Aika moni muutoin varteenotettavalta vaikuttava nainen ilmoittaa profiilissaan, että "sinkkuelämää on takana - kivaa on ollut, mutta nyt se on nähty" tai "enää ei säädöt ja pleijerit kiinnosta, vaan haluaisi jo jotain pysyvämpää" tai "juoksut on juostu ja vihdoin olisi valmis löytämään sen oman kullan" tai muuta sellaista.
Näitä naisia vaikuttaa olevan todella paljon, joten voisi kuvitella muutaman sellaisen haluavan tutustua minuunkin. Missä nämä naiset ovat tavattavissa ENNEN kuin ovat juoksujaan lopettelemassa? Tulevatko nämä naiset Suomi24-treffeihin vasta juoksut lopetettuaan?
Näitä naisia vaikuttaa olevan todella paljon, joten voisi kuvitella muutaman sellaisen haluavan tutustua minuunkin. Missä nämä naiset ovat tavattavissa ENNEN kuin ovat juoksujaan lopettelemassa? Tulevatko nämä naiset Suomi24-treffeihin vasta juoksut lopetettuaan?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Noita "juoksut juostu"-naisten profiileita on yllättävänkin monella. Itse en kyllä tajua mihin sillä pyritään. Minulle siitä tulee kuva ihmisestä, joka ollut hyvin aktiivinen miessuhteissaan mutta ei ole kuitenkaan kehenkään koskaan varsinaisestio pystynyt kiintymään tai kenekään kanssa yhdessä asettumaan. Siis baareissa on bailattu aikansa vain kevytsuhteet mielessä ja sitten tullaan nettideittailuun kun päätetään, että tarvitaan jokin insinööri itseä elättämään.
Anteeksi vain, mutta jotakin tuollaista minun tulee aina mieleeni tämäntyyppisistä profiileista. Jos niitä juoksuja on niin paljon juostu, että sitä pitää mainostaa, niin kyllä minun mielestäni yhdestä noista "juoksuista" olisi pitänyt kestäväkin miessuhde syntyä, jos sellainen ylipäätänsä olisi ko henkilölle mahdollinen.
En ainakaan itselleni kehtaisi kirjoittaa, että juoksut on juostu sillä juoksuaikahan tarkoittaa eläimen kiima-aikaa. Ovatko ne juoksunsa juokseet naiset kenties jo menopaussissa vai mitä? :D
Vai muuten vain menettäneet kiinnostuksensa seksielämään?
"Noita "juoksut juostu"-naisten profiileita on yllättävänkin monella. Itse en kyllä tajua mihin sillä pyritään. Minulle siitä tulee kuva ihmisestä, joka ollut hyvin aktiivinen miessuhteissaan mutta ei ole kuitenkaan kehenkään koskaan varsinaisestio pystynyt kiintymään tai kenekään kanssa yhdessä asettumaan. Siis baareissa on bailattu aikansa vain kevytsuhteet mielessä ja sitten tullaan nettideittailuun kun päätetään, että tarvitaan jokin insinööri itseä elättämään. "
Samaa mieltä. Juuri siksi siirryn seuraavaan ilmoitukseen, kun ei kiinnosta olla haaremin jatkeena tai ylipäätänsä missään tekemisisä ihan jo periaatteesta nykyisten tai entisten playeri-naisten kanssa. Hakekoot seuransa jatkossakin muista playereistä.
Olen nainen ja iloinen kuullessani, että tuollaisia miehiä on olemassa!
En ole juuri "juoksennellut", joten oma treffi-ilmoitukseni, jos sellaisen joskus tekisin, olisi erilainen. Mutta täytyy muistaa, että meitä on moneen junaan. :)
Tunnelmallista syksyä! :)
Jep, näin on. Itseäkään ei suoraan sanottuna voisi vähempää kiinnostaa nämä "juostut on juostu ja playerit nähty" -naiset. Ei minua kiinnosta nainen, joka on viimeisimmät vuodet juossut playerin sängystä toiseen ja "juossut" kuin heikkopäinen. Ei minun tyyppiseni nainen, enkä usko että hänestä voisi koskaan sellaista tullakaan.
Näille naisille sopisi varmaan paremmin joku mies, joka on itsekin juossut sängystä toiseen.
Hieman lievempi versio tästä teemasta ovat profiilit, joissa sanotaan että nyt on tarpeeksi "maailmaa nähty" ja "on aika asettua". Miehenä tulee todella outo olo tuollaisesta. Se kuulostaa siltä kuin naiselta olisi jotenkin voimat loppuneet kun on ne kaikki maailman ihmeetkin jo nähnyt, miesten ja kaikkien muidenkin asioiden suhteen. On sitten päättänyt jämähtää haavojaan nuolemaan ja hakee nyt jotakin terapeuttia, elättäjää tai hoitajaa, jonka kanssa suhteeseen ei ole enään voimia paljon mitään panostaa.
Ei harmainta aavistusta, miksi joku nainen haluaa korostaa näitä "kokeneisuus"-asioita. Ehkä ajatellaan että nettideittailu on kuin jatakin työnhakua. Tai sitten naiset, jotka arvostavat laajaalti matkannutta ja kaikenlaista elämää kokenutta miestä, ajattelevat että miehet arvostavat naisessa samoja ominaisuuksia. Luulisin, että tämä ei kyllä useinkaan ole totta, päinvastoin.
Tulkinta kysymys... Sinä vissiin tulkitset tuollaiset lauseet heti seksistiseen mielikuvaan, nainen voi tarkoittaa sillä, että on paljon matkustellut, muuttanut kaupungista/maasta toiseen, ja todellakin nähnyt maailmaa eli ei ole mikään pikku tyttö jolle maailma on suuri ja ihmeellinen. Lue rivien välistä, äläkä heti joka käänteessä ota tuota seksiä mukaan, siinä saatta mennä hyvä nainen onnesi ohi jos aina kuvittelet joka lauseen siten..
Ja se että tahtoo asettua aloilleen saattaa taas tarkoittaa että baarit eivät enää kiinnosta ja perhe-elämä olisi mukavaa elää. Näkee kyllä naisen ja miehen erinlainen ajattelutapa, itselleni ei tulisi moisista lauseista mikään seksi mieleen, tai se että tarvii terapeutin apua, mutta oma on tulkintasi.
"Ei harmainta aavistusta, miksi joku nainen haluaa korostaa näitä "kokeneisuus"-asioita."
Hmm.. tulkinta kyssäri taas... Sinulla nyt näyttää tuo seksi olevat jatkuvasti mielessä, naiset eivät varmaan pysty kirjoittamaan siten etteikö sinulle se tulisi mieleen, vaikka lauseen merkitys saattaa olla aivan toinen mitä kuvittelet pienessä päässäsi........
Tuo "juoksut juostu"-fraasi ehkä enemmän viittaa seksiin, mutta yllä tarkoitin kyllä enemmän ehkä yleistä kokemusta elämästä, jota 35 naiset aina muistavat korostaa. Tottakai jokaisella joka on normaalisti elänyt, opiskellut, muuttanut asuinpaikoista ja työpaikoista toiseen, on tuota kokemusta 35 iässä. Kun sitä sitten korostetaan kovasti omassa profiilissa niin tulee sellainen hassu olo, että tässä haetaan miestä, jonka kanssa ei ole mitään uutta koettavaa kun on niin paljon jo koettu ja ollaan tässä jo vähän väsyneitä tähän maailmaan -siis en tarkoita erityisesti seksiä vaan kaikkea muuta, uuden suhteen mukanaan tuomaa kipinää elämään ja matkakohteita esimerkiksi.
Samaa mieltä näiden miesten kanssa myös minä, pomppaan saman tien seuraavaan profiiliin kun luen mitään vastaavaa.
Naiset todellakin ilmeisesti kuvittelee että joku mies arvostaa pilluaan laajalti jakanutta naista,voi jee.
Naiset saattaa arvostaa kokenutta miestä, mutta meillä miehillä tämä asia onkin vähän toinen juttu,mitä vähemmän miehiä ollut sen parempi,neitsyt olisi kaikkein paras kunhan on nätti ja seksuaalinen.
Juuri näin. Kukapa meistä miehistä haluaisi ryhtyä puhkinussitun väsyneen lumpun saattohoitajaksi?
Nämä "elämää kokeneet ja nähneetkin" ovat yleensä aika pumpuliinsa homehtuneita, epävarmoja naisia, joille myöhästynyt lainakirja on samalla kertaa sekä suurin seikkailu että myös katastrofi.
Oma omituinen alatyyppinsä ovat vielä nämä "seksiseuraa en täältä hae, sitä saan kyllä muualtakin" -tyyppiset naiset. Hakevat elättäjäinsinöörin netistä ja käyvät panemassa muualla? Hyi helvetti.
Tuo on niin paha klise sen silmäkulmassa olevan pilkkeen kanssa että huhhuh!
Jos tykkää koti-illoista niin kannattaa kirjoittaa mielummin että tykkää rauhallisesta elämästä, kuin että turvautuu niin äärimmäiseen kliseeseen kuin juoksut on juostu.
Ei nyt pahalla, mutta myös todella monessa miesten ilmoituksissa on vastaavaa. Eli ei pelkästään naisten ilmoituksissa.
Minua kiinnostaisi naiset joita juoksut ei ole koskaan kiinnostaneet, ellemme puhu lenkkipolkuihin liittyvästä juoksemisesta.
Rasittavaa kun on aikansa pelehditty kaiken maailman pellejen kanssa ja sitten yhtäkkiä on aika asettua oman kullan kanssa tavallisesti paikalleen kun on saatu tarpeeksi munaa.
Uskoisin niin, että syy siihen, että naiset niin mielellään korostavat olevansa "maailmaa nähneitä" on siinä, että tällaisen puheen, jolla usein ei ole edes erityisempää katetta, uskotaan vetoavan kouliintuneisiin "maailmanmiehiin" ja karkoittavan ne miehet, jotka eivät ole tällä saralla ansioituneimpia. Tarkoitan tässä miehen elämänkokemusta (työssä jä sen ulkopuolella), matkustelua, ulkomailla asumista, kielitaitoa ja osin (mutta ei mitenkään erityisesti) seksuaalista kokeneisuuttakin. En kuitenkaan usko, että tällä tavalla nainen saa noiden maailmanmiesten huomion, koska harva heistäkään ihannoi "maailmaa nähnyttä" naista. Joten jos olisin nainen jättäisin tämän usein esiintyvän fraasin "olen jo maailmaa paljon nähnyt, toivottavasti sinäkin" profiilistani pois.
Aika liikuttavan yksimielistä on tämä äijien palaute. Luulen, että nimim. mies_41 on aika pitkälle oikeassa: nuo naiset arvostavat miestä, joka on aktiivisesti juoksennellut siellä täällä mutta on nyt halukas rauhoittumaan, ja projisoivat vastaavan ajatellutavan virheellisesti miestenkin päähän. Toisaalta hyvähän se on, että sanovat, miten asiat ovat, vaikka on virhe kuvitella, että asiaa katsottaisiin erityisen hyvällä tai ilman reippaita epäluuloja.
Aloittaja kysyy, missä ovat ne naiset, jotka vielä juoksentelevat juoksujaan. Ovatkohan toisenlaisten miesten perässä juoksemassa baareissa? Kun ei sieltä sitten sitä omaa loppusijoituskultaa löydy, kissankultaa vain, niin tulevat katsomaan, josko netistä löytyisi, en tiedä. Toivottavasti saamme rohkeiden naisten vastauksia tähän kiinnostavaan kysymykseen.
Taitaa juoksujaan juoksevat olla muualla kuin netissä sitten... Jospa niistä jo juosseista löytyisi joku vastaamaan - heitähän pitäisi netissä riittää.
Mikähän noissa on vikana, kun tuo otsikon nimimerkki on ollut jo varmaan koko vuoden tuolla etusivulla viikottain. Alkaa tympiä, kun uusia hehkeitä ei tule - tai menee heti - tai ei tarvitse ilmoitellakaan tietysti.