Olen avoliitossa bulgarialaisen miehen kanssa ja nyt olemme suunnitelleet lapsen hankintaa. Minulla on 16-vuotias Kati-tyttö ja olisi kiva saada vihdoin toinen vauva. Mutta minua hiukan epäilyttää kestääkö liitto ulkomaalaisen kanssa. Perhepiirissäni on huonoja kokemuksia ulkomaalaisista miehistä.
Sisareni Seija sai lapsen marokkolaisen miehen kanssa ja jäi yksinhuoltajaksi ja miehestä ei sen koommin ole kuulunut. Olen myös kuullut/lukenut/nähnyt televisiosta ikäviä tarinoita ulkomaalaisista miehistä.
Ivanin olen tuntenut nyt vuoden verran ja tähän asti ei ole mitään suurempia ongelmia ollut. Haluaisinkin tietää, onko lapsen syntymän jälkeen ilmennyt ongelmia muissa monikulttuurisissa perheissä.
Olen myös valvonut monia öitä miettien sitä miten Ivan sopeutuu Suomeen. Hän ei ole juurikaan kouluja käynyt ja minä taas olen akateemisesti koulutettu ja olen asunut paljon ulkomailla mm. Afrikassa. Puhumme keskenämme elekieltä ja englantia, jota Ivan osaa sen verran, että aina on asia tullut ymmärretyksi.
Tällä hetkellä minä käyn töissä ja Ivan opiskelee suomen kieltä ja käy silloin tällöin siivoamassa. Erityisesti se minua huolettaa, ettei Ivan koe olevansa minun elätettävänä ja ettei hän koe minua äitihahmokseen, olenhan Ivania 14 vuotta vanhempi. Siksi toivonkin, että Ivan löytäisi oman alansa töitä, ammatiltaan hän on autonkorjaaja, jotta sopeutuminen olisi helpompaa.
Kommentoikaa asiallisesti ja olisi ihan kiva saada neuvoja/vinkkejä muilta, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa.
Sisareni Seija sai lapsen marokkolaisen miehen kanssa ja jäi yksinhuoltajaksi ja miehestä ei sen koommin ole kuulunut. Olen myös kuullut/lukenut/nähnyt televisiosta ikäviä tarinoita ulkomaalaisista miehistä.
Ivanin olen tuntenut nyt vuoden verran ja tähän asti ei ole mitään suurempia ongelmia ollut. Haluaisinkin tietää, onko lapsen syntymän jälkeen ilmennyt ongelmia muissa monikulttuurisissa perheissä.
Olen myös valvonut monia öitä miettien sitä miten Ivan sopeutuu Suomeen. Hän ei ole juurikaan kouluja käynyt ja minä taas olen akateemisesti koulutettu ja olen asunut paljon ulkomailla mm. Afrikassa. Puhumme keskenämme elekieltä ja englantia, jota Ivan osaa sen verran, että aina on asia tullut ymmärretyksi.
Tällä hetkellä minä käyn töissä ja Ivan opiskelee suomen kieltä ja käy silloin tällöin siivoamassa. Erityisesti se minua huolettaa, ettei Ivan koe olevansa minun elätettävänä ja ettei hän koe minua äitihahmokseen, olenhan Ivania 14 vuotta vanhempi. Siksi toivonkin, että Ivan löytäisi oman alansa töitä, ammatiltaan hän on autonkorjaaja, jotta sopeutuminen olisi helpompaa.
Kommentoikaa asiallisesti ja olisi ihan kiva saada neuvoja/vinkkejä muilta, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tervepä terve!
ensiksi halusin kommentoida sitä että esim. marokkolainen kulttuuri ja bulgarialainen kulttuuri eivät varmastikaan ole ihan samanlaisia! Lisäksi oli ihminen sitten mistä tahansa kotoisin niin hän on kuitenkin yksilö eli ethän voi tietää että miten helposti Ivan loppujen lopuksi voisikin mukautua molempienne kulttuuriin ja uskomuksiin. Sanoisin vain että ota kunnolla selvää ja keskustele Ivanin kanssa näistä asioista ja miten hän kokee oman maansa ja sen kulttuurin ja sitten taas miten suomen. jos molemmat rakastaa,on ymmärtäväisiä ja avoimia ihmisiä niin luulisin ettei mitään ongelmaa ole, mutta se sinun kannattaisi ottaa selvää ennen kuin hankit lapsia. nähtävästi sinulla on epäilyksiä mutta tunnustele ja kuuntele itseäsi ja häntä niin eiköhän ratkaisut löydy!!
isäni on arabialainen ja äitini suomalainen, olivat yhdessä 27v.
Sillä ei ole mitään merkitystä, minkä maalainen hän on, jos oikeasti rakastatte toisianne, ja jos miehelläsi on sitten vielä työ ja eläminen taattu ja että molemmat haluatte sitä.
Esimerkki: Häiden aikana on typerää keskustella avioeron jälkeisistä prosesseista------------> viittaan tässä siihen, että on tyhmää epäillä miestäsi vain koska jollain muulla meni huonommin... sitä paitis, mistä asti ihmiset ovat olleet "toisesta maasta", eikös maailman pitänyt olla vapaa.... piru teidät vieköön Aatami ja Eeva!
Anyway, rakastakaa ja eläkää... siis jos se on rakkautta eikä vain musta tabu ilmiön ylistämistä, koska jos on, niin lapsen teko sen takia on aika konemaista...
Uskallatko hankkia lapsen suomalaisen miehen kanssa..?Aivan yhtä hyvin voit jäädä yksinhuoltajaksi.Kyllä se avioliitto voi hajota vaikka mies olisi mistä.Tässä maailmassa on kusipäitä,niin miehiä kuin naisiakin...ja kulttuurilla ei ole sen asian kanssa tekemistä.
Kyllä noissa miesvoittoisissa kulttuureissa on kusipäisyys voimissaan. Ei tietysti pidä yleistää, mutta idässä, esim. Venäjällä ja Kiinassa on yleistä pitää "kakkosvaimoa" eli siis tyttöystävää joka ymmärtää kaiken ja ties mitä muuta.
Ton on pakko olla provo, ei noin tyhmää naista suomesta löydy.
14 v nuorempi ,ei samaa kieltä.
Käyttäisikö sua hyväkseen
Jos on totta ,ihmetyttää ,miksi kaikki heikkopäiset naiset saa raahata vaikka minkälaista elättiä, vieläpä ilman karanteenia
jotka tuovat Thaimaasta täysin kielitaidottomia naisia, jotka osaavat vain thain kieltä? Miksi et moiti heitä? Minun Ivanini sentään osaa englantia sen verran, että ymmärrämme toisiamme.
Voi ystävä hyvä, oletko tosiaan noin yksinkertainen / epätoivoinen, vai onko tämä tosiaankin provo? Voin kokemuksesta sanoa, omasta ja ystävieni puolesta, joilla on ollut ulkomaalainen puoliso, että ei tule onnistumaan. Meiltä ( miehiltä pääasiassa ) ovat naiset karanneet, kun ovat löytäneet rahakkaamman elättäjän tai saaneet viisumin ruotsiin tai saksaan. Jos lapsesi on 16v, on sinun ikäsi kait jo 40? Et kai aio enää synnyttää? Ajattele nyt ikäeroakin, kun sinä olet 60 on mies vasta 46. Taatusti nytkin kounii nuorempia naisia ja tyttöjä ja muiden muijia...kele!! Oletpa sinäkin ...tana raahannut tänne taas kerran yhden elätettävän, joka suurella todennäköisyydellä pääsee vielä täysihoitoon kakolaan. Taidat ajatella vaan alapäälläsi ja silläkin pätkittäin.
Mieti ensin haluaako Ivan mennä naimisiin/tehdä lapsen sinun vai oleskeluluvan takia. Ilman sinua hän joutuisi Suomesta pois. Mutta ei hätää. Kun hoidat häntä 2 vuotta, hän saa pysyvän oleskeluluvan ja sanoo sinulle good bye, babe löydettyään nuoremman... Se tavallinen tarina ja tosi.
No onko niitä penskoja ihan PAKKO maailmaan pukata jos itselläsikin on epävarmuus yhteisestä tulevaisuudesta?? Mieti vähän,aikuinen ihminen!
VITUN FEIKKI
Totta kai sopeutuminen tulee olemaan vaikeata, mutta jos olet hänen vieressä ja tuet häntä niin kyllä oppii suomea ja varmasti löytää töitä. Mutta jos et rakasta häntä niin auttaminen ei oikein onnistu.
Bulgaria ja Marocco ovat aika erilaisia eikö niin.
Olen tavannut seurakunnassa monta "kansainvälistä" lapsiperhetta, samat ongelmat kuin suomalaisillakin. Euroopalaiset Suomalaiset parjaavat hieman paremmin kuin muut, saatan olla väärässä.
Mieti kaiken lisäksi miksi hän haluaa olla sun kanssa (yksinhuoltaaja teini 14vuotta!)? Rakastaako hän sua oikeasti?
Jos olet varma että kyllä, niin onnea teille ;)
Hei!
Eräässä viestissä oli samoin kuin itse ajattelin, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Koskaan ei etukäteen voi tietää suomalaisessakaan suhteessa mikä kestää tai mikä ei kestä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että puolison pidempiaikainen tunteminen on hyväksi, ennen kuin synnytät hänelle lapsen. Sinun tulisi luottaa häneen ja tehdä päätös sen mukaan, ei siksi että sidot lapsella hänet jotenkin itseesi tms. Olen kuullut niinkin hassuja lausahduksia, että lapsi tehdään ulkonäön vuoksi. Keskustele miehesi kanssa ja opettele tietämään mitä ovat hänen arvonsa. Itse olin vastaavassa tilanteessa ja kysyin avomieheltäni, mitä jos meille syntyy yhteinen lapsi ja me eroamme. Hän vastasi minulle rehellisesti, että veisin lapsen kotimaahani sukulaisteni luo kasvatettavaksi. Olin järkyttynyt hänen vastauksestaan, mutta kiitollinen rehellisyydestä. Ja osasin päättää sen mukaan ettemme synnyttäneet yhteistä lasta.
Itse olin Turkissa matkalla ja tutustuin siellä yhteen paikalliseen mieheen, ihastuin ja rakastuin.Lomaviikko oli aivan mahtava, ihana joka suhteessa. Matkustin muutaman kuukauden kuluttua uudelleen Turkkiin ja olin siellä 2 viikkoa. Tulin sillä reissulla raskaaksi ja kun ilmoitin isälle asiasta, paljastuikin, että hän oli naimisissa ja 3 lasta. nyt olen sitten yh ja kasvattelen lasta....
sinulle kaiken maailman tukiaisina "rakkautesi" hedelmän kuluja.
:)) Ottikohan joku tuon provosi tosissaan? :)))