Yhteinen asunto hankittiin miehen nimiin miehen ottamalla lainalla avioliiton aikana. Asunnon arvo on mysteeri, mutta varmaa on, että arvo on noussut vuosien aikana - talo peruskorjattiin omin voimin, osittain remontti on vielä kesken, mutta ei kovin suurelta osin. Tarkoitus olisi teettää virallinen arvio koko kiinteistön tämänhetkisestä arvosta ennen päätöstentekoa. Isoin osa lainasta on maksettu jo pois, talolainaa ei ole enää kovin montaa tuhatta jäljellä. Miehen nimissä myös jotakuinkin kaikki muut lainat ja niillä hankittu omaisuus - koska olen ollut suurimman osan ajasta opiskelija ja tuloni ovat olleet minimaaliset.
Ja koska olen ollut opiskelija ja tuloni ovat olleet kovin vähäiset, en ole kovin suurelta osin pystynyt osallistumaan lainojen lyhennykseen. Pääasiassa siis mies on maksanut ne itse.
Nyt pitäisi ruveta jakamaan omaisuutta. Luultavasti mieheni mielestä reilua olisi että pakkaisin omat henkilökohtaiset kamani ja vain lähtisin. Mies haluaa jäädä taloon asumaan. Lainaa ei yhteensäkään ole kovin paljoa, tulisivat helposti kuitatuksi jos myisimme talon, mitä mies ei tosin haluaisi tehdä.
Nyt vaan mietityttää, mikä loppuviimeksi sitten on reilua. Avioehtoa meillä ei ole eikä liioin lapsia. Mieheni harrastusvälineisiin en halua sekaantua, tosin tiedän että lainaa niitäkin varten on otettu - luultavasti sen osan voin jättää kuitenkin pois laskuista. Jäljelle jää talo ja autot. Ymmärrän kyllä, että en ole pystynyt niihin rahallisesti kovin suurelta osin osallistumaan, mutta silti tuntuu kohtuuttomalta, että minun täytyisi noin vain luovuttaa yhteinen talomme miehelleni, olen kuitenkin vuosikausia puurtanut tämän kiinteistön eteen, kun mies päätti ensimmäisen vuoden jälkeen ettei remppaaminen enää kiinnosta. En mitenkään päin keksi mikä tässä tilanteessa olisi reilua ja tasapuolista, enkä toisaalta haluaisi muutaman vuoden päästä huomata että luovutinpas sitten ilmaiseksi yhtä sun toista miehelle, joka potki minut ulos omasta kodistani...
Ja koska olen ollut opiskelija ja tuloni ovat olleet kovin vähäiset, en ole kovin suurelta osin pystynyt osallistumaan lainojen lyhennykseen. Pääasiassa siis mies on maksanut ne itse.
Nyt pitäisi ruveta jakamaan omaisuutta. Luultavasti mieheni mielestä reilua olisi että pakkaisin omat henkilökohtaiset kamani ja vain lähtisin. Mies haluaa jäädä taloon asumaan. Lainaa ei yhteensäkään ole kovin paljoa, tulisivat helposti kuitatuksi jos myisimme talon, mitä mies ei tosin haluaisi tehdä.
Nyt vaan mietityttää, mikä loppuviimeksi sitten on reilua. Avioehtoa meillä ei ole eikä liioin lapsia. Mieheni harrastusvälineisiin en halua sekaantua, tosin tiedän että lainaa niitäkin varten on otettu - luultavasti sen osan voin jättää kuitenkin pois laskuista. Jäljelle jää talo ja autot. Ymmärrän kyllä, että en ole pystynyt niihin rahallisesti kovin suurelta osin osallistumaan, mutta silti tuntuu kohtuuttomalta, että minun täytyisi noin vain luovuttaa yhteinen talomme miehelleni, olen kuitenkin vuosikausia puurtanut tämän kiinteistön eteen, kun mies päätti ensimmäisen vuoden jälkeen ettei remppaaminen enää kiinnosta. En mitenkään päin keksi mikä tässä tilanteessa olisi reilua ja tasapuolista, enkä toisaalta haluaisi muutaman vuoden päästä huomata että luovutinpas sitten ilmaiseksi yhtä sun toista miehelle, joka potki minut ulos omasta kodistani...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juridistisesti sinulle kuuluu puolet, mutta eipä se minusta kovin reilulta vaikuta. Jos olet kuitenkin osallistunut omaisuuden kartuttamiseen työpanoksellasi, niin mieti itse mikä sen arvo voisi olla. Se voisi olla vaikka jokin osa talon arvon noususta. Esim. puolet arvon noususta, mutta ei irtaimistoa. Tai 1/4 arvon noususta ja auto ja jotain irtaimistoa.
Mieti itse mikä on kohtuullista ja ehdot puolisollesi.
Ei sinun tarvitse edes olla reilu, sinulle kuuluu puolet kaikista. Olette yhdessä kaiken hankkineet ja yhdessä puurtaneet omaisuutenne eteen, näin ollen ota puolet, jos miehesi on sinut pois nyt heittämässä, ei sekään ole reilua kaikkien vuosien jälkeen....
Myös veloista kuuluu sinulle....loppu mikä jää plus merkkiseksi, laitetaan puoliksi....siinä se mitä sinulle kuuluisi. ...lyhykäisyydessä
Kun välillänne ei ole avioehtoa, lähtökohtaisesti ositus toimitetaan siten, että kumpaisenkin osalle tulee puolet avioeroasian vireille tulon ajankohdan mukaisesta yhteenlasketusta nettovarallisuudesta. Omaisuus arvioidaan jakoajankohdan käypään arvoon.
Esimerkki:
M varat 250.000, velat 50.000, netto 200.000
N varat 5.000, velat 1000, netto 4.000
Kumpaisenkin avio-osa (200.000 4.000) : 2 = 102.000
M pitää: 250.000
M vastaa: 50.000 tasinko N:lle 98.000
N pitää/saa: 5.000 tasinko M:ltä 98.000
N vastaa: 1.000
Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.
Ks. avioliittolain 103 b § http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234
Lähtökohtaisesti siis nettovarallisuutenne puolitettaisiin. Jos varakkaampi mies ei tähän suostu, hänen tulee vaatia osituksen sovittelua. Jos sinä sovitteluun suostut, sovitte osituksen siten. Voit halutessasi suostua vaikkapa siihen, että saat sinulle lain mukaan kuuluvasta täydestä tasingosta jonkin murto-osuuden, vaikkapa 2/3 osaa tai 1/2 osan.
Jollette sopuun osituksesta pääse, siitä päättää oikeuden määräämä pesänjakaja. Pesänjakaja tällöin ratkaisee, sovitellaanko ositusta, ja jos sovitellaan, miten. Pesänjakajan kulut jakautuvat osapuolille puoliksi.