Pyörän ylitse riippuu köysi, jonka toisessa päässä roikkuu apina ja toiseen päähän on ripustettu paino. Apina ja paino ovat tasapainossa. Apina ja apinan äiti ovat yhteensä 4 vuotta ja köysi painaa 400g/metri. Apinan paino sadoissa grammoissa on 16 kertaa apinan ikä vuosissa. Apinan äiti on kaksi kertaa niin vanha kuin apina oli silloin, kun äiti oli puoleksi niin vanha, kuin apina tulee olemaan silloin, kun se on kolme kertaa niin vanha, kun äiti oli silloin kun äiti oli kolme kertaa niin vanha kuin apina oli.
Paino ja apina painavat yhteensä puolitoista kertaa niin paljon, kuin köysi. Kitkaa ei oteta huomioon
ja oletetaan, että apina ja sen äiti voivat saavuttaa korkean iän.
Kuinka vanhoja ovat apina ja apinan äiti, sekä kuinka pitkä on köysi?
Vaikea laskutehtävä
7
1011
Vastaukset 7
- ???????
lopussa sanotaan, että äiti oli joskus jonain vuonna kolme kertaa, niin vanha kuin apina, ja koska nyt äiti ja apina ovat yhteensä 4 vuotta, niin ei oikeastaan voi olla muuten kuin, että äiti oli jonain vuonna 1,5 ja apina 0,5. Tai kokeillaan ainakin sillä. Tehdään aikajana niinkuin Grissomi.
0---äiti syntyy
1---apina syntyy
1,5---äiti 1,5 ja apina 0,5
4,5---apina 3*1,5=4,5 ja äiti 2,5
2,25--apina 2,5/2=1,25 ja äiti 2,25
nyt äiti 2*1,25=2,5 ja apina 1,5. Yhteensä tulee 4 vuotta, niinkuin pitikin.
Apinan paino on 16*1,5=2,4 kg
Kun kerran tasapainossa ollaan, niin apinan paino on sama kuin toisella puolella oleva paino, ja köyttä on sama pätkä molemmilla puolilla. 2*apinan paino=3/2*L*0,4=>L=8 m- ?????????
meni tuo aikajana, korjataan
0..äiti syntyy
1...apina syntyy
1,5...äiti 1,5 ja apina 0,5
5,5...apina 3*1,5=4,5
2,25...äiti 4,5/2=2,25 ja apina 1,25
nyt...äiti 2*1,25=2,5 ja apina 1,5 - ???????
????????? kirjoitti:
meni tuo aikajana, korjataan
0..äiti syntyy
1...apina syntyy
1,5...äiti 1,5 ja apina 0,5
5,5...apina 3*1,5=4,5
2,25...äiti 4,5/2=2,25 ja apina 1,25
nyt...äiti 2*1,25=2,5 ja apina 1,5menetelmä onkin hyvä. Siitä saa laskettua ne iätkin, kun tekee sen toisella lailla:
0……….........äiti syntyy
ikäero…......apina syntyy
x………........äiti x, apina x/3, ja tästä saadaan yhteys x= ikäero x/3=>x=3/2*ikäero
ikäero 3x… apina 3x
3x/2……......äiti 3x/2, ja apina (3x/2-ikäero)
nyt…….......äiti 2(3x/2-ikäero), apina 2(3x/2-ikäero)-ikäero. Näiden summa =4, eli
3x-2ik 3x-2ik-ik=4=>6x-5ik=4. Lisäksi oli x=3ik/2, joten 4ik=4, eli ik=1, ja
äidin ikä nyt: 3-1/2=2.5, ja apinan ikä 1.5 - ???????
??????? kirjoitti:
menetelmä onkin hyvä. Siitä saa laskettua ne iätkin, kun tekee sen toisella lailla:
0……….........äiti syntyy
ikäero…......apina syntyy
x………........äiti x, apina x/3, ja tästä saadaan yhteys x= ikäero x/3=>x=3/2*ikäero
ikäero 3x… apina 3x
3x/2……......äiti 3x/2, ja apina (3x/2-ikäero)
nyt…….......äiti 2(3x/2-ikäero), apina 2(3x/2-ikäero)-ikäero. Näiden summa =4, eli
3x-2ik 3x-2ik-ik=4=>6x-5ik=4. Lisäksi oli x=3ik/2, joten 4ik=4, eli ik=1, ja
äidin ikä nyt: 3-1/2=2.5, ja apinan ikä 1.5en ymmärrä itsekään miten olen tuon äidin iän laskenut, mutta kun ik=1 ja x=3/2, niin
äidin ikä on: 2((3/2)*(3/2)-1)=(9/2)-2=2.5
- Anonyymi
Apina on 2-vuotias ja sen paino on 3200g. Apinan äiti on 2,66666667-vuotias ja köysi on 6 metriä pitkä.
- Anonyymi
Tästä tulee aivan mieleen Stepan kipale
https://youtu.be/v92Ddcoh-HM - Anonyymi
Oletan tuon "tasapainon" tarkoittavan, että apina ja paino ovat samalla korkeudella.
Äiti synnyttää iässä T(0). Kun apinan ikä on t niin äidin ikä on T(0) + t.
T(0) + t(1) = 3 t(1)
3(T(0) + t(1)) = 9 t(1)
Kun äiti oli 4,5 t(1) apina oli 4,5 t(1) - T(0)
kun äiti 9 t(1) - 2 T(0) = 5 t(1)
5 t(1) = 2,5 T(0)
2,5 T(0) + 1,5 T(0) = 4 (T(0) = 4
T(0) = 1
Äiti 2,5 ja apina 1,5
Apina painaa 2400 g
4800 = 1,5*l*400
Köysi 8 m
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397