Sami Uusitalo --> Timo Strandbergille (kolesteroli ja satiini asiantuntija)
(Timo Strandberg)
"Kuten kaneilla (jotka eivät ole normaalissa ruokavaliossaan tottuneet saamaan eläinkudoksista peräisin olevaa kolesterolia), kun niille syötetään kolesterolia tai tyydytettyjä rasvoja. Sen sijaan lihansyöjille - kuten esimerkiksi koirille - on kolesterolia syöttämällä lähes mahdotonta aikaansaada ateroomaplakkeja. Ne kun saavat kolesterolia luonnostaan ravinnossa, eikä kolesterolin syönti nosta niiden veren kolesterolitasoa"
(Sami Uusitalo)
Voihan pupujussi sentään. Söin paraimmillaan 25 kananmunaa viikossa, siis yli kymmenkertaisen määrän verrattuna sydäliiton maksimi suositukseen. Kokonaiskolesterolini putosi, HDL/LDL parani jne.
Taidan kuulua siihen otokseen jota ei kolesteroliteoriassa lasketa mukaan tai kenties olenkin koira.
Sinullekin Timo tiedoksi. Rasvapelottelu johti osallani tärkkelyspitoisten ruokien suosimiseen ja 27 kg lihomiseen.
Päinvastaisella linjalla olen nyt 24 kg kevyempi kuin pahimmillaan. Tyydyttynyt rasva ja kolesteroli eivät olleet ruokavalion ongelma vaan liian suuri tärkkelys.
Ai niin, tutkimuksista ei löydy tukea minun sairastumiselle/tervehtymiselle. Tosin omasta puntaristani löytyy. Kumpaakohan pitäisi uskoa.
By veteraaniurheilijan blogi
http://sundqvist.blogspot.com/2010/06/kirjoittajavieras-timo-strandberg.html
By Kauppalehti
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=137546&tstart=0

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ongelma on siinä, että keho muuttaa miltei kaiken tärkkelyksen rasvaksi ja nimenomaan täysin kovaksi rasvaksi. Varsinkin kun vähentää rasvansaantia ruokavaliosta niin ollaan tilanteessa, jossa saadaan ravinnosta kovaa rasvaa ja elimistö tuottaa kovaa rasvaa ja maksa hulluna kolesterolia sekä triglyseridejä.
Itsellä kävi ihan samalla tavalla, kolesteroliarvot paranivat 50% kun siirryin VHH:lle. Itsellä kyllä tulee sitä kasvirasvaa suurin osa rasvasta.
ole omil kokemuksilla mittään virkaa. Itsellä reilu -20kg, rasvat ja paine,ok,sokrut ok. Ennen oli kaikki yläkanttiin. Mutta kun on laihuttanu VHH.lla ei sitä lasketa. Se ei todista mittään. Kyllä kanit tietää paremmin ja kertoo sen totuuen. Oota vaan hetki ni "heh " kertoo siulle lause kerrallaan että siu painonpuotos ei voi olla mahollista.
Niinikään business-vhh-läppää "ekonomi"-business-kaksikko Heikkilältä.
Onkohan rouvalla edes sitä kuuluisaa ekonomin loppututkintopaperia takataskussakaan,,,,hhehehe, epäilen,,,,.
Ei varmaankaan ole loppututkintoa.
Sara-lehti informoi asiallisen peittelevän fiksusti, että rouva on "lukenut yhteiskuntatieteitä ja taloutta",,,hehhehehe, niinhän yleensä nuo opiskelunsa kesken jättäneet ilmoitetaan,,,,
Timppa on Suomen ykkös-statinoija.