No joko

Kuninkaallinen Seurue on esittänyt sen tieteellisen pätevästi todistetun paperin että ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan johdosta? Vahvoja todisteita sanovat olevan. Kenen hallussa ne ovat?
26194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Että ihmisperäinen CO2 säilyy ilmakehässä miljoonia vuosia. Tämä on herättänyt hämmästystä
jopa alarmistipiireissä, kun se ei ole IPCC piplian mukainen arvio.
Ovat vissiin tulkinneet väärin vanhan kaverinsa Arrheniuksen tutkimusta 1800 luvulta.

Äänestä

...kyselee Kärsämäen Esson Ranella ja Arskalla vahvistettu lippispääjoukkue (Rane on käynyt Ruottissakin!) että missä piileksii todisteet!

Kuninkaallinen tiedeseura tästä pelästyneenä toimittaa todisteet Esson tiskille kuukauden sisällä. Todisteet ovat isoilla kirjaimilla, selkokielellä ja kullakin sivulla nuoli ylöspäin jotta osataan oikein päin tutkia.

Jos raati ei onnistu papereita vahingossa repimään, sotkemaan kaljaan tai mehtäkonevaseliiniin - tai polttamaan sätkänjämillään - saadaan aiheesta sitten aikanaan lopullinen lausunto jota kaikki maailman tiedeyhteisöt auktoriteettinään kunnioittakoon.

Ugh.

Äänestä
  • Noin sitä kuuluu kohottaa palstan tasoa.

    Äänestä

  • Sähköteurastaja kirjoitti:

    Ihan hävettää kuninkaallisen herraseuran puolesta.
    Mutta niinhän se on, että vain kuninkaallinen seura pystyy tekemään kuninkaallisen mokan, eikö niin?
    http://www.suite101.com/content/royal-society-humiliated-by-global-warming-basic-math-error-a296746

    Ensimmäinen einari ilmottautui...

    Johtopäätöksiin kykenevänä sähkömiehenä toteaa tämä ajatusten säihkyvä kuraoja ja Alkon mannekiini kuinka pahasti onkaan Royal Society harhautunut totuudesta!

    On se sentään hyvä että meitä näin opastetaan Oikealle Tielle!

    :D

    Äänestä

  • harharharhar kirjoitti:

    Noin sitä kuuluu kohottaa palstan tasoa.

    Äänestä

  • harharharhar kirjoitti:

    Ensimmäinen einari ilmottautui...

    Johtopäätöksiin kykenevänä sähkömiehenä toteaa tämä ajatusten säihkyvä kuraoja ja Alkon mannekiini kuinka pahasti onkaan Royal Society harhautunut totuudesta!

    On se sentään hyvä että meitä näin opastetaan Oikealle Tielle!

    :D

    Jos royal societyn ala-astetasoiset laskelmat hiilidioksidin pysyvyydestä ilmakakehässä elikkäs hiilikierron tuhatvuotisuudesta ja ihmiskunnan tupruttelujen määrä, pitäisivät edes sinnepäin paikkansa,
    ilmakehän co2 pitoisuus olisi 1900 luvulla karannut järkyttävän suureksi.

    Ammattini puolesta olen mitannut yhdessä ja samassa pisteessä co2 pitoisuutta ympärivuorokautisesti vuodesta 2003, anturi on sisätiloissa suuressa ilmamassassa, meinaan että ei yksittäisen auton pakosauhu datan koppaushetkellä piäse aiheuttamaan biasta.

    Ei ole lisääntymistrendiä siinä käkkyrässä, absoluuttista tasosta en viitti sanua mitään kun mittari ei oo kalibroitu laboratoriomittaustarkkuuksiin, mutta kyllä se kehityssuunnan kertoo,
    siinä missä lämpömittarikin lämmöstä.

    Tosinsanoen co2 pitoisuus ei oo muutamaan vuoteen ainakaan kasvanut, ainakaan täällä kotosuomessa, että joku balanssintapainen tila hiilikierrossa on kehittynyt kun päästöt kuulemma senkus yltyy ja kiihtyvästi.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Sinähän melkoinen pelle olet.

    Tuolta voit tarkistaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisen:

    http://www.esrl.noaa.gov/gmd/ccgg/trends/#global

    Tuossa kartta mittausasemista:

    http://www.esrl.noaa.gov/gmd/dv/site/map1.html

    Yksi niistä on Suomessa:

    http://www.esrl.noaa.gov/gmd/dv/site/PAL.html
    http://fmigaw.fmi.fi/

    Äänestä

  • 1.63 kirjoitti:

    2000 1.23
    2001 1.89
    2002 2.39
    2003 2.19
    2004 1.60
    2005 2.42
    2006 1.80
    2007 2.13
    2008 1.80
    2009 1.63
    että tällaista lukemasarjaa täällä http://www.esrl.noaa.gov/gmd/ccgg/trends/#global

    Niin, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden määrän lisääntyminen, ppm per vuosi. Mitä sitten?

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    Niin, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden määrän lisääntyminen, ppm per vuosi. Mitä sitten?

    V:sta 2005 v:een 2009 -mikä on lisäys?
    2.42-1.80-2.13-1.80-1.63.

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    V:sta 2005 v:een 2009 -mikä on lisäys?
    2.42-1.80-2.13-1.80-1.63.

    Onko se todella noin vaikeaa? Etkö osaa edes yksinkertaista yhteenlaskua?

    No, lasketaan:

    2.42 1.80 2.13 1.80 1.63 = 9,78

    Eli ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on lisääntynyt kyseisenä aikana 9,78 ppm:lla.

    Äänestä

  • no huh huh kirjoitti:

    Onko se todella noin vaikeaa? Etkö osaa edes yksinkertaista yhteenlaskua?

    No, lasketaan:

    2.42 1.80 2.13 1.80 1.63 = 9,78

    Eli ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on lisääntynyt kyseisenä aikana 9,78 ppm:lla.

    Öh,perkules,tuo on täsmävastus kysymykseeni;tarkoitin tosin että lisäysvauhti on hiljentynyt...jep!

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    Öh,perkules,tuo on täsmävastus kysymykseeni;tarkoitin tosin että lisäysvauhti on hiljentynyt...jep!

    Niin, oletkos kuullut ollenkaan, että maailmaa on vaivannut melkoinen talouslama parin vuoden ajan, joka on hieman vähentänyt tuprutteluja huippuvuosiin verrattuna.

    Äänestä

  • niin! kirjoitti:

    Niin, oletkos kuullut ollenkaan, että maailmaa on vaivannut melkoinen talouslama parin vuoden ajan, joka on hieman vähentänyt tuprutteluja huippuvuosiin verrattuna.

    Oikea vastaus on se, että maapallo viilenee.

    Äänestä

  • symm kirjoitti:

    Kuninkaallinen Seurue on esittänyt sen tieteellisen pätevästi todistetun paperin että ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan johdosta? Vahvoja todisteita sanovat olevan. Kenen hallussa ne ovat?

    Äänestä

  • ,,,, kirjoitti:

    Kuninkaallinen Seurue on esittänyt sen tieteellisen pätevästi todistetun paperin että ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan johdosta? Vahvoja todisteita sanovat olevan. Kenen hallussa ne ovat?

    Vessalukemista jos printtaa serlalle.
    Kuninkaallinen Seurue on esittänyt tieteellisen pätevästi todistetun paperin laskutaidoistaan, minkä perusteella virheellisesti olettaa että ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan johdosta? Vahvoja todisteita sanovat olevan.

    http://climaterealists.com/index.php?id=6467

    Löytyi!
    http://tinyurl.com/msb34

    Äänestä

  • ,,,, kirjoitti:

    Väestö kerran perikadon partaalla jo 70 luvulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

,,,, kirjoitti:

Kuninkaallinen Seurue on esittänyt sen tieteellisen pätevästi todistetun paperin että ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan johdosta? Vahvoja todisteita sanovat olevan. Kenen hallussa ne ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu