Naisen alati vaihtelevat mielialat

Viikko sitten (ex?)tyttöystäväni toi esille kierrellen ja kaarrellen, ettei hänestä ole seurustelemaan, ja pyysi minua pakkaamaan kamansa ja muuttamaan pois. No, minulla oli onneksi oma asunto odottamassa, johon muutin. Vain pari päivää tämän jälkeen tyttöystäväni, jälleen epäsuorasti, alkoi tuoda esille, kuinka ikävä hänellä on minua ja yhteisiä hetkiämme, ja on pyytänyt tulla käymään ja juttelemaan. Itsellänikin on tunteita häntä kohtaan, ja jos kuuntelisin sydämeni ääntä, olisin suinpäin ryntäämässä hänen luokseen, mutta järkeni sanoo EI. Jo kerran aikaisemmin 8kk kestäneen suhteemme aikana naisella on "flipannut päässä", ja hän on halunnut katkaista suhteen, ja kuitenkin on heti halunnutkin jatkaa suhdetta. En yksinkertaisesti voi jatkaa näin, vaihtoehtona on joko paluu yhteen ja vakava keskustelu aiheesta, tai sitten vain kylmästi lähteä omille teilleni. EN OSAA PÄÄTTÄÄ! Tuntuu että teen kummin vain, teen väärin.
41079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

saattaa olla epävarma tunteistasi häntä kohtaan. Itse olin hyvinkin rakastunut, mutta katsoin parhaaksi lopettaa suhteen kun tuntui siltä ettei toinen anna tunteita takaisin. Oletteko jutelleet missä mennään?
Itsekin olin ailahteleva, mutta se johtui juuri em. syystä. On aika rankkaa välittää, rakastaa toista, olla valmis johonkin vakavampaankin jos toinen osapuoli ei osaa, pysty tai halua ilmaista tunteitaan selkeästi.
En sano että teillä olisi tästä kysymys, mutta oma ailahteluni purkautui juuri näin em. syystä.

Äänestä
  • Lohdullista lukea, että joku muukin on uskaltanut lopettaa parisuhteen vaistottuaan, että toisella ei olekaan yhtä syvät tunteet. Minä ihmettelin,miksi mies ei tuonut ensikäynnillä kotiin mitään pientäkään tuomista (parin euron kukka marketista olisi riittänyt), miksi hän ei soittanut (kirjoitti paljon), miksi ei katsonut silmiin...Sitten suostuin hyväksymään sen, että en ole hänen elämänsä nainen ja onnistuin päättämään suhteen.
    Nyt opettelen olemaan yksin, tämä on terveellistä. Ja kuntoilen, hoikistun, kaunistun.Vaikka olen sitä jo nyt ;))

    Äänestä

Hiihtäjiä on teissä miehissäkin,,että ei ole sukupuoli kyssäri.

Äänestä

"paluu yhteen ja vakava keskustelu aiheesta"!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M(82)_ kirjoitti:

Viikko sitten (ex?)tyttöystäväni toi esille kierrellen ja kaarrellen, ettei hänestä ole seurustelemaan, ja pyysi minua pakkaamaan kamansa ja muuttamaan pois. No, minulla oli onneksi oma asunto odottamassa, johon muutin. Vain pari päivää tämän jälkeen tyttöystäväni, jälleen epäsuorasti, alkoi tuoda esille, kuinka ikävä hänellä on minua ja yhteisiä hetkiämme, ja on pyytänyt tulla käymään ja juttelemaan. Itsellänikin on tunteita häntä kohtaan, ja jos kuuntelisin sydämeni ääntä, olisin suinpäin ryntäämässä hänen luokseen, mutta järkeni sanoo EI. Jo kerran aikaisemmin 8kk kestäneen suhteemme aikana naisella on "flipannut päässä", ja hän on halunnut katkaista suhteen, ja kuitenkin on heti halunnutkin jatkaa suhdetta. En yksinkertaisesti voi jatkaa näin, vaihtoehtona on joko paluu yhteen ja vakava keskustelu aiheesta, tai sitten vain kylmästi lähteä omille teilleni. EN OSAA PÄÄTTÄÄ! Tuntuu että teen kummin vain, teen väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu