Fine dining ???!!

Fine dining:ia ei voi määrittää koskemaan vain jompaa kumpaa esittämistänne; tila, palvelu ja ateria muodostavat kokonaisuuden jota voidaan kutsua tietyissä tapauksissa fine diningiksi. Todennäköisesti helpoin tapa erottaa fine dining on katsomalla hintatasoa; käytännössä maksat paljosta muustakin kuin pelkästään ruoasta. Tyypillisesti ruoat tehdään esteettisesti kauniiksi, eikä annoskoot ole yleensä kovin suuria. Tässä muutama esimerkki, joita tulee voida odottaa, jos ravintola väittää edustavansa fine diningia (sama kaavaa voi soveltaa myös fine diningiin käytettynä muissa asiayhteyksissä):

ruoka: yleensä vain kourallinen vaihtoehtoja, joista usein tehty valmiita ateriakokonaisuuksia korkealaatuisista raaka-aineista; yleensä hyödynnetään paikallisia kausituotteita; paljon silmänruokaa; amuse-bouche on enemmänkin sääntö kuin poikkeus

juomat: korkealaatuiset viinit eri ruokalajeja kohottamaan; usein sommelierin ennalta parittamat

palvelu: korkeasti koulutettuja tarjoilijoita, jotka tuntevat ruokalajien valmistuksen ja pystyvät suosittelemaan ateriakokonaisuuksia; palvelulta voi odottaa huippulaatua ja täsmällisyyttä; pöytiinohjaus

miljöö: korkealaatuisia materiaaleja; tarkkaan mietitty kokonaisuus; servetti/lautasliina on aina kankainen; lasit ja aterimet erittäin laadukkaat

Onko Helsingissä mahdollista syödä, hyvää, laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa, viisi henkisen perheen kohtullisella laskulla?

Ketjuravintoloiden mössöjä emme nyt halua syödä. Tuoreet, turhaan prosessoimattomat raaka-aineet ovat aina hyvän ruoan perusteet.

En löytänyt tällaista ravintolaa tarjonnasta. 60 € menu ruokajuomat per henkilö (näitähän suurin osa näyttää olevan). 5 x n. 70 € = n. 350 €.

Tähän lisätään yksi hotelli yö, (kaksi huonetta) 270 € auton pysäköinti, noin 60 €. En enää kummaste, ettei suomalaiset vieraile pääkaupungissa kovin usein.

Syyslomareissua suunnittelemme, näyttää sitlä, että kohde ei ole Helsinki.

Alkuruoka 13 €, pääruoka 30 €, jälkiruoka 15 €. Siinähän se on melkein 60 € a'la cartea.

Menuissa saa maistella useita ruokalajeja.

Kun monenkin ruokabloggarin blogeja lukee niin valitettavan usein, varsinkin naisten kohdalla tuntuu fine diningin idea olevan vetää kalliit kännit.

Paheksuen katson sitä viinin määrää joka moneenkin menuun kuuluu, sen toki voi puolittaa ja osa näin tekeekin. Täysmäärän vedettyäsi ei kyllä varsinkaan pienikokoisimpien naisten ole mitään toivoa maistaa tai ehkäpä jopa muistaa viimeisiä annoksia.

Ihan ilolla otan vastaan uusimmat trendit juoda laadukasta, hivenen vähempi alkoholista, pienpanimo olutta ruokien kanssa, valitettavan harvassa fine dining paikassa suomessa vaan vielä on olutlistaa ruokien kanssa. Olut sommelieritkin loistavat poissaolollaan. Mutta kyllä se sieltä vielä, vaikka itse pitäis paikka perustaa.

Fine dining on ruokaperäisiä aistielämyksiä, joita ryydittää tieto. Pointtina ei ole vatsan täyttäminen, vaan kokea uusia mielenkiintoisia makuyhdistelmiä. Eikä pelkästään makuja, vaan myös annoksen koostumukseen (miltä se tuntuu suussa) ja ulkonäköön kiinnitetään huomiota. Koska maistellaan, annoskoko on usein todella pieni, mutta annoksia voi sisältyä ateriaan tavallista enemmän (usein mukaan tulee ruokalajien väliin erikseen tilaamatta postimerkin kokoisia pikku makupaloja, ns. keittiön tervehdyksiä). Raaka-aineet ovat korkealaatuisia mutta eivät välttämättä kalliita: olen syönyt fine dining -paikassa särkeä, silakkaa, hevosta, possunniskaa, kaalia... Hintaa annoksilla on, mutta se tulee huolellisesta käsityömäisestä valmistuksesta.

Fine dining -paikassa on sommelier valitsemassa kullekin ruokalajille sopiva viini (tai muu juoma), - tai jopa niin, että ensin hankitaan mielenkiintoiset viinit ja sitten mietitään, millainen ruoka niihin sopisi. Tarjoilijat tietävät tarjottavasta ruoasta ja viinistä kaiken ja kertovat ennen kutakin ruokalajia perusteellisesti, mitä nyt on tulossa.

Määrittelisin siis fine diningin lähinnä ruoan ja juoman perusteella, tai sen asenteen, jolla ruoka valmistetaan ja nautitaan. Toki fine dining -paikat ovat yleensä hillityn siistejä, ja tarjoilijat tekevät työnsä tasan alan sääntöjen mukaan. Pelkän sisustuksen ja miljöön perusteella fine dining -paikkaa ei kuitenkaan erota, sillä voihan ne valkoiset pöytäliinat olla vaikka pihvipaikassakin.

Ja tuo grillipihvi vihersalaatti ei oikein fine diningiltä kuulosta; on nimittäin niin monta kertaa maisteltu yhdistelmä. Ainakaan ruokalistassa annos ei olisi tuolla tavoin. Pihvilihaa saisit ehkä neljäsosan siitä mihin olet tottunut, sen lisäkkeenä ei olisi mikään random vihersalaatti vaan useita eri tavoin valmistettuja kasviksia (pikku nappi juuriselleripyreetä, pari lohkoa höyrytettyä endiiviä, pikkelöity raaka koristeomena tms.), ja lautaselle olisi sotkettu koristekuvio jollain jumalaisella kastikkeella.

Ei-Miljonääriäidille: Hyviä lounasruokapaikkoja jopa niinkin pieneen ateriahintaan kuin 7-8 euroa ns. seisovasta pöydästä löytyy kyllä arkisin Helsingistä monista kaupunginosista, esim. teollisuusalueilta. Reilua, maukasta kotiruokaa. Kahvit ja jälkiruoat päälle. Työmiehiä ja muita lähialueen lounasruokailijoita käy näissä. Mutta nämä paikat ovat auki vain arkisin noin klo 14.30 asti. Omiin kotimössöihin kyllästyneenä käyn joskus lounaalla Herttoniemen teollisuusalueella lounasravintola Himassa (suosittelen). Tällainen voi olla vaihtoehto turistiperheellekin, joka haluaa jotain muuta kuin pizzaa tai hampurilaisia lounaaksi, mutta jolla ei ole varaa mennä yhtään hienompaan paikkaan. Tämä ei siis liity fine diningiin, vaan siihen, mistä lapsiperhe löytää reilua kotiruokaa, jotta jaksaa porhaltaa iltapäivän Linnanmäellä tai Korkeasaaressa.

Fain daininki on ruoalla hihistelyä eli snobbailua makujen maailmassa kun fyffestä ei ole väliä.

Pahimmillaan se voi olla jotain muutama rukolan lehti pienen lihan palan päällä, oheen jotain kasvispyreetä ja muutama tippa kokoonkeitettyä kastiketta.

Suomessa fain dainingin esikuva on huhhelihei-tseffi Välipala, joka huoraa Lidlin mainoksissa ja joka kehtasi pyytää rafloissaan kraanavedestä useamman eken per lasi.

Sommelieerit taas ovat oma vitsin aihe - tuskin havaitsevat eroja värjätyn valkkarin ja punkun välillä ja silti muka suosittelevat jotain vinkkua aterian oheen. No kate vinkun myynnistä pitää raflat pystyssä - 5 eken viini myydään rafloissa 30-40 eken hintaan ja edes dekanterointia ei osata tehdä.

Suurin osa ns. fain dainingista on pelkkää fuulaa, mutta jos jotkut ovat valmiita maksamaan siitä niin mikä ettei.

Vuonna 2018 eletään tilanteessa, jossa fine dining on jälleen hienoisessa nousutrendissä maailmalla, mutta myös Helsingissä. Mutta esimerkiksi Tampereella tilanne on se, että kysyntä on vielä pientä. Myöskin ravintoloitsijat itse ovat sitä mieltä että Suomessa fine dining on liian kallista toteuttaa, sillä asiakkailla ei ole maksukykyä ja keittiössä pitäisi hyöriä kymmeniä kokkeja: https://kohokohdat.fi/tampere/ravintolaopas/ravintoloita/fine-dining-2/ Tässä joukko laadukkaita ravintoloita, joiden tarjonta muistuttaa joltain osin fine dining -ravintoloiden tyyliä. Mutta tyylipuhtaita Michelin-tyylin fine dining -ravintoloita ne eivät ole - eivätkä edes väitä sellaisia olevan. Suomessa on kourallinen fine dining -ravintoloita, joista tyylipuhtaimpia ovat ehkä Olo ja Hans Välimäen ja Eero Vottosen Palace, joka ilmiselvästi havittelee Suomeen uusia Michelin-tähtiä.

fine dining - on vain ja ainostaan myyntikikka jolla pellet saadaan maksamaan ylihintaa näperryistä pikkuruisista herkkupaloista. Pelleille pitää olla omat huvit, onneksi.

Fine diningissa olennaista on että kaikkiin yksityiskohtiin, itse ruokaan, mutta myös koko kokemukseen on kiinnitetty huomiota. https://www.ruokatuokio.fi/mita-on-fine-dining/

Fine dining ruokia voi myös tehdä itse. Olen tällä metodilla tehnyt erilaisia herkullisia ruokia.

Fine dining on ylihintaista ruualla leikkimistä. Ei sen kummempaa

Fine diningin perusta on ensiluokkaiset raaka-aineet hyvin suunniteltu ateriakokonaisuus (juomineen) ja osaava kokki.

Hyvä palvelu ja miellyttävä ympäristö ovat kuoruke tämän perustan päälle.