärtää, että vesihöyryn määrä ilmakehässä ei ole lisääntynyt (paitsi ilmaston lämpenemisen aiheuttaman palautteen verran), mutta hiilidioksidin määrä on (siis lisääntynyt paljon enemmän kuin ilmaston lämpenemisen aiheuttaman palautteen verran)?
Oletko nyt tyytyväinen hörhö?
Miksi et pysty enää mihinkään muuhun kuin noin täydellisen lapselliseen hörhöilyyn ja pilkunnussimiseen?
Miksi sinulle ääliö on niin vaikeaa ymmärtää, että vesihöyryn määrä ilmakehässä ei ole lisääntynyt (paitsi ilmaston lämpenemisen aiheuttaman palautteen verran), mutta hiilidioksidin määrä on (siis lisääntynyt paljon enemmän kuin ilmaston lämpenemisen aiheuttaman palautteen verran)?
ei ole lisääntynyt, paitsi että on lisääntynyt.
Älä ota enää lisää pampuloita.
Vain tuo sinun hörhöilysi alkkis 24/7/365 on sekavaa. Otahan lisää niitä pampuloita.
Ei kyllä oo muki1:stä täälläppäin näkynyt, vai onko muki1 nainen, nimittäin joku meillä asuva akka nusasi minua viime yönä.
"Mutta kauempana aivan 15 mikrometrin kuopan keskikohdalta risuaita on edelleen avoin eikä koko kuopan alue muutu täysin tiiviiksi millään hiilidioksidipitoisuudella. Hiilidioksidin lisääminen siis aina lisää ko. kuopan alueella absorptiota, mutta sitä vähemmän, mitä suurempi alkupitoisuus on. Absorptiokyky kasvaa likimain logaritmisesti hiilidioksidipitoisuuden funktiona. "
Kun ollaan oikein tarkkoja, niin eihän absorptio ole koskaan täydellinen, koska absorptiokyky kasvaa logaritmisesti. Mutta silloin sillä kasvulla ei ole enää mitään merkitystä jos esim. 99.992 % kasvaa 99,996 %:iin.
Niin, tieteellisten laskelmien mukaan 100 ppm:n nousu johtaa yhden asteen lämpenemiseen. Seuraava 100 ppm:n nousu ehkä puolen asteen lämpeämiseen. Lisäksi tulevat muiden kasvihuonekaasujen lisäys ja mahdolliset positiiviset palautekytkennät.
Mitä halusit inttämiselläsi sanoa?
Miten vesihöyryn määrä voi pysyä vakaana ja lisääntyä samaan aikaan.
Ja vieläkö happi ja typpi eivät absorboi lämpä vai absorboivatko kuitenkin.
Eihän tarvitse vastata kuin joo tai ei.
Siihen että oletko pösilö, ei tarvitse vastata, kun kaikki jo tietävät
vastauksen.
Sitä tahdon kysyä, että mitä merkitystä on ilmaston lämpötilan muutokselle sillä, absorptoiko CO2 99.99% kymmenen metrin matkalla vai viiden metrin matkalla maasta päin (CO2-määrän tuplaantuminen)???
CO2 on niin voimakas absorptoija, että sitä voi verrata pahviin, joka on teipattu ikkunaan kiinni ja siellä on pimeää. Vaikka siihen ikkunaan teipattaisiin viisi pahvia lisää, niin ei sinne huoneeseen tule yhtään pimeämpää...
Olet siis saanut laskelmissasi eri tuloksen kuin maailman tiedeyhteisö.
Nyt minun täytyy pohtia, kumman laskelmia pitäisin luotettavampina.
tullut johonkin yhteiseen tulokseen.
Onko se se kuuluisa konsensus, vai 97% maailman tiedemiehistä?
Kysymyshän oli siintä, meneekö valo pahvista läpi. Tarvitko siihen tiedemiehen lausuntoa. Etkö viittis itse kokeilla.
Ketjun aloittaja kysyikin, että mihin se CO2 lämmitys todella perustuu.
Jos sinulla on maailman tiedeyhteisön laskut CO2-absorptiosta käytössäsi, niin voisitko niiden avulla kertoa, mitkä minun väittämäni on väärin???
Eikö CO2 absorptoi 99.9 % alle 10 metrin matkalla (380 ppm)???
Jos ei, niin kuinka pitkä matka tai CO2-pitoisuus tarvitaan???
Tämän varmaan ketjun aloittajakin haluaisi tietää...
Eipä sitä ole todistettu. Ehkä suurin tekijä on maapallon kiertoradan muuttuminen aurinkoon nähden. Sillä radalla on seuraava käännepiste noin 6000 vuoden päässä.
niinpä, ja tuosta pisteestä n.22000vuotta eteenpäin niin olemme nykytilanteessa.
http://www.youtube.com/watch?v=yrBvay9LK0Q
alat olla niiiin kyykyssä että!
eihän tästä saa selvää erkkikään,,,
Olenko ainut, näyttää täällä olevan jokunen toinenkin hilavitkuttaja.
Toiset puhhuu ihan kuin ne ois hilaa vitkuttanut.
Nimittäin kun hilaa vitkuttaa et saa kovin kapiaa spektriä josta voit laskea CO2
absorbtion. Missä Jyrki Kaappinen Apuuva !!!
Sitten ne älykääpiöt heiluttaa ranskanleipää porttikongissa.
Hiilidioksidin (kuten muidenkin kasvihuonekaasujen) lämmittävä vaikutus perustuu niiden kykyyn absorboida lämpösäteilyä (IR-kvantteja). Kun CO2-molekyyli on absorboinut IR-kvantin, se siirtää absorboidun energian muihin ilmakehän molekyyleihin törmäysten kautta tai sitten se emittoi IR-kvantin. Näin ilmakehän lämpötila nousee.
Et ymmärrä mistä puhut. Mustan kappaleen säteily on tutkimuksella saatu arvo miten musta kappale säteilee energiaa.
Yksittäinen CO2 tai olkoon mikä hyvänsä emittoidessaan kvantin, kvantti esittää tiettyä määrää energiaa
joka on Bolzmannin vakion monikerta, eli tai eksakti taajuus. Se että mustan kappaleen säteilyn spektri on niin laakea johtuu siintä että keskimäärin kvanttien voimakkuus on suhteessa lämpötilaan.
Eräänlainen Gaussin käyrä jonka luonto on arponut. Se on lämpöä!
Eli tämä tarkoittaa sitä että CO2,n absorboima lämpo huilaa avaruuteen, PAITSI 8% siintä 10 metrin
matkalla absorboituu CO2,hteen, joka emittoituu mustan kappaleen säteilyn mukaan
josta taas 8% absorboituu, loput emittoituu ... jne.
Sokeakin kepillään tuntitis että tuolla on vaikutusta vitunkarvan verran.
Siis tarkoitin että yksittäinen CO2 molekyyli ei säteile mustan kappaleen säteilyä, vaan eksaktin kvantin
mitä saatamme kuvitella värinä, taajuutena, aallonpituutena, tai vaikka lämpönä!
Hauskinta on se että me kaikki säteilemme (jopa jöns ja hohheli) radioaaltoja ja meidän
kirkkauslämpötila on n.37 astetta. Uskokaa tai olkaa uskomati. Mulle riittä että tiedän.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wienin_siirtym%C3%A4laki
Sähköalkkiksen sekava sekoilu on osoitettu vääräksi viimeksi eilen tuolla:
http://www.skepticalscience.com/The-2nd-law-of-thermodynamics-and-the-greenhouse-effect.html
Kaikki muutkin hörhöjen hörhöilyt lytättynä, ihan suomeksi:
http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html
http://www.skepticalscience.com/translation.php?lang=2
http://www.ilmasto.org/lisatietoa/usein_kysytyt_kysymykset/ilmastoskeptikkojen_vaitteita.html
Kommenttisi on pelkkää hölynpölyä. Eikä se edes liity asiaan, eli siihen M I T E N kasvihuonekaasut lämmittävät ilmakehää.
Kullakin kasvihuonekaasulla on karakteristinen absorptiospekti, joka kertoo miten voimakkaasti se absorboi sähkömagneettisen spektrin aallonpituuksia. Kyse on siis kasvihuonekaasujen fysikaalisista ominaisuuksista, joilla ei ole mitään tekemistä mustan kappaleen säteilyn kanssa.
Jos olen mielestäsi väärässä, ole hyvä ja oikaise!
Ihan itte, luuleks´et joku lukee sun linkkilitanioita.
Jollet ole ymmärtänyt, olet palstan ilopilleri ja hauskuuttaja.
Jatka vain samaan malliin, palstamme säilyy eläväisenä!!!
Elikkä maskotti!
Fysiikka sanoo että energiaa vapautuu ydinreaktioissa.
Mikä on prosessi jolla CO2 tuottaa energiaa, en mä muuten, kun tuo lämmitys tullis halvemmaks,
eikä kolia tarttis lempata pannuun.
Koetas pysytellä asiassa. Sen sijaan jos et ymmärrä asiaa, niin ei kannata ottaa osaa keskusteluun.
Kohta teuris alkaa lämmittää saunaa hiilidioksidilla, kuten tuhnu aikoinaan.
kippunta lämmittävää hiilidioksidia, niin olen hiljaa.
Yksi kiihtelyskin piisaa.
Tai arsinakin kelpaa, jos kapanalalla ei saa.
Katselepas alkkis tuo video:
"Science Explained: Greenhouse effect in a bottle"
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8394168.stm
Ja sitten voit kokeilla ihan saman ihan itse, niin ei tarvi enää länkyttää tuota paskaasi loputtomasti.
Tehtävänasettelu väärin.
Muovipullo absorboi lämpösäteilyä.
Valo/lammönlahteiden etäisyys kohteista ei ole sama.
Käppyrät on leikattu ajallisesti niin ettei paljastu, että teoria sanoo että
ne päätyvät samaan lämpötilaan.
Se onkin mielenkiintoista, miksi ei käppyröitä kuvattu loppuun asti.
Sen vuoksi että kaltaisillesi älykääpiöille saadaan alaaaarrrmmm!!!
PS. Kohta tulee Jyrki Kauppisen tutkimus aiheesta, se mittaa kaasujen absorptiota kuvaamallasi tavalla, kylläkin akustisesti.
Yksinkertaisesti, onko maapallo muovipullossa, TÄH?
Onpas teuras tosi hörhö. Tuon testin luulisi tyhmimmällekin kertovan, mistä on kysymys.
Se on selvä, että ennen pitkää molemmat pullot jäähtyvät samaan lämpötilaan, kun lämmönlähde on sammutettu.
Mutta ilmakehän kyseessäollessa lämmön tulo ei lakkaa, koska Aurinko säteilee jatkuvasti.
Huh huh ja vielä kerran huh tuota teuraan typeryyttä!
"kun lämmönlähde on sammutettu. " että hiilidioksidi ei enään lämmitä?
Sitähän miekin uon totlokuttanna.
Hjuva, alat oppia!
No milloin odotat lämmön lähteen, siis Auringon, lopettavan lämmittämisensä?
lämmittämään?
Sen pitää etkas lämmittää, ennekuin alkaa jäähdyttää.
Koejärjestelyssä oli tosi amatäöörimäisiä virheitä lämpötilan mittausta ajatellen.
Lämpötila-anturiin kohdistettiin voimakas infrapunasäteily, vaikka tarkoituksena oli mitata pullossa olevan kaasun lämpötilaa.
Kaasu itsessään oli seisovassa tilassa, eli lämmönsiirto kaasun ja anturin välillä oli heikkoa, tällöin ulkopuolisen säteilylähteen vaikutus mittaustulokseen korostuu entisestään.
Anturit olivat valtavan paksuja, kun ajatellaan että yritetään mitata paikallaan seisovan kaasun lämpötilaa.
Kritiikkisi ei ole kohdistettu oikein. Asioilla, joihin kiinnitit huomioita, ei ole merkitystä kokeen onnistumisen kannalta. Esim. kun tarkoitus on mitata säteilyn kautta tapahtuvaa lämmönsiirtoa, ei kaasun liikkeillä ole näin pienessä mittakaavassa mitään merkitystä.
Oleellisin kritiikki jäi esittämättä. Nimittäin se, että hiilidioksidikerroksen tulee olla riittävän paksu tai hiilidioksidipitoisuuden riittävän suuri, jotta hiilidioksidi absorboisi merkittävän määrän lämpösäteilyä. En ole lainkaan varma, että pullollinen hiilidioksidia riittää. Kaikki on kiinni ns. optisesta paksuudesta.
Metrinen tuubi näyttäisi kuitenkin riittävän, kun pitoisuutta nostetaan tarpeeksi: http://www.youtube.com/watch?v=SeYfl45X1wo
Selostuksessa sanottiin, että antureilla mitataan pullossa olevan kaasun lämpötilaa.
Jos todellisuudessa se onkin ir-lamppu mikä antureita lämmittää, se ei kerro kaasun lämpötilasta mitään.
Kaasun liikkeillä ei tietenkään ole vaikutusta säteilylämmönsiirtoon, vaan lämpötilamittauksen onnistumiseen. Anturi reagoi paljon hitaammin seisovassa kaasussa, ja on paljon alttiimpi ulkopuolisen lämpösäteilyn vaikutukselle.
Miten selität tuon metrisen tuubin kokeen? CO2:n pitäisi absorboida vain tietyt aallonpituudet kynttilän liekin säteilyspektristä. Kuitenkin liekki hävisi kokonaan näkyvistä eli CO2 absorboi koko säteilyspektrin leveydeltä?
Tuo filmi kertoo, kuinka kova absorptoija CO2 oikein on. Koetta olisi voinut parantaa sillä, että olisi sen ensimmäisen CO2 pullon taakse laitettu toinen CO2 pullo ja mitattu myös sen lämpeneminen. Silloin ensimmäisen takana oleva toinen pullo ei olisi lämmennyt ollenkaan, koska ensimmäinen CO2 pullo on absorptoinut lähes 100 % lämpö-ominaistaajuudestaan pois!!!
Samoin käy 380ppm seoksella alle kymmenen metrin matkalla!!!
Tätä ilmiötä käytetään hyväksi IR-pakokaasuanalysaattoreissa siten, että niissä on kaksi noin viiden sentin mittaista kaasukammiota peräkkäin ja toisessa päässä IR-lähetin...