Olen erittäin herkkä taiteilijaluonne, väsään kaikkea ja puran elämääni usein mietelmiin joita kirjoitan ja tuntuu välistä että minulla on ihan oma maailma jossa elän. En ole ns. tavismassaa. enkä ole normaali.
Usein murehdin ja masennun elämässäni ja olen yliherkkä kaikelle kritiikille. vai onkohan tällaisia muitakin?
Miehet pitävät minua jokseenkin outona, ja ehkä naisetkin. Kaveriporukkani koostuu ns. taviksista jotka eivät aina tunnu ymmärtävän että tarvitsen omaa aikaa ja olen hiukan erakkomainen.
Haluan vain kuunnella jotain musiikkia ja sitten elän täysin kirjoitusteni vallassa. Moni on minulle suuttunut kun en jaksa seuraa eikä kiinnosta kauheasti edes muiden asiat. Mielestäni kuitenkin elämässä pitäisi olla onnellinen sillätavalla kuin itse sen kokee? Eikö ? Vasta lähiaikoina olen oppinut tämänkin asian. Kuitenkin herkkä kun olen pahamieli usein tulee kun Ns. ystäväni sanovat jotenkin näin: mikset pidä yhteyttä? ja usein olen näiden tuttavieni "psykologi" ollut. Kuunnellut heitä ja yrittänyt selvittää oman kantani jostakin asiasta. Ja sitten kun ne mielipiteetkin ovat erilaisia, jos vastaus ei miellytä, suututaan..
Olen karsinut paljon kavereitani. Mutta pohtinut olen tätä omaa suhtautumista, persoonaa jne. En halua ketään loukata käytökselläni ja kuitenkin ilmeisesti loukkaan ,mutta en jaksa enään, etenkään sitä että minulta vaaditaan jatkuvasti kuuntelevaa korvaa jne. mikä siis tässä on ongelmana? jokin mättää. Onko muita samanlaisia ja en oikein tiedä kuuluuko tämä tänne edes. Enkö minä saisi olla sellainen kuin haluan, vai pitäisikö muiden mieliksi muuttua? EN MUUTU. ja karseelta varmaan kuulostaa mutta edes yksinäisyys ei minusta tunnu pahalta, kun ajattelee tätä hetkeä,pitäisi olla siellä ja täällä. Tätä persoonaa mietin, jos jollakin psykologin lahjoja avautukaa ja muutkin.
Usein murehdin ja masennun elämässäni ja olen yliherkkä kaikelle kritiikille. vai onkohan tällaisia muitakin?
Miehet pitävät minua jokseenkin outona, ja ehkä naisetkin. Kaveriporukkani koostuu ns. taviksista jotka eivät aina tunnu ymmärtävän että tarvitsen omaa aikaa ja olen hiukan erakkomainen.
Haluan vain kuunnella jotain musiikkia ja sitten elän täysin kirjoitusteni vallassa. Moni on minulle suuttunut kun en jaksa seuraa eikä kiinnosta kauheasti edes muiden asiat. Mielestäni kuitenkin elämässä pitäisi olla onnellinen sillätavalla kuin itse sen kokee? Eikö ? Vasta lähiaikoina olen oppinut tämänkin asian. Kuitenkin herkkä kun olen pahamieli usein tulee kun Ns. ystäväni sanovat jotenkin näin: mikset pidä yhteyttä? ja usein olen näiden tuttavieni "psykologi" ollut. Kuunnellut heitä ja yrittänyt selvittää oman kantani jostakin asiasta. Ja sitten kun ne mielipiteetkin ovat erilaisia, jos vastaus ei miellytä, suututaan..
Olen karsinut paljon kavereitani. Mutta pohtinut olen tätä omaa suhtautumista, persoonaa jne. En halua ketään loukata käytökselläni ja kuitenkin ilmeisesti loukkaan ,mutta en jaksa enään, etenkään sitä että minulta vaaditaan jatkuvasti kuuntelevaa korvaa jne. mikä siis tässä on ongelmana? jokin mättää. Onko muita samanlaisia ja en oikein tiedä kuuluuko tämä tänne edes. Enkö minä saisi olla sellainen kuin haluan, vai pitäisikö muiden mieliksi muuttua? EN MUUTU. ja karseelta varmaan kuulostaa mutta edes yksinäisyys ei minusta tunnu pahalta, kun ajattelee tätä hetkeä,pitäisi olla siellä ja täällä. Tätä persoonaa mietin, jos jollakin psykologin lahjoja avautukaa ja muutkin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskon, että melkeinpä suurin osa länsimaisista ihmisistä elävät elämää, jota eivät oikeastaan halua elää. Ei uskalleta olla omia itsejään, vaan eletään kuten meidän odotetaan elävän, mitä yhteiskunta meiltä odottaa ja vaatii. Jos sitten joku uskaltaa elää omalla tyylillään, alkaa se ärsyttämään ja suututtamaan muita, koska he itse eivät siihen kykene. Kaikki eivät ehkä edes tiedosta tätä asiaa. Myös omien näkökulmien antaminen ystäville vaikeissa elämäntilanteissa tai ongelmissa aiheuttaa heissä ärsytystä, koska totuutta on usein aikas vaikea kestää. Helpompi kieltää näiden asioiden olemassa olo ja hermostua sille, joka uskaltaa heidän maailmaansa ja elämänkatsomustaan arvioida kriittisesti, kuin oikeasti pysähtyä miettimään REHELLISESTI kuka olen, miksi olen ja miksi teen mitä teen... Mielestäni siinä ei ainakaan ole mitään vikaa, jos haluaa viettää aikaa itsekseen. Mutta, jos haluaa ystävyyssuhteet säilyttää, täytyy kuitenkin mielestäni tämä asia hyvinkin heille selittää, että ymmärtäisivät, ettei tämä johdu heistä, vaan on asia, joka on sinulle ominaista ja tärkeää. Mutta oletko ikinä miettinyt miksi murehdit ja mikä masentaa?